Ladataan...
HaLo

Yksi aspartaamin jälkeen paljon tapetilla ollut lisäaine on elintarvikkeissa käytettävä E621. Itse luovuimme mieheni kanssa E621 käytöstä jo yli kaksi vuotta sitten. Syy oli se, että luin useasta lähteestä sen aiheuttavan migreeniä (jota minulla silloin oli jo aivan liikaa). Kiinnitettyäni asiaan huomiota, huomasin ja muistin kuinka aina ennenkin esim. sipsien syönnin jälkeisenä päivänä oli joko lievä tai paha migreenikohtaus.

E621- mitä se on ja miten sitä valmistetaan? 

E621 on synteettinen, valkoinen, hajuton ja kidemäinen jauhe (MSG, eli monosodium glutamate), joka tehostaa mm. liha-, ja kasvisruokien omaa makua. Aine on riippuvuutta aiheuttava ja sen terveellisyydestä käydään kiivasta keskustelua puolesta ja vastaan.

Glutamaatti on luonnossa esiintyvä aminohappo, jota on lähes kaikissa kypsentämättömissä kasviksissa, soijakastikkeessa, sinihome-, ja emmentaljuustoissa ja jonkin verran myös rintamaidossa. Elimistössämme glutamaatti siirtää ärsykkeitä hermosolusta toiseen (hermosolujen kasvu ja erilaistuminen, liikkeiden säätely, oppiminen, muisti, tunne-elämykset), eli sillä on tärkeä tehtävä.

1900-luvun alusssa E621:tä uutettiin vehnägluteenista (sis.  paljon glutamaattia), myöhemmin valmistuksessa alettiin käyttää Micrococcus glutamicus-nimistä bakteeria, koska se tuli halvemmaksi. Nykyään käytössä oleva E621 valmistetaan myöskin bakteerikäymisen avulla, mutta lähteinä käytetään vehnängluteenin lisäksi myös soijajauhoja ja juurikassokerimelassia.

Missä ja miksi E621:tä käytetään?

Suosituimmat käyttökohteet ovat:

• Einekset (mm. valmisruuat)

• Lihavalmisteet (leikkeleet, marinoidut lihat)

• Kasvisliemikuutiot (sisällysluettelossa ensimmäisenä tai toisena listalla kummittelee yleensä juuri E621 ja silti tuotetta myydään kasvisliemikuution nimellä. Harhaanjohtavaa kenties?)

• Maustesekoituksissa (esim. aromisuola, Thai-mausteet)

• Monissa muissa tuotteissa, jotka ovat valmiiksi maustettuja (marinadit, dippipussit, sipsit, nuudelit, säilykkeet) yms.

Aine saa makuaistimme luulemaan, että ruoka on aromaattisempi kuin se oikeasti onkaan. Pitkälti tämän keinotekoisen aineen vuoksi ne raaka-aineet sekä elintarvikkeet, jotka ovat lisäaineettomia, saattavat säännöllisistä E621:n käyttäjistä olla mauttomia.

Einekset ovat nykyään niin käsiteltyjä ja vedellä pumpattuja, että ne eivät yksinkertaisesti maistu. Lisäaineteollisuuden vastaus mauttomien einesten kanssa pähkäileville ruokateollisuudelle on tässä tapauksessa tietysti: E621. Sen lisäksi, että aine maistuu herkulliselle, se on halpaa ja kestää koko teollisen prosessin hyvin. E621 tekee ruuasta jopa niin "hyvää", että ruokaa tulee syöneeksi enemmän kuin normaalisti söisi. On tehty tutkimus siitä, kuinka E621 voi lisätä ylipainoa.

Ainetta tarvitaan vain pieniä määriä tekemään elintarvikkeesta maukasta (lihavalmisteissa max. 10 g/kilo). E621:n avulla ruokateollisuus voi käyttää paljon vähemmän tuoreita ja oikeita raaka-aineita. Kuulostaako tämä sinusta reilulta kuluttajaa kohtaan?

Sivuvaikutuksia? 

E621 voi aiheuttaa tunnottomuutta, polttelua, kihelmöintiä, rintakipua, päänsärkyä, pahoinvointia, sykkeen nousua, uneliaisuutta ja yleistä heikkoutta (lapsilla lisää mahdollisuutta sairastua mm.  ylivilkkaushäiriöön AD/HD). Ainetta ei suositella astmaatikoille eikä sitä saa käyttää lastenruuissa. Kokemuksia sivuvaikutuksista mm. täällä. Itse allekirjoitan seuraavista ainakin päänsäryn, pahoinvoinnin ja uneliaisuuden.

Miten välttää E621:tä? 

1) Nauti einesten tilalta ennemmin itse tehtyä ruokaa TAI

2) Lue elintarvikevalmisteiden sisällysluettelot ja tarkista näkyykö siellä seuraavia lisäainekoodeja: E620-E635 (ovat kaikki arominvahventeita!)

3) Suosi luomua

4) Suosi tuoretta ja elävää ruokaa (kasvikset, hedelmät)

5) Valmista itse esim. bataatti/lanttu/porkkanasipsejä, suolapähkinäseoksia, omia mausteseoksia dippiin..

6) Pyydä erityisesti kiinalaisessa ravintolassa syödessäsi tuote ilman MSG:tä!

7) Tarkista käytetäänkö E621:tä missä määrin mm. työpaikkaruokalassasi tai lastesi kouluruoassa

8) Vältä myös useissa eineksissä esiintyvää hiivauutetta, joka on E621:n sukulainen ja aiheuttaa samanlaisia oireita

Share

Ladataan...
HaLo

Olen miettinyt itse aiemmin monesti sitä, millä voisi korvata niitä aiemmin käytettyjä raaka-aineita omassa keittiössä ja päätin jakaa listaa myös teille. Suurin osa ehdottamistani korvaavista tuotteista on rantautunut minun ja mieheni ruokavalioon viimeisen parin vuoden aikana.

Pidän itsestäänselvyytenä sitä, että mahdollisuuksien mukaan ostetaan luomua, vaikken sitä erikseen mainitse kaikkien tuotteiden kohdalla. Eineksien korvaamisesta en jaksa edes puhua, jokainen teistä tietää miksi niitä ei voi suositella kenenkään ruokavalioon :)

Maito

Korvaa näillä: raaka(kylpy)maito, kauramaito, soijamaito

Tee itse: Pähkinä/siemenmaitoa

Maitojogurtti

Korvaa näillä: Kaurajogurtti (aika sokerinen), soijajogurtti, 

Tee itse: Pähkinäjogurtti

Fetajuusto, juusto (hapan)

Korvaa näillä: Vuohenjuusto/lampaanjuusto (emäksinen)

Tee itse: Juusto pähkinöistä

Kerma

Korvaa näillä:  Kookoskerma, kaurakerma, soijakerma, kauravaniljakastike, luomukerma

Tee itse: Cashewkerma

Kaurahiutaleet (erittäin hapan)

Korvaa näillä: Hirssihiutaleet, tattarihiutaleet (emäksisiä)

Pasta, valkoinen riisi

Korvaa näillä: Quinoa, tattari, amarantti, hirssi, täysjyväriisi, punainen riisi

Tee itse: Raakapastaa kesäkurpitsasta/porkkanasta

Vaalea leipä

Korvaa näillä: Luomuruisleipä

Tee itse: Kräkkeriä, siemennäkkäriä

Liha

Korvaa näillä: Pähkinät, siemenet, pavut, linssit, idut, luomuliha, riista, hamppu, soija

Tee itse: Pähkinäpyörykät, falafelit, kasvispihvit

Vehnäjauhot

Korvaa näillä: Kookosjauho, quinoajauho,hamppujauho, tattarijauho, spelttijauho

Tee itse: Blendaa kaurahiutaleet jauhoksi, jos haluat joskus kauraa

Raffinoitu, eli puhdistettu pöytäsuola

Korvaa näillä: Himalajansuola, puhdistamaton merisuola, Sun fire salt, Caltic sea salt

Sokeri/kemialliset makeutusaineet

Korvaa näillä: Intiaanisokeri, lucuma, palmusokeri, pastöroimaton hunaja, carob, stevia, agavesiirappi, melassi

Kahvi

Korvaa näillä: Carob, luomuyrttiteet, Vogelin bambujuoma, raakakaakao, pakurikääpäjuoma, lakritsitee

Tee itse: Kerää yrttejä ja kuivaa teeksi. Tee lämmin carobjuoma (1-2 rkl jauhetta 2 dl:n lämmintä vettä)

Margariini

Korvaa näillä: Kylmäpuristetut öljyt, kookosöljy, avocado, voi

Tee itse: Voilevite (blendaa 1 osa vettä, 1 osa öljyä, 1 osa voita + mausteita oman maun mukaan), yrttilevite pähkinöistä ja mausteista

Liivate

Korvaa näillä: agar agar

Karkit

Korvaa näillä: Kuivahedelmät (luomuna, että ei ole sulfiittia), raakasuklaa, hedelmä/marja-hunaja-sotku, siemenet, pähkinät

Tee itse: Raakasuklaata ja kuorruta vaikka hedelmiä samaisella suklaalla -- nams!

Oletko väsynyt?

Kokeile näitä: Maca, gingseng, acai, bee pollen (ei verenpaineesta kärsiville), raakakaakao, ruusunjuuri

Haluatko puhdistaa kehoasi?

Kokeile näitä: Vehnänorasjauhe, levät, persiljatee, voikukka, nokkonen

Haluatko vahvistaa luustoasi?

Kokeile näitä: Spirulina ja chlorella (mineraaleja), kalkki, D-vitamiini (auttaa kalkkia imeytymään), K2-vitamiini (kiinnittää kalkkia luustoon)

Hox! Kaikille soijatuotteet eivät käy, koska soija on huonosti sulavaa, mutta ainahan voi kokeilla. Itselläni soija on käytössä äärimmäisen harvoin, koska se ei sovi kovin hyvin keholleni. Ja tietysti käyttöön vain GMO-vapaata luomusoijaa, mikäli koet sen tarpeelliseksi.

Share

Ladataan...
HaLo

Luonto on antanut meille mm. hunajaa, tummaa ruokosokeria, mahlaa, hedelmäsokeria; aitoja makuja täynnä ravinteita. Pikkuhiljaa aletaan jalostamaan, puhdistamaan ja kauppaamaan valkoista sokeria. Seuraavaksi kauppamaailman hemmot huutavat: "Halvempaa!" "Makeampaa!" "Lisää rahaa!" "Tehdään ihmisistä riippuvaisia!" "Ruokamme sisältää vieläkin liikaa oikeita ainesosia!". Hyvin karrikoitua, mutta edellä mainittuja huudahduksia aspartaami edustaa kaupittelijoille. Ja mehän ostamme, koska haluamme saada vähemmän kaloreita, laihtua ja olla terveempiä.

Ravitsemusasiat tuntuvat olevan ihan päälaellaan, kuten niin monet muutkin asiat nykyään. Se mitä ihmiset nykyään mieltävät ruuaksi (kaikki keinomakeutetut tai keinoaromatisoidut einekset ja tuotteet) eivät ole ruokaa. Et saa eineksistä energiaa, jolla kehosi jaksaisi pitää sinut virkeänä, päinvastoin olet entistä väsyneempi. Kaupassa saat käyttää enemmän aikaa ja vaivaa terveellisen ruuan löytämiseen kun taas eineksiä sekä muita lisäainepommeja on hyllyt pullollaan (ja vielä halvalla)!

Aspartaamia on käytännössä lähes kaikissa ruokien/juomien/einesten light-versioissa. Mehuissa, limsoissa, kekseissä, karkeissa, jogurteissa... Voin kertoa, että et syö silloin oikeaa ruokaa, vaan jotain synteettistä. Kannattaa mieluummin ostaa oikeita raaka-aineita ja syödä sitä vähemmän kuin vetää light-tuotteita kolminkertaisesti.

Aspartaami on lisäainemarkkinoilla hyvin merkittävä aines ja sillä tehdään voittoa terveytemme kustannuksella. Aspartaami tekee tuotteesta seksikästä, sallittua ja haluttavaa, koska kaikkihan tietävät että "mitä isommalla se pieni kalorimäärä tuotteessa lukee, sitä parempi". Vai menikö se sittenkään niin? 

Mitä aspartaami on? 

Aspartaami (E951) on täysin synteettinen laboratoriovalmiste, joka koostuu kahdesta aminohaposta; fenyylialaniinista sekä asparagiinihaposta. Aspartaami muuntuu kehossamme metanoliksi eli metyylialkoholiksi. Nämä yllä mainitut aineet eivät esiinny luonnossa koskaan yhdessä.  

Aspartaami voi aiheuttaa mm. päänsärkyä, huimausta, väsymystä, sydämentykytystä, pahoinvointia, unettomuutta, ripulia, nivelkipuja ym. Suomessa, kuten muuallakin aspartaami on sallittu elintarvikkeiden makeuttamisessa, sitä miksi, en ymmärrä. Elintarviketeollisuus ainakin saa rahaa, sillä aspartaami on halvempaa kuin oikea sokeri. 

Aspartaamin vaikutuksista ja reagoinnista elimistössämme

Luin Elämäsi kuntoon-kirjasta mielenkiintoista juttua aspartaamista. Kirja on vuodelta 1996, joten en ole aivan varma pitääkö kaikki siinä esitetyt asiat paikkansa nykyään ja tietoja saa ja ehkä pitääkin kyseenalaistaa. Tässä kuitenkin muutamia kirjan pointteja, jotka saivat ajattelemaan kaksi kertaa ennen kuin laitan suuhuni jotain aspartaamin kaltaista makeutusainetta:

" Päästyään elimistöön aspartaamin kaikki kolme ainesosaa vapautuvat nopeasti verenkiertoon. Ensiksi irtoaa metanoli, tappava myrkky, jota esiintyy harvoin vapaana luonnossa. Se voi aiheuttaa vakavia kudosvaurioita. Metanolimyrkytyksen oireita ovat esimerkiksi päänsärky, käsivarsien, käsien, säärien tai jalkaterien tunnottomuus, huimaus, masennus, häiriöt näkökentässä, pahoinvointi ja vatsakipu. Suurina pitoisuuksina-- aiheuttaa sokeutta."

"Eräs syy sihen, että metanoli on niin myrkyllistä on se, ettei elimistössä ole sellaisia entsyymejä, jotka eliminoisivat tuon myrkyn. Aspartaami ei kestä lainkaan kuumennusta. Jos aspartaamia kuumennetaan yli 50-asteiseksi-- tuote pilaantuu ja tuottaen vapaata metanolia. Elimistösi joutuu käymään läpi paljon energiaa vaativan muuntamisprosessin ennen kuin aspartaami eliminoituu, ja eräässä vaiheessa metanoli muuttuu formaldehydiksi. Formaldehyldiä käytetään palsamointiin!"

Mustatut osat sekä kysymysmerkit suluissa yllä olevassa lainatussa tekstissä ovat tietoa, johon olen törmännyt vain tässä yhdessä lähteessä. Jos joku tietää paremmin, otan kommentteja vastaan!

Aspartaami on 200 kertaa niin makeaa kuin sokeri. Kysymyksessä on siis melkoinen elimistön huijaus, koska keho luulee saavansa hiilihydraatteja ja makeaa, vaikka kysymys on oikeasti vain lisäaineesta, joka ei todellisuudessa tuo minkäänlaista kylläisyyttä.

Jos nautimme aspartaamia tavoitteenamme kalorittomuuden tuoma kylläisyys, olemme hieman hakoteillä. Aspartaamia nautittuamme kehomme nimittäin lakkaa tuottamasta serotoniinia (=aivojen välittäjäaine, joka säätelee sekä hillitsee ruokahalua). Aspartaamin aiheuttama serotoniinin puutos saa meidät haluamaan entistä enemmän ruokaa, koska kehomme ei tunne kylläisyyttä vaan sitä on "huijattu" keinomakeutuksella ja tyhjillä kaloreilla. Turvallisinta on pysytellä alussa mainituissa luonnollisissa makeuttajissa; hunajassa, raakaruokosokerissa, mahlassa ym. Nämä mielellään luomuna :) 

Share

Ladataan...
HaLo

2009 maaliskuussa tehdyn kolminkertaisen värinpoiston ja usean värjäyksen jäljiltä puolipitkät hiukseni ovat olleet hyvin kuivat ja hieman hamppuiset. Hius oli ennen värinpoistoa sen verran hyväkuntoinen, että hius ei meinannut aueta ja irrottaa omaa väriänsä pois.. Ikävä niitä aikoja! Pesun jälkeen pää on totaalinen takkupesä, jos ei ole hoitoainetta. Alunperin minulla on tummanruskeat hiukset, joissa on vahva punapigmentti, kiitos isäni, joka on nuorena ollut ihan porkkanapää. Tämä alkuperäinen teksti on julkaistu 02/2010.

 

 

Nykytilanne

Edellisestä värjäyskerrasta (Lóreal, 7.40 Vaalea voimakas kupari) on aikaa kolmisen kuukautta ja tässä välissä on ollut suoravärikäsittelyjä (Crestol Color gloss, mandariininkupari) n. 1/viikko. Juurikasvua on tällä hetkellä 2-3 cm (sitä itsensä väristä, eli tummanruskeaa).

Värivalinta

Sante- Natural Red. Olin aikeissa ottaa Flame Redin, mutta otin varalta hieman syvemmän punaisen, että on enemmän varaa värin haalentumiseen. Värin käyttöohjeet löytyvät täältä. Itselleni tämä on ensimmäinen hennavärjäyskerta.

Sisällysaineluettelo: Hydrolyzed Wheat Protein, Algin, [+/- Lawsonia Inermis (Henna CI 75480), Cassia Auriculata (Cassia), Juglans Regia (Walnut Shell Powder), Indigofera Tinctoria (Indigo Leaves), Indigofera Argentea (Indigo Leaves), Rheum Undulatum (Rhubarb Root), Krameria Triandra (Rhatany Root), Coffea Arabica (Coffee), Curcuma Longa (Curcuma Root), Beta Vulgaris (Beet Root)]

Kuva ennen hennavärjäystä:

Valmistautuminen värjäykseen

• Tarvitset astian väriseokselle (itselläni oli keraaminen astia)

• + lusikan/lastan, jolla voit sekoittaa väriseoksen tasaiseksi massaksi

• + kiehuvaa vettä 3 dl

• Mustaa teetä tai punaviiniä, jos haluat intensiivisemmän värin

• Rasvaa hiusrajan lähelle

• (Sitruunaa väritahrojen pois saamiseksi iholta)

• Tee suortuvatesti!

Vaihe 1- Hiustenpesu

Tähän suositellaan Santen laavashampoota, mutta koska minulla ei ole sitä, käytin Logonan shampoota hennavärjätyille hiuksille.

Vaihe 2-  Värimassan valmistaminen

Lisää hennajauhe 3 dl:n kiehuvaa vettä ja sekoita tasaiseksi massaksi. Itse lisäsin vielä kokonaisen sitruunan mehun seokseen. Jos massa tuntuu liian paksulta ja puuromaiselta, lisää vielä 1-1,5 dl vettä massaan. Löysempänä massa on helpompi levittää ja hieroa hiuksiin.

.

Vaihe 3-  Värin levitys hiuksiin

Anna seoksen jäähtyä hieman. Laita kertakäyttökäsineet käteen ja levitä massa mahdollisimman lämpimänä päähän. Santen värjäysohjeissa kehoitetaan levittämään väri pieninä alueina, kuitenkin mahdollisimman sujuvasti koko hiuksiin. Laita levityksen jälkeen paketin mukana tullut huppu päähän ja kietaise pyyhe ympärille!

Vaihe 4- Vaikutusaika

Anna värin olla päässäsi 1-2 tuntia, riippuen haluamastasi intensiteetistä. Lämpö auttaa väriä kiinnittymään paremmin hiuksiin ja tekee väristä syvemmän. Voit olla saunassa jonkin aikaa tai föönailla hiuksia lämpimiksi useampaan otteeseen.

Vaihe 5- Pesu

Huuhtele hiukset huolella. Lisää hiuksiin hoitoainetta ja selvitä ne. Itse voin suositella Santen Brilliant Care-hoitoainetta, joka kosteuttaa ja selvittää takkuuntuneet hiukset parhaiten. Jos ihoosi on jäänyt väriläiskiä, voit kaivaa sen sitruunan nyt esiin ja levittää sitä iholle. Hennaläiskät lähtevät paljon helpommin kuin kaupan kestoväriläikät.

Lopputulos:

  

Mielipide lopputuloksesta

Väri kirkastui paljon enemmän mitä oletin, positiivinen yllätys! Olen todella tyytyväinen, sillä hiuksista ei tullut liian tummanpunaiset, vaan pirteän oranssihtavat. Tarkkasilmäisimmät huomaavat, että siellä on vielä juurikasvu näkyvillä, koska en vaalentanut sitä ensin. Juurikasvu värjääntyi sopivan punaiseksi eikä häiritse niin paljon kuin aiemmin, joten no big deal.

Vihreä hennamassa epäilytti aluksi ja oli hieman hankalampi levittää kuin kaupan perusvärit, koska koostumus oli paljon paksumpi ja puuromaisempi. Isoin miinus pakkauksen hanskoille! Ne olivat todella isot ja meinasivat lähteä kädestä koko ajan, jolloin paksun massan levitys oli hankalaa. Suosittelen ystävää apuun ensimmäisellä hennavärjäyskerralla (kiitos rakkaalle miehelleni, heh). Massa tuoksui maalle ja teelle.. Paljon parempi kuin kaupan värien kehnosti peitellyt ammoniakkihajut ja hyvä vaihtoehto esim. hajusteallergisille. Suosittelen kokeilemaan!

 

Share

Ladataan...
HaLo

Tuntuu, että viime vuosina proteiini on nostettu jalustalle parhaana ravintoaineena, vaikka kaikilla ravintoaineilla oma merkitys ravintoarvon kannalta. Olen itsekin pitänyt proteiinia todella tärkeänä osana ruokavaliota ennen osittaiselle raakaravinnolle siirtymistäni. Laskin aktiivisina liikunta-aikoina erittäin tarkasti, että söin proteiinia ainakin 100-120 g/päivä (lihatuotteista tietysti). Syön itse silloin tällöin lihaa enkä ole siis täysin kasvissyöjä, mutta laatu on alkanut korvaamaan määrää eikä liha enää näyttele pääosaa koostamissani aterioissa. Miksi?

Ruuansulatuksella menee proteiinin käsittelemiseen enemmän energiaa kuin minkään muun ruuan käsittelyyn ja tästä voi seurata se, että energiaa ei riitä mm. myrkkyjen poistoon (ks. Elintärkeät entsyymit) ja muihin välttämättömiin toimiin. Normaalisti ruoka kulkee suoliston läpi n. 30 tunnissa. Proteiinilla voi mennä jopa 60 tuntia, eli kaksinkertainen aika. Käsittelyaika selittää jo sen, miksi proteiini vie energiaa ennemmin kuin tuo sitä.



Elimistö tarvitsee proteiinia reilu 20-30 grammaa per päivä. Proteiinia kuluu päivittäin ihon, hiusten, ulosteen, virtsan ja hien mukana n. 23 grammaa. Lainaus Elämäsi kuntoon-kirjasta:



"Yleisin lihansyöntiä puolustava ajatushan on: Lihaa tarvitaan, jotta pysyisimme voimissamme. Mietitään tätä hetki. Mikä mahtaakaan olla maailman vahvin eläin? Useimmat varmasti vastaisivat elefantti. Jos ajatellaan maailman vahvimpia eläimiä, joita on vuosisatojen ajan käytetty juuri niiden voimien ja kestävyyden vuoksi, mitä tulee mieleen? Elefantti, härkä, hevonen, muuli.. Ja mitä ne syövät? Lehtiä, ruohoja ja hedelmiä."



Valkuaisaineet, eli proteiinit, rakentuvat aminohapoista (=valkuaisaineden rakenneosa), eivät suoraan ravinnon proteiineista. Eläinten lihassa ei ole sellaisia välttämättömiä aminohappoja, joita eläin ei itse olisi saanut kasvikunnasta. Lihansyöjäeläimet eivät syö muita lihansyöjiä, vaan kasvissyöjiä (vrt. leijona syö seepran, muttei toista leijonaa).



Elimistö tarvitsee kahdeksaa aminohappoa. Näitä kaikkia kahdeksaa saa yhtäaikaisesti mm. levistä, maitohappokäymisellä hapatetuista kasviksista, porkkanasta, banaanista, kurkusta, kaalista, kesäkurpitsasta, pähkinöistä, seesam-, ja auringonkukan siemenistä. 



Vielä enemmän aminohappoja sisältävät seuraavat (suluissa aminohappojen määrä): Goji-marja (18), hampunsiemen (20), maca (18), spirulina (17). Ehkä tässä on yksi syy siihen, miksi "superfood"-genre on ottanut jalansijaa niin voimakkaasti?



Kasveissa on enemmän käyttökelpoisia aminohappoja kuin lihassa, sillä lihan kuumennus tuhoaa tai sakkeuttaa/hyydyttää suurimman osan sen aminohapoista.



Syön itsekin jonkin verran lihaa (useimmiten kalaa, joskus harvoin nautaa), koska miellän kaipaavani sitä enkä ole aikonut olla tiukkapipoinen raakaruokailija (edesauttaa sitä, että en stressaannu ja syöminen on mukavaa). Kesäisin minun on helpompi olla syömättä lihaa, koska en kaipaa sitä silloin. Jokaisen joka syö lihaa, joko usein tai satunnaisesti, kannattaa kuitenkin pohtia, olisiko mahdollisuutta edes joihinkin seuraavista:



1) Osta luomulihaa tai hanki liha suoraan valmistajalta

Saat puhtaampaa lihaa ja tiedät sen alkuperän. Voit kaiken lisäksi keskustella mahdollisen kasvattajan kanssa eläinten oloista. 



2) Syö lihaa kohtuudella (ei siis joka päivä)

Tämä on tärkeää ruuansulatuksen kannalta. Proteiini on raskas sulatettava ja tuottaa paljon mädättäjäbakteereja, jotka myrkyttävät kehoamme. Jos olet esim. nauttinut raskaan pihviaterian, voit kompensoida tilannetta pitämällä seuraavan päivän kevyempänä (kasvis-, ja hedelmäpainotteisena), jotta ruuansulatus pääsee lepäämään.



3) Syö vihanneksia ennen lihansyöntiä tai ainakin sen kanssa

Entyymipitoinen ruoka auttaa raskaan proteiinin sulattamisessa ja silloin elimistö ei ole niin kovilla kuin esim. liha+peruna-aterian jälkeen. Jos salaatin/vihannekset syö ennen lihaa, ehkä ei tee mieli syödä sitä niin paljon.



Entä B12? 

Monesti kasvissyöjiä varoitetaan B12-vitamiinin puutoksesta, kun ruokavalioon ei kuulu liha. B12:ta tarvitaan aineenvaihduntareaktioihin, verisolujen muodostumiseen ja hermokudosten normaaliin toimintaan.  



Kaikista muista vesiliukoisista vitamiineista poiketen B12 kertyy elimistöön (maksaan) ja useimmilla ihmisillä on sitä elimistössä jopa 4-5 mg (usean vuoden tarve), joten jos jollakin on puutos, se johtuu useimmiten imeytymishäiriöstä. Miksi lihansyöjillä sitten on imeytymishäiriöitä? Koska proteiinin mätäneminen elimistössä häiritsee B12-vitamiinin tuottoa ja imeytymistä. Suoliston täytyy olla kunnossa, jotta B12 imeytyy. Jos elimistölle antaa jatkuvasti mätänevää ruokaa, suoliston seinämät tukkeutuvat kuonasta ja muista myrkyistä, jolloin imeytyminen on vähäistä, jollei mahdotonta.



Chlorella-levässä on eniten B12:ta kasvikunnan tuotteista, mutta useiden lähteiden mukaan se on muodossa, jota ihminen ei voi imeyttää. Tämän vuoksi voi hankkia (ei-synteettisen) B12-valmisteen ruokavalion tueksi. 



Liha, kala ja kananmunat ovat vain täydennysruokaa, todettiin vuonna 1980 julkaistussa tutkimuksessa. Toivon, että tämä ajatus alkaa valtaamaan alaa laajemmaltikin.

Share

Pages