Ladataan...

Papu on suomalainen, mutta pikku hiljaa myös kansainvälisiä markkinoita valloittava design-vaatemerkki, joka tekee laadukkaita vaatteita niin lapsille kuin aikuisillekin. Vaatteet ovat graafisia, leikkauksiltaan kekseliäitä ja moderneja. Kankaat ovat huippulaatuisia ja luomupuuvillalangasta tehtyjä. Tyylikkyys ja eettisyys yhdistyvät Papun brändissä. Suunnittelu ja tuotanto ovat läpinäkyviä. 

 

Mun pikku Papuni vaatekaapissa on aina ollut jotakin Papua ja merkin uusia mallistoja tulee aina odoteltua innoissaan. Kerroinkin aiemmin jo hauskasta nakkimekosta H:n kesävaatekaapissa, mutta meiltä löytyy myös muuta kesäistä Papua. 

 

Tänä vuonna Papun teemana on ollut maailma ja tänä kesänä erityisesti maailman eläimet. Suomessa valmistetussa lyhythihaisessa A-linjaisessa mekossa seikkaileekin jos jonkinlaista eläintä madoista lintuihin, hämähäkkeihin, siileihin ja mustekaloihin. Kivointa musta tässä mekossa on se, että se on kuin lasten itsensä piirtämä ja suunnittelema. Todellisuudessa kuosin on piirtänyt taiteilija Hanna-Riikka Heikkilä. Varsinkin tuo pitkäjalkainen lintu on todella hauska. Mekko on luomupuuvillaa, joten se on myös päällä todella mukava. Sanomatta selvää, että meidän H rakastaa tätä mekkoa. Sitä saa nyt muuten kivasti alennusmyynneistä mm. Weecoksen verkkokaupasta. Siellä on alennuksessa monia muitakin Papun lastenvaatteita alennusprosenttien noustessa jopa 60 %. Mekossa on kaksoiskoot, joten se menee helposti vielä ensi kesänäkin. 

Papun ehkä ikonisin vaate ja klassikko on kantomekko. Mekon muoto muistuttaa hieman puun kantoa. Se kapenee ylös  puun rungon tapaan ja lantiolla on levenevä, kannon alaosaa muistuttava muoto. Mekkoa valmistetaan niin lapsille kuin aikuisillekin. Sitä saa yksivärisenä ja eri kausien kangaskuoseista valmistettuna. Kanto on mitoitukseltaan melko väljä ja se sopii erilaisille vartalomalleille. Malli levenee vyötäröltä lantiolle ja siinä on taskut.

Tämän kevään ja kesän uutuuksia on myöskin Hanna-Riikka Heikkilän suunnittelema Bird Painting -kuosi, josta Papu on tehnyt muun muassa bodyja, legginssejä ja kantomekkoja, niin lapsille kuin aikuisillekin. Meidän tytölle hankin Bird Painting -kuosisen kantomekon. Minusta tässä mekossa on samaa viehätysvoimaa kuin tuossa edellä esitellyssä eläinmekossa. Linnut ovat suloisia ja hieman lapsenomaisia, samalla melkein kuin kaloja pyrstöineen. Erityisesti mua ihastuttaa värit ja se, että kuosi on suoraan kuin taidemaalarin kankaalta tai paletilta, siinä on kuin paksuja sekoitettuja värisävyjä ja laveerattuja pintoja. Kuin maalaus! Akvarelli puoliksi, toisaalta öljyvärityö. Ihana ihana ihana! Mekon materiaali on 95 % GOTS sertifioitua luomupuuvillaa. Lisäksi siinä on käyttömukavuutta lisäämässä 5 % elastaania.

Papun vaatteista yksi meidän suosikki on ollut jo vuosia polvipaikkahousut, joita löytyy Haitulan vaatekaapista vähän jokaista värisävyä. Nämä legsut menevät kaksoiskokonsa ansiosta pitkään ja ne sopivat mitä erilaisempien yläosien kanssa yhteen. Näitäkin löytyy juuri nyt kivasti lastenvaatekauppojen alennusmyynneistä, Weecokselta 60 % aleennuksella. 

Papun uusi Pre Autumn 2018 mallisto Together on myös jo ilmestynyt. En paljasta enempää, vaan siihen kannattaa tutustua yrityksen verkkosivuilla

 

 

Ladataan...

Tosi harvoin tulee tehtyä kiisseleitä. Jotenkin kiisselit vaikuttaa niin kasarijutulta, sellaiselta koulujälkiruoalta. Tytöltäni kuulin, että kiisseleitä tarjoillaan edelleen päikyssä jälkkärinä ja hän pyysi minua sellaista tekemään. Tein sitten kausiherkuista eli raparperista ja mansikoista kiisselin, josta tulikin todella hyvää. 

Joka kesä täytyy tehdä kuitenkin jotakin raparperista. Se on näitä kerran vuodessa tehtäviä ruokia. Vähän sama kuin joka kesä on tehtävä ainakin kerran mustikkapiirakkaa, kerran syksyllä uuniomenoita ja jouluna riisipuuroa. Keväällä eli tarkemmin ottaen pääsiäisenä on tehtävä sitruunamarenkipiirakkaa. Ja näitä kaikkia must have sapuskoita siis ainakin kerran vuodessa. 

Näitä tarvitset:

Noin 500 g raparperia

Noin puoli litraa mansikoita

8 dl vettä

2 dl sokeria (jos haluat sokertitonta, voit makeuttaa myös esim. Stevialla)

4 rkl perunajauhoja

Tee näin:

Huuhtele raparperit ja leikkaa ne paloiksi. Kiehauta vesi ja sokeri ja lisää raparperit joukkoon ja keitä kunnes ne pehmenevät. Sekoita perunajauhot pieneen määrään vettä ja lisää suurus kattilaan ohuena nauhana varovasti sekoittaen. Anna kiehahtaa. Lisää lopuksi kokonaiset mansikat joukkoon ja kiehauta vielä nopeasti. Kiisseli maistuu parhaalta jääkaappikylmänä.

Ladataan...

Onko me too -liike mennyt liian pitkälle? Onko pride jo vähän liikaa sitä ja tätä? Onko body positivityssä riskinä, että kerta kaikkiaan vääränlaisia vartaloita ryhdytään ihannoimaan? 

Huokaus.

Mikä siinä on, että kun joku tasa-arvoa tavoitteleva ja hyväksikäyttöä ja syrjintää vastustava yhteiskunnallinen liike saa edes vähän jalansijaa ja näkyvyyttä medioissa, on jo heti alkumetreillä soraäänten kuoro huutamassa, että onhan tuo tärkeää MUTTA nyt menee liian pitkälle. Että pitäisi toisin sanoen rummuttaa seksuaalisten vähemmistöjen oikeuksia vaan silleen ihan pikkusen. Tai ei nyt ajeta ketään miesneroa työttömäksi jonkun pikku raiskauksen vuoksi. Tai ei ruveta toitottamaan, että läski saisi olla tyytyväinen itseensä, kun siitä voi tulla vaikka diabetes. 

Kärjistystä, tiedän. Mutta sitähän tämä mediamme nykypäivänä rakastaa. Siitä kertoo myös blogeissa viime päivinä paljon puhetta herättänyt kehopostiviisuuskysymys. Paljon siinä on musta ollut myös toinen toisensa väärinymmärtämistä ja asioiden paisuttelua.

Elämme kulttuurissa, jossa vain tietynlaista vartaloa pidetään yleisesti kauniina: hoikkaa, nuorta ja urheilullista. Tämä on se yleinen ihanne, vaikka joku harva senkin kyseenalaistaa. Mainokset, viihdeteollisuus ja jopa terveyspropaganda suoltaa silmiemme eteen tätä yhtä ja samaa naisen ja miehen ihannemallia. Se on normi, johon kaikkien tulisi lakkaamatta pyrkiä. Sellaista kehoa kehutaan ja palvotaan enimmäkseen. Ei kuitenkaan tarvitse kuin vilkaista katukuvaa, kun huomaa, että todellisuudessa ihmiset ovat keskimäärin aika kaukana tuosta ihanteesta. Tulisiko meidän ylipainoisten siis loppuikämme rypeä itseinhossa ja kokea olevamme epäonnistuneita ihmisinä? Mokomatkin kansanterveyden romahduttajat ja valtion velan kasvattajat.

Me ihmiset nyt vaan ollaan aika erilaisia keskenämme. Ja siksi mun mielestä sanan läski käyttö pitäisi kokonaan lopettaa. Siitä on tullut samanlainen leimaava haukkumanimi, rasistinen ilmaisu kuin neekeristä tai mustalaisesta. Itse olen ollut elämäni aikana kaikkea hoikasta, normaalipainoisen ylärajoille ja ylipainoon. Olen katsonut asiaa monesta näkökulmasta ja tullut siihen tulokseen, että ihan muut asiat ovat ihmisessä olennaisia kuin paino, eikä ketään ei saisi syrjiä sen eikä minkään muunkaan vuoksi. Itse laihdutan terveyteni vuoksi, mutta en edellytä sitä keneltäkään muulta ylipainoiselta edes mielessäni. Tiedän nimittäin, miten vaikeaa se on.

Kuka ylipainoinen ihminen ei tietäisi, että laihduttamalla välttyisi monilta terveysriskeiltä ja sairauksilta. Kuka olisi siitä piittaamaton. Helposti on niin, että eri asioita ulkopuolelta tarkastelevan on vaikeaa ymmärtää oikeasti, mitä on esimerkiksi olla edelleen nyky-yhteisksunnassa homoseksuaali, seksuaalisesti ahdisteltu tai huomattavan ylipainoinen. Ja kuinka moni ylipainoinen on saattanut elää koko elämänsä erilaisen neuvomisen, syrjinnän ja ylenkatseen uhrina ja erilaisten laihdutusyritysten ja itseinhon epäonnistuneessa kierteessä. On paljon ihmisiä, jotka eivät vain koskaan onnistu siinä painonpudotuksessa yrityksistään huolimatta. Kenelläkään ei myöskään ole kansalaisvelvollisuutta laihduttaa tai pyrkiä optimaaliseen terveyteen. Jos lähdemme sille tielle, että sitä edellytetään, olemme vaarallisilla vesillä. Ihmisten toiminta oman terveytensä riskeeraamiseksi on mitä moninaisinta ja ylipainoisuus on vain yksi terveysriski muiden joukossa. Entä tupakoitsijat? Alkoholin suurkuluttajat? Työnarkomaanit? Liian vähän nukkuvat? Korkokenkien käyttäjät? Stressaajat? Geenilotossa huonot lähtökohdat saaneet?

Jos oikeasti yhteiskunta haluaa vaikuttaa ylipainoon kansanterveydellisistä syistä, tulisi asiaa lähestyä aivan toisin kuin syyllistämällä. Ylipainoisten ihmisten, jotka haluavat laihtua, tulisi saada enemmän tukea yhteiskunnalta. Nykyään on todella vaikea päästä esimerkiksi ravitsemusterapeutille muuta kuin yksityisesti. Puhun kokemuksesta! Miten olisi kunnalliset personal trainerit? Ylipainoisten ilmaiset laihdutusryhmät? Asiaan perehtyneiden lääkäreiden vastaanottomahdollisuudet? Mitään tällaista ei ole tarjolla.

Voisiko siis vain ajatella, että olen hyvä näin, ilman että olen koko ajan matkalla joksikin muuksi. Voi toki muuttua, jos haluaa. Kenelläkään ei ole siihen velvollisuutta. Kehorauha on mun mielestä tila, jossa jokainen saa juuri nyt olla sellainen kuin on, eikä kenenkään kehoa arvostella. Ei ylipainoisten, ei hoikkisten, ei fitness-harrastajien. Jokaisella on omat syynsä ja taustansa olla juuri sellainen kuin on, eikä sitä tarvitse kenellekään selittää, eikä perustella. Muiden ei myöskään tarvitse ruveta neuvomaan toisia, miten ja miksi heidän pitäisi muuttua. Mä en muutenkaan ymmärrä, miksi toisten ihmisten elämästä tarvitsee esittää niin kovasti kaikenlaisia mielipiteitä. Joskus voisi olla vaan hiljaa joistakin asioista oli sitten mitä mieltä vaan mielessään ja keskittyä muuhun. Olemme kaikki erilaisia ihmisiä. Koitetaan hyväksyä toisemme ja se, että aina ei kykene elämään ihanne-elämää vaikkapa terveytensä suhteen, vaikka itse niin haluaisi tai olisi haluamatta.

Haluan peräänkuuluttaa kehorauhaa, hienotunteisuutta ja empatiaa kaikenlaista erilaisuutta kohtaan. 

Ladataan...

Olen nyt pitänyt tätä blogia reilut kaksi kuukautta. Aikomuksenani ei alun perin ollut kirjoittaa näin usein, mutta tämä on vienyt mennessään ja kirjoittaminen on tuntunut todella koukuttavalta. Lukijoitakin on ollut jo aivan mukavasti ja mikä parasta, palaavia lukijoita mun pienessä mittakaavassani paljon. Kiitos teille! Olette ihania! Jotenkin tuntuukin hassulta bloggata teille täältä verhon takaa anonyyminä. Olen muutamaan kertaan miettinyt, että tulisin esiin kuvani ja nimeni kanssa avoimesti. Vielä en kuitenkaan ole uskaltautunut.

 

Bloggaaminen - kiiltokuvaa vai arkirealismia?

Nykypäivänä blogeja on joka lähtöön. Jotkut kirjoittavat ja välittävät kuvissaan hattaraa ja kiiltokuvamaailmaa. Onnellista elämää, jossa kaikki ovat kauniita, onnellisia, huolettomia ja rikkaita, merkkilaukut ja design-huonekalut vilistävät kuvissa vuoronperään otosten kanssa, jossa poseerataan täydellinen kroppa rusekettuneena ja hiukset tuulessa liehuen Seycellien turkoosissa meressä tai New Yorkin kaupunkivilinässä frappea hörppien. Kuvakulmat ovat täydellisiä ja kuvanlaatu ammattilaistasoa. Toisena ääripäänä on sitten raatorehellisten blogien maailma, joissa tilitetään kaikki elämän epäonnistumiset ja ongelmat lemmikkimarsun vararikosta kummin kaiman pitkittyneeseen ummetukseen. Tuohon väliin mahtuu valtava blogien kirjo ja jokaiselle tyylilajille on varmasti paikkansa, kannattajansa ja seuraajansa.

 

Aitouden puolesta

Itse olen esteetikko ja elämännautiskelija, joten seuraan mielelläni visuaalisesti kauniita blogeja liittyen ruokaan, sisustukseen, matkoihin ja muotiin. Pelkkä kaunis kuori ei kuitenkaan pidemmän päälle ravitse aivosoluja. Eniten pidän blogeista, joissa on hieman särmää ja elämänmakua, rehellistä otetta ja ajattelemisen aihetta. Hyvä kirjoitustaito ja syvälliset pohdinnat kiinnostavat aina. Harmi vain, että varsinkin suosituimmista bloggaajista tulee helposti arkoja ja pidättyväisiä mielipiteidensä ilmaisuissa, kun melkein asiasta kuin asiasta joku onnistuu vetämään herneen nenäänsä. Välillä tahallaan väärinymmärretyistä pikkuasioistakin käydään loputonta debattia. Itse olen vastasyntynyt bloggaajana ja etsin vielä ominta ilmaisuani ja suuntaani. Aika vapaasti olen siis saanut mielipiteitäni esittää.

Syynä anonyymiin bloggaamiseeni on varmaankin se, etten elämäni ja työni on niin valtaosin ihan muualla, etten tiedä, miten tuntemani ihmiset tähän suhtautuisivat.  Toki mulle on selvää, että jos joku tuttavani on tänne eksynyt, ei hän voi olla tunnistamatta meitä kuvista ja teksteistä ja se on mulle sinänsä ihan fine. Vielä jonain päivänä tulen kaapista ulos. 

Kuvat: Pixabay

Ladataan...

 

Värisävyjä mustavalkoisen valtavirran rinnalle 

Sisustusmuodissa mustaharmaavalkoinen valtatyyli näkyy sisustuslehtien perusteella olevan pikkuhiljaa hiipumassa monipuolisemman väripaletin tieltä.  Tällaisen värien rakastajan mielestä se on mahtava juttu. Älkää ymmärtäkö väärin, pidän noista kolmesta väristä kovasti ja meiltäkin niitä löytyy. Mutta onneksi rinnalle on tullut murrettuja ja monipuolisempia sävyjä.

Itselläni on ollut monenlaisia värikausia sisustuksessa. Opiskeluasunnossani aikoinaan oli paljon keltaisia seiniä, jotka vuokranantaja antoi mun maalata sillä ehdolla, että maalaan ne takaisin valkoiseksi lähtiessäni. Tein työtä käskettyä ja ehdin nauttia aurinkoseinistäni useamman vuoden. Myöhemmin kodeissani on ollut siniharmaata, murrettua vihreää, burgundinpunaista ja ties mitä värejä. Musta on aina tuntunut tylsältä ajatus, että kaikki kodin seinät olisivat vain valkoisia. Ehkä, jos kyseessä olisi arkkitehtonisesti erityisen mielenkiintoinen asunto, niin valkoinen väri toimisi parhaiten. Peruslaatikkoasunnoissa, joissa olen tähän mennessä asunut, on kaivattu mun mielestä kuitenkin värien luomaa kodikkuutta ja persoonaa.

Meidän nykyisen keittiön seinät olivat monta vuotta valkoiset, mutta sitten aloin haaveilemaan piristyksestä. Pinterestissä näin kuvia mintunvärisistä seinistä ja siitä se ajatus sitten lähti. Otin mukaan joitakin printtejä netistä löytämistäni muista mintuista seinistä, leikkeitä sisustuslehdistä ja marssin rautakauppaan.

 

Rautakaupan sävymaailmat

Rautakaupoissa on nykyään aivan huikea määrä erilaisia maalausoppaita ja värisävyliuskoja. Niihin kannattaa ehdottomasti tutustua ja ottaa kotiin mukaan tutustuttavaksi. Jotkut maalivalmistajat ovat tehneet jopa yhdistelmäsävyliuskoja, joista voi valmiiksi valita toisiinsa hyvin sopivat värisävyt ja vertailla liuskoja kotona esim. lattian ja huonekalujen sävyihin ennen seinävärin lopullista valintaa. 

Kannattaa ottaa mukaan kaupasta kotiin mahdollisimman monta liuskaa, jotka ovat lähellä sitä värisävyä, jota olit kotiisi ajatellut. Kotioloissa ja eri valoissa sävyt nimittäin näyttävät usein aivan erilaisilta kuin rautakauppojen kirkkaissa valoissa. Monissa kaupoissa on toki nykyään päivänvalolamput sävyjen vertailua varten, mutta silti neuvoisin kuljettamaan liuskat kotiin ja vertailemaan niitä ainakin päivän ajan paraatipaikalla kaikkina vuorokaudenaikoina ennen lopullisen valinnan tekemistä. Liuskat ovat ehdottomasti parempia kuin isompien värikarttojen sävyruudut. Isona pintana väri toimii aina eri tavoin kuin pienessä ruudussa.

 

Onnistuiko valinta?

Työskentelen itse jonkin verran värien kanssa työssäni ja muun muassa Pantonen värikartat ovat hyvinkin tuttuja. Värisävyjä kyseisissä kartoissa on kolmisen tuhatta. Tuo on suurin piirtein se määrä, mitä ihmissilmä kykenee eri värisävyjä erottelemaan. Jos tuota määrää vertaa yleisimpien maalinvalmistajien sävyvalikoimaan, on se paljon laajempi. Teknoksen, Tikkurilan ym. karttoissa on yleensä vain muutamia satoja värisävyjä. Se on aika vähän suhteessa ihmissilmän erottamaan sävyjen määrään. Älä siis pety, jos et löydä valmiina juuri haluamaasi sävyä. Voit viedä rautakauppaan myös vaikka palan kangasta, kengän tai mukin, jossa on juuri se haluamasi unelmaväri. Sen pohjalta voidaan sekoittaa sinulle aivan uniikki värisävy.

Itse palasin kotiin rautakaupasta mielestäni juuri unelmoimani mintun sävyn löytäneenä. Kunnes... seinä oli maalattu ja kuivunut. Väri ei ollut sinne päinkään! Isona pintana nimittäin värit näyttävät yleensä melko erilaisilta kuin pienissä liuskoissa. Vaikka liuska näytti hyvältä, seinällä väri oli turkoosi, ei minttu. Ja aivan liian vaalea. Suosittelenkin, jos vain mahdollista, ostamaan isompiin maalaustöihin ensin pienen määrän maalia ja tekemään pienen testimaalauksen seinään. Jos sävy on oikea, kannattaa ostaa lopullinen määrä sävytettyä maalia. 

Mikäli ei voi ostaa ensin pientä purkkia maalia, kannattaa ottaa useimmiten vähän murretumpi sävy, koska seinällä väri näyttää aina kirkkaammalta kuin liuskassa. Huomioi myös paikan valaistusolosuhteet, jotka vaikuttavat sävyn voimakkuuteen ja valovoimaan seinässä. Omaa silmää kannattaa vähitellen harjaannuttaa sävyjen arviointiin, niin virheostoja tulee harvemmin.

Jos värisävy ei osu heti nappiin, niin sitten vaan uudestaan maalikaupoille ja uusintakierros maalaamiseen. Kodissa kuitenkin kyseisiä seiniä katsellaan päivittäin, joten värin on hyvä olla omaa silmää miellyttävä.

Yksi mahdollisuus on ostaa pieni määrä samaa maalilaatua mustana tai valkoisena. Lisäämällä hiukan valkoista, saa vaalennettua sävyä ja lisäämällä mustaa, saa aikaan uudenlaisia tummempia murrettuja sävyjä lisätyn mustan maalimäärän mukaan.

Kannattaa ehdottomasti kokeilla tätä sävyjen sekoittamista myös itse. Itse maalasin tuulikaappiimme uuden tummanharmaan sävyn. Harmaa väri oli alunperin maalipurkissa hieman liiankin tumma, joten sain siitä vähän vaaleamman sekoittamalla joukkoon valkoista maalia, kunnes olin saanut aikaan halutun sävyn. 

Maalailemisiin!

 

Ladataan...

Pidätkö juustoista? Mä pidän! Laitankin nyt jakoon kolme herkullista ja ruokaisaa kesäsalaattia, jotka käyvät hyvin lounaaksi sellaisenaan tai lisukkeeksi esimerkiksi grillatun ruoan kanssa. Nämä kolme sopivat erinomaisesti yhteen vaikkapa grillatun lohen tai kanankoipien kanssa, testattu on. Nämä ovat kaikki todella maistuvia. Se, mikä salaatteja yhdistää, on hedelmien ja juustojen maukas ja toisiaan täydentävä yhdistelmä. Proteiini- ja hiilaripitoisina salaatit pitävät myös hyvin nälkää. Annokset ovat noin neljälle. Terveellistä ja hyvää!

 

Mansikka-halloumisalaatti

- jäävuorisalaattia tai muita salaatinlehtiä

- paketti valmiiksi viipaloitua halloumijuustoa

- kaksi avokadoa

- noin puoli litraa mansikoita

- puolikas kurkku

- noin desilitra cashew-pähkinöitä

- balsamico-kastiketta

Grillaa tai paista pannulla halloumijuuston siivut, kunnes ne saavat vähän väriä. Revi salaatti kulhoon. Ota meloniraudalla tai pikkulusikalla pieniä palloja tai paloja halkaistuista avokadoista, joista on kivi poistettu. Halkaise mansikat. Paloittele kurkku. Asettele mansikat, kurkunpalat, juustonsiivut ja avokadonpalat salaatin päälle. Lisää balsamicokastiketta raidoiksi ja kruunaa salaatti cashew-pähkinöillä. Itse käytin viikunan makuista balsamicokastiketta.

 

Kotijuusto-melonisalaatti

- pussi jääsalaattia tai muuta vihreää salaattia

- yksi granaattiomena

- paketti kotijuustoa (esim. Valio)

- kaksi kiiwiä

- neljäsosa keskikokoisesta vesimelonista

- puolikas canataloupe-melonia

(- mansikkasiirappia tai vaaleaa balsamicoa)

Revi salaatti kulhoon. Ota meloniraudalla tai pikkulusikalla vesimelonista ja cantaloupesta paloja ja lisää ne salaattiin. Kuori ja viipaloi kiiwit ja lisää salaattiin. Paloittele kotijuusto ja asettele salaatin päälle. Halkaise granaattiomena ja koristele salaatti sen siemenillä, jotka olet irroittanut pikkulusikalla. Lisää kastikkeeksi mansikkasiirappia muutama raita tai vaaleaa balsamicoa. Salaatti toimii hyvin, vaikka et hankkisikaan ihan kaikkia reseptin aineita. Voit esimerkiksi käyttää vain toista melonia tai jättää kiiwin pois.

 

Tulinen raejuusto-salsasalaatti

yksi pieni purkki maissia

yksi punainen paprika

puolikas cantaloupemelonia

1 tlk ruskeita papuja

1 chilipalko

muutama vihreä peperoni

200 g raejuustoa

muutama mintunlehti

Paloittele paprika pieniksi kuutioiksi. Halkaise chilipalko, poista siemenet ja siivuta palko. Jos olet herkkäihoinen, muista käyttää suojakäsineitä. Paloittele cantaloupe pieniksi kuutioiksi. Sekota paloitellut aineet, pavut ja raejuusto keskenään ja koristele peperoneilla sekä mintun lehdillä.

 

Tarjoa salaattien kaverina vaikka raikasta sitruunavettä. Laita kannu puolilleen kylmää vettä, lisää jääpaloja ja yksi puristetun sitruunan mehu. Viipaloi joukkoon toinen sitruuna. Herkullisia kesäpäiviä!

 

Ladataan...

 

Siveltimenvetoja ja balleriinaselkämys

Suomalainen vuonna 2016 perustettu lastenvaatebrändi Kaiko tekee laadukkaita vaatteita, jotka kestävät kierrossa useamman lapsen käytössä. Kaikon kausimallistot eivät yleensä ole suuren suuria, mutta vaatteet ovat sitäkin harkitumpia ja tyylikkäitä. Tänä keväänä mallistoon tuli myös aikuisten vaatteita. Kaikon vaatteet ovat eettisesti tuotettuja. Vaatteet ja kankaat suunnitellaan Suomessa ja ommellaan suomalaisomisteisella tehtaalla Portugalissa. Kaikista myyntivoitoista 7 % lahjoitetaan kehitysmaisen naisten ja lasten kouluttamiseen. Yrityksen motto onkin "Fashion with the mission". Ostaessaan tyylikkäitä ja laadukkaita lastenvaatteita voin siis samalla tehdä hyvää! Mikä sen hienompaa!

Kaikon vaatteista ovat erityisen suosittuja olleeet ns. Cross shirtit, joissa on selästä ristiin sommitellut nauhat. Paita tuo mieleeni balettipuvun yläosan. Cross shirtin värit vaihtelevat aina kausittain ja talvisin paitoja saa myös pitkähihaisina. Yksivärisinä paidat on tosi helppo yhdistellä erilaisiin alaosiin. Haitulalla on kuvassa tämän kesän mallistosta rosen sävyinen cross shirt. Kangas on 95 % luomupuuvillaa ja 5 % elastaania.

Kuvassa paitaan on yhdistetty petroolinsävyinen brush skirt, jonka materiaaliyhdistelmä on sama kuin paidassa. Samasta siveltimenvetokuosista löytyy myös paitoja ja housuja. Todella kiva kuosi! Kaulassa olevat helmet on tehnyt äiti ja ne oli neidin mielestä pakko pukea mukaan asuun, kun äidilläkin oli koru kaulassaan. Hopeanväriset sandaalit ovat Nextin.

 

Omenankukkia

Tämän kevään Kaikon uutuuksia ovat myös Blossom legginssit herkkine omenankukkakuvioineen. Housujen pohjaväri on kellertävä. Niissä on myös punertavaa abstraktia kuviointia. Housuihin on yhdistetty harmaa Cross shirt pitkähihaisena sekä Nextin valkoinen huppari ja Geoxin lenkkarit. 

Kaikon vaatteet ovat Ökötex-sertifioituja. Puuvilla on luonnonmukaisesti tuotettua Gots-puuvillaa. 

Kaikon vaatteet kuuluvat meidän perheen lemppareihin ja jännityksellä odottelemme jo syksymallistoa. Viime syksynälöysimme jouluksi Kaikolta ihanan tummanpunaisen mekon, jossa selässä oli myös nuo ristikkäin menevät nauhat.

Ehkä jonakin päivänä hankin myös itselleni tuon Cross shirtin. Ne ovat kauniita myös aikuisilla. Myös yksiväriset mekot ja hameet vaikuttavat pehmeiltä ja kivoilta. Tekisi mieli tilata sellainen itselle alesta. Tuotteita saa nimittäin tällä hetkellä Kaikon omasta verkkokaupasta hyvään alehintaan.

 

Ladataan...

Laihdutusurakassa on vielä masentavat 20 kg edessä. Sehän on todella paljon. Itselleni asettama tavoite ei kuitenkaan ole ajallisesti tiukka. Tarkoituksena on laihtua tuo kilomäärä vuoden aikana elämäntaparemontin avulla. Ei tietenkään haittaa lainkaan, jos kilot tippuvat aiemminkin. 

 

Miten sen teen?

Tähän mennessä olen siis karpannut ja nutrannut muutaman viikon ja saanut pois 5,5 kiloa. Jos olisin noudattanut dieettejä orjallisemmin, enemmänkin olisi varmaan pudonnut. En kuitenkaan halunnut äärimmilleen vedettyä dieettiä, josta itselläni takuuvarmasti seuraa repsahdus ja masennus ja pahimmillaan luopuminen koko dieetistä. 

Meinaan jatkossakin pitää silloin tällöin Nutrilett-päiviä. Siten, että niitä tulisi elokuun loppuun mennessä yhteensä 21. Tällä hetkellä päiviä kasassa seitsemän. Sen lisäksi noudatan omanlaistani hyväkarppausta. Tarkoittaa sitä, että syön maksimissaan kaksi palaa leipää päivässä ja vältän muuten ylimääräisiä hiilareita, kuten perunaa, pastaa, riisiä. Kaikki sokerit pidän poissa ruokavaliosta. Hedelmiä syön maltillisesti noin yhden päivässä, mutta marjoja nautin päivittäin, mieluiten täysrasvaisen jogurtin kanssa. Muutenkin syön rasvoja maltillisesti, käytän ruoan valmistuksessa ihan voita ja oliiviöljyä. Joka päivä syön kohtuudella myös hyviä proteiinin lähteitä, kuten kalaa, lihaa ja kanaa.

Ruokarytmin pidän sellaisena, että syön joka päivä 4-5 ateriaa. Aamupala, lounas, illallinen, iltapala ja välipala. Monen tunnin taukoja ei saisi tulla ruokailuun tai ylikova nälkä ja ahmimisen uhka vaanivat. En laske kaloreita, mutta tällä systeemillä uskoisin pääseväni noin 1500-1800 päivittäiseen kalorimäärään, jolla pitäisi kyllä painon jatkaa tippumistaan.

 

Entä muut elämäntavat?

Uni on laihtumisen kannalta ensiarvoisen tärkeää, joten pyrin nukkumaan kahdeksan tuntia yössä. Aina tämä ei onnistu, sillä kärsin stressin vuoksi ajottaisista nukahtamisongelmista ja joskus on vaan niin kiire, ettei ennätä nukkua tarpeeksi.  

Liikuntaa pyrin harrastamaan viisi kertaa viikossa. Kävelyä, juoksua, pyöräilyä, venyttelyä ja voimaharjoittelua kotona oman kehon painoa vastuksena käyttäen. Salille en ihan alkuun rohkene lähteä. Tiedän, että se on hölmöä, mutta hauan ensin saada vähän pohjakuntoa parannettua.

 

 

Herkuttelu?

Siis mähän rakastan hyvää ruokaa. Mikä ei tietenkään tarkoita samaa kuin epäterveellinen ruoka. Kuten ehkä olette huomanneet, olen kova kokkaamaan ja leivon myös silloin tällöin lapsen kanssa. Onneksi rakastan esimerkiksi kalaa ja kasvisruokia. Ruokavaliomme on aina ollut melko kasvispainotteinen ja muutenkin terveellinen.

Vaikka jätän sokerin pois, annan itselleni luvan kerran viikossa nauttia hieman herkkuja. Se voi olla vaikka jäätelö, kakunpala tai mustikkapiirakkaa. Tai sitten uuniperuna täytteillä tai pasta-annos. Lasi viiniä tai skumppaa. Mikäli kyläilemme tai reissaamme tai meillä on vieraita, niin silloin ei olla niin tarkkoja syömisestä. Uskon, että pääkopan kannalta itselleni puree paremmin tällainen rento linja kuin totaalikielto herkuttelun suhteen. Samalla koitan opetella uusia elämäntapoja ja minulle ne eivät tarkoita kieltäytymistä kaikista ruokanautinnoista, vaan kohtuuden opettelua. 

 

Miksi laihdutan?

Olen käsitellyt aiemmin perusteellisesti haluani laihtua täällä. Syyni laihtua ovat terveydelliset ja hyvinvointiin liittyvät. Haluan takaisin normaalipainoiseksi, jollainen olen ollut suurimman osan elämääni. Haluan jaksaa paremmin, parantaa kuntoani ja välttyä diabetekselta sekä lukuisilta muilta ylipainon mukanaan tuomilta terveysriskeiltä. 

Raportoin jatkossakin dieetin etenemistä blogissa aina silloin tällöin. Pitäkää peukkuja! Olisi myös mukava kuulla muiden ajatuksia laihduttamisesta.

Kuvat: Pixabay

Ladataan...

Kun mä olin  lapsi, Tampereen Särkänniemessä sijaitsi Lasten eläintarha, jossa saattoi käydä katsomassa suomalaisia maatilan eläimiä ja eksoottisiakin asukkeja, kuten puhuvia papukaijoja. Eläintarhasta mieleen ovat jääneet myös nukketeatteriesitykset - se oli kiva kesäinen vierailupaikka, johon halusi aina palata. Eläintarhan lähellä Näsinneulan vieressä oli tuolloin ulkoaltaassa myös hylkeitä ja merileijonia, joiden ruokkimista ja liukumista alas kalliolta oli aina paikalla seuraamassa iso määrä ihmisiä. 

 

Karitsat ja muut maaseudun eläimet tutuksi

Nykyään eläintarhan paikalla sijaitsee Koiramäki, Mauri Kunnaksen Koiramäki-kirjojen mukaan toteutettu teemaeläinpuisto. Meidän perhe tykkää kyseisestä paikasta kovasti ja siellä tulee käytyä joka kesä sekä joskus myös talvisin, kun paikassa järjestetään Koiramäen tunnelmallinen joulu. Kaupunkilaislapselle Koiramäki on niitä harvoja paikkoja, johon pääsee katsomaan maatilan eläimiä ja jopa silittelemään niitä. Meillä kun ei ikävä kyllä asu tuttavia maaseudulla, että nämä eläimet tulisivat siten tutuiksi. Koiramäessä näkee lampaita, hevosia, aaseja, poneja, kilejä, alpakoita, possuja, hanhia ja kaikkia muita maatilan tutuimpia eläimiä, jotka aiemmin ovat tulleet tutuiksi tyttärellemme vain lastenkirjoista. Uskon monen muun  lapsen kohdalla tilanteen olevan samanlainen. Lapselle eläinten näkeminen on kuitenkin iso elämys ja opettavainen kokemus.

Pari viikkoa sitten Koiramäessä vieraillessamme monet eläimistä olivat saaneet pentuja ja poikasia, joiden elämän ensi askelia oli mukava seurata. Suloisimpina jäivät mieleen huhtikuussa syntyneet labradorinnoutajan pennut Nuppu ja Muru, jotka leikkivät ja kaveerasivat omassa aitauksessaan. Navetassa olleet kesäkuussa syntyneet Milli-uuhen ja Tyyne-lampaan karitsat  ja toukokuussa syntyneet jo aika isot ankanpoikaset olivat myös kivoja tuttavuuksia.

 

Drakkulan linnasta vesilossille

Koiramäessä on eläinten katselun ohella paljon muutakin puuhaa lapsille. Tassuteatteri esittää useita kertoja päivässä erilaisia musiikkipitoisia Koiramäki-pienoisnäytelmiä. Nyt näkemässämme esityksessä lavalla olivat ainakin Kille, Martta ja Elsa. Lisäksi Koiramäessä on kaarnalaivojen uittoa, narunvetoa, askartelua, Drakkulan linna touhupaikkoineen, leikkipuisto sekä meidän neidin ykkössuosikiksi osoittautunut vetolossi. Viimeksi mainitussa voi itse vetää lossia köysillä pienen joen yli. Lossille voi mennä vanhemmat lapset yksin ja vähän pienemmät vanhempansa kanssa. Paikka oli suosittu ja jonoa tuntui kerääntyvän. 

 

Kuka ylisillä kuorsaa?

Pelkästään jo alue 1800-luvun maalaiskylää ja Mauri Kunnaksen kirjojen kuvituksia jäljittelevine rakennuksineen on kiinnostava. Paikallaan ovat raatihuone, Koiramäen talo, navetta, Mummula, Tropin puutarha ja muut kirjoista tutut rakennukset ja paikat.  Koiramäen talossa voi laskea liukumäkeä uunista ulos ja leikkiä vanhoilla puuleluilla. Salaperäisen kuorsauksen lähde selviää, kun vilkaisee ylisille, jossa nukkuu tietenkin Matu-renki. Muutkin Koiramäen hahmot liikkuvat alueella touhuten kaikenlaista ja ottavat lapsetkin mukaan puuhiin heidän niin itse halutessaan. Yksi päivän kohokohdista on hahmojen kukkaparaati, joka meillä jäi ikävä kyllä näkemättä. 

 

Jouluna uudestaan

Koiramäen reissulla voi käydä tankkaamassa välillä päivän keittoa ja muuta syötävää kahvila von Guggelböössä ja tuliaiset, kuten Mauri Kunnaksen mainiot kirjat saa Gunnas kirjakaupasta. Koiramäessä kuluu helposti tunti jos toinenkin. Sinne on päästävä aina uudelleen. Seuraavan kerran viimeistään jouluna, jolloin navetassa syttyy joulukuusi. Kauniit joulukoristeet ja valot koristavat koko alueen. Silloin siellä on perinteisesti ollut myös jouluista askartelua, kuten piparinkoristelua ja joulukorttien tekoa.

Ladataan...

Hyi, mikä maha ja raskausarvet. Selluliittia siellä ja täällä. Oon niin läski, etten kehtaa lähteä mihinkään. Tai: miksi oon tällanen lauta, lattapeppu, pulkannaru, kuivan kesän orava. Kuulostaako tutulta? Toivottavasti ei.

Tänä päivänä puhutaan paljon kehorauhasta, vihapuheesta, bodypositivitystä ja bodyshamingistä. Tärkeitä asioita kaikki. Toisten ihmisten kehoa tai ulkonäköä ei tulisi arvostella millään lailla, suoraan tai epäsuoraan, vaan hyväksyä jokainen sellaisena kuin on. Emme koskaan voi tietää, millaisia syitä piilee esimerkiksi jonkun ihmisen huomattavan ylipainon takana. Laajemmin ajateltuna kansanterveydellistä liikapaino-ongelmaa ei ratkaista ainakaan ylenkatseen ja vihan avulla.

Sivistynyt ihminen on sisäistänyt tämän, eikä arvostele toisia. Entä naisen sisäinen puhe itselleen ja omalle peilikuvalleen? Onko se ääni arvosteleva, tuomitseva, negatiivinen? Täynnä vihaa ja ylenkatsetta? Itse aina hätkähdän kuullessani, miten armottomasti monet naiset ruotivat omaa ulkoista olemustaan. Ikimaailmassa nämä naiset eivät puhuisi kenellekään toiselle yhtä ilkeästi. Myönnän sortuvani tähän itsekin välillä viihdearvon vuoksi, koska sillä saa usein aikaan takuuvarmat naurut. Eikä tarvitse pelätä toisten arvostelua, kun sanoo asiat ensin itse ääneen. Naisten kesken on suorastaan oma huvittelulajinsa arvostella ääneen omaa ulkonäköään. Harvoin naiset ovat niin luovia ja kekseliäitä kuin keksiessään sutkautuksia oman ulkonäkönsä epäkohdista. Oman painon ja läskin arvostelu taas on ihan normihomma, oli sitten minkä painoinen vaan superhoikasta fitness-mimmistä huomattavan ylipainoiseen ladyyn.  Jos taas joku nainen ääneen sanoo pitävänsä omasta ulkonäöstään ja vartalostaan, häntä pidetään helposti omahyväisenä ja itserakkaana. Näin on ollut niin kauan kuin mä muistan. Näin on ollut niin kauan kuin mä olen ollut nainen.

Voisiko tämä jo loppua? Jatkuva vihapuhe itseään kohtaan ei voi olla meille hyväksi. Eikö tuonkin itseinhoon suunnatun energian voisi käyttää paremmin, oikeasti tärkeisiin asioihin? Jos ei hyväksy itseään sellaisena kuin on, niin vaikea uskoa, että aidosti pohjimmiltaan voisi hyväksyä muidenkaan epätäydellisyyttä.  Voisimmeko me fiksut suomalaiset naiset vihdoin emansipoitua myös tältä osin? Miten voisimme olla tasa-arvoisia ihmisinä, jos kohtelemme itseämme huonosti? Eikö tuo kaikki oman ulkonäön armoton ruotiminen periydy pohjimmiltaan siitä patriarkaalisesta ajattelutavasta, että naisten tehtävä on ennen kaikkea miellyttää miesten silmää mahdollisimman hyvin? Ja jos siinä epäonnistuu, on jollakin tavoin epäonnistunut myös ihmisenä? For real? 

Asialla on nimittäin myös vakavampi puoli. Nykypäivänä on tapauksia, jolloin jo alle kouluikäiset tytöt laihduttavat. Teini-ikäisillä erilaiset syömishäiriöt yleistyvät jatkuvasti. Nuorena, kun nainen on usein kauneimmillaan, hän on kaikkein tyytymättömin omaan ulkoiseen olemukseensa. Myöhemmin monen on vaikea hyväksyä omaa vanhenemistaan. Kosmetiikkateollisuus hyväksikäyttää ja ruokkii surutta tätä eri-ikäisten naisten epävarmuutta tehden yhä suurempia voittoja, kun naiset ostavat purnukan toisensa perään.

Mikä siinä on, että me naiset emme voi olla itseemme tyytyväisiä juuri sellaisina kuin olemme, vaan aina on jotakin korjattavaa, muokattavaa ja parannettavaa? En tarkoita, että kauneudenhoito, estetiikasta ja naiseudestaan nauttiminen tai liikunta olisivat huonoja asioita, en todellakaan. Kaiken tuon pitäisi kuitenkin lähteä itsestään huolehtimisen ilosta ja kiinnostuksesta noita asioita kohtaan, ei pakonomaisesta tarpeesta muuttua ollakseen hyväksytty ja riittävä. Ollakseen rakastettu.

Oman tyttären - tulevan naisen - itsetunnon kehitykselle on ensiarvoisen tärkeää, että äiti tarjoaa oikeanlaisen naisen mallin. Sellaisen, joka hyväksyy itsensä ja arvostaa itseään. Jatkuva äidin itsekritiikin kuuntelu ei voi olla hyväksi. Siinä lapsi oppii, että jatkuvasti on pyrittävä kohti fyysistä muutosta ja hyväksyntää. Tämän sijaan olisi osoitettava tyttärelleen, että on upeaa olla nainen ja muutkin sitä ovat, kaikki omalla tavallaan, epätäydellisnä, ilman arvostelua ja jatkuvaa vertailua. Täydellisyys on sitä paitsi tylsää ja ikävystyttävää. 

Itse en halua kasvattaa omaa tytärtäni sellaiseen itsensä häpeämisen, jatkuvan muokkaamisen ja tyytymättömyyden ilmapiiriin, mitä tämä maailma edelleen naisille tyrkyttää. Toki laihdutan itsekin, mutta teen sen oman terveyteni ja hyvinvointini vuoksi. Aina näin ei ole ollut. Olen tuntenut nuorena itseni lihavaksi, vaikka painoni oli normaalipainon alarajoilla ja olin todellisuudessa erittäin hoikka, ja koin tarvetta laihduttaa. Nyt motiivini on toinen, itsestäni huolehtiminen ja itseni arvostaminen.

Toivoisin, että tyttäreni voisi pysyä tyytyväisenä, itsestään ja kehostaan, sen liikkuvuudesta ja pystyvyydestä iloitsevana ja peilikuvalleen hymyilevänä olentona, kuten hän nyt on. Pelkään, että jonakin päivänä hänkin sisäistää sen yleisen arvomaailman, jota naisille tarjoillaan. Vaikka lasta itseään ei arvosteltaisi, hän oppii sivusta seuraamalla ja kuuntelemalla helposti millainen naisen kuuluisi olla ja millainen ei saisi olla. Itse olen koittanut viimeiseen asti välttää lapselleni sekä itseni että muiden ihmisten painon ja muun ulkonäön negatiivista arvostelua. 

Ainoat keinot muuttaa tätä vallitsevaa kulttuuria on opetella hyväksymään itsensä ja lopettaa vihapuhe itselleen. Voi vaikka joka päivä keksiä yhden kohteliaisuuden, jonka sanoo itselleen ääneen tai hiljaa mielessään. Jos sisäinen ääni alkaa suoltaa vihapuhetta, se kannattaa mykistää saman tien. Olen itsekin vielä tällä matkalla ja arvostelen itseäni mielessäni, myönnän sen. Haluan kuitenkin muuttaa asiaa. On myös tärkeää, että me ei kasvateta enää tyttäriämme negatiivisen arviointiin itseä kohtaan. Lapsen ulkonäköä saa ja pitää kehua, sehän on tärkeä osa häntä, mutta kehutaan myös tyttöjen ja poikien rohkeutta, älyä ja lahjakkuutta - ei vain ulkoisia asioita. Kehutaan lasten kuullen myös itseämme. 

 Kuvat: Pixabay

 

Ladataan...

Unohdin miehen nimipäivän ihan kokonaan. Ja me yleensä juhlitaan sekä synttärit että nimpparit. Onneksi  mies oli itsekin unohtanut. Naapuri sitten muistutti, niin meillekin valkeni asiain tila. Noh, pätevänä emäntänä tietenkin pyöräytin aviopuolisolleni Brita-kakun. Ja tuli niin taivaallista, että jaan reseptin kanssanne. Tämä on eräänlainen muunnelma viime aikoina isoa suosiota saaneesta mango-passion-brita-kakusta, joka taitaa olla alun perin Kotilieden ohje. Kaupassa ei ollut reseptissä mainittua mangotuorejuustoa, niin lähdin sitten laajemminkin sooloilemaan reseptin kanssa.

Näitä tarvitset:

Pohja

150 g voita

1,25 dl hienoasokeria

4 keltuaista

2,5 dl vehnäjauhoa

2 tl leivinjauhetta

2 tl vaniljasokeria

1,25 dl maitoa

Marenki

4 valkuaista

2 dl sokeria

Täyte

200 g Arlan appelsiini-passion rahkaa

2 dl kuohukermaa

2 passionhedelmää

n. 0,5 dl hienosokeria

Koristeeksi

yhden passionhedelmän siemenet

mustikoita

karhunvatukoita

mintunlehtiä

 

Tee näin: 

Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokeri kovaksi vaahdoksi. Lisää munankeltuaiset yksitellen joukkoon ja sekoita hyvin. Sekoita kulhossa kuivat aineet ja lisää pienissä erissä taikinaan. Kääntele varovasti. Laita uunipellille leivinpaperi ja levitä pohjataikina siihen päälle. 

Valmista marenki vatkaamalla valkuaiset kevyeksi vaahdoksi ja lisäämällä sitten sokeri ja jatkamalla vatkaamista, kunnes seos on kovaa. Levitä marenki taikinan päälle uunipellille. Paista 175 asteessa noin 25-30 minuuttia eli kunnes marenki on sanut väriä. 

Valmista sillä aikaa täyte. Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää siihen rahka sekä sokeria maun mukaan. Ota valmis pohja uunista ja anna sen jäähtyä. Leikkaa noin 20 cm kakkuvuokaa apuna käyttäen pohjasta 2-3 pyörylää. Myös lautasta voi käyttää apuna. Aseta pohjimmainen pyörylä tarjoilulautaselle ja levitä sille täytettä sekä mustikoita, karhunvatukoita ja passion-hedelmän sisusta. Aseta kansilevy päälle tai tee seuraava kerros samalla tavoin levittämällä täytettä, passionia ja marjoja.

Aseta päällimmäinen kerros päälle ja koristele mustikoin ja karhunvatukoin sekä mintun lehdin. Nautiskelu voi alkaa! Bon appétit!

 

Ladataan...

 

Ollaan menty aika kauas mun alkuperäisestä ajatuksesta perustaa lasten muotiin keskittyvä blogi. Perhe-lifestyle on kai oikeampi kategoria. Lastenvaatteet pysyy silti edelleen mukana blogissa, mutta keskityn kaikkeen muuhunkin perhepiiriin kuuluvaan sekä hyvinvointiasioihin. Perhe-elämään kuuluu ilman muuta myös sisustaminen. Ajattelin alun perin jättää sisustamisen kokonaan pois blogista. Mutta. Sehän on mun elinikäinen rakkaus ja kiinnostuksenkohde. Aikomuksena on siis tehdä aina välillä sisustusjuttujakin.

Monille iskee keväisin sisustusvimma, kun lisääntyvä valo  saa katsomaan omaa kotia uusin silmin. Mulle se vimma iskee aina kesällä ja tarkemmin ottaen kesälomalla, jolloin on aina tehtävä edes vähän remppaa ja piristettävä sisustusta. Meillä oli pitkään makkarissa punainen "tehosteseinä", joka oli jäänyt jo aikoja sitten pois muodista. Halusin jotakin pehmeää tilalle ja ihastuin Pihlgren & Ritolan romanttiseen Lukko-tapettiin harmaan sävyisenä. Aika jännä kyllä, koska en ole mikään romanttisen tyylin suosija omassa kodissani. Meillä on melko moderni ja pelkistetty sisustustyyli. Tai oli. Tai kai se tyyli vieläkin piilee jossakin tuolla miljoonien lelujen, pyykkivuorten ja lapsiperhesotkujen taustalla.

Ajattelin siis, että makkari saa olla vähän romanttinen. Haimme Seinäruususta näytteitä tapeteista ja lukuisten kotona tehtyjen mallailuiden jälkeen hankin tuota mainittua Pihlgren & Ritolan harmaata Lukko-tapettia, vaikka Kirsikkapuu oli kanssa harkinnassa. Tapetin toimitusaika oli neljä viikkoa. Syynä se, että kyseiset perinnetapetit painetaan edelleen käsin vanhojen 50-luvun mentelmien mukaan Tapettitalon tehtaalla. Millään ei olisi jaksanut odottaa niin kauan tapetin saapumista. Ei siis millään! Nel-jä lo-put-to-man pit-kää viik-ko-a! Noh. Kun tapetit saapuivat, meni vuosi ennen kuin saimme ne seinään. Ja siinäpähän sitten olikin koettelemusta. 

Kun vihdoin saimme aikaiseksi ruveta tapetointihommiin, kuvittelimme homman olevan maksimissaan päivän juttu. Aika pieni makkari kuitenkin kyseessä. Noh, kaikkiaan taisi mennä melkein viikko.

Olimme toki tapetoineet ennekin monta kertaa. Mutta nämä perinnetapetit ovat aivan oma lukunsa. Hankimme tapettipöydän ja juuri kyseisille paperitapeteille sopivaa liisteriä. Irrotimme listat ja vanhat tapetit. Ne eivät irronneetkaan niin vain ja seiniä piti hioa sileän pohjan aikaansaamiseksi. Sitten irrotimme sähkö- ja valaisinrasioiden kuoret ja teippasimme niihin suojat. Kohdistimme kuviot ja leikkasimme vuodat valmiiksi. Minä vetelin liisteriä ja mies laittoi seinään. Annoin ekojen vuotien vettyä pari minuuttia. Ensimmäinen virhe! Seurauksena oli jättimäiset pussit vuodissa seinään laittaessa. Venyivät aivan pilalle, eikä niitä voinut laittaa eli roskiin vaan. Opin yrityksen ja erehdyksen kautta, että näissä tapeteissa 15 sekuntia on ihan maksimi vettymisaika.

Sitten huomasin, ettei tapettien reunat oikein ota seinään kiinni ja vedin aika reilusti lisää liisteriä. Toinen virhe! Sehän tietty pursui yli ja tuli jopa läpi tapetista. Ei muuta kuin vuota irti, roskiin ja uutta liisteröimään. Kun vuota oli jälleen seinässä huomasin vähän liisteriä siellä täällä ja pyyhin varovasti märkiä kohtia kostealla rievulla. Kolmas virhe! Tapetista lähti väri pyykimiskohdista. Perkele! Käsinpainetut tapetit, jotka ei kestä mitään kosteutta tai hinkkaamista. Roskiin vaan. Siis näähän on aika kalliit tapetit, eikä ylimääräistä juuri ollut varattuna.    

Saimme kuin saimmekin lopulta tapetit seinään ja ovathan ne kauniit. Kiemurat tapetissa sopivat hyvin rautasängyn kiemurohin. Mitään priimaa jäljestä ei tullut, siellä täällä joku sauma irvistää, ryppyjä ja kuprujakin on. Ylivoimaisesti vaikeimmin asennettavat tapetit, mitä olemme käsitelleet. On ne silti vaan niin ihanat. Jos me muutetaan, haaveilen Pihlgren & Ritolan Kirsikkapuusta makkariin ja ehkä Enkelistä lastenhuoneeseen. Sisäinen romantikko mussa on selvästikin riistäytymässä hallinnasta!

Jos haluatte perinnetapetit kotiinne, miettikää tarkkaan kannattaako niitä asentaa itse vai pyytää ammattilainen apuun. Ja jos laitatte itse, olkaa tarkkoja, mutta nopeita työskennellessänne. Ei liikaa liisteriä, eikä liian vähän. Jos liisteritahroja tulee, ne voi äärimmäisen kevyesti taputella kostealla rievulla pois, ei hinkata paperia missään nimessä.

Mulle kävi, kuten yleensä sisustaessa käy. Kun muutti yhtä asiaa, niin sitten  piti muuttaa vähän kaikkea muutakin. Sängynpeite ei enää sopinut ja mattokin alkoi vähän tökkiä. Pussilakanat oli ihan vääränlaiset, eikä sisustustyynytkään istuneet. Lopulta tapetin vaihdon myötä piti sitten vaihtaa kaikki muu paitsi sänky ja verhot, jotka oli onneksi valmiiksi juuri oikean sävyiset valkoiset. Mies ja lapsi saivat myös jäädä.

Pages