hobla

Heppatic

koin eilen lieviä perhosmahaefektejä kun puin yhtä pientä sotaratsua estetuntia varten. sotaratsu on ehkä maailman ihanin mummaheppa, 158 cm täyttä laatua ja kipakkaa luonnetta ja vaihtelevalaukkaisia takajalkoja. intoa piukassa tämä sanotaanko reippaahkonsorttinen peeveetamma on etenkin aina kun edes maassa on puomeja, joiden yli saa loikkia. hän ottaa kolme askelta siinä ajassa, missä fabriiizio yhden ja jarrujen teho saattaa välillä olla vähän kyseenalainen.

ja sitten mun pitäisi kiivetä sinne selkään ja osata olla siellä kaikkien vääränlaisten nikamieni ja nivelieni kanssa oikeinpäin?

no mulle vakuutettiin että kuulepas nyt nainen, oot kisannut tuolla supertammalla noin sadassa luokassa ja ratsastanut melko vakituiseen sillä niin paljon että täällä päässä laskettiin että siellä ei ole hätäpäivää. vakuutuin kyllä siihen asti kunnes se lähti alkukäyntikiitämään ja mun piti pitkästä aikaa ihan tosissaan miettimällä miettiä että mikä lihas missä kohdassa mihin suuntaan lantio joustaa ja minne se paino laitetaan kun jarrutetaan. ja olihan se aika rankkaa, myös fyysisesti.

päätin heti alkutunnista että jarrut katsellaan sitten heti kättelyssä ja tuntuma saisi olla tasainen ja mieluusti rouvaheppanen saisi myös myödätä niskastaan. no tasaisuudesta en tiedä mutta kyllä se kuunteli. ulkopohjetta en osannut käyttää mielestäni tarpeeksi kun puomivoltilla tuntui että perä liiraa melko vauhdikkaasti mutta esteverkassa siihen nyt ei kauheasti kukaan puuttunut (miksi?) kun kääntyi hän kuitenkin tarpeeksi tehokkaasti. verkan jarrujen hakeminen jäi vähän päälle melkein koko loppuajaksi kun aivo sanoo että anna sen juosta, anna sen juosta niin se on rento, tasainen ja laadukas mutta sitten joku selkäydin sanoo että mennään hiiveän kovaa ei mennä näin kovaa ja silloinhan siitä tulee että koppotikoppotitökshoblaatöks.

neljän esteen minirataharjoituksessa sain loppua kohden jo muistutettua myös jarrusta kiinni pitävälle selkäytimelle että edetä pitää jos tahtoo esteiden ylikin asti päästä ja sain nyt edes suhteellisen tyytyväisenä jatkaa loppuverkkaan ihmettelemään että vieläkö pitäisi olla jotain reisilihaksia joilla jumpataan jotain kevennys-kevyt istunta-kevennysrytmityksiä. ennen olin aina se hurjapää joka nautti reippaasta vauhdista ja sujuvista suurista hypyistä mutta vuosi pois supertamman selästä on näemmä tehnyt tehtävänsä.

pitsinnypläyskerho nyt saa kuitenkin odottaa, sillä tuhersin nimeni pikkukisojen osallistujalistaan ja pitäisi ennen lauantaita selvittää, mahdunko barbivyötäröllä varustettuihin kisapöksyihini ja mahtaisinko oppia siihen mennessä ulkoa beenollan. ja että olenko nyt ihan terve päästäni kun joka paikkaan pitää nenänsä pistää? ja mitä sinne pannaan päälle?

ja jos nyt jotain kiinnostaa niin kyllä tunnin jälkeen tiesin olleeni "väärän" hevosen selässä, vieläkin vähän tiedän, mutta pitipä sekin nyt kokeilla. ehkä keväämmällä voisi olla parempi aika palata sotaratsun selkään, kun on vähän ehtinyt vahvistaa keskikroppaa.

Share

Kommentit

Tinnutin (Ei varmistettu)

Kyy se siitä palautuu, niin mummahevoisen narut ja nappulat kuin muittenki, eikä voikaan pitkän tauon jälkeen heti mennä yhtä ihanasti ja varmasti niinku ennenki. Olik teillä kivei harjoituksii eile?

hanska
Heppatic

senmoisia miniratajuttusia, teiden ratsastamista jne. ykkönen suoralla, kakkonen lävistäjällä, kolmonen toisella lävistäjällä ja siitä kaareva 5 askelta neloselle. ainakin käsijarru päällä suht hankalaa mutta toisaalta ilman jarruja olis varmaan ollu aika kaameeta :D

kyllähän se siltä tuntus että parit treenit vielä ni mentäs jo reippaasti ja tasaisesti ja nuavvaa ihanasti niinku ennenki mutta seuraavaan estetuntiin on nyt äkkiä laskemalla 5 viikkoa ja minä puuttuvine tukineni kyllä toivoisin saavani harrastaa sitä hommaa vähän nopeammin jarruttavalla babella.... vaikkei sitä ehkä siinä kerkiä huomata kaikessa tohinassa että on huonosti mutta jälkeenpäin sitten huomaa. että vaikka poni onkin lapasessa niin kokonaisvaltanen kropanhallinta on vähän niin ja näin.

Kommentoi