Maailma = syrjinnästä vapaa-alue

Ladataan...

Tuskin koskaan elämäni aikana olen näin paljon puhunut ja ajatellut juridiikkaa. Nyt kyseessä olen nimenomaan minä yhdenvertaisena ihmisenä ja tasavertaisena naisena. Onko kyseessä kaksi eri asiaa? Ei ole, mutta tämän hetkisessä elämässäni kovin ne siltä tuntuvat. Kun alkuvuodesta olin Ihmisoikeusliiton järjestämässä syrjinnän vastaisessa koulutuksessa, en osannut olettaa, että itse joutuisin hyödyntämään kyseisen koulutuksen materiaaleja. Nyt katsoessani materiaaleja puren hammasta yhteen ja pidätän tuskan huutoa. Surullisen ironista.

”Syrjinnällä tarkoitetaan yksilön tai ryhmän torjumista muiden ihmisten muodostamasta ryhmästä alistamistarkoituksessa. Syrjintä on eleellisen kiusaamisen muoto. Syrjintä voi ilmetä esimerkiksi välinpitämättömyytenä tai työsyrjintänä.” Tuttua asiaa sanojen tasolla, mutta tuntuu pahalla käytännössä. Syrjintäkulttuuri on hieno osoitus siitä, kuinka ihminen ei koskaan opi käyttämään valtaa oikealla tavalla. Vallan eräänlainen optimaalinen tila on vaakataso. Tämä ei kuitenkaan kelpaa. Kuin koiran ja sen omistajan tai lapsen ja hänen vanhempiensa suhde, niin on vallankin suhde: valta suhteessa toiseen eikä takaisin päin. Moninaisessa syrjinnässä, kiusaamisessa, solvaamisessa, ryhmästä ulosjättämisessä, tietoisessa välinpitämättömyydessä tai jopa fyysisessä loukkaamisessa, kaikissa näissä on kyse täsmälleen samasta. Vallan kahvassa kiinni oleva henkilö(t) dominoi tilannetta unohtaen moraalinsa ja pahimmillaan vetoaa ”juridiseen oikeuteensa toimia näin”. Milloin ihmisellä on juridinen oikeus tietoisesti loukata toista ihmistä?

Yhdenvertaisuuslaki (6 § / 20.1.2004/21) kieltää syrjinnän. Ketään ei saa syrjiä iän, etnisen tai kansallisen alkuperän, kansalaisuuden, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden, sukupuolisen suuntautumisen tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.” Minunkin syrjiminen on siis kiellettyä. Olen yksi erityisryhmään kuuluvista, samaan tapaan kuin transsukupuolisuus kuuluu ICD 10- lueteltuihin psyykkisiin häiriöihin. Tästä ei luonnollisesti saa johtaa positiivista syrjintää eli erityisryhmän suosimista. En halua olla kiintiö yhteiskunnassa; haluan olla ihminen ja nainen. Tilanteeni on kuitenkin avuton. Minulla ei ole vielä puolellani juridiikkaa, joten joudun hakemaan hyväksyntää ja toivomaan sitä. Jos en sitä saa, taistelen sentään yhdenvertaisuudestani kaikin voimin. Tasavertaisuuteen naisena en voi vielä vedota. Kun yhdenvertaisuuden tunne on katoamassa, on tilanne tuskallinen. Olen katoamassa – ihmisenä ja sellaisena, kuin minut tulee nähdä. Naisena.

En tietenkään anna periksi. Jos en kelpaa ihmisenä ja naisena, en kelpaa myöskään tietojeni ja asioitteni kautta, joita tämä nainen sisällään kantaa. Tilannetta voi verrata työsopimuksen tekoon: minut palkataan ennen kaikkea osaamisen perusteella, mutta myös ihmisenä. Jos ihminen ei miellytä, ei osaamistakaan heru. Eräs ystäväni sanoi hyvin: ”Vallassa on kyse reviirin ottamisesta. Tilanne on otettava haltuun”. Juuri tästä on kyse. Aivan toinen asia on, että annetaanko minulle mahdollisuus reviirin ottamiseen. Lisäksi, koetaanko minut uhkana esimerkiksi naisvaltaisessa yhteisössä. Tässä kaikessa on yksi ihana hienous. Nyt minut nähdään aidosti naisena. ”Alempiarvoisena” ihmisenä, jonka on lunastettava paikkansa; naisena, johon voidaan kohdistaa jopa ääneen lausuttavaa kritiikkiä; naisena, joka voidaan jättää tietoisesti toiminnan ulkopuolelle osan naisten toimesta. Olenko jo nyt nainen?

Luonnollisestikaan en ole yksin asiani kanssa. Transsukupuolisuus, seksuaalinen erilaisuus, etnisyys, kehon ”erilaisuus” kuten ulkonäkö.... mikä tahansa tuntuu riittävän yhdenvertaisuuden ja naisilla tasavertaisuuden katoamiseen. On luonnollisesti myös tilanteita, joissa mies voi saada tasavertaisuuslain vastaista kohtelua. Esimerkiksi kiusaamisella on valtaisat seuraukset, joista tilastotieteilijät voisivat näyttää useita taulukoita ammattinsa osaavien sosiologien kanssa. Pahimmat seuraukset ovat tunnetasolla. Hienoista ihmisistä tehdään huonoja. Surullisimmillaan he jopa itse alkavat uskomaan omaan huonouteensa. ”Erilaisuus on rikkaus”. Palaan aina tähän. On eri asia olla käsitaidoissa taitava ja siten rikas kuin olla sellainen kuin nyt olen. Oma rikkauteni – jonka toivottavasti joskus ymmärrän – tuntuu tällä hetkellä aika etäiseltä. Oma rikkauteni alkaa kun menen tavalliseen maailmaan, tavallisten ihmisten keskellä. Peiliin katsoessani rikkauden tunne on sama kuin pankkitilin saldo ennen palkkapäivää, näin vertauskuviin pukien. Mitä alemmas katson, sitä enemmän nollan ja vääryyden tunne korostuu.

Kaikki on kiinni yksilön omasta käytöksestä. Maailmassani olevien ihmisten kanssa ei paljon juridiikasta eikä sukupuolenvahvistusprosessista puhuta. Ainoastaan päivitetään tietoja viimeisimmän osalta. Kaikessa on kysymys halusta ymmärtää ja halusta nähdä ja halusta tulla vastaan. Kun nämä asiat löytyvät, elämä sujuu kuin valssi. Silloin voidaan keskittyä olennaiseen: asioihin ja turhanpäiväisyyksiin. Ihmisiähän tässä vain ollaan.

Share
Ladataan...

Kommentoi

Ladataan...