Ehä mä mitään poikaa osaa kasvattaa - absurdi kouluterkkakeikka

Ladataan...
Halvalla hyvä elämä

Muistatteko ku hekumoinnin kuukausi takaperin sillä kouluterkkalomakkeella, että kun oli nii kiva täyttää lappua ja huomata että elää lastensa kanssa just oman näköistä elämään. Lappua koskeva lopputulema käytiin läpi kouluterkan ja -lääkärin yhteistarkastuksessa. Jeesus mitä settiä, sanois entinen teini. 

Voi te kanssaäidit joilla hermoa kiristää ja mieli pahoittuu neuvolaterkan tai -lääkärin sanomisista. Ei niissä tädeissä mitään, enkä mä ole niiden hyvää tarkoittavista ohjeista nokkiini ottanu enää kahdeksaantoista vuoteen, mutta haluaako joku kokeilla pientä vekkulointia mun pojan kanssa tollasessa kontekstissa? En suosittele. 

Pieni huumorimieheni pisti mun sapen hiukka kiehumaan kertomalla ettei sillä ole ketään kaveria (epätosi) ja ettei yksikään meidän koira ole sen mielestä erityisen kiva (epätosi). Lisäksi poika viuhtoi juuri oppimiaan sitaattiviittomia omien lausuntojensa kohdalla.

Joo, me tosiaan "retkeillään paljon".

Ja juu, mä saan "usein" leipoa.

Sen lisäksi me mamman kanssa "lenkkeillään" "lähimetsissä".

Kyllä en taas tienny pitäiskö itkeä vai nauraa.

Tämän päälle se jänkkäsi nukkumaanmenoajoista lääkärin kanssa. Niin että jouduin sanomaan sille että "olepa poika hiljaa, ei se lääkäri sitä sun nukkumaan menoa myöhennä vaikka kaverit sais valvoa kuinka. Meillä määrään minä. Ei koululääkäri." Sekin kuulosti hiton totalitääriseltä, mutta ei tuo papupata muuten hevillä hiljene, ja täti olis saanut perustella nukkumisasiaa maailman tappiin. 

Farssi jatkui sillä että lääkäri lempeästi killitti mua silmiin ja kysyi ollaanko me saatu kavereita uudesta kaupungista. Ja kolmeen kertaan sanoin että onhan noi niitä saanut, enkä millään tajunnut että lääkäri siis huolehti ja jänkkäsi mun ja Tyypin ystävyyssuhteista. Meidän. Meillä on kyllä ne samat vanhat mitkä on ollu varmaan aina. Käytiin läpi tukiverkot ja mun omat harrastukset ja ajat. Kun olin omani maininnut, nii lääkäri kysyi surusilmin josko Tyyppi pääsee i.ki.nä pois kotoa. -No ei pääse, tietty! 

Tyypin töistä kyseltiin myös. Työn luonteen vuoksi siitä ei kotona olla juurikaan puhuttu, nii eiköhän nämä kolmeen kertaan toistamalla varmistanut että kuulivat mun kuiskauksen oikein. Onneksi poika ei sitä kovinkaan notiseerannut. Tai sitten tämä asia tulee esille jossain ei-toivotuissa yhteydessä, jos mä poikaani, sen suurta suuta ja sitaattikäsiä yhtään tunnen.

Tyyppi oli myös autuaasti unohtanut että kersoilla on ollut vesirokko, vaikka se itse niitä sen rokon aikaan kotihoiti. Tämän oikaisin, koska pelkäsin rokotepropakandaa, nii itseasiassa miltei huusin, tai kiljuin. On ollu, on, ihan oikeesti. No yks rokko kertaa kaks, kuka näitä nyt muistaa. Propsit Tyypille siitä.

Sitten päästiin lempiaiheeseeni, nimittäin kasvukäyrät. Oma käyrä, miinus käyrä, katsokaa hetki minua. Kääpiön lapsi harvoin on mikään jättiläinen. Painoa kundi on saanut hyvin parissa kuukaudessa lisää, ja jos sisaruksiinsa yhtään tulee, kohtaa venähtää pituutta. Edellinen kasvuennuste oli 186, nyt 176... Mitäpä me näistä haarukoinneista lähdettäis ensinkään välittämään. Jos se venähtää tuossa kesällä sen kuudesta yhdeksään senttiin, niinkun 2/3 muista perheen kersoista ko. vaiheessa, niin taas ollaan haarukan yläosassa ja päästään ämisteleen miten se nyt nii ihmeen paljon kasvaa.

Poika kuitenkin syö, nukkuu, riekkuu ja on onnellinen ni ei tehrä tästä kasvukäyrähommelista ny mitää numeroo. 

 

Oikeesti hommat on hyvin, olen tyytyväinen kekaraan ja kekara itse on elämäänsä ja itseensä hyvin tyytyväinen. Nää oli ne terkkakäynnin pääasiat, vaikka mun vilkkaassa mielikuvassa koko käynti oli aika silkkaa hulluttelua ja tosi absurdi. 

Jälkeenpäin kun sanoin kundille ettei mun mielestä nyt mennyt ihan sukkaan käytöksen osalta tuo sessio, se sanoi omasta mielestä olleensa ihan asiallinen. Mitäpä minä siihen enempää sanelemaan, kaikki on niin suhteellista. 

Siinä kohtaa alko taas naurattaa, ja nauratti vielä lisää kun mietin niitä riivattuja sitaattikäsiä. Ja naurattaa edelleen. 

Siinä se taas on. Lumitähtensä kanssa. 

 

Ps. Tänään kun sisko tuli suihkusta, alkoi ylhäällä ihme teinikimitys. Oli mainio ekaluokkalainen jäbäleissön tehnyt vähän siskon nelosluokan matikanläksyjä. Kimityksestä päätellen ei ollu desimaalit ihan kohdilleen osunu. Mutta siskonkin sydän suli kyllä kun pikkumies hiljaa kuiskasi: "mutta ku mä vaan halusin auttaa... " 

On se, hyvä tyyppi. 

Share
Ladataan...

Kommentit

Susku (Ei varmistettu)

Voi jäbäleisson! Kiitos tästä :D Katsotaan mitä meidän A tänään kyseisellä käynnillä keksii.. ;)

Mauis
Halvalla hyvä elämä

No mitä se keksi? :D

Suttastiina

Ihana miehenalku!

Juniorin kanssa kolmosluokan vanhempainvartissa opettaja hienovaraisesti mainitsi miten pojan huumorintaju ei ihan uppoa luokkakavereihin (eikä häneen), niin poika päräytti, että minkäs hän mahtaa jos toisten ymmärrys ei yllä ironiaan ja mustaan huumoriin...
Sitten opettaja naureskeli, kuinka pojalla on hyvä mielikuvitus (mutta pitäisi vähän yrittää hillitä), kun tunnilla oli juteltu kodin säännöistä ja kurista, niin poika oli kertonut, että "kotona kun Kotka sanoo että hypätkää, nii kaikki hyppää - iskäkin".
Johon minä, että eihän tuo mikään vitsi ole, minua kutsuvat Kotkaksi ja todellakin hyppäävät jos käsken :D

Säälivästi katsoi opettaja lapsiparkaa...

Mauis
Halvalla hyvä elämä

Ei kääk! 

Mäkin haluan jonkun katu-uskottavan lempinimen! Mitähän mun täytyy tehdä ansaitakseni sen? Ja mikähän se vois olla? Kotka on aivan paras! :D 

Ja tottahan se on että ei ole lapsen vika jos muilla ei ole huumorintajua. (Huutonaurua myös tähän!) 

Kommentoi

Ladataan...