Kevyttä maanantailukemistoa

Ladataan...

Kun arjen synkkä maanantai saa myöhästymään luennolta tunnin verran ja mussuttamaan patukallisen suklaata ihan vain yleismaailmalliseen depressioon, onkin mitä sopivin aika ottaa kauniiseen käteen kirja, joka varjelee lyhyttä keskittymiskykyä ja yhteiskunnallista osoittelijasormea.

Kaari Utrio on ollut elämäni varrella niitä kirjailijoita, jolle on aina tehnyt mieli lähettää mentaalihaleja ihan urakalla, koska yksittäinen nainen on saanut niin paljon aikaan. Teininä tuli luettua silmät hämmennyksestä ymmyrkäisinä niitä paikalliskirjaston peränurkassa pölyttyneitä Utrion 70-luvun kirjoja, joissa miekoilla kutiteltiin novgorodilaisen rahvaan suolia ja kaikilla oli tasaisesti kurjaa. Tosin yleensä kirjojen lopussa tapahtui jotain mukavaa, kuten aviollisen rakkauden ilmestyminen pakkonaitetun pariskunnan välille. Suomen keskiaikaan oli kertakaikkisesti parempi syventyä piikatyttöjen raiskausten ja lapsiavioliittojen kautta kuin kuivakkana kouluhistorian kirjan tekstinä. 

Toki Utrion kirjat ovat muutakin kuin menneen ajan sosiaalipornoa, mutta herkässä iässä olevalle runotytölle ei tuppaa jäämään mieleen muu kuin SUURET JÄRKYTYKSET. Hyvänä vastapainona toimikin 1800-luvun pikkusievään aateliskulttuuriin paneutuvat kirjat, kuten Rakas Henrietta ja Saippuaprinsessa, joissa ne mukavalla tapaa ärsyttävimmät naikkoset (silmälasit, iik! saunassa käynyt, äääk!) saavat ne ihanimmat ja komeimmat miehet. 

Huvittavinta ehkä tässä kaikessa on, että sitten teini-iän, en ole saanut luettua ainuttakaan romaania Utriolta, kun tieteellinen tuotanto on vienyt mennessään. Oli Eevan tyttäret sitten jo osittain vanhentunutta historian kirjoitusta tai ei, on se tehnyt niin suuren vaikutuksen, että olen lukenut kyseisen eepokseen kutakuinkin kerran vuodessa kutakuinkin kokonaan jo vuodesta 2007. Tämän hetkistä lukuintoani kummasti vähentää 500 kilometrin etäisyys vakio-opukseeni. Onneksi Lapin aluekirjasto tuli puutteiselle avuksi.

Utrion kirjoituksia, eritoten kolumneja keräävä Kiilusilmä feministi -kirja on jo viidenkin tekstin pätkän jälkeen elämykseksi julistettavissa oleva teos. En ole kertaakaan joutunut pettymään Utrioon. Mikä parasta, kirja sopii jopa pönttölukemista harrastaville vessassa asioijille, koska lukeminen on luontevaa keskeyttää yhden sivun kolumnin jälkeen, ennenkuin takapuoleen on punehtunut railakkaan punainen ovaalikuvio.

Kevyttä tässä kirjassa oli siis sen verrattain bulkkinen paperilaatu.

Share
Ladataan...

Kommentoi

Ladataan...