Ihana kamala bloggaaminen

Ladataan...
HaLo

Olen miettinyt paljon bloggaamista ja sitä onko siinä järkeä. Syvällä sisimmässäni saan outoa mielihyvää asioiden tonkimisesta ja uusien näkökulmien löytämisestä, mutta toisaalta olen aiemmin kohdannut aika ajoin hetkiä, jolloin kirjoittaminen on ihan hanurista. Niin hanurista, että olen hetken kuvitellut heivaavani koko kirjoittamisen. 

Tottakai kiire imee inspikset nolliin varmasti kenestä tahansa, mutta omalla kohdallani kyse on kuitenkin ollut enemmän sen normaalin itsetunnon puutteesta. Ei ole ollut kiva herätä keskeltä kasvutarinaa, jonka päähenkilö on ollut varsin pieni kohtaamaan vastoinkäymisiä rohkeasti omana itsenään. 

En ole niitä tyyppejä, joiden on helppo laukoa ilmaan mielipiteitä ilman perusteita tuosta noin vaan, vaikka vaikutan — ja tietyissä asioissa — olenkin vahva persoona. Vahvuudestakin pitää osata irrottautua, sillä olen huomannut sen kasvavan välillä niin suureksi taakaksi, että sitä on hankala kantaa. Meissä kaikissa on varmasti erilaisia puolia ja joidenkin ihmisten kanssa voimme olla itsejämme enemmän kuin toisten.

Omalla kohdallani olen huomannut, että liika vahvuus ja ajatus siitä, että minähän kyllä selviän, sulkee turhankin helposti ne aidot tunteet taka-alalle. Kysymys on pohjimmiltaan kuitenkin pelosta, joka saa verhoutumaan ja tukeutumaan ylivahvuuteen, jossa ei ole varaa sanoa ei.

Monesti ne vahvimmalta tuntuvat ihmiset ovat heikoimpia, koska he osaavat piiloutua niin taitavasti suojaavien panssareiden alle, joiden päällä on vielä rautaketjuja ja munalukkoja — ettei vahingossakaan ne aidot tunteet vain pilkahtaisi sieltä esiin. Been there, done that! Aina kun avaa itseä henkilökohtaisesti, on vaara tulla satutetuksi. Mutta mitä elämässä saa, jos pelkää koko ajan sitä mitä minulle nyt käy tai kuinka pahasti minua nyt lyödään henkisesti? Tietyissä elämänvaihessa pieni mieli ei välttämättä kestä sellaista riskiä, mutta jollei halua elää tyhjää kuorielämää hautaansa asti, on otettava avaimet käteen ja ne ruostuneet lukot käsittelyn alle.

Oma persoona on helppo piilottaa tietynlaisen "olen aina kiltti ja miellytän kaikkia"-mantran taakse. Omalla kohdallani se on tarkoittanut sitä, että minulle on ollut helpompi kirjoittaa ennemmin turvallisista asia-aiheista kuin niistä henkilökohtaisemmista asioista. Blogissa ei tietenkään tarvitse avata kaikkea suurelle yleisölle, mutta onhan se selvä, että jotain pitää antaa. Luenhan itsekin eniten sellaisten ihmisten blogeja, jotka antavat itsestään jotain mistä saan kiinni ja sitä kautta inspiraatiota ja ajattelemisen aihetta. 

Olen työskennellyt tämän kiltteys+rohkeus-asian kimpussa oikeasti koko parivuotisen bloggausurani ajan juurikin siksi, että sitä omaa mielipidettä on niin vaikea sanoa. Ennemmin on sitten ollut se supertylsäpliisu-piipertäjä. Nykyään voin ajatella että finemeikä selviää eikä mua syödä tai lyödä tän suorasukaisen kirjoituksen jälkeen. Aiemmin vastaavat tilanteet on menneet niin, että okei, jos kirjoitan näin, mut teilataan ja kukaan ei lue mun blogia enää ikinä. Pöh, sanon nyt tuolle vanhalle ajatukselle.

Blogi on haastanut ja joskus pakottanutkin minut pikkutarkkaan ja lähdekriittiseen tiedonhakuun. Tieto tuo itsevarmuutta, tottakai, mutta ennen kaikkea se matkailu niihin omiin tunnelukkoihin on avannut itselleni niitä itseluottamuksen portteja.  Siksi koen, että nössö-minäni on oppinut tietynlaista tiukkuutta ja rajoja bloggaamalla. Ehkä kysymys on myös iän tuomasta henkisestä kehityksestä, mutta vasta nyt alkaa tuntua luontevalta avata myös omaa itseä enemmän täällä blogissa. Miten tähän on päästy?

Yksi suurimpia oivalluksia, joka on auttanut minua tässä asiassa eteenpäin, on se että olen lakannut ajattelemasta mitä minusta ajatellaan. Kirjoitusteni kriittisen palautteen ajatteleminen on aivan eri asia kuin se mistä nyt puhun. Kun aiemmin on ajatellut vain kysymyksiä: Minkälaisen vaikutelman annoin?/Mitähän tuo tyyppi ajattelee musta?/Uskallanko kirjoittaa näin leimautumatta silti täysin tyhmäksi/hulluksi/fanaattiseksi?/Jos valitan blogissa, ajattelevatko lukijat että vitsit mikä purnuttajaääliö?— on nyt tilalla jotain muuta.

Tilalla on ajatus siitä, että " Ihmisarvoni ei ole kiinni jonkun mielipiteestä, koska tiedän arvoni itse". Tiedän, kyseessä on ärsyttävän korni lausahdus, mutta itselleni se on vuosien ajatustyön oivallus, joka tuntuu näin jälkikäteen jättimäiseltä palkinnolta ja helpotukselta.

Pysyvät ihmissuhteet rakentuvat aitoon kiinnostukseen ja kiintymykseen toista kohtaan, unohtamatta toisen ihmisen arvostusta. Tottakai edelleen aistin voimakkaasti, jos joku pitää/ei pidä minusta, mutta en lähde ajattelemaan sitä sen pidemmälle. Aikojen kuluessa tiet saattavat ystävyyssuhteissa erkaantua hetkeksi ja ehkä vuosien päästä kohdata uudelleen. Tähän vaikuttaa varmasti osiltaan se missä vaiheessa olemme itsemme kanssa ja kuinka rehellisesti suostumme itseämme katsomaan. Terve itsekunnioitus pitää meidät pystyssä tuntevina ihmisinä, ei robotteina joita muiden ajatukset/mielipiteet ohjailevat sinne tänne. 

Blogin myötä olen löytänyt enemmän itseäni, koska olen joutunut miettimään sitä kuka minä olen ihmisenä ja mistä minä olen kiinnostunut — eikä aina vain sitä, mistä muut ovat kiinnostuneita tai mitä minulta odotetaan. Myös luennot ovat olleet itselleni ihan loistotyöväline, sillä luennoitsijan asemassa olen ollut eniten siellä omalla epämukavuusalueellani. 

Itsensä arvostus ei nouse (kuin ehkä hetkellisesti) toisten kehuista ja arvostuksesta. Se tottakai imartelee, antaa tietynlaista varmuutta ja luo hyvän mielen, mutta se ei kanna haasteiden keskellä. Kysymys on kuitenkin loppupeleissä aina siitä, miten itse suhtaudumme itseemme (arvostammeko, haluammeko kehittyä vai piiskaammeko armottomasti jne). On ihan hyvä tehdä matka omaan mieleen ja arvottaa asioita, jotka ovat henkilökohtaisesti tärkeitä. Ja tämä nyt ei tarkoita narsistista itsensä hyvyydessä kellumista päivästä toiseen, vaan omien heikkouksien ja vahvuuksien tiedostamista. Minä opettelen parhaillaan rohkeutta sanoa asioista niin kuin ajattelen. Ehkä saatan lipsahtaa välillä väärään ääripäähän, mutta se kuuluu matkaan, jonka tarkoitus on tehdä minusta rohkeampi — ja tasapainoisempi.

Mitä tulee tekstintuottoon blogissani ja lehdissä sekä suunsoittooni radiossa, tartun nykyään vain sellaisiin aiheisiin, jotka oikeasti nappaavat. Se on helpottanut oloa ja niinhän sen pitäisikin olla — huolimatta siitä että tajusin asian pari vuotta myöhässä :)

Vaikka tämä kirjoitus oli teille lähinnä vain bloggaamisen ja bloggaajan näkökulmasta niin ihan yhtä lailla se rohkeus ja pelon selättäminen tapahtuu pääosin omassa arjessani — ei vain blogissani, vaikka se siihenkin on kovasti vaikuttanut. Epämukavuusalueelle astuminen avaa uusia teitä ja opettaa tehokkaasti :)

Tällainen avautuminen on odottanut itseään kauan ja tietyn ajatustyön jälkeen se tuntui oikealta. Kiitos kaikille, jotka ovat kuunnelleet, keskustelleet ja auttaneet tietoisesti, mutta myös tietämättään. Adelen Someone like you-biisin sanat sitokoot loput tunteeni ajatuksiksi: 

I wish nothing but the best for you too.

Don't forget me, I beg, I remember you said:

"Sometimes it lasts in love but sometimes it hurts instead"

Nothing compares, no worries or cares.

Regret's and mistakes they're memories made.

Who would have known how bittersweet this would taste?

Rakkain ja valovoimaisin terveisin: Hannamari, jonka mielestä paljon jäi vielä sanomatta, mutta joka on tämän tekstin jälkeen vähän vähemmän lukossa kuin ennen

Share
Ladataan...

Kommentit

TuijaK (Ei varmistettu)

mahtavaa, kun pidät tätä blogia. sitä on ilo lukea! kunhan et aina tee näin megalomaanisen pitkiä postauksia...:)

HaLo

Tuija: Kiitos :) Mulla on ollut viime aikoina vaan niin megalomaanisesti asiaa, as you see. Mut joo, on mielenkiintosempaa tietysti lukea lyhyempiä juttuja, että jaksaa lukea sinne viimeiseen lauseeseen asti.

Katja M (Ei varmistettu)

<3 <3 <3 lööv juu... ;)

HaLo

Katja, ai lav juu tuu <3 :D Huomenna taas toimittailemaan yhessä, ootan!

Vierailija (Ei varmistettu)

Sää oot tosi kaunis tos yhes kuvas missä sulla ei oo otsahiukset peittämässä sinun kauniita kasvoja..sopii hyvin!!

HaLo

Sinä vierailija siellä, kiitos ja rutistus!

kirsi (Ei varmistettu)

hei Hannamari,

kiitos hienosta kirjoituksesta! kirjoitat hyvin, ja on ollut iloista ja voimaannuttavaa lukea tekstejäsi, ja jos sallit sanoa, myös seurata löytöretkeäsi.

aurinkoa
kirsi

Karina K (Ei varmistettu)

Oot tosi kaunis noissa kuvissasi. Ja fiksuja sanoja!

Maria R

Puit sanoiksi paljon asioita, joita olen erityisesti tällä viikolla miettinyt bloggaamisesta - todella kiva lukea sun ajatuksia ja päätelmiä! Olen täysin samaa mieltä siitä(kin), että blogin kirjoittaminen on samalla tutkimusmatka itseensä ja kirjoittaessa tällä tavalla julkisesti (omilla kasvoillaan) joutuu pohtimaan suhteellisen syvällisesti sitä mikä itselleen on kaikkein tärkeintä tai kiinnostavinta ja mitä mieltä asioista on. Ja ennen kaikkea ottamaan riskejä, laittamaan itsensä likoon isolla ällällä.

Blogin kirjoittaminen on  paljon muutakin kuin mitä etukäteen kuvittelin. Bloggaaminen on huomattavasti vaikeampaa kuin kirjoittamisesta pitävänä, avoimena ihmisenä luulin, mutta samalla myös paljon hyödyllisempää ja opettavaisempaa ihmisenä. 

 

Mangomalen

Mahtava kirjoitus! Itse junnaan ihan samojen kenkkujen kanssa.

"Blogissa ei tietenkään tarvitse avata kaikkea suurelle yleisölle, mutta onhan se selvä, että jotain pitää antaa."

Etenkin tuon kanssa tasapainoilu tuntuu vaikealta. Iso kiitos tästä kirjoituksesta.

Hele (Ei varmistettu)

Kiitos kiinnostavasta blogista! Tämä kirjoitus osui ja upposi. Olen miettinyt kirjoittamista paljon viime aikoina ja tekstisi puki sanoiksi omiakin pelkojani. En kirjoita blogia, mutta minua pyydetty kirjoittamaan muutamiin pieniin lehtiin ja olen aina ensin innostunut, mutta lopulta kuitenkin kieltäytynyt. Olen puhunut kiireestä yms. syistä, mutta tiedän, että todellinen syy on juuri siinä, että pelkään, mitä muut ajattelee, kun näkevät myös sitä todellista minääni. Ehkäpä tämä juttusi auttaa myös minua pääsemään yli peloistani ja vielä jonain päivänä kirjoittamaan ajatuksiani ihan kaikkien luettavaksi. Onhan tähänkin mennessä tapahtunut suurta kasvua ja itsetunnon kohentumista, vaikka aina toivoisi yltävänsä parempaan.

Virkeyttä ja iloa talveen!

Go With the Flow

Mukava lukea tästäkin aiheesta, avautuminen on aina hyvä juttu :)

Asiaan liittymättä, minulla olisi kysymys. Raakaleivonnassa ja miksei kokkailussakin resepteihin käytetään useita eri pähkinöitä ja siemeniä. Itselläni on kuitenkin ongelma, nimeltään pähkinäallergia. Saan syödä kaikkia siemeniä, cashew-pähkinää ja pinjansiemeniä, joten pystyykö eri pähkinälaadut vaihtamaan aina joksikin näistä? Vai vaikuttaako pähkinälaatu johonkin muuhun kuin makuun jotenkin erityisesti ?

Ite pohdiskelin viime kirjoituksessa hieman samoja asioita mutta en osannut niin hyvin sanoiksi sitä pukea.  Kirjoitinkin enemmän siltä kannalta että ihan kaikkea ei blogissa silti sanota vaikka paloja itsestään antaakin. Ymmärrät varmaan mitä tarkoitan? Käy ihmeessä katsomassa kommentti ja kommentoimassa.. Jotkut ihmiset tuntuu ihan tahallaan ymmärtävän väärin tai negatiivisesti.  Halit! <3

Kang-Gastus (Ei varmistettu)

Samoja asioita pohdiskellut ja samoja oivalluksia löytänyt, joten oli mukava lukea tuo stoori.

Kirjoitat todella hyvin.

Kiitos tästä ja muista.

HaLo

Kirsi, kiitos  ja ihana, että olet viihtynyt mukana :) 

Karina, kiitos <3

MariaR, blogin myötä toden totta joutuu miettimään uusiksi myös omaa identiteettiä. "Kasvottomana" bloggaaminen on ymmärrettävää, mutta jättää silti vähän kylmäksi. En usko, että kukaan bloggaaja täysin välttyy "mitä musta ajatellaan"-ajatustyöstä, mutta ainakin omalla kohdalla sen läpikäynti ja turhan yrittämisen hylkääminen on avannut täysin uusia ulottuvuuksia ja selventänyt myös omia rajoja :)

Suloinen Roosa, meillä jokaisella on varmasti se oma tyyli ja mitta, joka määrittää sitä kuinka paljon voimme itsestämme antaa. Uskon, että nää on juttuja, joissa pitää kuunnella sitä omaa sisäistä ääntä eikä verrata niihin jotka ovat valmiita olemaan avoimempia omissa blogeissaan.

Hele, tilanteesi kuulostaa todella samalta kuin itselläni oli vuosi sitten. Rohkeutta nyt vaan peliin, kannattaa muistaa että jokainen huippukirjoittakin on joutunut aloittamaan sieltä ruohonjuuritasolta. Ammatillinen  varmuus syntyy tekemällä :) Tsemppiä!

Holiday, eri pähkinöillä on erilaisia makuvivahteita. Itse pyrin pitämään ohjeet yksinkertaisina (yksi tai max. kaksi pähkinä/siemenlaatua/krt), jotta kroppaan ei tulisi kerralla liikaa sulatettavaa. Aivan hyvin pärjäät siis siemenillä ja cashewilla :)

Sarita, käyn kattoon

 

 

HaLo

.. jatkan, tää tabi rupes bugiin kesken :/

Sarita, tiiän mistä puhut ystäväni. Käyn het ku pääsen tohon Macille (hääsuunnittelijat ovat vallanneet sen at the moment)

Kang-Gastus, kiitos palautteestasi. Arvostan!

my view

Olipa mukava lukea ajatuksistasi bloggamisesta..olen itsekkin tässä miettinyt samoja asioita...

HaLo

myview: Kiva!

Kommentoi

Ladataan...