Valkoista kultaa

Maito — väärinymmärretty elämän eliksiiri?
Maito on nykyisin yksi suurimmista puheenaiheista. Monet miettivät sitä kuinka terveellistä maito on ja toisaalta myös sitä, onko maito välttämätöntä riittävän kalsiumin saamiseksi. Miten asiat ovat oikeasti? Luonnollisen ruoan ystävä ja bloggaaja Teemu Syrjälä kertoo oman näkemyksensä maidosta.
Ennen vs. nyt
Monissa alkuperäisissä kulttuureissa maito EI ole kuulunut jokapäiväiseen ruokavalioon. Poikkeuksiakin toki on, mutta pääpiirteittäin se on ollut harvinaisuus. Meidän päivinämme, että laktoosi-intolerassi on nykypäivän häiriö kehossa. Käsi ylös kellä on ongelmia maidon imeytymisen kanssa? Onneksi olkoon! Te olette niitä normaaleja, jotka olette lähempänä sitä tilaa missä ihminen oli tuhansia vuosia sitten. Me muut olemme niitä omituisia otuksia, jotka ovat oppineet käsittelemään maidon laktoosia, mutantteja siis toisinsanoen :) Ihminen siis mukautuu kaikkeen — osa nopeammin, osa hitaammin. Kehitystä (tai alamäkeä) tapahtuu kuitenkin jatkuvasti — meidän elämämme aikana sitä ei välttämättä ehdi kuitenkaan huomaamaan, vaan muutokset näkyvät seuraavissa sukupolvissamme. Hidasta? Minusta pelottavan nopeaa!
"Välttämätön" kalsiuminlähde
Maitoa on jo pitkään tyrkytetty kalsiumin tärkeyden takia. "On aivan ehdotonta juoda maitoa, jotta saamme riittävän kestävät luut" - on lause, jonka kuulee monesta tuutista yhtä aikaa soitettuna. Mutta entäpä jos se ei olekaan ihan niin. Kaksi maata, joissa osteoporoosilukemat ovat korkeimpia, ovat yllättäen ne, joissa juodaan eniten maitoa. Mystistä. Suomi ja Yhdysvallat ovat molemmat aika lailla kärjessä noissa listoissa, vaikka maitoa kitataan sen minkä ehditään.

Mistä kalsiumia?
Parhaita kalsiumin lähteitä ovat vihreät vihannekset (mm. parsakaali, lehtikaali, nokkonen, vihanneskrassi sekä muut tummanvihreät lehtivihannekset), kuorelliset seesaminsiemenet, mantelit, kuivatut viikunat, kuivattu ruusunmarja, muut pähkinät ja siemenet sekä ruotoineen syötävät pikkukalat. Lisäksi kalsiumia saa monesta muustakin vihanneksesta, päivittäin syötynä, vaihdellen eri lajeja.
Onko kalsium välttämätön saada juuri maidosta? Ei. Ihmiset kautta aikain ovat saaneet kalsiuminsa ilman maitoakin. Ja kyseessä ei ole koskaan pelkästään yhden ainesosan metsästys. Kalsium tarvitsee rinnalleen joukon muita ainesosia imeytyäkseen. Näitä aineita ovat mm.:
• D-vitamiini (suositeltavaa nauttia 80-125 mikrogrammaa/päivä)
• K-vitamiini (lähde: tummanvihreät vihannekset, kuten parsakaalia, pinaatti, lehtikaali ja nokkonen)
• Antioksidantit (lähteet: tuoreet kasvikset, hedelmät, erityisesti omenat, päärynät, rypäleet, pähkinät, kaali+muut vihreät vihannekset)
Esimerkiksi raakana nautittu kaali antaa ihmiselle huomattavasti suuremman määrän kalsiumia kuin yksikään käsitelty maito, juusto, jogurtti tai muu vastaava maitotuote.

Missä vika?
Ongelma saattaa olla tässä: Maito on käsitelty! Pastörointi (ja pahimmassa tapauksessa homogenointi) tuhoavat maidon imeytymiseen tarvittavat elävät entsyymit. Juuri ne, jotka mahdollistaisivat tuoreen maidon imeytymisen. Käsittelyn takia tuhoutuneet ainesosat tekevät myös maidon proteiinin ja varsinkin kalsiumin täysin imeytymättömään muotoon! Ruuan (tai tässä tapauksessa juoman) sisältö ei ole aina ratkaisevassa osassa, vaan imeytymiseen vaikuttaa monta muutakin asiaa, kuten esimerkiksi entsyymit.
Se, että kehomme ei saa kalsiumia käsitellystä maidosta pitäisi olla asia, joka edesauttaisi raakamaidon myyntiä. Näin ei kuitenkaan ole. Käsitelty maito tarkoittaa pidempää hyllyaikaa tuotteelle = parempi bisnekselle= parempi tuotto valmistajalle. Harmi, että pitempi hyllyikä ei tarkoita ihmisessä pitempää elinikää terveyden parissa, vaan luultavasti juuri päinvastoin.
Käsittelyä perustellaan ilmeisesti sillä, että se tuhoaa maidon "vaaralliset" bakteerit. Menetelmä ei kuitenkaan ole satavarma ja lopputulos on aina se, että kaikki maidon hyödylliset osat ovat jo kauan olleet poissa ennen kuin se pääsee meidän elimistöömme. Ja miten maito sitten vaikuttaa kehoomme? Käsittelyn jälkeen se ei ole enää luonnollisessa muodossa, jossa elimistömme sen tunnistaisi.
Kolme sukupolvea
Yhdysvaltalaiset tekivät 1930-luvulla 900 kissalle eläinkokeen (jonka moraalista en sano mitään), jossa tutkittavana oli kaksi kissaryhmää. Tutkimus kesti 10 vuotta.
Toiselle ryhmälle annettiin pelkästään raakamaitoa ja toiselle käsiteltyä pastöroitua maitoa. Koe alkoi sillä, että käsitellyn maidon ryhmä alkoi sairastella normaalia enemmän, kun samaan aikaan raakamaitoa saaneet pysyivät terveinä ja elinvoimaisena. Käsiteltyä maitoa saaneet kissat saivat mm. seuraavia oireita:
• Sydänongelmia
• Munuaisongelmia
• Hampaiden menetystä ja luun heikentymistä
• Maksan ja munuaisten vajaatoimintaa
Käsiteltyä maitoa juoneiden kissojen toinen sukupolvi syntyi huonovointisena —hampaattomina ja heikkoluisina. Tämä on aika suora merkki kalsiumin vajauksesta elimistössä. Tämä osoittaa, että pästöroidun maidon kalsium ei imeytynyt.
Kolmannen sukupolven kissoista suurin osa syntyi kuolleena. Elossa selvinneet poikaset olivat steriilejä ja näin ollen eivät pystyneet enää lisääntymään. Samaan aikaan raakamaitoa saaneet kissat lisääntyivät normaalisti ja niiden vointi oli erinomainen. Tässä vaiheessa koe piti keskeyttää, koska ei ollut mahdollista saada enää neljättä sukupolvea!
Kokeeseen meni kolme sukupolvea, kunnes kissoista tuli steriilejä. Se on suurinpiirtein sama aika, jota me ihmiset (Amerikassa ja Euroopassa) olemme nauttineet käsiteltyä maitoa. Käsitelty maito on ollut ruokavaliossamme noin 40-50 vuotta, eli se on täysin uusi tuttavuus kehollemme.
Samaan aikaan kun kaikenlaiset kevyttuotteet ja käsitellyt ainekset ovat tulleet ruokavalioomme, on myös lapsettomuus lisääntynyt. Toki on vaikea sanoa yksittäisiä tekijöitä mitkä vaikuttavat (koska kaikki vaikuttaa kaikkeen), mutta pistää se kuitenkin hieman miettimään.
On paljon maitotuotteita, joita pastöroinnin lisäksi vielä homogenoidaan, jotta maidon rasva ei erottuisi nesteen seasta. Tämä aiheuttaa sen, että maidon rasva kulkeutuu vaivatta elimistömme sisään. Niin hassua kuin se onkin, maidossa oleva rasva (joka on muuttanut muotoaan ja proteiinirakennettaan) imeytyy paremmin kuin puhtaassa kermassa oleva rasva! Olemme hyvin kaukana luonnollisesta.

Kokeile ja kuulostele!
Sopiiko maito sitten kaikille, vaikka se olisikin käsittelemätöntä raakamaitoa? Ei varmastikaan. Kuten muidenkin ruoka-aineiden kohdalla, se mikä sopii itselle, ei välttämättä sovi toiselle. Kyse on testaamisesta. Tarkkaile miten kehosi reagoi maidon juonnin jälkeen. Osalle se toimii, osalle ei. Mutta mikä on varmaa (vaatimattoman mielipiteeni mukaan) on se, että raakamaito sopii kaikille paremmin kuin käsitelty kaupan maito. Luonto on tehnyt jo valmiin paketin, miksi ihmeessä sitä pitäisi muuttaa ja olettaa sen näin ollen sopivan meille paremmin?
Maito ei välttämättä itsessään aiheuta ongelmia, mutta sen yhdistäminen eri ruokien kanssa voi vaikeuttaa ruoansulatuksemme toimintaa. Aika monelle maito on ruokajuoma, jolla "huuhdotaan" alas nautitut einekset. Parasta olisi nauttia maito sellaisenaan, erillään muusta ruuasta. Juo se siis yksistään tai jätä se yksikseen.
Olen sitä mieltä, että jollain tavalla meillä pitäisi olla mahdollisuus valita raakamaidon ja käsitellyn maidon välillä. Kun tarjoutuisi edes se vaihtoehto, tehköönkin jokainen sitten omat valintansa. Ei ole oikeaa eikä väärää vaihtoehtoa, mutta nyt niitä vaihtoehtoja ei juuri ole. Jos et tunne tilallista, on maidon saanti hieman hankalaa, muttei mahdotonta! Pienellä vaivannäöllä se onnistuu — eikä se oikeastaan ole edes vaiva, vaan normaali ihmisen toiminto = etsiä ja löytää omaa ravintoa.
Jos lehmänmaito siis kiinnostaa tai tuntuu siltä, että kaupan maito ei toimi ja pahimmassa tapauksessa saat siitä jopa allergisia reaktiota, huonovointisuutta, vatsakipuja tai muuta vastaavaa, niin aina on vaihtoehtoja:
1) Joko jatkaa juomista kokeilemalla oikeaa, käsittelemätöntä maitoa TAI
2) luopua kokonaan maidon juonnista
Nam, rasvaa!
Joku saattaa vielä pelätä raakamaitoa sen takia, koska se sisältää rasvaa. Minä olisin enemmän huolissani siitä, mitä meidän ruokamme EI sisällä! Kaikenlaiset käsittelyt jo sinällään poistavat tarvitsemiamme tärkeitä ravinteita. Kun mietitään vielä sitäkin, että monet vihannekset/kasvit kasvavat täysin ravinnottomassa maaperässä, voi tärkeiden ravinteiden saanti olla heikkoa.
Siispä ottakaamme ilolla vastaan maidon rasva. Se kun sattuu olemaan vielä kuumentamattomassa muodossa!
"Pastöroimatonta tilamaitoa säännöllisesti juoneilla lapsilla oli 58 prosenttia vähemmän ruoka-allergioita kuin muilla. Heillä oli lisäksi 26 prosenttia muita pienempi astmariski ja 33 prosenttia pienempi riski saada heinänuha."
Mielestäni lehmänmaito on aivan loistava juttu, kaikinpuolin. Toivonkin, että tulevaisuudessa sen saanti olisi kaikille mahdollista — helposti, vaivattomasti ja kivuttomasti. On se sen verran hyvää. Nautinnollisia juontihetkiä!
Teksti: Teemu Syrjälä / Sikkisyke-blogi
••••••••••••
Kiitos Teemulle ihan mahtavasta jutusta — allekirjoitan täysin! Olen itse ollut kirjoittamassa sen sata kertaa maidosta, mutta aina se on jäänyt. Hyvä siis, että Teemu tarjosi juttua julkaistavaksi.
Muutama sananen vielä maidosta. Raakamaitoa kannattaa kokeilla, kuten Teemukin suositteli. Maidossa on kaseiini-proteiinia, joka on ihmisen elimistölle vaikea sulatettava ja joka aiheuttaa mm. limaisuutta ja joka tekee suoliston pinnalle "kalvon" estäen näin ravintoaineiden imeytymistä.
Jotain kaseiinin haitallisuudesta voi kertoa sekin, että sitä käytetään esimerkiksi puutavaran liimana, lateksituotteiden valmistuksessa sekä juustojen juoksutteena. Iso osa lasten korvatulehduksista johtuu juurikin käsitellyn maidon aiheuttamasta ylimääräisestä limaisuudesta.
Ymmärtääkseni raakamaidon kaseiini ei ole niin haitallista kuin prosessoidun maidon, sillä kaseiini alkaa "liimaantumaan" vasta lämmitettäessä yli 50 asteen. Joku viisaampi valaiskoon asiaa lisää.
Kannattaa tsekata myös Jarkko Viitakankaan juttu kalkkeutumisesta ja ylimääräisen kalsiumin tarpeellisuudesta — tarvitsemmeko kalsiumia niin paljon kuin väitetään?
Kuvat: Hannamari Rahkonen
Sana on vapaa! Käytättekö te raakamaitoa ja jos, niin miten?



Kommentit
Mihin hukkui Syrjälän kirjoituksen alussa todettu fakta siitä, ettei nykyisenkaltainen maidon juominen ole ihmisolennolle missään määrin tarpeellista, eikä edes luonnollista? Olemme ainut nisäkäslaji, joka vielä imeväisikänsä jälkeen yrittää maitoa lipittää.
Kulttuurisista ja ennen kaikkea nautinnollisista (eli aikas itsekkäistä) syistä olemme rakentaneet teollisuudenalan, joka tuottaa maitoa (jota emme siis tarvitsisi) resurssinaan miljoonat lehmät. Lehmät, joiden elinikä jää usein murto-osaan luonnollisesta, kun ne tapetaan maidontuotannon alkaessa muutaman vuoden iässä ehtyä. Lehmät, jotka alunperinkin kykenevät tuottamaan maitoa jälkeläisiään, eivät ihmisiä varten. Raakamaidon tuotanto ei käsittääkseni ole millään tavoin eettisempää.
Tekstin todettua maidon elimistöllemme tarpeettomaksi ja mahdollisesti myös haitalliseksi on epäloogista lähteä ihastelemaan raakamaitoa.
Lisäksi jäin kaipaamaan lähdekriittisyyttä. Jossain joskus jotenkin tehdyt tutkimukset ja prosenttiluvut ovat mitä mainioin tapa kertoa monista asioista, mutta koko homma vesittyy, jollei lukijalla ole mitään mahdollisuutta itse tutustua samoihin lähteisiin. Mistä tiedot kummallisesta kissatutkimuksesta ovat peräisin? Entäs prosenttiosuudet astman ja muiden esiintyvyydestä?
Tällä kommentillani halusin tuoda esiin oleellista näkökulmaa eläinten oikeuksista ja peräänkuuluttaa lähteiden esittämistä. Pelkät sitaattien sisään kirjoitetut numerot eivät saisi riittää vielä todisteeksi mistään.
Samaa mieltä kuin aikaisempi kommentti, mutta lisäisin vielä oman kokemuksen maidon juonnista. Itselläni maitotuotteiden suurkulutus selvästi pahentaa aknea. Ihoni on akneen taipuvainen ja maitotuotteiden jättämisen jälkeen ihon alla olevat kipeät patit ovat jääneet pois. Jos muutaman päivän syön "normaalisti" maitotuotteita, niin viikon päästä kipeitä patteja alkaa taas ilmaantua. En tarkoita maitotuotteilla sokeroituja jogurtteja, maitosuklaata tai muuta vaan ihan tavallista juustoa, maustamatonta jogurttia ja purkkimaitoa. Maitotuotteiden haittavaikutuksista aknen pahentamisessa taitaa olla jonkin verran jo tutkimuksiakin.
En väitä, että tämä on pomminvarma kikka kaikille, mutta joitakin saattaa auttaa. Jos juot siis paljon maitoa ja sinulla on aknea (vaikka lievääkin), niin kannattaa kokeilla maidotonta elämää :) Ei kuitenkaan kannata alkaa käyttää suuria määriä soijatuotteita maidon korvikkeena, sillä se saattaa myös pahentaa joillain aknea.
Juttelin kerran yhden maitovalmistajayhtiön kaverin kanssa ja hän totesi että ns. "laktoosihäiriöt" johtuvat rasvanerotusprosessista. Sitä ei voi muuttaakaan kun on kallis investointi.
Sain kerran tavallista maitoa Latviassa ja siitä ei tullut minkäänlaista laktoosiylläriä kuten suomalaisista maidoista???? Missähän on vika? Suomalaisessa käsittelyssä tietenkin missäs muussa?
Meidän perhe on vuosia käyttänyt ainoastaan "raakamaitoa" eli tilamaitoa. Allekirjoitan juttusi täysin.
Ei ruoka-allergioita tms. Ja maidon maku on todella HYVÄ.
Lusikka: Hyviä ajatuksia, kiitos! Blogini ensisijainen tarkoitus on antaa ihmisille vaihtoehtoja. Miljoonat suomalaiset kittaavat prosessoitua (kuollutta) maitoa aamulla, päivällä ja illalla — sitä pidetään perustuotteena, jota on aina oltava kotona.
Ihmiset ovat ravintomuutoksissaan eri vaiheissa ja näkisin tämän postauksen olevan hyvä ensiaskel muutoksessa parempaan niille, jotka kuitenkin vielä kaipaavat maitoa eivätkä ole siitä täysin valmiita luopumaan. Ehkä sitten ajan kanssa raakamaitoon siirtyneet huomaavat, että kasvi-, ja pähkinämaitoihin siirtyminen ei olekaan niin hankalaa ja vaikeaa kuin he ovat ajatelleet… Käytän itsekin lähinnä kasvituotteita.
Koko maitoteollisuus on epäeettistä eläinten kannalta, mutta tuntuu että tällä hetkellä maitoteollisuus tuskin on pysähtymässä mihinkään. Siksi en näe muutaman raakamaitolitran ostamista luomutiloilta eettisesti vääränä, kun niillä tiloilla muutenkin sitä maitoa tuotetaan. Kirjoitin tämän jutun loppuun siitä minkälaisilta tiloilta raakamaito kannattaa hankkia, jos sitä ylipäätään hankkii, mutta leikkasin sen luonnoksiin talteen ihan omaa juttuaan varten. Laatuun kun vaikuttaa moni asia (karjan elinolot, stressin määrä, ravinto…). Jos nämä asiat ovat kunnossa, tuntuu maidonjuonti huomattavasti eettisemmältä.
Raakamaidon käyttö on kuitenkin paljon pienempi paha elimistölle kuin prosessoitu maito. Raakamaidolla ei ole todettu samanlaisia haitallisia vaikutuksia mm. astman suhteen kuin prosessoidulla maidolla (lähde: Katja Härkönen/HiusAkatemia).
Kysäisen Teemulta noista lähteistä, hän varmasti tietää niistä enemmän kuin minä.
Vierailija1: Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että maito pahentaa iho-ongelmia. Aknesta, psorista tai muista ihovaivoista kärsiville en suosittelisi maitotuotteita alkuunkaan, vaan suosittelisin käyttämään kasvi-, ja pähkinämaitoja. En pidä soijatuotteita sen parempana tuotteena kuin maitoakaan, koska soijatuotteet ovat usein käyneet kovan teollisen prosessin läpi ja ovat näin ollen kaukana alkuperäisyydestä.
Vierailija2: Sitä rasvanerotusprosessia kutsutaan homogenoinniksi. Suomalainen maito on todella käsiteltyä, kun se on lisäksi vielä pastöroitu. Monet eivät saa ulkomaisista maidosta oireita, koska siellä ei kyseisiä prosesseja käytetä.
Vierailija3: Jos maitoa haluaa käyttää, peittoaa raakamaito käsitellyn maidon ylivoimaisesti :)
Heipparallaa ja kiitos palautteesta kaikille! Todella hyviä pointteja ja ajatuksia kaikille teillä. Kiitos niistä!!
Muutamia ajatuksiani.
Tarvitaanko maitoa? Ei välttämättä.
Voiko se toimia osana ravitsevaa ruokaa? Kyllä.
Onko se ollut tärkeä osa kehitystämme? Siltä näyttäisi vahvasti. Kun ei ollut vielä macaa sun muita tarjolla, niin yksi tärkeä osa ravinnostamme on muodostunut omista lähipiirin eläimistä, kasveista ja muista luonnontuotteista.
Maidontuotanto epäeettistä? Siltä näyttäisi monelta osin. Itse asun pienellä paikkakunnalla (Kuusamo) ja mahdollisuus on hankkia maitoa pientilalta, jossa eläimistä pidetään hyvää huolta (ja syötetään mahdollisimman luonnollista ravintoa). Tukeeko tämä omaa ajatusta eettisestä, luonnollisesta ruuasta? Kyllä.
Monesti kun hankimme raakamaitoa, se tarkoittaa (yleistys, ei siis kaikissa tapauksissa), että tila on pienempi ja luonnonmukaisempi, mikä monesti tarkoittaa myös ravitsevampaa, puhtaampaa ravinteita. HUOM! Voin olla väärässäkin, en todellakaan ole vieraillut jokaisella suomalaisella pientilalla. Pahoittelut siis tästä kamalasta yleistämisestä. Painotan muutenkin, että nämä ovat vain ajatuksiani kyseisestä aiheesta. Ei oikea, ei väärä vaan yksi ratkaisu muiden joukossa.
PÄÄPOINTTINI TÄSSÄ KAIKESSA ON TÄMÄ: Haluan luoda vaihtoehtoja, en rajoittaa niitä. Jokainen tekee omat valintansa, omaan elämäänsä suhteuttaen. Minä olen väärä ihminen kritisoimaan toisten valintoja. Jos joku haluaa maitoa juoda, niin miksei siinäkin nostettaisi tasoa, laatua ja mentäisi lähemmäs sitä tilaa missä ollaan kuitenkin oltu satoja (tuhansia) vuosia. Ihmiset nähdäkseni kaipaavat lisää keinoja omiin valintoihinsa, ei niinkään että lähtisimme kieltämään kaikki. Tämä on siis vaatimaton mielipiteeni.
Miksi suosittelen raakamaidon testaamista? Olen huomannut monella ihmisellä allergioiden, yliherkkyyden maitoa kohtaan häviävän pelkästään vaihtamalla maitotuotteet käsittelemättömiin versioihin.
Toimiiko se kaikille? Tähän vastasin jo kirjoituksessanikin: Ei, testaa ja löydä omat valintasi.
Itse teen pääosin hapatettu jogurttia maidosta, jolloin sen säilyvyys ja käyttömäärät ovat pienempiä. Resepti löytyy täältä:
http://sikkisyke.blogspot.com/2011/05/old-school-traditional-drinks-with...
Eettisyydestä vielä sananen. Eläinten oikeudet ovat ehdottomasti tärkeä asia. Mielestäni eläinten kohtelulla on suurta eroa sillä onko se luomu, riista vai tehotuotettu eläin. Itse en suosittelisi mitään mikä tulee tehotuotannosta. En myöskään eläintuotteita.
Onko se eettistä, että 90% nykyisestä soijasta (jota monet käyttävät "maidon ja lihan korvikkeena") on geenimuunneltua? Tai se, että tulevaisuuden toivoillemme ympäri maata syötetään tätä?
http://lchf3356.blogit.fi/tyydytetn-rasvan-turha-pelko/margariinia/
Jokainen tehköön omat päätöksensä.
Perustan ajatukseni hyvin pitkälti omiin kokemuksiini. Lähdekriittinen kannattaa olla aina. En itse "usko" mihinkään tutkimukseen ennen kuin olen sitä itse testannut. Onko kissatutkimus se kaikkein luotettavin? No ei todellakaan. Mutta se ei ollut jutussani se pääpointti mitä yritin tuoda esille. Tiedot ovat peräisin näistä lähteistä. Suosittelen kriittisyyteen ja toimimaan sillä tavalla mikä tuottaa itselle kaikkein parhaimman tuloksen. NIin fyysisesti, henkisesti kuin arvomaailmallisesti.
Kissatutkimus: The tao of health, sex & longevity. Ja tarkemmin se taitaa olla otettu täältä:
http://en.wikipedia.org/wiki/Francis_M._Pottenger,_Jr.#Pottenger.27s_cats
Toinen prosentti määrä oli otettu suomen suosituimmasta terveysblogista (jota suosittelen kaikille!!!)
http://sundqvist.blogspot.com/
Vierailija 1: Kiitos kommenteistasi. Arvostan suuresti.
Toivottavasti tekstini ei pilannut päivääsi! :)
Vierailija 2: Juuri näin. Paras ravintoexpertti on se, joka tuijottaa peilistä takaisin!! Loistojuttu!
Ja niinkuin jo tuli esille rasvanerotus prosessi tehotuotetussa maidossa on pastörointi ja homogenointi. Luomumaidossa pastörointi. Raakamaidossa ei ole käsittelyä.
On myös hyvä käsittelemätön maito sisältää satoja aktiivisia ainesosia, joilla voi olla huomattavia terveysvaikutuksia elimistöllemme (riippuen tietenkin ruokinnasta, laadusta yms.)
Mikä on siis oikea tapa? Sen jokainen päättää itse. Ja niinkuin totesin jo, itse pyrin kirjoituksillani luomaan hyvää ja antaa ihmisille vaihtoehtoja, en rajaamaan niitä. Avoimeen maailmaan tarvitsemme yhteisön joka tukee toisiaan ja ymmärtää ihmisten erilaisuuden, arvostavassa hengessä Kohti luonnollisempaa suomea (ja maailmaa! :)
Kiitos ja kumarrus teille arvoisat ystävät.
-Teemu Syrjälä-
Mistähän tuota raakamaitoa voisi Vaasan seudulla kysellä?
Hei, ostamme luomu raakamaitoa säännöllisesti. Säilyyys on erittäin hyvä: 10 litran kanisterissa säilyy jääkaapissa viikon, tosin ehdimme usein juoda kaiken muutamassa päivässä. Huono säilyvyys on siis myytti, koska muutkin jotka tätä maitoa hakevat, sanovat sen säilyvän erinomaisesti. Maito maksaa euron litra ja on todella hyvää. Käytämme sitä kaikkeen mihin maitoa muutoinkin.
paskan puhetta!
Tämä ei ihan suoranaisesti liity ylläolevaan postaukseen, mutta ajattelinpa kuitenkin mainita asiasta, joka liittyy niin ruokavalioon kuin hormonaaliseen ehkäsyynkin. Viime joulun tienoilla lopetin hormonaalisen ehkäisyn (evra) ja vähensin maito- ja viljatuotteiden käytön minimiin. Luultavasti Evran lopettamisen seurauksena kroppani meni sekaisin, jonka takia tukkaa lähtee edelleen ja iho kukkii. Kuitenkin uusi tukka joka kasvaa, näyttää vahvemmalta ja terveemmältä kuin aiempi maidon voimalla ruokittu. Myös kynsissäni huomasin jännän eron, noin puolivälissä jokaista sormenkynttäni menee raja, jossa ylempi osa (=vanha kynsi) näyttää heikolta ja kellertävältä ja ruokavalioremontin/ehkäisyn lopettamisen jälkeinen raja terveeltä ja hyväkuntoiselta. Mielestäni tämä on kaltaiselleni entiselle maitotuotteiden suurkuluttajalle oiva esimerkki maidon "hyvästä ja terveellisestä" vaikutuksesta.
Vierailija4: En osaa kyllä sanoa. Parhaiten saat asian selville selvittämällä lähitilojen sijainnin ja käymällä paikan päällä kysymässä :)
Irene: Olen huomannut saman, säilyy helposti viikon hyvänä!
hyvästit maidolle: Mulla heitti hormonitoiminta kans ihan sekaisin Evran lopettamisen jälkeen viime maaliskuussa. "Vieroitusoireet" on kestäneet ihan tänne vuoden päähänkin asti. Hienoa kuulla muutoksestasi, omassa kropassa sen itse parhaiten tuntee! :)
Teemu Syrjälä:
"Eettisyydestä vielä sananen. Eläinten oikeudet ovat ehdottomasti tärkeä asia."
Mitä tarkalleen niillä eläinten oikeuksilla (jotka ovat ehdottomasti tärkeitä) tässä yhteydessä tarkoitetaan? Oikeutta tulla hyväksikäytetyksi hieman mukavammissa oloissa? Onko tässä kyse ensisijaisesti kuluttajan oikeudesta hyvään mieleen vai eläimen oikeuksista? Jos ihmisellä edelleen on oikeus vangita, hyväksikäyttää ja tappaa, niin minusta eläimen omat oikeudet eivät taida painaa juuri lainkaan, ja joitain parannuksia oloihin voidaan myöntää ja tehdä niin kauan kuin se sattuu tuottajalle ja kuluttajalle sopimaan... Eläinten oikeudet ovat valitettavan usein tyhjää sanahelinää.
Teemu Syrjälä: "Onko se eettistä, että 90% nykyisestä soijasta (jota monet käyttävät "maidon ja lihan korvikkeena") on geenimuunneltua?"
Mielestäni on ehdottomasti epäeettistä, että 90% soijasta on geenimuunneltua.
Kuitenkin on myös täysin turhaa vetää hihasta gm-soijakortti, sillä Suomessa myytäviä soijatuotteita syövän ei onneksi ainakaan vielä tarvitse pelätä syövänsä geenimuunneltua soijaa.
Geenimuunneltua soijaa tuodaan käsittääkseni edelleen Suomeen ainoastaan rehuksi. Ylipäätään soijan epäeettisyys on lähes täysin lihantuotannon räjähdysmäisen kasvun seurausta. (http://www.wwf.fi/ymparisto/metsat/sademetsat/soija.html)
Tietenkään soijatuotteet eivät ole ainoita kasviperäisiä vaihtoehtoja maitotuotteille, kuten varmaan kaikki tietävät. Itse näkisin erittäin hyvänä vaihtoehtona kotimaiset kaurapohjaiset tuotteet.
Millamaarin kommenttiin voisin lisätä, että on paljon helpompi valita eettinen soija suoraan ihmisen käyttöön tarkoitetuista tuotteista kuin eläinperäisistä. Esimerkkeinä vaikka:
"Alpro® soya –tuotteet on valmistettu ei-geenimuunnelluista soijapavuista. Jos tuotteista löytyy GM-jäämiä, on se seurausta sattumanvaraisesta kontaminaatiosta. Teemme kaikkemme välttääksemme sen pellolta pöytään ulottuvalla erittäin tarkalla erottelulla, jäljitettävyydellä ja kontrolloinnilla."
"Alpro ei koskaan osta soijapapuja vapailta markkinoilta. Hankimme soijapapumme aina pitkäaikaisilta sopimusviljelijöiltämme, joista muutamien kanssa yhteistyömme on kestänyt yli 25 vuotta!"
"Alpro ei koskaan hanki soijapapuja Amazonin sademetsäalueilta. Vain pieni osa soijapavuista tulee Brasiliasta. Sopimusviljelijämme hyödyntävät peltojen vuoroviljelyä välttääkseen maaperän ravinteiden ehtymisen ja kasvitautien leviämisen."
http://www.alprosoya.fi/huolenpitoa-planeetastamme/soijapapujen-hankinta...
GoGreen taas ilmoittaa käyttävänsä soijatuotteissaan Itävallassa kasvatettua soijaa.
Kaupan hyllyllä olevasta liha- tai maitopakkauksesta onkin taas huomattavasti vaikeampaa päätellä, mistä tullutta ja kuinka eettisesti kasvatettua soijaa sen tuottamiseen on käytetty.
Noin vuosi sitten WWF arvioi EU:n alueelle tuodun soijan jakautuvan seuraavasti:
"Raportissa arvioidaan, että EU:ssa maahantuodusta soijasta 41 prosenttia päätyy sianrehuun, 32 prosenttia broilereille, 10 prosenttia munintakanoille ja 13 prosenttia naudoille. Tämän laskelman mukaan ihminen syö itse vain noin 4 prosenttia soijasta."
http://uutiset.ruokatieto.fi/WebRoot/1043198/X_Uutistenhallinta.aspx?id=...
Edellisen kommentoijan tapaan pidän kohtalaisen erikoisena sitä, että Teemu Syrjälä näkee aiheelliseksi nostaa maidon ja lihan korvaamiseen käytetyn "epäeettisen" soijan mukaan keskusteluun kuin se olisi jotenkin vertailukelpoista tässä yhteydessä. Ihmisten käyttöön suunnatut soijatuotteet on mahdollista tuottaa huomattavasti eettisemmin kuin rehuksi myytävä soija.
Huh mahtava juttu maidosta! Kiitos molemille! sekä jokuvaille kivasta geenimuuntelutiivistelmästä!
Ite en oo koskaan juonu maitoa, enkä juo! (joku ehkä muistaa tän valion mainoksen)Rupesin viskelee maitolasit lattialle hetikun luomumaito äitin tissistä vaihtui lehmänmaitokorvikkeisiin.. Soijamaitoakin piti oikeen aikuisiällä opetella juomaan, kun tuntu että eihän tollasta valkosta litkua kuulu suuhun laittaa.
Yhteen asiaan en kuitenkaan yhdy : "Käsitelty maito tarkoittaa pidempää hyllyaikaa tuotteelle = parempi bisnekselle= parempi tuotto valmistajalle."
Eipä nää maitotilalliset kovin talousriemusta ratkea! Valtion/EUn tukipoliitiikkaa tulisi muuttaa. Nykyään maitoa tuotetaan alihintaan ja myydään alihintaan, vain koska valtiomme sen suo sen nimissä että kaikki tarvitsevat ja haluavat halpaa maitoa (sama lihataloudessa) Maataloustukien normit ovat niin tiukat, että maidontuottajien on pakko tehdä asiat juuri ninkuin valio ja valtio haluavat. Lisättäköön myös että kalsiumin saantisuositukset vaihtelevat maittain ja tämän maan suositukset päätetään sellaisessa pöydässä missä päättämässä on juurikin niitä Valionkin herroja jotka rahat käärii (nykyään muuten nestle jos en ole väärin käsittänyt). Ois paljon helpompi ja varmaan rahakkaampikin tuottaa maitotilallisen raakamaitoa jos sille saataisiin kunnon markkinat sekä järkevä jakelu ja eläinperäisten tuotteiden hinnat saatais sille tasolle minne ne kuuluukin.. Eipähän sekään oo reilua että mun soijakerma maksaa kaks kertaa enemmän kun lehmän kerma, vaikka ympäristökuormitus on vain kymmeneksen, jos sitäkään.
Maidon prosessointi ei todellakaan ole maitotilalliselle halpaa! se vaatii energiaa vievää laitteistoa. (vaikka siis suurin osa käsittelyssä tapahtuu vasta jatkojalostuspaikalla).. Satumpa nimittäin asumaan entisellä maitotilalla ja voi sitä pelien ja vehkeitten määrää tuolla navetassa, puhumattakaan karjakeittiöstä.
Sitten mietityttää myös tämän eläinoikeusasia, mikä jokuvain toi esille. Ite ole aktivisti, myös eläinaktivisti mutta mielestäni monilta oe-aktiiveilta puuttuu vastaus siitä, miten me sitten eläisimme tämän meidän kesyttämän ja jalostetun eläinkunnan kanssa?? Ei voida käytännössä mennä ajassa taaksepäin ja olla kesyttämättä karjaa.. mutta en myöskään haluisi palata 50-luvulle milloin karjaeläinten oikeudet oli huonommat (hyvänä asiana maatilat olivat pienempiä=vähemmän lehmiä, enemmän huomiota) En tue tätä nykyistä eläinten hyödyntämistä ja eläinten (kuten ihmistenkin) käyttämistä kapitalismin nappulana. Jonkinlaiseen harmonia/symbioosi suhteeseen tulisi päästä.. enkä näe sitä mahdottomana. On ihanaa kun tietää että nykyään on olemassa myös vanhainkoteja karjaeläimille, jotka eivät enään tuota tarpeeksi, mutta ovat kuitenkin vielä elämänsä kunnossa. Tämä on pientä, mutta antaa toivoa paremmasta. Järkyttävää on mielestäni se, että nykyisen suomalaisen maitolehmän tuottoaika on vain 4 vuotta! ja sitten se on tarpeeton, kun ei tuota enään niin paljoa kun pitäisi meidän maitojanon tyydyttämiseksi. Pointtinani on se että eläimiä tulee pitää, koska olemme ne jalostaneet, ne eivät pärjää kovin hyvin ilman ihmisen huomaa.. ainakaan vielä, ehkä evoluutio auttaa meidät siihenkin joskus. Oishan se siistiä lähteä metsästämään maitoa puolikesyltä metsälehmältä! (rakkaudella tieteski<3)
Ja geenimuuntelun vielä sen verran, että jos haluaa pysyä turvassa muuntogeeneiltä kannattaa ehdottomasti pysyä luomuvegaanilinjalla ihan varmuuden vuoksi!! :D (ite oon aika pitkälti tuolla linjalla, mutta vuosia sitten vaihdoin margariinin luomuvoihin ja lisäsin luomumunat ruokavalioon, luomujuustoilla voi joskus herkutella kun kukkaron nyörit sallii) Juurikin suomesta ostutusta soijatuotteista harvoin löytyy muuntogeenejä (tämäkään ei ole suoraan viljelijän tai jalostajan syytä, sillä geenimuuntoiset kasvit valtaavat alaa ja pölyttävät (esim maissi) myös normikasveja "saastuttaen" esim luomuviljelijän pellon geenimaissilla.. geenivammaisset yksilöt etsitään käsin ja hävitetään käsin.. siihen ei tietääkseni ole mitään konetta olemassa.) Suomeen ei saa lain mukaan tuoda geenimuuntelua ruokaa ihmisille syötäväksi! Eläimille taasen saa.. ja mehän tiedämme, että minkään eläimen mahalaukku tai mitkään pieneliöt eivät muuntogeenejä pysty hajoittamaan tai hävittämään vaan ne siirtyvät suoraan lihaan/maitoon joten juomalla perusmaitoa saat varmasti muuntogeenejä, taasenkun juomalla epäluomusoijamaitoa hyvin epätodennäköisesti saat muuntogeenejä mukaan. Luomumaidon tai luomulihan ei pitäisi sisältää muuntogeenejä, sillä luomueläimille ei saa syöttää geenimuunneltuaruokaa, mutta luulisin valvonnan olevan tässä paljon hepposempi kuin ihmisten ravinnossa.
Ja onhan soija vaikea tuon ekologisuuden kannalta. Vaikka Soija ei olisi geenimuunneltua sen viljely voi silti olla kovin epäeettistä.. käytetään paljon torjunta-aineita ja lapsityövoimaa.. mutta ainakin torjunta-aineet voi välttää syömällä vain luomusoijaa, kuten itse teen. Mielestäni soija lihan ja maidon korvikkeena on mahtava.. mutta sitäkään ei mielestäni tulisi kuluttaa samalla tavoin kun nykyinen kansakuntamme eläinperäisiä tuotteita kuluttaa. Kauramaitojuttuihin en ole lähtenyt ollenkaan.. kun ei siinä ole mun makuun mitään järkeä, ku purkki maksaa hirveesti eikä maistu miltää, näyttää haaleelta vedeltä eikä juuri sisällä mittään ravinteita. Kaurahapatteista kyllä tykkään <3. kauramaitoa ja kermaa itetehtynä on jottai järkee jos vain sitä kermaisuutta kaipaa.. varsinkin ku dyykkasin joskus 10kg kaurahiutaleita.
Kaikille Tampereen seudulla asuville/vieraileville vinkiks että Osaran opetusyksiköstä saa raakamaitoa ostaa!
Oisko tänne mahdollista saada jotain munavertailua:D? Vapaankananmunat on suurin huijaus ikinä! jos suomalaista salaattijuustoa ei saa sanoa fetaksi niin miten näitä kanoja saa sanoa vapaaksi?!?! aina kun nään jonkun semi-ruokatietoisen ihmisen ostamassa kaupassa vapaankananmunia tekee mieli mennä valistaa että ostais mielummin vaikka häkkimunia!
mangotango: Wow, kiitos pitkästäja informatiivisesta kommentistasi!
Heh, juu tiivistäminen ei oo mun vahvuuksia :B Jos mulla ois oma blogi ihmiset varmaan nukahtaisivat kuolaaman näppäimistojensä päälle ja saisivat kuolettavan sähköiskun:D
Keskustele