Ladataan...
Heppatic

kävin hyppelehtimässä pari kertaa ihanalla sotaratsulla. enää mua ei jännitä ajatus siitä vauhdikkaan rallittajan selkään menemisestä, koska olen sitä nyt harjoitellut vähäsen. jännitys piilee kuitenkin jossain selkäytimessä, sillä kertakaikkiaan en osaa rentoutua tarpeeksi esteharjoituksissa ainakaan tällaisissa pikkuratatehtävissä. ja vaikka hengittää. miten se aina unohtuukin?

tehtiin molemmilla tunneilla muutaman esteen rataharjoituksia, joista en nyt jaksa askarrella hienoja paint-kuvia, koska en muista enää miten ne meni :D ekalla tunnilla olin vuorossa toisena ja missasin täysin ensimmäisen ratsukon suorituksen, kun keskityin katselemaan hörsköttävää hevosta jonossa takanani. hyppäsinkin sitten sujuvasti ihan vääriä esteitä, koska olin sisäistänyt vaan sen "violetti este" -fraasin enkä sen tarkemmin ehtinyt näemmä huomioida, että niitä oli kaksi. kuuntelinkin sitten koko lopputunnin hienoista kettuilua aiheesta "muistatko hanska nyt mitä piti tehdä". hassua.

no joo siihen pointtiin. eli mun käsiin. tai rentouteen. mulla oli yksi siihen vaikuttava onkelma, jonka korjasin vasta jälkeenpäin finanssipoliittisista syistä: huonot hanskat. siis ihan tosi huonot hanskat, ja vielä sellaiset letitetyt ohjat, joissa ei ole pykäliä. eli suomeksi mulla oli vauhdikas ja etupainoisuuteen pyrkivä heppa ja koko ajan liian pitkäksi luisuvat ohjat. se kun yhdistetään siihen, että mun aivot sanoo yhtä ja selkäydin toista, mulla oli jatkuvasti semmonen käsijarru-efekti päällä, kun käsiä ei vaan saa pidettyä oikealla paikalla - kevyessä istunnassa kaulaa vasten - ja nopeana. se aivot vastaan selkäydin -efekti on siis se, että aivot sanoo että hevonen saa edetä ja sen pitää edetä, mutta selkäydin huutaa että iiiiiiik me mennään tosi kovaa. näiden summana tasaisuudessa on hieman hakemista. siinä esteen jälkeen kun pitäisi olla nopea ja ehtiä nostaa hevonen ylös, jarruttaa ja ehkä vaihtaa laukkaa ja ratsastaa tietä ja katsoa jo seuraavalle esteelle, niin sitten siihen kun lisätään vielä ohjien kerääminen takaisin käteen ja käsien asetteleminen takaisin sellaiseen paikkaan, jossa ei sorru kantamaan hevosen etuosaa - huoooh. ei vaan tule ihan automaattisesti kun hyppään tällä hetkellä niin vähän.

no mä sain uudet välikausihanskat hankittua sitten paikallisesta uudesta minimanista. jos olisi kamerassa virtaa, kuvaisin sekä ne että ne edelliset. ne "vanhat" on kesällä pfiffiltä tilatut fleecet, joissa on ihan vääränlaisia pykäliä, semmosia kovia ja liukkaita. ihan hutiostos, mutta menee nyt sitten tallihanskoina lopun elinkaarensa. lämpöisyysaste olis ollut just hyvä, mutta ihan virattomat tekeleethän ne on. uudet on suunnilleen tällaiset eurohunterit (winter thinsulate), vähän paksummat mutta mä toivon että ne menee sitten kylmemmälläkin ilmalla maneesissa. toppakintaat on sitten asia erikseen.

kuva

maksoi hurjat 13,90. jos ne nyt menis pari talvea. kaikki edelliset välikausihanskat paiskoin menemään muuton yhteydessä, kun niistä ei juuri ollut jäljellä ehjiä sormenpäitä tai noita pitopintoja. vieläkin ärsyttää että piti ne kököt pfiffit ostaa. mutta samassa tilauksessa olleet kevyemmät hanskat oli ihan loistavat, että kai se on tuurista kiinni aina. roeckleihin en ihan äkkiä sekaannu, kun ne on ihan yhtä nopeesti rikki kuin mitkä tahansa synteettihanskat. maksan ennemmin neljätoista kuin neljäkymmentä euroa sellasista. nahkaahan niiden pitäisi olla, niin kestäisi puoli elämää, mutta rajallisella budjetilla mennään synteettisen puolelle.

sotaratsu on kyllä ihana edelleen, tykkään sen reippaudesta ja onhan se hirmu taitava. sen kanssa tietää että esteistä tasan mennään yli, eikä jäädä ihmettelemään. ehkä ensi estejaksolla voi sitten uusien hanskojen kanssa päästä vähän rennommalla kädellä harjoituksista läpi.

tekee mieli laittaa vielä kuva mun ihanasta heppaystävästä. sotaratsun kanssa oon kyllä oppinut maailmassa aika monta asiaa ratsastuksesta ja napsuville hampaille nauramisesta.

tää on joku supervanha kuva, jonka kaivoin internetsistä. siinä me esitetään kouluratsukkoa.

Ladataan...
Heppatic

kävin viikonloppuna liikuttamassa rakasta tyyneä. tyyne on entinen oma hevoseni, 12-vuotias mustanruunikko tamma, maailman hassuin kiukkutäti ja varmaan yksi nöyrimmistä ratsuista, mitä tiedän. onneksi sen osti tuttu ihminen, joka sai jäädä vielä meidän tallille tyynen kanssa, joten saan käydä tammaa rapsimassa koska tahansa ja välillä pääsen ratsastelemaankin.

täytyy kyllä sanoa, että vaikka elämä ilman omaa hevosta onkin välillä turhauttavaa - tylsää ja yksinäistä - on ratkaisu tyynen myymisestä ollut ihan oikea. hevonen voi hyvin ja sillä on onnellinen uusi omistaja, eikä minusta ihan oikeasti tällä hetkellä olisi hevosenomistajaksi. tahdon oman hyvinvointini vuoksi pitää vapauden olla menemättä tallille joka päivä. jos olen tosi kipeä, en joudu soittelemaan kaveripiiriä läpi, että kuka hoitaisi liikutuksen tai tulisi avuksi tallitöihin. totta kai on ikävä välillä sitä, että on koska tahansa lupa hakea hevonen tarhasta ja tehdä sen kanssa mitä ikinä mieleen tuleekaan, mutta mielenrauhani kannalta olen tyytyväinen tähän tunti-/lainahevoisratsasteluelämään. ainakin nyt. ehkä tilanne joskus vielä muuttuu. en koe statukseni muuttuneen hevoselämässä mitenkään radikaalisti, vaikken olekaan enää hevosenomistaja. sama hanska olen edelleenkin, yhtä hyvä tai varmaan parempikin ratsastaja kuin aiemmin. harrastan ratsastusta nyt vaan toisten hevosilla. kyllä mä varmaan kilpaillakin saisin, jos haluaisin, ja vielä samoissa luokissakin kuin ennen, mutta ei mulla nyt justiin mitään älytöntä hinkua siihenkään ole. paitsi salaa kyllä haluaisin päästä testaamaan mun uutta kisatakkia tositoimissa. sain sen keväällä synttärilahjaksi. kyllähän nyt kisatakkeja pitää olla, vaikkei niin kauheasti voisikaan urheilla aina :) ja saappaita, niitä tarvii. pitäisikin kipaista talvisaappaat kellarista, kun alkaa olla jo vähän vilu pelkällä nahkavuorella.

perjantaina käytiin jadan ja tallinomistajan kanssa jumppamaastolenkillä, tyynestä oli ihanaa päästä vähän tekemään, mitä pyydetään. jumppailin sitä eteen-alas ja pyysin välillä vähän väistöjä, avoja ja sulkuja aina muutamaa askelta. että joutuu vähän miettimään, minne jalkansa asettaa. tyytyväinen plopps plopps kuului huulista, kun tehtiin vähän töitäkin eikä vain lompsoteltu menemään. sunnuntaina oltiin mussukan ja tinnun kanssa kotikentällä lisäjumppaamassa. verkkasin aika pitkään ja hain rehellistä taipumista molempiin suuntiin ennenkuin pyysin lyhyempään muotoon. vähän oli neiti kankea vasemmassa kierroksessa, eikä esim. ympyrällä tehdyt sulut oikein tulleet mitenkään päin siihen suuntaan. olisi varmaan tarvinnut jonkun sanomaan, miten korjata tilanne; nyt kun en keksinyt, kiitin hyvästä yrityksestä jo parin askelen jälkeen ja jatkoin seuraavaan tehtävään. oli reipas ja eteenpäinpyrkivä hevonen, kyllä muistin että miksi sen silloin aikoinaan halusin ostaa. vasemmassa laukassa oli säätövarat aika lailla hukassa, sillä on huonompi tasapaino siinä kierroksessa ja vaikka kaikki osaamani kikat käytin, oli siinä vaiheessa käytössä joko on- tai off-asento. joko laukataan tätä samaa hätäisehköä tai ei laukata ollenkaan. ravissa sentään temponvaihteluita sai tehdä molemmissa kierroksissa, joskin pikkuraviin päin oli vähän vaikeaa pitää tasaista tahtia. en tiedä, mutta luulen, ettei sillä hirveästi tällä hetkellä treenata sellaisia asioita. tai sitten vain pilotilla ei löytynyt oikeita nappuloita. muutenkin tyyne on aika herkkä pidätteelle ja rikkoo nopeasti alaspäin askellajeja, jos on vähänkin syytä kuvitella kuskin pyytäneen jotain sellaista. sitä en muistanutkaan!

tyyne ja minä kesällä 2011

olihan se ihana päästä kokeilemaan oikein kunnolla, miltä se tyyneileminen tuntuukaan. vaikka se on hassu ja ihana ja nöyrä, on se mulle vähän liian pieni eikä sillä ole kapasiteettia kovin pitkälle, ja minä haluaisin omalta hevoselta vähän enemmän opetusmestarin elkeitä korkeammalla tasolla. sitä odotellessa on aivan ihanaa päästä ratsastamaan muutamalla hyvin erilaisella pounilla ja saada aikaa kuntoutua toivottavasti joskus tästä vaivasta edes sellaiselle tasolle, että uskaltaisi ajatella johonkin suureen nelijalkaiseen sitoutumista :)

lähdin eilen illalla vielä salille ja nukkumaan mennessä olin jo aika kipeä eikä uni tahtonut tulla. sama tuskailu jatkuu vielä tänäänkin, eli ehkä tuollaiset yhdistelmät on vähän liikaa kaikista teippauksista ja tuplatukivöistä huolimatta. jännittää vähän mennä illalla ratsastamaan, ahdisti yöllä tosi paljon ajatus siitä, etten saisikaan jotain tuttua ja turvallista hevosta alleni. mietin vain että miten kipeä sitten olisin, jos joutuisin vielä hyppäämään vieraalla ja vaikealiikkeisellä, iik. että peukut pystyyn, tai ehkä mä vedän jotkut diivakohtaukset siellä tallilla jos multa kielletään sotaratsastus tai fabriizioilu.

Ladataan...
Heppatic

minä voin rehellisesti sanoa meneväni aina kävellen töihin. oli sää mikä tahansa ja vaikka edellisenä iltana olisi mennyt miten myöhälle. pyöräileminen olisi aika hankalaa eikä autoilu tai julkinen liikenne tule kysymykseen.

minä kun olen freelance-kääntäjä, tai tuttavallisemmin yöpaitakääntäjä, ja työmatkaa on sängystä lähtien noin viisi metriä.

mulla ei ole enää omaa hevosta, enkä asu vakituisesti saman katon alla koiran kanssa. kuntosalille on alaovelta noin 50 metriä. keskustaan kahvittelemaan sentään saa kävellä ehkä 600 metriä suuntaansa.

siinä missä hevosenomistajana tein tallitöitä säännöllisesti ja bassetintalutus olisi suuri iloni, jos se asuisi täällä eikä vanhemmillani, tässä tilanteessa saan nauttia hyötyliikunnan... no, hyödyistä niin vähän, että turhauttaa. se tarkoittaa myös sitä, että ulkoilun on oltava tarkoituksellista, muuten jää happihyppely vähiin.

aika päätöntähän tällainen pohdiskelu on, sillä edelleenkin kävelylenkkeilykin on vähän niin ja näin, päivästä riippuu, pääseekö ollenkaan mihinkään ikinäkään. talvella en tykkää ajaa pyörällä epämääräisesti putsatuilla pyöräteillä ja sitä paitsi mun pyörä on ollut provinssista asti tuolla muutaman kilsan päässä... tallien tekemistä en ole kokeillut hetkeen, mutta ei se ainakaan talvella erityisemmin hyvää selälle tehnyt. eli sama se, vaikka olisikin jotain potentiaalista hyötyliikuntaa, luultavasti se jäisi minimiin silloinkin.

mutta mun päässä vilkkuu vaan se, miten hyödyllistä ja terveellistä ja järkevää hyötyliikunta olisi, ja miten näppärästi sillä saisi lisättyä kuin huomaamatta liikuntatuntien määrää ja ja ja ja.

vähän ristiriitaisen sekavaa touhua tämä kipeän selän kanssa eläminen. pitää ihan blogiin asti kirjoittaa tyhjänpäiväisiä kehäpäätelmäntapaisia: onpa tylsää, kun ei ole hyötyliikuntaa, vaikka en selkäpoliittisista syistä hyötyliikkuisi vaikka olisikin, mutta onpa tylsää silti.

no meille tulee varmaan tiibetinspanieli hoitoon viikonlopuksi. saa sen kanssa sitten pönöttää toppahousut jalassa tuolla puistonlaidalla ja vakuuttaa itselleen, että taas tuli puoli tuntia urheiltua. heiaheia-merkintä: koiran ulkoilutus 0,2 km, 32 min.

Pages