Ladataan...
Herkkää Elämää

Kun mieli on ahdistunut, hymyile. Vaikka ei hymyilyttäisi. Kyllä se väkinäinenkin hymy pian aidoksi hymyksi muuttuu. Aivot eivät ole (ainakaan vielä!) niin kehittyneet, että erottaisivat mikä on aitoa hymyä, mikä taas ei. Naurujoogakin on siitä tehokas, että siellä jopa tekonauru löytää lopulta tiensä siihen aitoon nauruun. Nauru pidentää ikää ja tekee päivästä paremman. Hulvattoman hauskan. Miksi valittaa päivästä toiseen ja kiinnittää huomionsa vain huonoon, jos vaihtoehtona on nauru ja niihin hyviin asioihin keskittyminen. Jokaisella on vapaus valita, kiinnittääkö huomionsa mielummin hyvään vai huonoon. Ihmismieli näkee ensimmäisenä ne vaarat, kaiken mikä on huonosti ja väärin. Mutta harvoin nykypäivänä siihen huonoon tarvitsee ripustautua. Sen voi ensin huomioida, kiittää huolenpidosta ja jättää sitten taakseen. Pitkittynyt murehtiminen luo vain pitkittynyttä stressiä tälle nykyihmiselle, joka ei välttämättä käytä keinoja sen purkamiseen. Sen sijaan, että täriset stressin pois kehostasi, stressi jää kehoosi asumaan. Se ei pidemmän päälle tee hyvää. Mitäpä jos ensi kerran nauraisit kaiken stressin pois kehostasi? Kokeile vaikka jo tänään, se kannattaa. Huomasin naurun hyvää tekevän vaikutuksen viimeistään taas eilen. Se teki olosta kepeämmän ja iloisen. Se kantoi vielä tähänkin päivään, tehden aamusta normaalia paremman. Voin jopa hymyillä ilman mitään syytä, koska se on kivaa. Ihan vain silkasta ilosta. Pelkästään hymystä tulee iloinen mieli.

 

Share
Ladataan...

Ladataan...
Herkkää Elämää

Onko se sitä, että ihminen on aina äänessä? Onko sellainen ihminen sosiaalinen, joka rakastaa puhumista, muttei aidosti kuuntele muita? Ihminen, joka miettii toisen puhuessa sitä, mitä itse sanoo seuraavaksi. Miksi ekstrovertit mielletään sosiaalisiksi ihmisiksi, introvertit taas epäsosiaalisiksi? Miksi epäsosiaalisuus on monen mielestä sitä, että ihminen on hiljainen ja ujo, ihminen joka ei ole aina äänessä? Mielestäni sosiaalinen ihminen ei ole välttämättä se kaikista äänekkäin ihminen, joka on aina menossa ja näkemässä ihmisiä. Mm. työpaikkani on täynnä eräänlaisia duracell -pupuja, joilla virta ei tunnu loppuvan koskaan. He puhuvat paljon ja kovaa. He ovat monessa mukana. Mutta samalla, nuo kaikista äännekkäimmät ovat niitä kaikista kovimpia juoruamaan. Heistä kyllä huomaa, jos he eivät jostakin työtoveristaan pidä. He eivät kohtele tylsiä ihmisiä samoin, kuin ystäviään. Eikä tarvitsekaan. On mahdoton pitää kaikista maailma ihmsistä. Mutta sosiaalinen ihminen osaa mielestäni käyttäytyä kaikkia kohtaan kohteliaasti ja hyvin. Myös niitä kohtaan, joista ei pidä. Ei juoruile kenestäkään, pitää enemmin vaikka mölyt mahassaan. Sosiaalinen ihminen on vilpittömästi kiinnostunut keskustelukumppanistaan. Kuuntelee, kyselee, on kiinnostunut siitä mistä toinen on kiinnostunut. Hän keskittyy siihen, mistä toinen puhuu, ei siihen, mistä itse puhuisi. Sosiaalisen ihmisen ei tarvitse olla kaiken keskipiste, hän osaa antaa tilaa myös muille. Hän osaa ottaa muut ihmiset huomioon, huomioi heitä. Hän saa muut tuntemaan itsensä tärkeäksi. Jokainen on kiinnostunut usein enemmän itsestään ja omista jutuistaan, kuin muiden. Mikään ei ole imartelevampaa, kuin se, että joku muukin kiinnostuu sinusta. Älä siis keskity aina itseesi. Unohda itsesi edes joskus, ja ole vilpittömästi kiinnostunut muista ihmisistä! Sosiaalinen ihminen saa toisen ihmisen tuntemaan itsensä tärkeäksi. Tunneäly on sosiaalisuutta, ei jatkuva esillä oleminen. Ihmiset kyllä aistivat, jos teeskentelet, ole siis aito. Mikä toisessa on sellaista, mitä voisit vilpittömästi kehua? Sano se hänelle ääneen! Saa hänet tuntemaan itsensä tärkeäksi. Varmin keino saada muut pitämään sinusta, on rohkaista heitä puhumaan itsestään ja puhua heitä kiinnostavista asioista. Ole aidosti kiinnostunut muista ihmisistä. Kokeile, se on tehokasta! Myös hymy tekee sinusta miellyttävämmän ja helposti lähestyttävän. Pyri olemaan ystävällinen aivan jokaiselle! Tästä on hyvä aloittaa sosiaalisesti taitavampi elämä! Itsellä vielä paljon opittavaa sen suhteen, mutta hitaasti ja varmasti ne taidot kehittyy. Jaksaa vain harjoitella ja luottaa itseensä. Itseensä luottava ihminen luottaa helpommin myös muihin. Itseään arvostava arvostaa myös muita. Muiden arvostaminen imartelee ja parantaa toisen itsetuntoa!

 

Share
Ladataan...

Ladataan...
Herkkää Elämää

Ainakin elämäni on tapahtumarikasta ja mielenkiintoista, tavallista voimakkaampien tunnereaktioideni vuoksi. Tavalliseltakin tuntuva hetki saattaa olla kaikkea muuta kuin tylsä, koska koen kaiken muita voimakkaammin. Itken ja loukkaannun helposti. Mutta aivan yhtä helposti mut saa myös hymyilemään. Mulla on valtava halu auttaa muita. Vaikka empaattisuus muita kohtaan, ja suuri miellyttämisen halu, saattavat toisinaan syrjäyttää omat tarpeeni ja hyvinvointini. Siitä huolimatta toivon vielä jonain päivänä löytäväni sen oikean tavan auttaa muita. Sen työn, jossa pystyn kaikista parhaiten auttamaan. Muita, mutta ennen kaikkea myös itseäni. Kun mä voin hyvin, on musta enemmän apua myös muille. Siihen mä tähtään. Auttaminen tuo iloa muille, mutta eniten ehkä itselle.

Kiinnitän huomioni herkästi asioihin, joita muut eivät edes huomaa. Muistan pieniäkin asioita vielä silloin, kun muut ovat ne jo aikaa sitten unohtaneet. He saattavat kysyä: "Mitä sä nyt noin pienistä murehdit?". Vaan ilman mua olisi moni asia jäänyt huomiotta.  Olen tunnollinen. Toisinaan liiankin. Mutta oikeassa mittakaavassaan sekin on oiva piirre minussa. Tuntuu, että reagoin aivan kaikkeen paljon voimakkaammin kuin muut. Itseeni, tunteisiini, ajatuksiini, muihin ihmisiin, mitä heillä on päällään, tuoksut, maut, ympäristö, aivan kaikki. Joskus ylianalysoin. Mutta on siitä myös paljon hyötyä. Siitä, että osaa katsoa asioita monelta eri kantilta. Se voi antaa uusiakin näkökantoja eri tilanteissa.

Olen pienestä asti miettinyt olevani jotenkin viallinen ja outo. Mutta eihän sen tarvitsisi olla niin. Olen vain erityisherkkä. Herkkä, joka tarvitsee muita enemmän omaa rauhaa. Jotta jaksaisi taas olla muiden seurassa, nauttia yhdessä olosta ja tekemisestä. Ei se ajoittainen yksinolo tarkoita sitä, ettenkö tykkäisi olla sosiaalinen. Tai se, että olen mielummin hiljaa, kuin aina äänessä tai muuten vain esillä. Kyllä mä tykkään tehdä asioita ja nähdä ihmisiä. Ihan oikeasti tykkään, vaikka olenkin olemukseltani hillitty ja vähäeleinen. Elämyshakuisuus saa mut toisinaan tekemään ihan päättömiäkin asioita, spontaanisti ja hetken mielijohteesta. Siinä sitten mietitään jälkeenpäin suu auki, että mitähän sitä nyt taas tulikaan tehtyä.. Mutta on siitäkin toisinaan ollut hyötyä. Olen kasannut itselleni aivan loistavia kokemuksia kiikkustuoliin muisteltavaksi. Kaikkia ei ehkä voi tässä paljastaa, mutta jos nyt vaikka muutaman: Tein ensimmäisen ulkomaanmatkani aivan yksin, vietin kuukauden Thaimaata kierrellen ja hoitaen turvakodin norsuja. Ennen sitä päätin aivan yht`äkkiä muuttaa Helsinkiin, kuukauden päästä asuin neljän hengen ja kahden koiran kimppakämpässä Helsingissä. Ei kovin ihmeellisiä päätöksiä. Mutta kuitenkin jotain sellaista, mitä en ole koskaan katunut. On niistä mun päättömistä ideoista joskus myös hyötyä. Ei aina tarvitse pohtia päätään puhki päätöksiä tehdessään. Vaikka toisinaan sekin on järkevää.

Olen intuitiivinen, herkkävaistoinen, luotettava, hyväntahtoinen, vastuuntuntoinen ja paljon kaikkea muuta. Eli kyllä siitä erityisherkkyydestäkin jotain hyötyä on saattanut olla. Se on parhaimmillaan silloin, kun osaa pitää itsestään hyvää huolta. Ei ylikuormita itseään liiallisella sosiaalisuudella tai virikkeillä. Muistaa levätä tarpeeksi ja olla toisinaan myös yksin. Niin meistä on apua myös muille. :)

 

Share
Ladataan...

Pages