Taito se on tämäkin

Ladataan...

Vaikea ja arka aihe. Harva nainen edes haluaa tähän lähteä; osa sanoo avoimesti tekevänsä sitä päivittäin ja päin toisen naisen kasvoja. Mistä on kysymys? Ilmiöstä, jota sotaelokuvissa opetetaan kaveruudella ja sillä, että kaveria ei koskaan saa jättää. Nyt vain on kysymys vastailmiöstä. Epäsolidaarisuudesta ja ”oman kakun syömisen taidosta”. Kakkuna on kanssasisaruus ja siihen liittyvät tekijät, kuten arvokkuus. On taito pettää ystävä, olla katkera ja puhua pahaa. Eräs yliopistoaikainen professorini opetti minulle ja muille hienon läksyn erään huonosti päättyneen seminaaritilaisuuden jälkeen. ”Ihmiset ja asiat eivät koskaan saa mennä keskenään sekaisin. Toiset eli asiat riitelevät, mutta henkilöt voivat juoda kahvia ja rupatella muutakin.”.

Nainen on taitava sekoittamaan keskenään ihmisen ja asian. Me näemme ihmisen asioiden kautta; asiat ihmisessä. Ovatko miehet tässä sen fiksumpia? Epäilen. Eroja kuitenkin on. Eräs miespuoleinen ystäväni kiteytti ”miesten riitelyn” seuraavasti: kuittaillaan, otetaan kahvia tai olutta ja se on sinä. Minä kuuntelin nolona ja kateudesta kankeana vieressä. ”Naisten riitelyn” maailma on jotain muuta.  Osa lukijoistani muistaa arkeeni tulleet haasteet – naisten tuomat haasteet. Me osaamme tämän(kin). Minäkin osaan, tunnustan. Eräs ystäväni sanoi: ”He ovat vain kateellisia onnestasi ja kaikesta muusta!”. Ehkei nyt ihan niinkään, mutta ajatuksessa on vinha perä.

Olen kuullut kohdallani kaksi mieleenpainuvaa kommenttia: olen järkevä nainen ja enemmän kuin nainen. Mietin, liittyykö kaiken ”kehun” tausta biotaustaani. Onhan nainen viime kädessä järkevä! Minun tippaleipäaivoissanikin on jotain järkevyyttä. Tämä toinen kommentti liittyy täsmälleen kirjoitukseni aiheeseen. Osaan se minäkin: dramaattisuutta, tulisuutta, empaattisuutta, katkeruutta, mutta epäsolidaarisuus.... Sitä en myönnä. Onko nainen enemmän, jos hän ei ”syö omaa kakkukaan”? Asian voi tehdä todella mielenkiintoisan kimurantiksi. En enempää pohdi. Teen kuin modernin elokuvan mestarit: pohdinta jää tässä osin katsojalle eli lukijalle.

Sanon vain sen, että miehiltä voimme oppia periaatteen kaveruudesta. Naisten maailma on pullollaan ystäviä. Jos miehet eivät helposti kuulemma jätä kaveriakaan muuta kuin erilaisissa olosuhteissa (pettäminen, väkivalta, velat...), niin miksi naiset jättävät epäsolidaarisuudessaan 10 vuoden ajaksi ystävänsä, joka lipsautti väärän kommentin Sirkan kesämekosta?

Share
Ladataan...

Kommentoi

Ladataan...