Ladataan...
Helmiä ja vadelmia

Onnea on valo. Ohikulkijat hymyilivät ja katsoivat silmiin, kun join lattea vauvan nukkuessa vaunuissa. Ajattelin, että olen tahrinut kasvoni tai hiukseni ovat hassusti. Mutta kaikki taisi johtua auringosta. 

Mulla on sellainen tunne, että tästä viikosta tulee ihmeellinen.  Viime viikolla tippui pari pommia niskaan, mutta nyt tuntuu siltä, että olemme mieheni kanssa onnistuneet kääntämään ne voitoksi. 

Tämä alkava kevät saa positiivisia väristyksiä aikaan. Valolla tuntuu olevan suuri vaikutus ihan kaikkeen. 

Ihanaa viikkoa!

Share

Ladataan...
Helmiä ja vadelmia

Minua kuvaillaan yleensä todella lujahermoiseksi, pitkäjänteiseksi, joustavaksi ja rauhalliseksi. Tämän vauvavuoden jälkeen en tiedä, miten on tuon rauhallisuuden ja pitkäjänteisyyden laita. Esikoisemme on viime aikoina kysellyt usein, että mihin äidin hermot oikein menee, kun olen hermostunut.

Perheenlisäyksemme ei itsessään ole vaikuttanut hermojänteisiini, vaan Pikkuveljen syntymän vaikutus pahimmassa uhmaiässä olevaan 3-vuotiaaseen. Olen jo parin vuoden aikana täällä kirjoitellut esikoisemme uhmavaiheista, mutta nyt nauran niille. Voi kun silloin olisin tiennyt, mitä on edessä ja miten perheenlisäys vaikuttaa esikoiseen.

Meidän kolmehenkinen perheemme toimi hyvin stressittömästi. Menimme, teimme, koimme,  nauroimme, nukuimme, söimme... Voi toki olla, että aika on kullannut osan muistoista. Sitten vauvan synnyttyä Isoveli lopetti päiväunet, ei suostunut menemään yksin nukkumaan, on nirsoillut ruoan kanssa jne. Olemme parhaamme mukaan yrittäneet antaa hänelle kahdenkeskistä aikaa, leikimme, luemme, harrastamme, halaamme, keskustelemme ja teemme asioita, mutta paha mieli vie voiton ihan joka päivä jossakin asiassa. Päiväunettomuudesta johtuva väsymys, uhma ja syrjäytetyksi tulemisen tunne ovat 3-vuotiaalla läsnä ihan joka päivä ja se tuntuu tästä entisestä rauhallisesta äidistä todella pahalta.

Emme olleet vielä koskaan ennen vauvan syntymää kokeneet lapsen raivokohtausta. Edes sellaista makaan nyt lattialla, enkä suostu pukemaan ja lähtemään hoitoon. Päästiin siis tosi helpolla. Nyt kiukku iskee joka päivä jossakin kohtaa. Sen voi aiheuttaa väärät vaatteet, väärä ulkoilma, väärä koti, väärä lelu, väärät pelivarusteet, väärä ruoka, väärä kirja, väärä leikki.

Vaikka kohtaukset ovat melko pieniä, eikä sylirauhoitteluja ole pahemmin tarvittu, on äidin pinna välillä toooooosi kireällä. Sitten iskee maailman huonoin äiti -kohtaus, kun tuntuu etten hoitanut tilannetta tarpeeksi rauhallisesti. Koska univaje ja vauva. 

Nyt olen yrittänyt väsymyksen keskellä muistuttaa itseäni ja miestäni, että lapsi on vasta kolmevuotias. Hän ei vittuile, vaikka siltä tuntuukin. Hän kaipaa ainutlaatuista huomiota ja kaveria. Hän ei halua aina olla se, joka joutuu odottamaan ja jakamaan. Odottaminen on nimittäin ihan kaikista pahinta kolmevuotiaasta.

En halua edelleenkään olla se äiti, joka huutaa, ei, ei EIIIIIII, mutta olen ollut sellainen ainakin joka toinen päivä. Juuri silloin, kun itse istun pytyllä, teen ruokaa hellan äärellä, nukutan vauvaa päiväunille tai vaihdan kakkavaippaa. Silloin, kun en itse pääse paikalle sekunnissa. 

Välillä tuntuu, että sitä on maailman huonoin äiti, vaikka en ole mikään tikittävä pommi, joka äksyilee ja kiroilee. Jotenkin vain ajattelen, että lapsen kiukuttelu johtuu minusta ja siitä, etten pysty antamaan lapselleni tarpeeksi aikaa. Silti tiedän, ettei tuo ole totta. Mieheni ihanasti totesi, että ei tätä rakas enää kestä kuin korkeintaan kaksi vuotta. Sitten alkaa helpottaa. Mutta sitten me muistettiin tuo Pikkuveli, jolla todennäköisesti on samat ajat edessä. 

Eräs suurperheen isä totesi, että kaksi lasta on ihan eri asia kuin yksi. Sen jälkeen on ihan sama, kuinka monta niitä on. Sen jälkeen vähän vihjasin miehelleni, että miten olis kolmas. ;D

***

Lukuvinkkejä aiheesta samassa elämäntilanteessa oleville MLL:n sivuilta: 

Uhmaikä

Kun perheeseen syntyy vauva

Kun lapsella on vaikeuksia nukahtaa

Share

Ladataan...
Helmiä ja vadelmia

Meidän pikku pellavapää täytti jokin aika sitten yhdeksän kuukautta. Silti tuntuu, että syntymästä on vasta silmänräpäys. Joka päivä toivon, että aika pystähtyisi ja meillä olisi aina pieni vauva. 

Poika hurmaa meidät ja muut ihmiset suurilla silmillään, hurmurikikkaroillaan ja hymyllään, joka paljastaa seitsemän hammasta. Iloisen ja tyytyväisen pojan hymyn takaa paljastuu kuitenkin hyvin voimakastahtoinen ja puolensa pitävä härkä. Sen on saanut todeta myös herkempi Isoveli, jolle vauva teki muun muassa melko rajut puremajäljet poskeen.  Puremisesta huolimatta Isoveli saa pikkuiselta kaikista parhaat naurut ja kemia heidän välillään toimii hienosti. Mitä nyt pieniä kahinoita syntyy välillä leluista ja leikkien sekoittamisista.

Siirsimme noin kuukausi sitten veljekset yhteiseen huoneeseen nukkumaan. Yritimme tällä keinolla päästä eroon kymmenistä yöllisistä syötöistä. No, ei auttanut. Tämä tissitakiainen viihtyy siis hyvin äidin lähellä yöt ja päivät. Äiti oli myös hänen ensimmäinen sanansa ja tuo temperamenttinen ÄITII -huuto kajahtaa välillä öisinkin niin kovaa, että naapurit varmasti kuulevat. Pian onkin vuorossa yömaidon vieroitusta ja toivottavasti sen myötä pidempiä yöunia.

On ehkä sanomattakin selvää, että elämä meillä on nykyään melko vilkasta. Jos ei halua löytää vauvaa tiskikoneesta, sängyn alta tai verhojen takaa maiskuttelemassa lattialta löytämiään herkkuja, pitää olla silmät myös selässä. 

Tuntuu hurjalta, kuinka paljon kehitysaskeleita ja kasvua lapsen ensimmäiseen vuoteen voi mahtua. Matka pienestä sylivauvasta taaperoksi on tuntunut hyvin lyhyeltä, mutta siihen on mahtunut monenlaisia vaiheita. Nyt pieni poikamme viilettää huoneesta toiseen kuin tuulispää ja nousee tukea vasten seisomaan. Hän vilkuttaa, taputtaa ja istuu jo autossa isommassa turvaistuimessa. Hän tykkää puurosta ja söisi avocadoa vaikka kuinka paljon. Syntymän jälkeen pituutta on tullut yli 20 cm ja painoa viitisen kiloa. 

Meidän vauva. <3

Share

Pages