Prinsessaleivokset punajuuresta

Ladataan...
HaLo

Kuten eilen kerroin, Uuden mustan Hanne kysyi minut ja muutaman muun ruokabloggaajan loihtimaan jotain erinomaisen hyvää punajuuresta. Kysymys on siis Paluu juureksiin-haasteesta, jonka tarkoituksena on keksiä juureksistamme jotain muuta syötävää kuin niitä tavallisia mössöjä, keittoja sekä paistoksia.

Jos multa kysytään niin punis on juuresten kunkku — ainakin omassa keittiössäni! Mietin, pohdin ja harkitsin kauan sitä mitä uutta voisin punajuuresta taikoa. Päädyin toteuttamaan verrattain monivaiheisen raakareseptin, joka on ottanut vaikutteita alunperin venäläisestä Charlotte Russe-kakusta. Tämä herkkuresepti toimikoon varaslähtönä myös Lilyssä ensi viikolla alkavalle ruokaviikolle!

Kääretorttutaikina punajuuresta, puoli pellillistä

8-9 keskikokoista luomupunajuurta

2 dl vettä

0,5 tl Himalajan suolaa

1,5 tl vaniljajauhetta

Vaihe 1: Kuori punajuuret ja blendaa ne veden sekä mausteiden kanssa tasaiseksi taikinaksi. Vesi on mukana siksi, että massa pyörisi ja lopputulos olisi mahdollisimman sileä. Kun massa alkaa näyttää mielestäsi tarpeeksi sileältä, kaada se siivilään. Painele kevyesti enimmät nesteet pois.

Vaihe 2: Levitä punajuurimassa vuoratulle uunipellille ja levitä se n. 0,5 cm paksuiseksi levyksi. Laita uuniin kuivumaan 40 asteeseen noin 4 tunniksi. 

Vaihe 3: Kun pohja alkaa olla kohtuullisen kiinteä, käännä puolet taikinalevystä leivinpaperia apuna käyttäen toisen puolikkaan päälle. Sivele pinta tasaiseksi leivinpaperin päältä ruokalusikalla. Pohja kuivuu nopeammin, kun se on ensin ohuempi ja käännetään vasta osittaisen kuivumisen jälkeen toisen puolen päälle.

Vaihe 4: Käännä leivinpaperi varovaisesti pois taikinan päältä ja laita takaisin uuniin n. 3 tunniksi. Kuivuessaan punajuuren väri syvenee tummanpunaiseksi ja pinta voi halkeilla hieman. Pintaa kannattaa välillä käydä tasoittamassa lusikalla. Älä anna pohjan kuivua liian kuivaksi — jos voit taivutella pohjaa rullalle ilman, että se heti hajoaa käsiin/repeää, on pohja valmis.

Vaihe 5: Pohjan valmistumista odotellessasi voit pyöräyttää herkullisen macadamia-jäätelön pakastumaan:

Silkkinen vanilja-macadamiajäätelö

100 g luomumacadamia-pähkinöitä

2 dl vettä

1 tl vaniljaa

reilu 2 rkl pastöroimatonta hunajaa

1/4 tl Himalajan suolaa

Liota pähkinät yön yli runsaassa vedessä ja huuhtele. Laita sen jälkeen kaikki ainekset blenderiin ja pyöritä niin sileäksi kuin saat. Pakasta jäätelöä noin tunnin ajan mahdollisimman laakeassa astiassa ja sekoita välillä lusikalla, jotta seos jäätyy tasaisesti.

Huomioithan, että voit valmistaa jäätelön myös cashew-pähkinöistä — itse olen syönyt niistä niin överit viime kuukausina, että macadamia on saanut hinnastaan huolimatta vallata tilaa raakaleivonnassa. Macadamia antaa samanlaisen kermaisen täyteläisen koostumuksen kermoille ja jäätelöille kuin cashew, joskin sillä on aavistuksen hienostuneempi ja aromikkaampi maku.

Kun punajuuripohja on valmis, lusikoi puoliksi jähmettynyt jäätelötäyte pohjan päälle noin 1-2 cm kerrokseksi ja rullaa samaan tapaan kuten tavallinenkin kääretorttu. Jätä pohjalevyn molempiin reunoihin 1 cm tyhjää tilaa, jotta kaikki jäätelö ei pursua rullatessa yli. 

Kun rulla on valmis, laita koko torttu vielä hetkeksi pakastimeen — vasta hieman kohmeisempana torttu on helpompi leikata paloiksi. 

Vaihe 6: Odotellessasi voit valmistaa valkosuklaakuorrutteen…

Viettelevä valkosuklaakuorrute

115 g kaakaovoita

reilu 1 rkl hunajaa

1 tasainen rkl tocotrienols-jauhetta

2 tl lesitiiniä

Raasta kaakaovoi ja sulata se vesihauteessa nesteeksi. Lisää hunaja, lesitiini sekä tocotrienols ja blendaa suklaamassa tasaiseksi, jotta kaikki ainekset sekoittuvat toisiinsa kunnolla. Laita valkosuklaaseos johonkin sellaiseen syvään astiaan, josta voit kastaa kääretorttupalan kokonaan suklaassa helposti. 

Kasta ensimmäinen kerros ja laita tortut hetkeksi pakastimeen. Kun kääretorttupalat ovat tarpeeksi kohmeessa pakkasesta, suklaa jähmettyy muutamassa sekunnissa kiinteäksi. Toista suklaaupotus kolme kertaa, jotta kuorrutteesta tulee tarpeeksi paksu.

Loppukoristelut vielä marjajauheella ja vadelmilla. Nyt vain nautiskelemaan prinsessaleivokset vaikka vahvan luomukahvin kanssa, ai että!

Kannattaa tsekata myös muiden haastettujen herkkureseptit punajuuresta:

Moments-Katjan punajuurichocobrowniet (raw)

Keittiökameleontti-Outin punastuneet kevätkääryleet (raw)

Uuden Mustan Hannen punajuuripiirakka Ameriikan malliin (kypsennetty)

Leafy lunch!:n punajuurihummus (kypsennetty)

• • • • • • • • • •

Pieni lisäys vielä — haastan seuraavalle viikolle (jonka teemana on lanttu) seuraavat inspiroivat ja valovoimaiset bloggaajat:

Onneksi-blogin Tiia

Peikkojen maailmassa-blogin Kaisu

Kiitos hyvää-blogin Virpi

Share
Ladataan...

Kommentit

Go With the Flow

Ensimmäinen raakaresepti ikinä, joka alkoi oikeasti HIMOTTAA. Voisi pistää testiin ;)

HaLo

Holiday: Hykertelen täällä kivasta kommentista! :)

Yaelian (Ei varmistettu)

Hieno ja kekseliäs ohje:)

HaLo

Kiitos Yaelian!

Siis voi luoja, mitä ihanuutta! En voi sanoin kuvailla, kuinka ihailen kekseliäisyyttäsi tällä hetkellä. Miniwave in celebration of you! :D

HaLo

amelia: Apua, iso sydän sulle kauniista sanoista! <3

Emilia_ (Ei varmistettu)

Tuota on ihan pakko kokeilla joskus &lt;3

Tiia / Onneksi (Ei varmistettu)

On kyllä ihan mahtavia leivoksia! Mun ja raakavalkosuklaan yhteistyö vaan ei ikinä ota onnistuakseen... En tiedä onko mun käyttämä hunaja muka jotenkin liian tönkköä (vaikka onkin kyllä juoksevaa luomusellaista tuubista), kun se on ja pysyy astian pohjalla erillisenä kerroksena vaikka miten blendaisi. Lesitiinin kanssa en kyllä ole kokeillutkaan, eikös sen pitäisi auttaa asiaan?

Ja kiitän haasteesta! Nyt voi kyllä tosiaan olla haastavaa, en ole tainnut koskaan syödä muuta lanttuista kuin sitä perinteistä joululootaa ja sekin on aina ollut joko oman tai Saarioisten äidin tekemää... :D

Peikkojen maailma (Ei varmistettu)

Voi hitsi miten ihanat prinsessaleivokset!!! Punajuurikääretorttu kuulostaa kyllä aika mielenkiintoiselta... Kiitos myös haasteesta. Lanttua onkin jo jääkaapissa että ei muuta kun mietintämyssy päälle:)

HaLo

Emilia: Kannattaa! :)

Tiia: Joo, lesitiiniä vaan kehiin! Se toimii loistavana emulgaattorina muutenkin. Mieki vielä mietin mitä lantusta meinaan keksiä, joten samassa veneessä ollaan — lanttu kun on mulle aikas tuntematon kaveri muutoin kuin laatikoiden muodossa.

Peikkojen maailma: Kiitos <3

nonnis / leafy lunch! (Ei varmistettu)

Eikä, nää vaikuttaa niin ihanilta! Kaikilta punajuuriviikon tyypeiltä tuli kyllä kokeiluun meneviä reseptejä. Pitää ehkä kuitenkin odottaa hetken ennen kuin alkaa toteuttaa niitä, on meinaan ainakin meidän taloudessa suut punaisena hetkeksi.. :)

Kommentoi

Ladataan...