Ladataan...
hansumaista

Huomenta maailma.

Tässä kahvikupin äärellä yhtäkkiä tajusin, että sitä eletään sitten viimeisiä päiviä kaksikymmentäyksi vuotiaana. Tuntuu oikeastaan aika hullulta, mutta samalla jännittävältä. Ihan kuin sitä vasta pikkuhiljaa oppisi elämään. Vatsassa kutittelee elämä ja kihelmöi se joskus kadoksissakin ollut elämänhalu.

Hassua, miten elämä kuljettaa. 17-vuotias minä ei varmasti olisi voinut uskoa, millaista elämäni nyt on. Vaikka on tapahtunut asioita, joita en olisi toivonut tapahtuvan ja jotka antaisin mielelläni pois, en siltikään varmaankaan vaihtaisi mitään. Kaikki tapahtumat kasvattaa ja tahdon (yrittää ainakin) uskoa, että kaikella on edes jokin pienen pieni tarkoitus. 

Niin se aika vain menee. Kohta pitäisi ostaa jo uusi lukuvuosikalenteri ja ikkunan takana olevassa puussa näkyy jo pari keltaista lehteä. Mutta ei se haittaa. Elämä jatkuu, tapahtui mitä tapahtui, eikä aika pysähdy (vaikka välissä siltä tuntuukin ja toisinaan sitä toivoisi).

Ajattelin nauttia näistä viimeisistä päivistä kaksikymmentäyksi vuotiaana oikein kunnolla. Pian lähden pienelle maaseutumatkailulle hyvän ystäväni kanssa ja viikonloppuna kilistetään kavereiden kanssa vanhenemiselleni. Maanantaina voinkin sitten laulaa täydestä sydämestäni Taylor Swiftin 22-kappaletta, kun lähdemme toisen hyvän ystäväni kanssa mökille vastaanottamaan kahdettakymmenettäkahdetta vuottani. 

Pelkkää rakkautta.

Share
Ladataan...

Ladataan...
hansumaista

Kello läheni neljää aamuyöllä, kun oltiin matkalla kotiin juhannuksen vietosta. Aurinko oli alkamassa jo nousta ja yhtäkkiä satoi kaatamalla. Varmasti yksi elämäni maagisimmista hetkistä ja kauneimmista auringonnousuista. Kotipihaan päästyäni en malttanut edes mennä nukkumaan, seisoin vain sateessa ja katsoin, kuinka taivas oli jokainen minuutti erilainen.

Puolenpäivän aikaan kun raahauduin alakertaan, tietenkin näytin ensimmäiseksi nämä kuvat kaikille. Äiti siihen vain tokaisi: "kaikenmoisesta mekin jäädään paitsi, kun nukutaan öisin".

 

Share
Ladataan...

Ladataan...
hansumaista

(Jos ihan rehellisiä ollaan, en itseasiassa vielä oikein edes tiedä.)

Suurin osa läheisistä ja tutuista kutsuvat minua Hansuksi. Täytän heinäkuun viimeinen päivä kaksikymmentäkaksi vuotta ja siitä huolimatta (tai ehkä sekin on yksi syy) taidan kärsiä edelleen kasvukivuista. Tällä hetkellä olen kesätöissä ja koska ammattikorkean ovet eivät auenneet, olen nyt vuoden opiskellut ylioppilas-pohjaisella ammattikoulussa lähihoitajaksi. Minulla on korkea koirakuume, aamukahvi on yksi lemppari asia tässä maailmassa, rakastan luontoa, ja yritän koko ajan pitää itsestäni parempaa huolta. Olen seurustellut reilut seitsemän vuotta ja pian meillä on ollut vuoden yhteinen osoite. Hiukseni ovat aina takussa, puhelimeni muisti vähissä, mutta olen vihdoin onnistunut saamaan avokadon kasvamaan.

Omistan (ehkä välillä jopa kiusaksi asti) syvän empatiakyvyn, jatkuvassa vuoristoradassa olevan mielen ja halun pelastaa maailman. Itken kaikelle (oikeasti, oli kyseessä harmitus, kiukku, onni, mikä tahansa) ja jos joskus päädyt kävelemään kanssani, voit olla varma, että joudut odotella minua, kun jään jälkeen ottamaan kuvia.

Tästä tuli vähän sellainen "suurennuslasin alla" fiilis; tiedättekö ne inhottavan kiusalliset hetket, kun vaikka ensimmäisenä koulupäivänä jokaisen pitää kertoa itsestään jotain? No, yritys hyvä kymmenen. (Aina saa myös kysellä, jos jotain haluaa lisää tietää.)

Ihanaa sunnuntaita teille ja myös alkavaa viikkoa!

Share
Ladataan...

Ladataan...
hansumaista

Se oli yksi sateinen maanantai-ilta, 
kun päätin tekeväni vielä paluun blogimaailmaan.

Ja tässä sitä nyt ollaan.

Mitä blogini tulee sisältämään? Ainakin kuvia kahvikupeista ja tajunnanvirtaa. Muuta en osaa vielä sanoa. Jos kiinnostaa edellinen blogini, niin sitä voi käydä vielä toistaiseksi kurkkimassa osoitteesta http://hansumaista.blogspot.fi. Tiedossa saattaa olla samantyylistä juttua kuin edellisessä blogissani, tai sitten jotain aivan muuta. Katsotaan nyt, miten tämä tästä lähtee käyntiin ja mihin suuntaan sitä oikein lähdetään. 

Aloittaminenhan on yleisesti se kaikkein vaikein osuus, joten taidan jättää tämän nyt tähän ja palata vähän vähemmän jännittyneenä. Pusuja teille!

 

Share
Ladataan...