Lomalle sukupuolesta

Ladataan...

En ota tätä vuosilomaa koskaan, en. Ajatus on sinänsä houkutteleva: osa arjen pienistä haasteista jäisi taakseni ja samalla ehkä antaisin periksi. Tätä en tee koskaan. Nyt puhetta siitä, mistä minä joskus jään ”kiinni”: biologisesta sukupuolesta. Jos ajatellaan kasvoja kasvoina – sukupuolettomasti – niin mikä tekee niistä naisen tai miehen kasvot? Yhtä lailla sama johdonmukainen ajattelutapa on johdettavissa moneen muuhunkin kehon osaan, lukuun ottamatta haarojen väliä. Sieltä se todellinen vastaus tuntuu löytyvän kun mietitään, mistä tytöt ja pojat tehdään. Valitettavasti vastaus ei ole tunnu olevan ”nukkekotileikit” tai ”armeija”, vaan oikea haarojen väli. Sitä oikeaa vastausta tuskin onkaan.

Palataan kehoon. Olen menettänyt otteeni kasvo-teemaan siinä mielessä, että katsellessani niin naisia kuin miehiä, löydän heidän kasvoistaan paljon feminiinejä ja maskuliinisia piirteitä, jotka menevät päällekkäin – naisista maskuliinisuutta ja miehistä feminiinisyttä. En yleisesti kerro havainnoistani ihmisille; asia voisi loukata heitä. Omissa kasvoissani on tiettyä feminiinisyyttä. Meikkauksen avulla se vain lisääntyy ja hiukset ovat luonnollisesti ihana lisä kaikkeen. Tulee aika, jolloin teen valinnan sen suhteen haluanko muokata kasvojani kirurgisesti. Aika näyttää kuinka toimin, mutta ajatus on hyvin houkutteleva, myönnän.

Jos otetaan kuvia naisista ja miehistä, on yleisesti otteen varsin helppo löytää monia sukupuolettomia piirteitä pelkästään kasvoista. Oma lukunsa ovat erityisen kauniit naiset ja erityisen komeat miehet, joista ei tunnu löytyvät kuin oman biologiansa mukaisia piirteitä.  Tuntuu, että söpöt poskipäät ovat enemmän naisten juttu kun taas kulmikkaat kasvon piirteet miesten. Vai onko näin? Entäs muhkeat huulet, kissamaiset silmät, tuuheat kulmakarvat? ”Kuuluko” miehellä olla tietynlaiset kasvonpiirteet tai lihakset? Entäs naisella? Onko lihaksikas nainen lähtenyt ”lomalle sukupuolestaan” ja hylännyt naiseuden? Älytön olettamus monessa mielessä, mutta joku saattaa näin ajatella. Vaikka itse ihailen nimenomaan söpöjä, suloisia ja siroja naisia, ovat lihaksikkaat, rintavat ja pyöreät naiset naiseuden samanlaisia edustajia. Kukin edustaa olemustaan omalla tavallaan ja aina yhtä arvokkaasti. Tätä asiaa ei koskaan sovi väheksyä.

Yhteiskuntamme sallii ennen kaikkea naisille vapauksia, joissa liu’utaan yli sukupuolirajojen. Naisella saa olla liituraitapuku, mustat suorat housut tai solmio. Kuinka reagoidaan mieheen, joka tulee neuvotteluun jakkupuvussa, hameessa tai rintaliivit yllään? Ajatus saattaa kuulostaa erilaiselta, mutta sitä se ei ole. Yhtä lailla mies voi – periaatteessa – ilmentää maailmaansa pukeutumisen kauttaan. Jos hän kokeen jakkupuvun omakseen, niin miksei hän sitä käytä? Näille miehille annettaisiin heti oma nimensä: transvestiitti. Nainen puolestaan olisi: tyylikäs. Aikanaan elin hetken miehenä, joka oli kuin nainen. Näin silloin maailman älyttömyyden ja nurjat puolet, josta olen kirjoittanutkin. Nyt ne samat ihmiset näkevät minut tyylikkäänä naisena. Mitä on muuttunut? Ei ainakaan haarojen väli.

Tomboy (2011) elokuvan poikatyttö, jonka kivualias paljastumisen hetki tapahtuu luontaisimmalla mahdollisella tavalla: pissaamisen erilaisuudella.

Joskus tuntui kun pakolla miehiä kuunteli, että heiltä oli järki lähtenyt lomalle. Miehuuden symboli eli haarojen väli ei vielä riittänyt miehuuteen. Ei, vaan sen täytyi olla ”oikeanlainen”: oikeankokoinen ja paksuinen. Yritin sanoa, että naiselle sillä koolla ei nyt niin väliä ole ja sitä paitsi, liian iso voisi satuttaa naisparkaa. Huomasin olevani taas vähemmistössä, koska toki seurueen ainoa nainen olinkin, mutta omituisinta oli huomata, että myös mielipiteeni tuntuivat olevan päättömiä. ”Se ei koskaan voi olla liian iso!”. Kysytään asiaa luomunaisilta ja kuulla totuus. Onko oikea haarojen väli samalla tavalla symbolinen naisille kuin se tuntuu olevan miehille? Nyt ei voi mitata eikä kerskua, ellei mennä sitten hiuksia halkomaan. Minusta tuntuu, että asia on paljon herkempi meille naisille. Mieluummin vaikenemme ja pyydämme poikakaveriamme (jota ei siis minulla ole – vielä) vaikenemaan kun aiheeksi tulee kosteiden illanistujaisten vakioaihe: makuuhuone ja se, mitä siellä tehdään. Naisen katse viiltää maata. Miksi toinen kerskuu ja miksi toinen enemmän tai vähemmän nolostuu?

Kaikki prinssessamiehet innostuvat kuvasta ja todelliset prinsessat.

Mutta kuka sitä haluaa käyttää?

Ottakaa lomaa sukupuolesta. Pukeutukaa vastakkaiseen sukupuoleen ja viettäkää päivä kaupungilla. Jos ahdistaa, tiedätte miltä minusta tuntui 33 vuotta. Jos teidät huomataan biologisen kaapunne kautta, ette ole sosiaalisesti läpimeneviä. Jotain täytyy siis petrata (kävely, puheentyyli, olemus...). Sitä paitsi, suurimman osan asioista tulisi olla luonnollisia. Jos tuntuu, että sukupuolenvahvistusprosessi olisi teidän juttunne saman tien, kehotan istumaan alas ja miettimään asioita ajan kanssa. Tuntuuko tuo kaupungilla päivän viettäminen houkuttelevalta tai raskaalta? Se on IHANAA, kun sen oikein oivaltaa. 

Share
Ladataan...

Kommentit

Olen monesti miettinyt, että miksei hameesta ole ajan saatossa tullut vaatekappale, joka on miehen päällä hyväksyttävä. Naiset ovat käyttäneet housuja pitkään. Toki housujen saapuminen naisten vaatekaappeihin aiheutti alkuun pahennusta. Nythän taas on välillä niin, että huosuja pidetään usein soveliaampana vaatekappaleena kuin hametta. Olen itse ainakin törmännyt työssäni siihen, että minun on annettu ymmärtää hameeni vetävän ihmisten huomion liiaksi sukupuoleeni. Housut olisivat ikään kuin neutraalimmat ja soveliaammat. Ja kyse ei ole siitä, että olisin pukeutunut lyhyeen hameeseen joka paljastaa pikkuhousujen ääriviivat:) Aina on ihmisiä, jotka päättävät omista lähtökohdistaan käsin minkälaisia naisten ja miesten tulisi olla, jos he saisivat päättää. Enkä väitä, että olisin itsekään vapaa tuollaisesta tavasta ajatella.

Kommentoi

Ladataan...