avoja

Heppatic

kun flunssa oli ihan omatoimisestikin päättänyt poistua (eikä vaan siis siten että päätin sen lähtevän ja päädyin oksentelemaan julkisille paikoille...), oli aika taas äheltää saappaat jalkaan ja lähteä fabriiizion kanssa koulutunnille. päivän tehtävänä oli avotaivutus käynnissä ja ravissa pituushalkaisijalla ja verkassa harjoiteltiin asetuksen hallintaa suoralla uralla - perusperusperus mutta nyt jo tähän ikään ehtineenä tiedän että paljon sen tärkeämpiä asioita ei olekaan kuin ne perusperusperusasiat. vaikka oikeasti välillä tekisi mieli vaan saada harjoitella kaikkia hienoja vaativia liikkeitä ja olla olevinaan niin huikea dressyrstjärna. mutta joo, tiedän ettei jotain asetusjuttuja tärkeämpää treeniä oikeasti ole.

pouni oli kauhean kiva alusta asti: pehmeä joka suunnasta ja liikkui eteenpäin ihan omalla moottorilla. virkistystä tietenkin toi sateen takia maneesiin siirretty tunti, koska maneesissa asuu möökö tai pari. ketterät sivuloikat kesken lävistäjän on ihan mukavia piristysruiskeita tylsään tuupninkiin? no ainakin joidenkin mielestä. mun isoin ongelma vaan on nyt se, ettei ne ulkolavat pysy hallussa. yhtäkkiä kesken jonkun tehtävän saatan huomata että ainiin se kylki, ja sillä sekunnilla kun muistan siepata oman ulkokyljen töihin niin hevonenkin toteaa että aijjaaaaa olisit heti sanonut että tehdään töitä eikä kuljeta lapa pitkällä. no ehkä se vielä siitä tulee tasaisemmaksi. siksipä avojenkin vikalistalla on oikeastaan yksi asia, josta poikii monta asiaa:

  • oma ulkokylki -> kunnon tuki ei ole tasainen
  • hevonen kulkee puolet urasta kauniissa taivutuksessa ja puolet kaula mutkalla kroppa suorana, muutaman metrin välein näiden kahden välillä vaihdellen
  • tarvisi olla jotain, mitä vasten ratsastaa sisäpohkeella ja sitten myös ratsastaa niin, että moottori kävisi reippaammilla kierroksilla eikä tyhjäkäynnillä, jolloin se myös ehtii enemmän lösähtää sinne epämääräiseen kiemuraan.

moitin itseäni aika paljon ja kuulostan varmaan usein analysoinneissani siltä ettei mistään tule mitään. no oikeastihan oltiin tosi hienoja ja pitkät pätkät tuli oikeaoppistakin kolmen uran ja nätin taipumuksen harjoitusta. treenailin omin päin vähän temponvaihteluita ja testailin vähän että miten pouni toimii ja ihan itseäni kehuakseni löysin kyllä tosi hyvät nappulat mallikkaaseen keskiraviin. mutta sen sijaan en osannut käyttää jotain vatsalihaksia oikein laukkaympyrällä, koska oli aika vaikea löytää tukevaa, mukanaolevaa, tasapainoista, keskitettyä, junou, tiivistä ja tehokasta istuntaa. sisäistuinluu irti penkistä ja helppohan siinä on sitten hallita yhtään mitään. syytän pitkän treenitauon hävittämiä syviä lihaksia ja iiiiisoa laukkaa, mutta tämä on semmoinen asia että sitä pitäisi päästä treenaamaan paljon että se löytyy. paljon hevosen selässä, paljon fabriiizion selässä, ja sitähän en kauhean paljon saa tehdä. toisaalta sitä voisi ehkä korvata toisen ison, suuriliikkeisen heposen kanssa ja sellainenhan tuolta meidän tallilta löytyy. pitänee siis neuvotella paljon jadailuaikaa lähitulevaisuuteen! ja valokuvaaja mukaan todistusaineiston keräämiseksi.

keksin nyt vielä kehua itseäni jostain, ettei mene ihan negailuksi:

  • sisäkäsi ei jäänyt näissä harjoituksissa vetämään, win!
  • pitkät, nopeat jalat, win!
  • hartialinja asetuksen mukaan, win!
  • lantio ja rintakehä naimisissa, win! (ja ehkä jopa pää pitkän niskan jatkona, semi-win)
  • maailman ihanimmat saapakset, win :)

mutta silti jonkun tarvisi nyt takoa mun kaaliin se kylkiasia, että voisin siitä mennä sitten ylilyönnin kautta sopivuuteen ennen kuin täytän vaikka 40.

Share

Kommentit

Tinnutin (Ei varmistettu)

Hihi, ihan niinku mun vikalistoja olsit luetellu, niin tutun oloosta tuo ulkokylki-/lapa-asia ja vatsalihashukka :D Mutta kyllä ne sieltä taas löytyy kunhan kertyy taas hevoisenselässäolotunteja ja muuta liikehdintää. Ja kun muistaa suoda niille tarpeeksi aatoksia vähä joka välissä, jotta automagisoituu.

Eräs kylkiasiantakoja oli ilmoitellut, että marraskuussa saattais olla näillä huudeilla. Varmaankin tuolloin joutuu roudata ratsuja johonkin maneesilliseen osoitteeseen.

PS: Täälä on paljon kivempi toi sanavahvistushomma kuin sun originaaliplökissä, jossa En Vaan Osaa.

PPS: Höh, väittää että käyttämäni nimi on rekisteröity jollekin, onpa tymmää.

hanska
Heppatic

jos tekee oman tunnuksen tänne ni ei tarvi sitä vahvistusta at ool. ehkä sä voit olla tinnutin jos sun tinnu on jo menny? pitäskö se vahvistus ottaa sieltä otherplökistä pois kokonaan?

vasta marraskuussa?! no ehk ä ehdin siihen mennes kerätä rahoja.

ja meen kovasti kerryttämään niitä tunteja idaag kohtapuoliin ku yks jadanomistaja päättää että monelta mennään :D eikujookueiku ny kolmatta kertaa siirretään jo.

hanska
Heppatic

ja ps mä luulen että toi vikalista on aika yleismaalimallinen mutta sellasen alainen ymmärtää ehkä olevansa vasta ku on ollu kylkiasiainopissa ymmärtämässä miten ne asiat menee.

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.