Ladataan...
Halvalla hyvä elämä

Viikon naurut olen saanu siitä että esikoinen on huomannut itsessään äitinsä tapoja ja tottumuksia. 

Milloin se tekee mun reseptillä ruokaa. Milloin kuuntelee mun vanhoja lempibiisejä. Nukahtanu sohvalle rikossarjojen ääreen. Juonu perjantai-iltana yksin yhden oluen lukien hyvää kirjaa. 

Ja näistä sen pitää järkyttyneenä aina raportoida mulle. 

Raasu! 

Kuunnelkoon bonjovia, juoskoon pitkin maita ja mantuja, hankkikoot paljon lapsia ja lemmikkejä, muuttakoon maalle vanhaan taloon, olkoon vähä pöllö matikassa ja fiksu elämässä, syököön kausiluonteisesti mitä sattuu, antakoon tukan takkuuntua ja naaman rypistyä rauhassa, nukkukoon hyvin, ja seurakkoot elämässä omaa tunnettaan, pesköön kaikki pyykit sekaisin ja kapustat tiskikoneessa, älköön osaa käyttää valurautapaunnua tai paistaa kanaa ja olkoot osapäivävegaani.

mutta. 

Beibi. 

Älä ota elämää liian vakavasti, älä stressaa liikaa, älä usko että voit yksin kaiken hoitaa, äläkä turhia murheita kanna. 

Olen ylpeä että sä olet osittain niinkuin minä, ja aina kuitenkin minusta se parempi painos. 

 

...joku joskus kysyi miltä musta aikuisena tuntuu jos mun lapsesta tulee mua paljon fiksumpi.... 

No kuule, ylpeältä, vastaisin silloin, ja samaa vastaan nyt. 

Share
Ladataan...

Ladataan...
Halvalla hyvä elämä

Jaoin tämän kuvan facebookissa äitienpäivän jälkeen. Kirjoitin oheen kuinka samaan aikaan voi tuntea itsensä hiukan tarpeettomaksi ja samalla maailman tärkeimmäksi. Ja kuinka luonnollisesti pidän mun lapsista, mutta myös siitä millainen itse olen, ja miltä musta tuntuu niiden kanssa. 

Uskon että tällä hetkellä äitiys on mun tärkein rooli ja yritän sen postin hoitaa hyvin, ja joinain päivinä onnistun jopa. 

Kundi kertoili ennen äitienpäivää että niillä on mulle paljon lahjoja ja kortteja, johon vähän huumorilla vastasin että ai olenko mä hänen mielestään vetänyt kuluneen vuoden hyvin ku niin palkitaan. Johon kundi vastasi että kyllä. Jatkettiin keskustelua siitä millanen hänen mielestään on hyvä äiti, johon pieni mies vastasi että just sellainen kuin sinä. En kestä! Mahtavaa jos lapsesta tuntuu siltä, ja mahtavaa mulle että hän sanoo sen ääneen. Keskusteltiin vielä siitä millanen se semmoinen hyvä äiti sitten mahtaa olla. No kuulemma. Aina kuuntelee kaikkia asioita, on lähellä ja jos pyytää vaikka ostaa purkkaa tai hammastahnaa ni se tuo. Siinä seitsemänvuotiaan selkeä vastaus. 

 

Me vietettiin äitienpäivää perinteisellä sukuristeilyllä Helsingin edustalla. Päivän jälkeen kun poika kolmatta toisti silmät kyynelistä saman : "sä olen maailman paras äiti ja tää oli maailman paras päivä" alko mun silmät taas vuotaa. Mutta. En siihen väliin raatsinut edes siirtää kirkkainta kruunua suvun miehiin (jotka omalla toiminnallaan varmasti teki lasten päivästä todella ikimuistoisen) vaan pidin kruunua sen hetken itse ja talletin palautteen mun mielikuviin pitkäksi aikaa. 

 

Nyt voin ihan avoimesti laittaa kiitoksen sinne minne se kuuluu, siitä ihanasta "maailman parhaasta" päivästä. 

Herra T laski kersojen soutuveneen irti, ja siitähän se riemu repesi kun kekarat sai soudella menemään aavalla merellä itsekseen. Mä sitten vaan nielin kauhuni ja rauhassa koitin juoda kahvia ja syödä rennon näköisenä kakkua ison veneen kannella. 

Eno se sitten kotimatkalla päästi pojan ison laivan ruoriin, ja kun tämä "maailman paras äiti" kävi huomauttamassa että venettä vois ajaa suoraan, käski eno äitiä vähän rauhoittumaan ja antaa pojan ajella. Koska hyvin se ajaa, ja perille päästään kuitenkin. Oikeessahan se oli. Kehuin poikaa ja poistuin paikalta. Ha ha. 

Erityiskiitos molemmille näistä! Osa mun MPÄ-kruunusta kuuluu kyllä ehdottomasti teille. Teidän ajatusten ansiosta lapset pääsi kokeilemaan uusia mahtavia asioita ja niiden äiti osas rentoutua. 

Kiitos myös suvun naisille hyvistä eväistä ja parhaasta seurasta!

Päivä oli lapsille taas upea saariseikkailu kaikkinensa, ja mä sain istua aikuisten kanssa ihan rauhassa ja nauttia seurasta ja luonnosta. Mahtava päivä! 

Share
Ladataan...

Ladataan...
Halvalla hyvä elämä

Tällälailla äitienpäivän kynnyksellä haluan muistaa tätä sukupolvien ketjua jossa mä olen osana. 

Faijan kanssa naurettiin yks päivä puhelimessa, kui hauskasti on geenilotossa käyny, kun mulla on niin veikeät vekarat. Mun lapset on ehdottomasti mun faijalle sen elämän valo, ja haluan uskoa että olen ollut samaa mun isovanhemmille. Niillä tosin tämmöisiä riemastuttajia on ollu pilvin pimein (mulla on yli kaksikymmentä serkkua!), joten en ihmettele että faijakin toivoisi lapsenlapsia vaikka lisääkin. 

 

Mun isän vanhemmat on kai ns. maahanmuuttajia. Lapsena/teini-ikäisenä ne on tuotu lastenkotiin Suomeen, ja sieltä ne on ponkaisseet maailmalle yhdessä, pariskuntana. Ukki vieläpä sodan kautta. 

Koko meidän serkusparvi muistelee ukkia lämmöllä. Se on ollut henkilö jonka edessä kaikki me ollaan oltu äärimmäisen arvokkaita. Ukin kanssa on aina voinut puhua, ja esimerkiksi koulukiusaamisen kohteeksi jääneen serkun itsetuntoa se on kantanut kuin kukkaa kämmenellä. Ukki on näyttäytynyt mulle pehmeänä, kivana ja rentona miehenä. Hän myös hoiti mua kesäisin kun mun vanhemmat oli töissä. Kertoi tarinoita, ajelutti vanhalla rellulla ja tilasi mulle kuorman hiekkaa pihan perälle tongittavaksi. Ukki läpsäytti mummia pepulle ohimennessään, sai mummin kiljumaan ja nauroi itse päälle. Halasi, pussaili ja taputteli mummia jatkuvasti. Ukki menehtyi Moskovassa sukulaisten häissä sydänkohtaukseen suhteellisen nuorena. Mulla pitkään sen jälkeen oli ukki-pupu unileluna, johon uskoin ukin sielun menneen. Ukki-pupulle kerroin kaiken murheellisen ja nukuin se kainalossa monta vuotta. 

Mummi taas oli varsinainen matroona. Topakka täti, joka pussasi ja luttasi naaman lyttyyn jokaiselta sukulaisilta aina nähdessään. Mummi teki aina ruokaa koko kompanjalle, parsi vaatteet ja hoiteli kukkivaa puutarhaansa tunteella. Se muisteli menneitä ja lauloi "miljoonaa ruusua", sekä suomeksi että venäjäksi. Sillä oli monia hauskoja omia sanoja , ja maailman valloittavin aksentti. Mummi leipoi maailman parhaat kaalipiirakat ja pullat, ja sen tekemien lettujen veroisia en ole ikinä muualta saanut. Muutenkin se hössötti ruoan kanssa aina. Jouluna se raahattiin keittiöstä joulupöytään noin kello 22 kun se ei muuten lakannut hillumasta kapustansa kanssa siellä. Aina piti olla seitsemän sorttia herkkuja, ja joka iikka ovelle eksynyt tuutattiin täyteen ruokaa. Vanhemmiten se alkoi sekoittaa meidän nimiä keskenään, mutta väliäkö tuolla. Tämmöisessä sakissa en ihmettele ettei juuri koskaan ensimmäinen mieleen osunut nimi ollut oikea. Mummi myös vuorasi kotinsa seinät meidän valokuvilla, että saisi joka päivä olla lähellä rakkataan. Hän oli valtavan ylpeä meistä kaikista, ja sanoi sen ääneen, usein. 

 

Äidin puolelta mun isovanhemmat on olleet stadilaisia. 

 

 

Ukki oli mun lapsuuden ajan äkäinen vanha ukko. Se huuti jos voita kaiveli "väärin" tai keikkui veneen kannella "turhaan". Se karjui kun vene ei mennyt suoraan, ja se karjui kun omalla toiminnallaan sai potkurin sotketuksi ankkuriköyteen. Ei kovin pelottavasti toki, vaan enemmän niin että pisti selän takana virnistelemään hiukan. Ukki oli taitava käsistään ja rakenti vanhasta sisävesihinaajan raadosta perheelleen kesämökiksi merikelpoisen veneen. Merellä olen saanut ukin silmäin alla ohjata laivaa, säätää köysiä ja vauhtia ja loikkia kannelta mereen mieleni mukaan. Ja soudella soutuveneellä ison veneen ympäri. Ukki kuoli lyhyen sairastamisen jälkeen vähän ennne pojan syntymää. Pojan keskimmäinen nimi on ukin perua.  Muistan kun ukki ja mummi oli lähdössä Dominikaaniseen tasavaltaan, eikä ukki suostunut ottamaan rokotteita. "Ne saakelin tse-tse-kärpäset pystyy siellä Haitin puolella, koska mä sanon niin!" Se huusi. Ja uskon että sen reissun pysyivätkin. 

Mummi äidin puolelta oli myös aika topakka daami. Ensimmäiset selkeät muistot mulla on eräästä autotallipalosta, josta mummi syöksyi hakemaan uusia veneen istuimen pehmusteita, polttaen itsensä aika pahasti. Mutta kun ne oli ihan uudet! Siinä missä ukki oli itsepäinen, oli mummi päättäväinen. Ei se ukin kanssa muuten varmaan olisi pärjännytkään. Ne veneili, ulkoili ja harrasti matkustelua. Mummi on ollut aina suorasanainen ja kannustava. "Ette helkkarissa mene vielä naimisiin, jos Tyyppi saa opiskeluun tukea jos jatkatte susiparina, nii ette ole nii tyhmiä että menette vielä. Rakkaudesta on pöllö perustelu jos kuolee nälkään." Ja "olisihan sille lapselle voinut kauniinki nimen antaa..." se sanoi yhden lapsen kohdalla. Kaikella rakkaudella. Se aina tarjosi jäätelöä pitkistä lasisista kulhoista. Mummin kuoltua me systerin kanssa haluttiin ainoaksi perinnöksi yhdet sellaiset lasimaljat. Ja saatiin. Mä olen perinyt myös kropan mallin mummilta, joten olisin perinyt myös paljon vaatteita, ja nyt harmittaa etten niitä kaikkia raatsinut ottaa. Mummoni oli nimittäin aikamoinen lady. Sairaalan saattohoito-osastolta se ei suostunut mun kanssa ulkoilemaan, koska vaatteet oli niin rumat. Soitin tätini tuomaan vähän nätimpää neuletta kotoa. Mummi sieltä saattohoito-osastoltakin vielä kotiutui, koska oli "liian hyväkuntoinen" sinne. Tälle samalle rouvalle varovaisesti soitin pari päivää avosydänleikkauksesta kotiutumisen jälkeen kyselläkseni vointia, ihmettelin sen ähinää puhelimessa, nii hän siellä pakkasi bioroskia! Koska oli lähdössä merelle. Koska mielummin nauttiii merestä ja seurasta, kun kuolee kotiinsa yksin. Ja sukulaisille helppo keikka kun voi potkaista vaan raadon mereen. Mitään mediheliä te ette sitten soita. Se sanoi. Mahtava, mahtava mummi. 

 Näiltä ihmisiltä olen geenini perinyt ja valtavasti olen heiltä elämässä oppinut. Uskon itsekin että aina pärjään kyllä. 

 

 

 

Share
Ladataan...

Pages