Ladataan...
Heppatic

Huomenna aamulla starttaa ystävän auto perässään traileri, jossa Sipe, ja ottaa nokan kohti Kauhajoen aluekisoja. Aika kauan ollaan odoteltu seuraavaa tilaisuutta, mutta nyt se sitten tuli. Tuonne kisoihin olen päättänyt päästä jo kauan aikaa sitten, ennen kuin niitä siirrettiin parilla kuukaudella. Tässä jo välissä kävi muutamat jännät paikat, nimittäin yllättäen mulle oli merkitty yksi kolmesta lauantaivuorosta juuri huomiselle. Sain sen lopulta melkoisen väännön jälkeen vaihdettua, kiitos ihana työkaverini! Siitä jännityksestä päästyä Sipe sai tikun polveensa. Koko polvi oli paisunut, muttei kipeä, eikä hevonen liikkunut epäpuhtaasti. Sen verran se kuitenkin elämää häiritsi, että jos ei se sieltä itsellään ulostuisi, olisi edessä eläinlääkärireissu ja sitten ainakin olisi kisasuunnitelma mennyttä. Treenikin jäi vähän vähemmälle, ettei se alkaisi vaikuttaa nivelen puolella. Lopulta pihkavoiteen ja ajan kanssa se sieltä eräänä päivänä turahti ulos (omistajan avustuksella) ja sen jälkeen polvi parani noin minuutissa. Tiedän hevosia, jotka olisivat olleet tuosta hyvästä vähintään kuukauden saikulla ja sulfakuurilla, mutta näemmä Sipe on aika sitkeää tekoa. Treenit jatkuu ja parin kyydityssäädön jälkeen palattiin alkuperäiseen suunnitelmaan, eli ystäväni lähtee kuskiksi ja henkiseksi tueksi ja minä tuuppaan. Ääks.

Tällä viikolla valmistautuminen on mennyt kai ihan ok. Mulla on lantio vinossa ja tiedän sen, mutta löysin töistä tennispallon pöydänlaatikosta ja sillä rullailin lantionseudulta hiljaisina hetkinä seinää vasten kireyksiä pois ja ainakin eilen oli helppo istua satulassa. Keskiviikkona Sipe oli vähän väsyneen oloinen ja karkasi kuolaimen alle hetkittäin, joten tarkoitus nyt loppuviikosta on pitää homma kevyenä ja hauskana, jotta huomenna on sitten virtaa.

Mua ei niinkään jännitä itse ratsastaminen vaan lähinnä matkustaminen. Omistaja ei pääse avuksi, joten jännään etukäteen lastaamista (vaikka olen ennenkin sen itse lastannut, mutta jotenkin se omistajan vieressä seisominen tuo tukea), mutta onneksi apuvoimia on, sillä saan vielä hoitajankin joukkoon. Ylimääräisestä käsiparista ei liene kellekään ikinä haittaa ollut kisareissussa. Tämä viikko on ollut aivan kauhea töiden suhteen, eikä loppua näy sillä rintamalla. Siitä huolimatta tekemistä olisi ihan tarpeeksi tänään vielä. Ei ihan kovin rutiinilla vielä mene tämä kisoihin lähtö. Jos tällä kertaa olisi kisanumero mukana, se jo auttaa. Sitten vielä se kokoaminen, niin eikö se siitä. Ja jos pysyisi keskiravissa ohjat kädessä... Se on kumma miten asiat voi tietää ja ymmärtää ja osata teoriassa, mutta sitten toteutuksessa kroppa tekee aivan mitä lystää ja annan ohjaa ja hevonen on lavoillaan ja helppohan siitä on päästä lisäämään... Nooo, katsellaan. Tavoitteitakin tietty on, mutten uskalla sanoa vielä ääneen. Oli siellä ihan kovat kilpakumppanit, ettei nyt sijoista tarvi edes haaveilla, mutta oikeastaan mä kilpailen lähinnä itseäni vastaan. Ehkä ensi kaudella muitakin, onhan tämä nyt tällainen tutustumiskausi joka tapauksessa.

Takki pitää muistaa silittää. Ja jos keksisi vielä että millä meen sinne tallille aamulla, sekin vois olla ihan kova sana. Auto huollossa ja muuten pääsisi pyörällä, muttei sellaisen tavaramäärän kanssa. Onhan tässä vielä aikaa, vajaa vuorokausi.

Share

Ladataan...
Heppatic

En olekaan hetkeen päivittänyt kuulumisia kuntoutuspuolelta, vaikka töitä tehdään sen suhteen edelleen. Olen nyt päässyt aika vapaasti liikkumaan ilman suurempia rajoitteita, mikä siis käytännössä tarkoittaa, ettei mun tällä hetkellä tarvitse välttää mitään tiettyä treenitapaa tai jonkin lihasryhmän aktivoimista, vaan voin tehdä mitä huvittaa, kunhan muistan huollon ja tiedostan sen, ettei minusta ehkä ehjää tule koskaan. Eli tietty varovaisuus pitää säilyttää nyt ja aina. Olen testaillut kunnon salitreeniäkin jalkaprässeineen kaikkineen, vaikka vielä vähän aikaa sitten reisien aktivoiminen oli kielletty, sillä lihakseni ovat toimineet väärin ja aiheuttaneet paljon harmia lantio-osastolla. Olen käynyt mm. Sh'Bamissa riekkumassa ja lenkkeillyt niin koiran kanssa kuin ilmankin, ja kaikki tämä on onnistunut ilman suurempia harmeja. No okei vähän venäytin vatsalihasta ja penikkaoireet kertovat välillä siitä, että lantio on vinossa, mutta sehän nyt ei ole mitään uutta ja sitä varten on jäsenkorjaaja.

Tässä pari viikkoa on tullut nyt pidettyä taukoa ahkerammasta treenistä, kun on pitänyt mm. muuttaa ja tehdä isoa työprojektia toisen työn ja heppailun sekä normielämän ja tavaroiden purkamisen ja nyt vielä uuden remontin uhan lisäksi. Olen lipsunut syömisissäkin kiireen vuoksi taas vanhaan tuttuun suunnittelemattomuuteen ja se kyllä ärsyttää. Ei saisi olla niin kiireinen etteikö muka ehtisi suunnitella syömisiään. Siihen "vähän" stressiä päälle ja kyllä muuten väsyttää ja kiukututtaa - ihan turhaan. Mutta toisaalta positiivista on se, että olen saanut oikeasti oppia ruokailuiden suhteen ja tiedän osaavani toteuttaa senkin osa-alueen hyvin ja oikein. Kai kaikilla välillä tulee niitä kausia, että vaikka kuinka tietää paremmin, tarttuu silti siihen välipalaleipään ja siirtää nälkää, että ehtisi tehdä vaikka työt loppuun aikataulussa.

Ei tässä nyt aivan ongelmitta edistytä ja välillä myönnän unohtavani sen pitkäaikaisen ja säntillisen kuntoutuksen merkityksen. Kun menee suhteellisen hyvin, on helppo jättää joku huoltokerta väliin ja sitten saattaa jäädä pian toinenkin jne. Sitten sen taas muistaa, kun alkaa kääntyä huonompaan suuntaan. Helppohan se on aina teoriassa sekin tietää, että pitäisi ja pitäisi tehdä sitä ja tätä ja tuota, mutta käytännössä varsinkin tällaisten viime viikkojen kaltaisina aikoina tuppaa unohtumaan pienet mutta tärkeät teot oman hyvinvoinnin eteen, kun joutuu keskittymään vain aikataulujen pitämiseen ja niistä ahdistumiseen. Onneksi ne yleensä on vain lyhyitä pätkiä elämässä, vaikka mulla tämä stressi vielä toistaiseksi jatkuu (voit lukea lisää vesivahingosta, muuttamisesta ja päin peetä tehdystä remontista Hannaticin puolelta). Luotan silti siihen että pian olen taas normielämän syrjässä kiinni ja ehdin keskittyä itsestä huolehtimiseen enemmän.

On mulla nytkin raivostuttava fasettilukko niskassa, mutta pää sentään kääntyy, niin ei sitä tavallaan edes lasketa. Pääasiassa mulla menee kuitenkin aivan mukavasti ja parastahan on se, että on vuosien varrella käynyt nämä yleisimmin esiin pompsahtelevat vaivat jo useampaan otteeseen läpi, joten osaa jo suhtautua. Kipu nyt aina on kurjaa ja kyllähän tuo niska on kipeä, mutta kun ei se sen ihmeemmin häiritse elämää, osaan kyllä elää sen kanssa. You live, you learn.

Oho on kohta puoliyö! Ajattelin että ehkä kymmenen pintaan. Siirrytäänpä tästä siis iltapalan suuntaan, mars. Illalla ei saisi ruveta kirjoittelemaan, kun aika häviää jonnekin aina salaa ja jään jumiin koneelle.

Share

Ladataan...
Heppatic

Kesämoodista syysversioon on siirrytty. Loppukesä meni helteiden ja ukkosten seassa loikkiessa ja yrittäessä löytää sopivia ratsastusaikoja ettei saa joko lämpöhalvausta tai salamaa päähän. Yleensä kävi niin, että juuri kun sai sujahdettua Pikeureihin, kuului taivaalta jyrinä ja lopulta treenit jäi väliin. Ei mua sade haittaa, mutta ukot ei inspiroi ulkoilemaan. Vaan toisaalta, eipä noita kisoja sitten ole päässyt siunaantumaan kun kaikki on peruttu tai siirretty, niin vähän on ehkä tavoitteellisuusmotivaattori ollut hukassa. Eihän treeni ikinä hukkaan mene, mutta kyllä se vähän syö, kun suunnitelmat menee mönkään. 

No syksyllä on vielä kisoja jäljellä, ainakin olisi tarkoitus pari aluestarttia nyt vielä saada meriittilistalle. Valmennuksissa on keskitytty kokoamiseen ja vielä haluaisin lisäyksiä käydä läpi kunnolla. Kun tiedän kyllä kaikki oikeat periaatteet, mutta jotenkin se toteutus ei vaan aina natsaa. Tiedän, että ajattelen ihan liikaa ja ratsastan ihan liikaa. Pitäisi vaan päästää hevonen liikkumaan, mutta kun esim. keskiravi on usein rikkoutunut laukalle niin päähän iskeytyy apuamitäteen-moodi, heitän ohjat pois kädestä ja sitten ihmettelen että mites toi poni on vähän etupainoisen oloinen. Kokoaminen sen sijaan sujuu vallan mallikkaasti, kun mulle tässä vaiheessa elämää kerrottiin että Sipe pitää viritellä hyväksi että sen saa töihin kunnolla. Olen heinäkuun loppuun asti siis elänyt sellaisessa käsityksessä että vähän varovasti pyytäen ettei lähde mopo käsistä. Sitten kun virittelyn tarve kävi ilmi (toki valmennuksen päätyttyä jne.), ollaan Sipen omistajan kanssa käyty asiaa läpi ja nyttemmin osaan jo mielestäni aika hyvin saada sen pörhistymään. Alkuun tuumasin että no miksette te ennen ole sanoneet että pitää tolla lailla tehdä, mutta toisaalta ehkä parempi niin että on ainakin tutustunut hevoseen kunnolla ennen kuin alkaa prässätä sitä kovemmin. Ettei mene sukset ristiin jos heti alkuun nappuloita tuntematta vaatii enemmän!

No mites toi kuvapuoli, sehän olisi kiva näin bloggaamisen kannalta? No kävi tuossa kerrankin valmennusreissulla ilmi että muistikortti olisi kuvaamisen kannalta ihan kiva. Ja sitten noin muuten vaikka koko kameran mukaan ottaminen. Ja niin edelleen. Eikä tuo Marikaan ole viitsinyt raahautua laitteistojensa kanssa tallille mun kanssa. Niin ei sitten laiteta kuvia blogiin! Tämän jaoin Instagramissa (@hanskaglove), verkataan siinä noin 32 asteen lämpötilassa valmennusta varten (eikä viritelty vielä tällä kertaa tarpeeksi!). 

Mutta me jatkamme nyt harjoituksia ja asetamme nenän kohti Kauhajokea sitten seuraavaksi. 

Share

Pages