Ladataan...
Haaveista todeksi

En oikein osaa jäsentää oliko vuosi 2017 hyvä vai huono. Vielä toissapäivänä olisin ollut valmis tallomaan maanrakoon koko vuoden, mutta en nyt enää ole niin varma asiasta.

Alkuvuoden elelin vielä omakotitalossamme, yritin kovasti rakastaa ja tulla toimeen. Keväällä alkoi uusi työ, jonka myötä stressitasot nousi ihan taivaisiin. Suhde alkoi voida huonommin ja huonommin. Jäin sairaslomalle, ja työsuhde päätettiin kesällä. Olin kotona ja mietin mitä sitä tahdon elämälläni tehdä. Mies painosti sairauteni suhteen jatkuvasti. Kyttäsi miten voin ja onko oloni kääntymässä taas jonnekin. Aloin olla todella stressaaantunut. Silloin päätin lopettaa sairastamisen. Sairaus on osa minua ja tulee aina olemaan. Enää en aktiivisesti ajattele asiaa vaan annan sen olla taustalla. Toki reagoin muutoksiin ja olon vaihteluihin niiden vaatimalla tavalla, mutta en enää pelkää sitä mitä tulevaisuudessa tulee eteen. Elän tässä hetkessä. Oloni koheni hirmuisesti tämän oivallettuani.

Aikani asiaa ajateltuani päätin lopettaa myös kolmevuotta kestäneen suhteen. Opin että ihmistä ei voi muuttaa. Voi muttaa vain itseään. Ja joskus sekään ei riitä. Päätös oli todella raskas. Olin todella ajatellut että kyllä tämä tästä. Ei se siitä. Erkanimme ja emmekä osanneet enää selvittää asioita. Kuilu oli niin syvä, että ahdistus kasvoi ihan mielettömiin mittasuhteisiin. Veitin aikani poikien kanssa, molemmat pelasi jalkapalloa koko kesän ja minä istuin kentänreunalla hengittämässä. Pakenin tilannetta kotona todella typerästi, ja asia olisi pitänyt käsitellä paremmin.

Muutin pois, omaan asuntoon. Pelkäsin miten pojat reagoisivat, mutta ne ottivat asian todella lunkisti. Isomman koulumatka lyheni ja ollaan sopeuduttu tosi hyvin tänne. Tajusin vasta myöhemmin miten rikki olenkaan erosta. Nuolin haavojani koko syksyn, ja samalla yritimme palata yhteen poikien isän kanssa. Yritettiin ja totesin että samat ongelmat toistuvat kuin ennenkin. Tein vaikeaan ratkaisun ja päätin myös tämän yrityksen. Tai tiedä oliko siinä varsinaista päättämistä. Mutta käsiteltävää varmasti molemmille. Kun ei saavuta sitä tunnetta, ei vaan saavuta. Lisäksi olin aivan liian hajalla vielä edellisestä. Suhdettta ei koskaan pitäisi korvata toisella. Se on vain tunteiden siirtämistä.

Loppuvuosi on mennyt omaa elämää tukaillen. Koittanut selvittää mitä oikein haluaa. Ja olen todennut että haluan parisuhteen, jonka osapuoli haluaa samoja asioita kuin minä. Koska en toista voi muuttaa, on yhteiset unelmat ja tavoitteet tärkeitä. Itselle ne alkaa vähitellen hahmottua. Se saanko niitä koskaan toteutumaan riippuu sitten monesta muuttujasta. Mutta unelmointi on tärkeää. Ainakin itselleni.

Suurimmat tavoitteeni ensi vuodelle ovat työpaikan löytäminen ja talouden parantuminen. Ne kun saan kuntoon on asiat aika hyvällä mallilla. Uskon että ne järjestyvät parhain päin ajan kanssa. Lisäksi toivon löytäväni hyvän, tasa-arvoisen parisuhteen, jossa kumppanini tavoittelee samoja asioita elämältä kun minäkin.

Opin tässä loppuvuodesta myös että sydänsurut on perseestä, varsinkin kun ne iskevät itsestä johtumattomista syistä joille et voi tehdä mitään. Ja että niistä voi parantua. Maailmalla on valtavasti ovia tarjota. Aina aukeaa yksi uusi kun vanha sulkeutuu.

Tällaisin ajatuksin ensi vuoteen.

Share
Ladataan...

Ladataan...
Haaveista todeksi

Miksi miksi miksi. Pitää ihmisen ihastua näin nopeasti. Tapasin ihan mielettömän typin, se pyysi jouluksi niille, esitteli perheelleen, puhui mitä tulevaisuudessa tehtäisiin. Toin sen kotiini, lapset tapasivat. Kaikki meni hienosti kunnes lähtöpäivänään ilmoitti, että ei tästä tule mitään. Tämä kaupunkin ahdistaa, liikaa muistoja eksästä. On liian kiinni eksässään edelleen. Että riipas pahasti. Suorastaan vitutti. Miksi pitää ihastua aina johonkin vaikeisiin tapauksiin.

Eniten ehkä ärsyttää se, että annoin itteni ihastua. Ei olis pitänyt. Toisaalta kaikella on tarkoituksensa. Ehkä hänkin sai nyt selville oikeat tunteensa, ja voi alkaa niitä työstämään jonnekin suuntaan. Minä taas totesin että on paras mennä eteenpäin elämässä eikä roikkua vanhassa. Tämä lyhyt "suhde" aukaisi aikalailla silmiä. Huomasin että se tunne kun sukat pyörii jaloissa on edelleen ihan mahdollista saavuttaa. Henkilö ehkä oli vaan nyt väärä. Tai aika oli väärä. Tiedä tuosta. Annan hänen nyt nuolla haavojaan ja menen eteenpäin.

Lisäksi erään toisen ihmisen kanssa on aikamoinen solmu. Hirvittäviä väärinymmärryksiä vuosien vuosien takaa. Joita ei hän ole minulta itseltäni voinut kysyä, vaan olettanut toisten puheista ties mitä. Ja nytkin kaiken kuulin yhteisen ystävän kautta, en edes häneltä itseltään. Olisi ehkä ollut kohtuullista että asia olisi minulta itseltäni selvitetty, mutta toisaalta, tämä selittää nyt monta asiaa. Kyseessä on siis oikeastikin vuosien takaiset asiat, ja aivan täysin väärin ymmärrykset. Mutta ne ovat heijastuneet edelleen tähän päivään asti. Kyseinen henkilöhän ei nyt vaan tiedä että minä tiedän näistä. Kaveri kertoi salaa minulle. Hyvä niin.

Olen päivä päivältä vakuuttuneempi siitä että muutan nunnaluostariin ja juon siellä luostariviiniä lopunelämäni. Jotenkin on nyt hieman sellainen poljettu olo. Kaikki tuntuu ihan paskalta. Työmotivaatio on nyt nollassa. Toivoisin löytäväni edes sen uuden työn, jotta pääsisin tuosta matka ajosta pois. Onneksi on alkamassa uusivuosi, ja ehkä sen myötä tulee eteen jotain mielenkiintoista.

Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä. Ei sentään. Olen kuitenkin niin peruspositiivinen ihminen että kyllä tästä suosta noustaan. Aikaahan se ottaa mutta eiköhän tästä pienellä maailmanparannus-baarikierroksella saada taas iloa ja valoa. Ja luojan kiitos minulla on nuo ystävät. Ne jotka seisovat tukevasti vierellä silloin kun heittelee. Aina saa tukea ja kuuntelijaa. Välillä varmaan olen jo rasittava, elämä on nyt ollut sellaista myllerrystä että varmaan alkaa jo kaveritkin väsyä. Ehkä tämä vuonna 2018 sitten rauhoittuu ja elämä tasaantuu uomiinsa. Sitä odotellessa.

Share
Ladataan...

Ladataan...
Haaveista todeksi

Hoitolassani asustelee myös karvainen kaveri <3 Ihana hoitokissa, joka tulee aina etsimään herkkuja (joita olen sortunut sinne kuskaamaan..) kun tulen paikalle.

Olen nyt opiskellut kalevalaista jäsenkorjausta pari vuotta. Tammikuussa saan kisällin paperit ja alkaa kolmannen vuoden opinnot, eli loppusuoralla ollaan. Tosin oppiminenhan on vasta alussa. Sen olen tässä huomannut että koulusta anneteaan keinoja, mutta niiden käyttö ja itse toteutus pitää itse opiskella. Koskaan ei ole valmis tässä työssä. Aina oppii uutta, ihmiskeho on niin uskomattoman hieno rakennelma. Hoitaminen on aivan ihanaa, itsellenikin rentouttavaa tekemistä ja opiskelu vienyt mennessään. Asiakkaita on löytynyt ihan lähipiiristä melko mukavasti, kaikki tutut ja tuttujen tutut alkaa olla ojennuksessa.

Kyseessä on mobilisatio hoito, jossa käydään koko keho läpi. Tasapainotetaan puolieroja ja avataan lihaskireyksiä. Herätellään aineenvaihduntaa ja lisätään mobilisaatiokäsittelyn avulla myös nivelten aineenvaihduntaa ja sitä kautta helpotetaan kipuja. Vanha perinteinen hoitomuoto, jota kouluteaan kansanlääkintäseuran kautta. Sivuilta löytyy myös lista sekä kisällivaiheen opiskelijoista, että jo valmistuneista hoitajista.

Pelkäsin vähän miten käy kun muutan omaan asuntooni, mistä saan hoitotilan, mutta kun kaikella on tapana järjestyä sain itselleni omakotitalon alakerran vuokralle. Siellä on mukava tunnelma ja oma sisäänkäynti, ja kun talo on päivät tyhjillään en häiritse talonväkeä. Vaikka eipä tuosta hoidosta nyt niin häiriötä synny, mutta saa olla omassa rauhassa.

Itselläni on käynyt uskomaton onni tässä matkallani. Olen saanut uskomattoman ihania asiakkaita, löytänyt hoitotilan, ja nyt viimemmälti löysin kirppikseltä Jaccaran sähkökäyttöisen pöydän! Ihana löytö, olen jo pitkään toivonut tuollaista. Auttaa tekemisessä paljon, verrattuna tuohon matkapöytään jota olen nyt tähän asti kuskaillut mukanani. Nyt toivon että saisin oman yrityksen pystyyn. Se vaatii vielä muutaman onnen kantamoisen, mutta kaikki ajallaan. Toive universumille on esitetty.

Tänään vietän vapaapäivää ja palaan hoitopöydän äärelle taas maanantaina.

Share
Ladataan...

Pages