Ladataan...
Haaveista todeksi

Ei käynyt kuten kuvittelin. En saanut unelmatyötäni, enkä siis päässyt vaihtamaan työpaikkaa. Sen sijaan sain kamalia ahdistuskohtauksia, menetin ruokahaluni, elämäniloni ja hermoni. Sinnittelin hetken kunnes erään työkeikan jälkeen romahdin ja se riitti minulle. Ei ole mitään mieltä uuvuttaa itseään ihan loppuun tuollaisen homman kanssa. Onneksi on hoitokontakti ja loistava psykiatri joka otti asian heti tosissaan. Nukkumiseen kahta lääkettä, ahdistukseen yhtä, ja sitten vielä peruslääkkeet. On siinä nappia poikineen. Antaisin melkein mitä vain jos saisin oloni tavalliseksi ja kamalan ahdistuksen pois.

Eniten ehkä ärsyttää se, että puolivuotta meni jo tosi hyvin ja tasaisesti. Ei ollut mitään heittelyitä minnekään suuntaan, jotai npientä nyt lukuunottamatta, mutta noin pääpiirteissään. Ja nyt sitten sai tällaisen riesaksi. Töissä ei tätä oikein ymmärretä, ihan kun olisin mielelläni ja "helposti" sairaslomalla. Jep jep. Veikkampa että jos hetkeksi astuisivat minun housuihini ei enää olisi sama ääni kellossa. Nyt sain vain syyttelyitä ja kiukkua kun ilmoitin että sairasloma jatkuu. Ei todellakaan tee mieli palata tuollaiseen paikkaan enää. Toivottavasti löytyy jotai muuta duunia piakkoin.

Jos nyt hommasta hakee jotain positiivista, olenpa taas kantapään kautta oppinut jotain. Ainakin sen mihin minusta ei ole.

Share
Ladataan...

Ladataan...
Haaveista todeksi

Olen aina olut hyvin intuitiivinen ihminen, tehnyt niinkuin hyvältä on tuntunut ja joskus se on ajanut minut kummallisiin paikkoihin. Mutta kaikella on ollut tarkoituksensa. Myöhemmin on nähnyt kuvion jonka kartalle piirtyneet pisteet ovat piirtäneet. Vaikka joskus tuntuu että on aivan hukassa ja kaikki on sekaisin ja yhtä mylläkkää, on kaikella aina ollut tarkoituksensa. Myöhemmin näkee selvemmin.

Nyt olen saanut kokea nahoissani mitä tapahtuu kun ei luota vahvaan vaistoonsa. Hain hetken mielijohteesta työtä josta olen joutunut toteamaan että en ole oikeasssa paikassa. Olisi pitänyt kuunnella kehon ja mielen viestejä. Huomasin ne kyllä, mutta ehkä se oli egon puhetta joka hiljensi äänen. Toisaalta, nyt olen yhtä kokemusta viisaampi ja tiedän mihin minusta ei ole. Tämä työ antoi myös paljon rohkeutta ja itseluottamusta. Olen nyt pienen pienen hetken päässyt vasta tutustumaan työhön, ja olen aivan 100% varma tunteeni oikeudesta. Olen aina hokennut itselleni että pienen hetken seisoo vaikka päällään, ja siltä tämä nyt tuntuu. Olen kyllä vahvasti luottavainen että kaikki järjestyy ja asiat loksahtavat paikoilleen. Laadi njo varasuunnitelmankin. Olen sellainen että tarvitsen jonkun backplanin vaikka se sitten jäisikin toteuttamatta. Se helpottaa oloa kun on miettinyt valmiiksi jotain, mihin turvautua.

Nyt tosin kävi niin että toiveeni erään työpaikan suhteen toteutui. Asia on vasta aluillaan ja vaatii vielä työtä, mutta vaikuttaa vahvalta varasuunnitelmalta. Uskon että muutaman viikon sisällä olen unelmatyössäni. Nyt alan tekemään hieman toimistotöitä. Tiedossa on uuden opettelua koko päivän ajan. Jonkin verran ahdistaa tämä tilanne, mutta asioilla on tapana järjestyä. Näillä mietteillä uuteen viikkoon.

Share
Ladataan...

Ladataan...
Haaveista todeksi

Aika tarkalleen kolme vuotta sitten sairastin ensimmäisen, ja toistaiseksi viimeiseksi jääneen manian. Olin juuri eronnut,hiemna hetken milijohteesta, ja elin hurjaa vauhtikautta. Tunsin että pikkukaupunki ahdistaa. En ajatellut mitään muuta kuin sitä että pakko päästä pois. Etsin maanisesti uutta työtä, vaikka ei vanhassakaan mitään vikaa ollut. Työkaverit katseli ja pyöritteli päitään kun menin kun viitapiru. Oikeastaan en paljoa edes nukkunut. Urheilin, ja söin kun muistin. Lapset hoidin silti kohtalaisen kunnialla viikkojeni ajan. Niille ei ehkä jäänyt ihan kauheita traumoja...Näihin aikoihin keväällä sain tiedon uudesta työpaikasta tampereella. Olin tainnut hakea muutamaan kouluunkin siinä sivussa..En edes muista mitä opiskelemaan, muistan vain saaneeni kutsukirjeet kokeisiin. Se taisi olla hieman myöhemmin keväällä kun päätin nanosekunnissa muuttaa tampereelle. En miettinyt yhtään sen seurauksia ja otin työn vastaan. Uuden miehenikin tapasin siinä kevään korvalla. Sehän ei toki osannut yhtään epäillä oloani, kun ei koskaan ennen oltu nähty. Lujaa meni. Ja rahaa paloi. Ja juhlittiin. Koko kevät. Olin elämäni kunnossa. Mielestäni.

Kesällä sitten tuli muutto. En pystynyt pakkaamaan. Ajatus liihotteli jossain ja aina kun aloitin, siirryin muuhun hommaan ennenkuin olin saanut edes kunnolla yhtä aloitetttua. Onneksi oli liuta ystäviä jotka tulivat ja laittoivat asunnon pakettiin. Pojat tulivat vasta muuton jälkeen perässä. Vähitellen elo alkoi tasaantua, mutta sitten vastaisesti vajottiinkin masennukseen. En jaksanut tehdä muuta kuin töitä. Tein töissä outoja virheitä, nukuin pommiin, valvoin yöllä. Ruokahalu hukkui, elin suklaalla ja kahvilla. Itkin. Ja itkin lisää. Tajusin yhtäkkiä olevani ihan vieraassa kaupungissa, laskut jäi mkasamatta, en tuntenut ketään. Sitten poikien isä käski soittamaan lääkäriin. Sain ajan todella nopeasti aivan ihanalle lääkärille,jolle olen edelleen kitollinen että otti minut silloin tosissaan. Kaveri soitti jossian vaiheessa ja ilmoitti tulevansa muutamaksi päiväksi katsomaan miten menee. Se tajusi missä jamassa oltiin. Avasi kaikki kirjeet mitä oli tullut, perui lehti tilaukset, soitti maksuaikaa ja maksettiin kaikki mitä oli rästissä pois. Siivosi ja laittoi saunan päälle. Sanoi että kaikki järjestyy.

Ja siitä kaikki alkoi. Ihan uusi elämä. Todella tuskainen ja vaikea taival kulkea, mutta edelleen hengissä. Ilman tuota ex-mieheni, lääkärin ja ystäväni väliintuloa tuskin olisin hengissä. Jäin pitkälle sairaslomalle. Oli lupa hoitaa itseä. Piti opetella syömään ja tekemään vain se, mitä silloin pystyi. Pojat jatkoivat kahden viikon olemistaan, hoitopaikassa oltiin ymmärtäväisiä. Välttelin autolla pitkien matkojen ajoa koska ajattelin ajavani rekkaa päin. Ex-mies hoiti poikien kyytimiset. Ensin hoidetttiin masennusta, mutta melkopian, noin puolen vuoden kuluttua todettiin taas vauhtikausi ja diagnoosiksi sain kaksisuuntaisen mielialahäiriön. Alettiin hoitaa oikeilla lääkkeillä ja keskusteluilla. Sitten päätettiin että tullaan takaisin sinne mistä lähdin. Muutettiin siis taas, tälläkertaa miehen kanssa ja omaan taloon. Sanoin itseni irti ja lähdin tekemään hoitoalan sijaisuutta. Kunto ei tosin kestänyt, mutta yritetty on.

Nyt elämä on aika tasaisehkoa. Lääkeyhdistelmä on melko kohdillaan. Aina vaan pelkää mikä seuraavana on edessä. Masennusta pelkään eniten. Siihen liittyy itselläni voimakkaita oireita,sydämen tykytyksiä ja unihäiriöitä, itkuisuutta, syömättömyyttä ja ahdistusta. Kokoajan syön masennuslääkettä, mutta silti olo alkaa taas vaipumaan alaspäin. En tiedä missä vaiheessa tähän sitten puututaan. Olen kyllä asiasta puhunut.

Miehelle tämä on ollut vaikea käsittää. Se nainen keneen hän tutustui (maniassa) onkin jotain ihan muuta oikeasti. Ja vaikeinta on että ei edes itse oikein tiedä mitä oikeasti on. Mikä on sairautta ja mikä on omaa itseä. Paljon olen oppinut itsestäni. Löytynyt ihan uusia puolia ja persoonallisuuden vivahteita joita en ole koskaan itsestäni tunnistanut. Tämä on siis sen lisäksi että hoidetaan mieltä, myös ollut melkoinen matka itseen. Ja paljon on vielä kesken. Nyt on vasta saatu oireet jollain tavalla hallintaan. Tästä on vielä pitkä tie siihen että tuntisin itseni ja tietäisin mikä olen.

Mutta vahva usko on siihen että tämän saa hallintaan. Ehkä jollekin joka kamppailee juuri nyt oman olonsa kassa tämä luo jonkinlaisen toivonkipinän. Oleellista on vain se, että ottaa apua vastaan. Vahva ihminen on se joka uskaltaa sanoa että nyt en pärjää yksin.

Share
Ladataan...

Pages