Lapset eivät ole menoerä

Ladataan...
Harharetkiä

Lieneekö kyse siitä, että viime aikoina olen sattuneesta syystä työskennellyt lasten tai lapsia koskevien asioiden kanssa päivittäin, kun olen havahtunut viime päivinä miettimään tavallista enemmän sitä, minkälaisessa yhteiskunnassa nykypäivän muksu kasvaa.

En ole ihmistyyppiä, joka tiesi jo teini-ikäisestä asti haluavansa ison lapsiperheen. Ei sellaisesta haaveile nykyään kovin moni muukaan: yhä harvempi haluaa lapsia, eikä välttämättä saa, vaikka haluaisikin. Vaikka asenteet itsekkäistä sinkuista tai kaikille tyhjästä iskevästä vauvakuumeesta istuvat tiukassa, lasten saaminen ei enää ole mikään pakko. Siitä voi myös kieltäytyä ja hyvä niin.

On hienoa, että yhteiskunnan normit vähitellen löystyvät ainakin Suomessa, ja tilalle tulee mitä erilaisempia perheitä: sinkkutalouksia, uusperheitä, muunlaisia yhteisöjä.

Kuva: Arvo Kajantie / Helsingin kaupunginmuseo.

Joskus kuitenkin tuntuu, että koko keskustelun sivutuotteena syntyy diskursseja, joissa selkeästi jaotellaan, mitä yhteiskunta tarjoaa yksinasuville ja mitä perheellisille. Tunnistan toki hermoja kiristävät perheasuntojen kaavoitusnormit tai ärsytyksen perheellisten ohikiilaamisesta kesälomatoiveissa. Toivoisin kuitenkin, ettei lapsistakin alettaisi puhua kuluerinä, koska lapsien hankkiminen on (useimmiten) oma valinta. Miksi pitää olla kustantamassa toisten lasten päivähoitomaksuja ja äitiyspakkauksia ja kuunnella lapsia hankkineiden ihmisten jorinaa, kauhistus, lapsista? Missä seisoo kiitos?

Väitän, että jos jotakuta tässä yhteiskunnassa mielestäni pitää suosia, niin lapsia. Vaikka vaunuissa itkevä vauva joskus kiristää hermoja ratikassa, yhteiskunnassa ja julkisessa tilassa on oltava tilaa myös lapsille ja sille, että he ovat joskus meluisia, rauhattomia, loputtoman uteliaita tai ajattelemattomia.

Ai miksi?

Koska lapsuus on ainoa aika, jolloin on edes vähän mahdollista kuroa umpeen niitä kuiluja, joita ihmisten välille muodostuu siksi, että synnymme niin erilaisiin perheisiin ja erilaisiin tilanteisiin. Ja siihen tarvitaan kaikille avoimia, niillä kuuluisilla verorahoilla maksettuja palveluita.

Koska jos emme tue lapsia, etenkään heikommassa asemassa olevia lapsia, he luultavasti voivat huonommin myös vanhempana. Kukaan meistä ei pääse valitsemaan, minkälaiseen perheeseen syntyy, mutta jokaisella pitäisi olla mahdollisuus tavoitella elämässään mitä tahansa.

Koska lapsiperheiden tukeminen ja perheystävällisyys on paras tapa tukea esimerkiksi naisten tasa-arvoa työelämässä. Niin kauan kun asenteet ovat mitä ovat, lasten päivähoidosta leikkaaminen useimmiten tarkoittaa sitä, että se kotiin jäävä osapuoli on äiti. Tuhansien eurojen päiväkotimaksujen Sveitsissä sen huomaa.

Koska hyvinvointiyhteiskunnassa tuetaan heikompaa, olivat he sitten lapsia tai vaikka yksinäisiä, lapsettomia vanhuksia. Tai työkyvyttömyyseläkkeelle joutuvia sinkkuja.

Koska mekin olemme kaikki olleet joskus lapsia. 

Share

Kommentit

Pyjama
Pyjamapäiviä

Olen miettinyt, että onko perheellisten lomatoiveiden suosiminen oikeasti totta jossain vai pelkkä urbaanilegenda. Minä kun olen törmännyt lähinnä työpaikkoihin, joissa kaikki saavat pitää lomat silloin kun haluavat, tai kaikki lomailevat heinäkuussa, tai lomat kiertävät eikä siinä ole nokan koputtamista, ellet saa jotakuta "samanarvoista" vaihtamaan lomia päikseen (kerran sain tällaisessa paikassa puhuttua itselleni lomanvaihdon, kun vetosin siihen, että olin edellisenä vuotena siirtänyt pyynnöstä lomaani aika viime tingassa).

 

ReettaM
Harharetkiä

Sekin on tietty mahdollista! Sen verran usein aiheesta kuulee jupinaa, että ehkä siinä on jotain perääkin - mutta tässä on varmasti paljon työpaikka- ja esimieskohtaisia eroja. :) 

Räyhälä
Räyhälä

Hyvä teksti! Ja jos halutaan ajatella vähän itsekkäästi, niin lapsia kannattaa tukea ja vaalia ihan siksikin, että me "nykyaikuisetkin" vanhenemme, ja tarvitsemme luotettavia ja inhimillisiä ihmisiä hoitamaan meitä silloin kun emme kykene siihen enää itse :) 

ReettaM
Harharetkiä

Kiitos! Joo todellakin, omat tai jonkun muun lapset on kyllä paras turva tulevaisuutta ajatellen, jos ihan puhtaan itsekkäästä näkökulmasta asiaa tarkastelee :D

Väitän, että jos jotakuta tässä yhteiskunnassa mielestäni pitää suosia, niin lapsia. 

Päinvastoin. Lapset tulisi nähdä tuhovoimana, josta on päästävä eroon. Erityisesti vauraiden maiden lapset kasvavat herkästi osaksi kulutusyhteiskuntaa, joka raiskaa luonnon ja syö tulevaisuuden tulevilta sukupolvilta.

Maapallon tulevaisuus perustuu siihen, että kulutusta leikataan rajusti, elintasoa lasketaan ja ihmisten määrä painetaan noin miljardiin tai alle. Silloin luonnon itseisarvolla on mahdollisuus toteutua.

Valitettavasti vihreätkään eivät uskalla olla rehellisesti lapsivihamielisiä, vaan sen sijaan puhuvat tulevaisuuden veronmaksajista. Nämä tulevaisuuden veronmaksajat ovat toisella tavalla nimittäen raiskaajia, pahantekijöitä, jotka brutaalisti rikkovat ja hajottavat oman elinympäristömme.

Jokainen veronmaksaja on luonnon näkökulmasta tuholainen. Emme tarvitse veronmaksajia vaan köyhyyttä ja raunioituvan yhteiskunnan, jotta luonto säästyisi.

ReettaM
Harharetkiä

Juuh elikkäs, taisi mennä vähän trollailuksi.

Tässä kohtaa pitäisi kuitenkin muistaa, ettei yksikään lapsi ole varsinaisesti pyytänyt saada syntyä. Jokaisella lapsella on oikeus ihmisarvoiseen ja hyvään elämään, tietysti luontoa kunnioittaen.

Pyjama
Pyjamapäiviä

Sairasta ajatella, että jo syntyneistä lapsista pitäisi päästä eroon?

Liian suuri väestö on suuri(n) ympäristöuhka, ja siihen on vastattu eri puolilla maailmaa eri tavoin, mutta harvat ehdottavat jo syntyneiden ihmisten eliminoimista. Väestönkasvu on saatu monissa paikoin kuriin nopeastikin ja ihan humaanein keinoin. (Suosittelen kirjaa Maailman täynnä meitä.)

PS. Luonto kyllä selviää, vaikka ihminen iktse ei välttämättä väestöräjähdyksestä selviäisikään. Siihen suosittelen saman kirjailijan Maailma ilman meitä -kirjaa. :D

Kommentoi

Ladataan...