Minttupää

Ladataan...
HaLo

naturado_minttushampoo2_halopieniaikuinen0024.jpg

Myös shampoopullollani on kevät, huomaattehan? Vihreää ja raikasta tulee nyt joka suunnasta samalla kun elän positiivisesti hyvin hämmentävää kevättä. 

naturado_minttushampoo3_halopieniaikuinen0025.jpg

Tiesitkö, että maailmassa on yli 1200 erilaista minttulajia? Minä en, ennen kuin googlasin. Minttu on ollut jo vuosia yksi lempituoksuistani ja mauista.

Keittiön yrttikartta tietää kertoa esimerkiksi seuraavaa mintuista:

Mintun sisältämä mentoli viilentää ja sillä on antiseptinen vaikutus. Minttu rauhoittaa vatsaa, sappi- ja ilmavaivoja ja lievittää päänsärkyä. Minttuhöyry hillitsee yskää ja avaa tukkoisia hengitysteitä. Mintulla on myös mielialaa kohentava ja virkistävä vaikutus.

naturado_minttushampoo5_halopieniaikuinen0027.jpg

Uskon, että mintturakkauteni on alkanut samoihin aikoihin kun minulla puhkesi auraton (mutta sitäkin pirullisempi) migreeni vuonna 2006. Käytin jo tuolloin eteeristä minttuöljyä ohimoille ja niskaan kohentamaan oloa — kiitos valveutuneen äitini. Minulla kulkee vielä nykyäänkin aina matkassani minttu roll-on, jota käytän jos väsyttää tai tuntuu pientä tykytystä päässä. Minttu vaikuttaa positiivisesti myös hermostuneisuuteen, josta temperamenttiselle luonteelleni ominaisesti kärsin aika ajoin ;)

naturado_minttushampoo4_halopieniaikuinen0026.jpg

Kun postisetä kiikutti minulle Naturadon paketin testaukseen ja löysin sieltä minttushampoon, hyökkäsin oitis Tuomaksen luokse esittelemään innoissain uutta minttututtavuutta — enkä vähiten siksi, että shampoopullo on litran kokoinen! 

Meitä kuluttajia kyllä hellitään luonnonkosmetiikan saralla. Vaihtoehtoja alkaa olla satoja eikä vain kymmeniä ja lisäksi myyntiin on alkanut ilmaantumaan myös näitä säästöpakkauksia ja familysizeja.

naturado_minttushampoo_halopieniaikuinen0023.jpg

Yksi asia, josta kaipaisin lisäinfoa on kuitenkin INCI-listassa toisena kummitteleva ammonium lauryl sulfate (ALS). Kysymys on vaahdotusaineesta, jolla ei pitäisi olla mitään tekemistä pesutuloksen kanssa, mutta miten se on verrattavissa esimerkiksi tavan kosmetiikassa käytettyihin vaahdotusaineisiin Sodium laureth sulfateen ja Sodium layrul sulfateen? Kuinka haitallisesta aineesta on kysymys? Nuo kaksi edellä mainittua kemikaalia kun aiheuttavat mm. allergisoivien ominaisuuksiensa ohella myös muutoksia DNA:ssa — tekeekö ALS saman? Sivistäkää mua aiheesta ALS, kiitos!

Luonnonkosmetiikkasertifikaateissa on eroja ja olen paneutumassa niihin laajemmin lähiaikoina. Tällä shampoolla on ECOCERT-sertifikaatti, joka on ehdottomasti yksi löyhimmistä sertifikaateista tällä alalla. 

HaLo tykkää:

+ Hinta/kokosuhde kohdallaan

+ Raikas mintuntuoksu

+ Hyvä pesutulos pienelläkin määrällä

+ Vaahtoaa kivasti 

HaLo ei tykkää:

- Jäin kaipaamaan mintun viileyttä iholla, jonka tämä mm. tämä tuote saa aikaan 

- ALS:n käyttö epäilyttää

- INCI-listan 13 raaka-aineista vain 3 ovat luomusertifioituja (jos viilataan pilkkua, niin luomusertifioitavia raaka-aineita on vain 12, sillä vettä ei voida sertifioida luomuksi)

Naturadon minttushampoota saa mm. Biodellystä ja se kustantaa 17,90 €/1 l.

Share

Kommentit

Hömppäblogi

Mulla on tuo sama purkki appelsiiniversiona, ja sama ainesosa vähän mietitytti muakin. Toivottavasti joku osaa kertoa tarkempaa infoa.

Täs on todellista supersaippuaa!! http://www.drbronner.com/DBMS/OLPE16/PeppermintLiquidSoap.htm

Mulla ei ole ollut kuin tuota piparminttua ja siitä voin taata että varmasti saa tuon viileyden iholle! Jopa helteisinä päivinä kun käypi suihkussa ja pesasee tuolla saippualla ja sitten menee ulos, niin vaikutuksen huomaa kun pienikin tuulenvire käy iholle niin karvat nousevat pystyyn viileydestä! Vaikutus kestää helteelläkin jopa tunteja! Ja tuotahan voi käyttää ties kuinka moneen tarkoitukseen 18-in-one! Olen jopa hammastahnan loputtua testannut hampaisiin.. ja hyvin toimii:) Tiskitkin saa kuulemma tiskattua jne. Tää on paras saippua matkalle.. sillä ei tartte kun yhen! Jos on kuiva päänahka suosittelen käyttämään hoitoainetta pesun jälkeen. Itselläni on tuo litran pullon.. joka mulla (+miehellä+vierailla)kestänyt jo viis vuotta! sekä pikkanen matkakoko:) Ystäväni lähettää minulle tätä jenkeistä..  hänkään ei pärjännyt suomessaoloaikanaan ilman tätä saippuaa, joten ennen herran palaamista rapakon taakse hänen äitinsä lähetti tätä meille molemmille. Lisäksi suurin osa vieraista nauttii purkin lukemisesta vessa/suihkukäynneillään.. onhan se täynnä hyviä viisauksia!

Iloiseksi yllätyksesti Bronnerin taikasaippuoita saa myös iHerbistä!

Näistä vaahdotusaineista en osaa sanoa.. vältän niitä 100%sesti. Bronnerin saippuassani ei ole lainkaan vaahdotusaineita:)

HaLo

Hosuli: Näinpä!

mangotango: Kiitos vinkistä, vaikutti aikas hyvälle tapaukselle :)

Vierailija(Ei varmistettu)

Moikka Hannamari!

Oletko tutustunut sivustoon cosmetic-check.com. Sen mukaan ammonium lauryl sulfatessa on yksi huono naama ja kolme on huonoin. http://www.cosmetic-check.com/incisuchedetails_gb.php?nr=

Terveisin Johanna

Mimita(Ei varmistettu)

Dr. Bronner on ihanaa, itselläni käytössä laventeliversio :) Ja jos suihkussa on tylsää, on pullo täynnä hauskaa tekstiä jota voi lueskella...

HaLo

Johanna: En ole vielä tutustunut, joten kiitän kovasti tästä tiedosta <3

Mimita: Mun ehkä tarvii tilata seuraavaan iHerb-pakettiin tätä :)

Moments-Katja(Ei varmistettu)

Ammonium Lauryl Sulfatella on Rita Stiensin kirjassa välttävä arvosana, kun taas Sodium Laureth Sulfatella heikko ja se luokitellaankin etyksoloituihin raaka-aineisiin eli PEG-yhdisteisiin, jotka ovat luonnonkosmetiikassa kiellettyjä. Katsoin ALS:n myös Skin Deep-sivustolta, jossa sille näytettiin vihreää valoa eikä löytynyt raportointeja mistään tavanomaisesta ihoärsytyksestä suurempaan.

Inci-haku sivuston mukaan ALS:a voidaan eristää kookospähkinästä ja sen sanotaan olevan tehokas ja hellävarainen. Katsoitko onko inci-luetteloon merkitty onko tämän tuotteen kohdalla ALS peräisin luonnosta?

Vaikuttaisi joka tapauksessa siltä, että kyseessä on varsin ok raaka-aine.

Reilutin(Ei varmistettu)

Mielelläni muuten kuulisin näkemykseni Oriflamen EcoBeuaty-tuotteista. Niillä ainakin näyttää olevan monenlaisia sertifikaatteja.

Keskustele

Ladataan...
CAPTCHA
Todista että olet ihminen