Montesquieu

Tapani kirjoittaa on aika postmoderni. Viittaan alituiseen omiin teksteihini ja käsittelen uudestaan ja uudestaan niitä teemoja, jotka ovat läsnä elämässäni. Teen kuin tarinaa tarinasta. Itsereflektoinnin taitoihin kuuluu kyky käsitellä elettyä. Siitä tässä viime kädessä on kysymys. Kysymystä vallasta olen pohtinut ennenkin. Varsinkin syrjintä-teemojen kohdalla käsittelin tätä aihetta. Nyt puran erästä itsestään selvyyttä, joka toden teolla on itsestään selvyys ainakin minulle. Tämä asia tuottaa hassua ärtymystä, vaikkei asiassa sinänsä ole mitään nauramista.

Olen menettänyt paljon valtaa. Avioeroni myötä menetin valtaa suhteessa vanhemmuuteeni ja lapsiini. Tämä on ollut elämäni yksi kipeimmistä ja yllättävimmistä vallan menetyksistä. Sukupuolenvahvistusprosessi ei myöskään ole vallan suhteen tasapainossa. Kaikki valta on lääkärillä, psykologilla ja hoitajallani. En saa tässä vaiheessa minkäänlaista tukea heiltä muuta kuin virallisessa muodossa. Tästä viimeisestä on esimerkkinä nimenmuutoslausunto. Kaikki toimii heidän ehdoillaan, näin koen asian myös ex-puolisoni suhteen. Molemmat tahot – exäni ja prosessiviranomaiset – kyllä kannustavat, mutta se todellinen ymmärrys jää jonnekin puolitiehen. Vastaan voisi tulla reiluudella ja kohtuudella. Mitä tulee menettämiini ihmissuhteisiin, osittain ymmärrän kaikki ne menetykset. Ihmiset eivät vain ymmärrä sitä, että minulle ei ole muuta mahdollisuutta kuin tämä elämä ja sen toteuttaminen tavallani.

Asia naisen suhteesta valtaan on minulle harvinaisen selvä. Olen omalla tavallani jälleen menettänyt valtaa naisena. Tilanne on kuin normalisoitunut. Mitä tässä siis valittaa? Useat kirjoittajat toteavat yksikantaan, että kun on nainen (tulee naiseksi), menettää valtaa; kun on mies (tulee mieheksi), saa valtaa. Tiia Aarnipuu kirjoittaa teoksessaan Trans-sukupuolen muunnelmat (Like, 2008, sivu 89) ajatuksen seuraavasti:

”Monet transnaiset havaitsevat etuoikeuksiensa kaventuvan ja tulojensa laskevan prosessin myötä. Vastaavasti transmiehet huomaavat statuksen muutoksen hyvin konkreettisesti: miehinä heitä kunnioitetaan ja kuunnellaan enemmän, heille annetaan enemmän tilaa ja puheenvuoroja, heille tarjotaan valtaa tarjottimella. Transnaisten on opeteltava aikuisena uudella tavalla monet niistä asioista, jotka iskostetaan tytöiksi kasvatettuihin jo lapsena: vältä pimeitä katuja kun liikut yksinäsi äläkä lähde vieraan miehen mukaan. Ja transmiesten on opeteltava elämään sen tosiasian kanssa, että naiset saattavat siirtyä kävelemään kadun toiselle laidalle: miehen statukseen kuuluu myös tietty oletusarvoinen uhkaavuus.”

Minua huvittaa tämä lainaus monessa mielessä. Ensinnäkin, omalta tontiltani katsoen, sen esittämät ajatukset pitävät täysin paikkaansa. Toiseksi, paikkaansa pitää myös se, että nainen on taitava ”siirtämään” valtaa miehelle kuin tiedostamattaan. Tämän huomasin ensimmäisessä kokouksessa, jossa olin naisena ja olin kuuntelemassa asioita ihmisiä seuraten. Kokouksen kaksi miestä sai puheenvuorot ja maireat ihailut kuin itsestään. Kolmanneksi, miksi yhteiskuntamme on näin epätasaisesti jakaantunut suhteessa valtaan? Kun nainen opettelee iskostamaan ja pelkäämään, muistamaan oppeja ja olemaan siis kunnolla, niin mies saa huomiota, kunnioitusta, tilaa ja valtaa kuin itsestään. Kun katson maailmaani, niin tämä tuntuu luontevalta (ei luonnolliselta) ja juuri näin se on kohdallanikin mennyt. Ainakin tähän asti.  

Usein puhutaan heteronormatiivisesta yhteiskunnasta. Tällä voidaan tarkoittaa sitä, että ennen kaikkea seksuaalinen suuntaus on yhteiskunnassamme muodostanut seuraavanlaisen yhtälön:  ”Koska kaikki ovat luonnollisesti heteroseksuaaleja, niin näin kuuluu myös olla”. Itse en varsinaisesti taistele tätä ajatusta vastaan, mutta toki minut nähdään perinteisen vastaisena ihmisenä, eli kyseenalaistan heterouden ja sukupuolen näin yleisesti ottaen. Jos elämääni tulee nainen, niin sitten kyseenalaistan heteronormatiivisuuden näkyvästi. En ole luonnollinen nainen, vaikka luonnollinen ja luonteva näin toisin tulkittuna olenkin. Ja kaikki ei-luonnollisuus tarkoittaa montaa asiaa: vallan menetystä, kyseenalaistamista, pelkoa, epäilyä, hämmennystä... Olet sinut sen vallan kanssa, mitä saat tai ainakin olisi parempi olla. En voi koskaan ymmärtää tarpeeksi esimerkiksi translasten kohtaloa. He oppivat menettämään paljon kuin itsestään heidän vanhempiensa taistellessa lastensa perusoikeuksista. Translapset oppivat paikkansa maailmassa ja tähän liittyy ainakin ulkopuolisin silmin katsottuna paljon surua. Ei asioiden näin tulisi mennä.

Oikeuden olemusta pohtinut Montesquieu totesi viisaudessaan, että lainsäädäntövalta, toimeenpanovalta ja tuomiovalta tulee erottaa toisistaan. Esimerkiksi, se joka määrää lain, ei saa määrätä itse tuomioista. Näin säilyy neutraalisuus ja riippumattomuus. Arkinen elämämme ei vallan suhteen mene näin ideaalisti ja virallisesti. Me asetamme asiat, tuomitsemme ja toimeenpanemme tuomiot. Mikä on normaalia? Tässä hyvä esimerkki. Minulle ei ole minkäänlaista valtaa vastata tähän, koska en edusta normaaliutta. En ole ainakaan tämän kysymyksen vallan kahvassa. Sen sijaan näen sukupuoliasiat hivenen laajemmasta näkökulmasta ja pystyn nauramaan ahdistuneena pohtien näitä asioita. Yksi asia minulla tietenkin on. Tämä on itsemääräämisoikeus omaan elämääni ja kehooni, kuten eurooppalaisilla naisilla ajattelisi yleisesti ottaen olevan. Mitä tulee esimerkiksi ihmiskauppaan ja pornoteollisuuteen, jätän nämä pois laskuista. Ihmiskaupan nimi sanoo jo olennaisen. Kuitenkin, nainen voi/hänen pitäisi saada päättää omasta hedelmällisyydestään ja kehostaan ja näitä päätöksiä tulee myös kunnioittaa. Mies voi yhtä lailla ottaa isyysloman ja viettää aikaa rakkaidensa kanssa. Onko näissä esimerkeissä kysymys myös vallan saamisesta (nainen) ja vallan menettämisestä (mies), sen tietää vain jokainen lukija tykönään.   

Tuntuu joskus, että valtaa nauttivaa naista pidetään samanlaisena käsiteristiriitana kuin The Doors- yhtyeen The End – kappaleen eräässä versiossa olevaa toteamusta: ”There was three bachelors and their wife.”. Poikamies ei ole poikasmies, jos hänellä on vaimo. Nainen ei ole nainen, jos hänellä on valtaa. Transnainen, jolla on vaikkapa vaimo, on jo jotain kummallista. On hänellä ainakin rekisteröity parisuhde, jotain sentään. Nyt tekee mieli sanoa vallalle se sama, jonka Jim Morrisson laulaa: "the end". Vai "were we just born this way"?