Ladataan...

Se on kirjaimellisesti loppuraskaus koska olen raskauden viimeisellä kolmanneksella. Alkua lukuunottamatta koko raskausaika on taas ollut seesteistä kuten ensimmäisellä kerralla ja se jos joku on ihanaa ja asia josta saan olla kiitollinen. Olenkin. No, vielä on aikaa venyä ja paukkua joten eihän sitä tiedä missä kondiksessa sitten heinäkuussa ollaan.

Alkuraskauden pähkinä purtavaksi oli, otanko doulan vai en. Tiesin, etten päättäisi sitä silloin vaan antaisin ajatuksen muhia ja doulan pölähtää eteeni jos niin olisi. Googlaukset eivät tuottaneet tulosta ja koko aihe jäi. Nyt ajatus on ollut, etten ota doulaa kun en ole sellaista löytänyt. Tiedostan, että doulalle olisi käyttöä siitä huolimatta että minulla on aika monta ässää hihassa.

Nyt tekee mieli sanoa kaikille ensimmäistä lastaan odottaville, että nauttikaa erityisesti siitä loppuraskaudesta jolloin olette äitiyslomalla eikä ole vielä lasta hoidettavana, heh. Ei tarvitse myöskään miettiä kenelle lapsen heivaa kun synnytys alkaa.

Synnytyksestä olo on luottavainen. Tuntuu, että tiedän täsmälleen mitä tehdä, miten olla ja hengittää. Mutta muistan miten viimeiset avaavat supistukset ottivat minusta yliotteen ja olin paniikin rajamailla. Kysymys kuuluu, mitkä ovat minun keinoni palauttaa itseni jos ajaudun taas tuohon tilaan?

Mahan kasvun mukana tullut pieni kömpelyys ja hitaammat ja raskaammat liikkeet ovat minusta vain hauska mauste raskauteen. Tiedän, ei olisi jos en voisi näin hyvin. Maha on tiellä ovenraosta kuljettaessa ja kengännauhoja solmittaessa. Se on kuitenkin oiva paikka laskea teekuppi tai lepuuttaa käsiä. Kätevää. Olen heivannut pieneksi käyneet vaatteet ylähyllylle ja viikko viikolta käytettävät vaatteet vähenevät. Eilen totesin, että nämä ja nämä verkkarit mahtuvat. Loput Ikea-kassiin ja nähdään ehkä jouluna.

Kuva Hanna Toivakka/ OPPILAS X

Yoga Nordic Kamppi

Share

Ladataan...

Onko olemassa joitain yleisiä unelma-ammatteja? Ehkä? Unelma-ammattiin liittyy monella varmasti hyvä palkka mutta uskon enemmistön kohdalla tärkeämpää olevan työn sisällön. Ainakin itse mietin, puhutteleeko työ minua, onko se arvojeni mukainen ja olenko iloinen tehdessäni työtä, vaikka joskus töihin meno ei inspiroisikaan. Oikeastaan tähän on pakko jatkaa, että täytyy ihan miettiä, milloin minulla on ollut sellainen olo, ettei ole tehnyt mieli lähteä töihin. Joskus kun on väsyttänyt tai olen ollut kipeä on varmasti tehnyt mieli jäädä kotiin mutta aina kun olen saapunut työpaikalleni joogakoululle tai sairaalaan synnytykseen, olen saanut samantien sellaisen energian, että olen tiennyt olevani unelma-ammatissani. Unelma-ammatti ei ole minusta jokin tietty työ vaan jokaiselle sellainen työ mikä kiinnostaa, minkä kokee omaksi ja mitä tehdessään on iloinen.

Joogaohjaajan (tai -opettajan jos niin haluaa tai voi itseään kutsua) tai doulan eli synnytystukihenkilön ammatit eivät olleet edes tuttuja minulle kun olin pieni. Mikä jooga? Synnytys? En kyllä koskaan aijo synnyttää, sen kovempaa kipua ei varmasti voi olla, ajatteli pieni Wilma. Ammatteihin piti kasvaa ja ne löytyivät elämää elämällä. Jooga löytyi ystävän kautta ja huomasin sen auttavan pahaan mieleen. Jäin koukkuun. Huomasin sen tekevän vartalosta terveen ja taipuisan ja huomasin tulleeni kiinnostuneeksi siitä, miten minä voin. Henkisesti ja fyysisesti. Sitten halusin paljastaa tämän salaisuuden myös muille.

Parhaimpia hetkiä joogaa ohjatessa on loppurentoutuksessa levolliset kasvot. Ja hymyt ja naurut kesken tasapainoasentojen. Jooga ei ole vakavaa. Saa kaatua! Tulen kiitolliseksi kuullessani asiakkaiden palautteita. Ja kotiin ajaessani (tai joskus ekologisemmin matkustaen) olen yhtä hymyä ja sellaista rauhallista tunnetta. Että olipa taas hyvä meininki ja ihanaa kun sille ja sille tuli parempi mieli. Tuntuu, että on tehnyt hyvää. Vähän kuin antamisen ilo.

Haasteita on myös piisannut. En ole läheskään aina osannut vastata asiakkaiden kysymyksiin. En ymmärrä anatomiaa kovin hyvin mutta olen innokas oppimaan. Joogan historiakin tuntuu joskus niin vaikealta. Meni aikaa, ennen kuin uskalsin alkaa puhumaan tunneilla sitä mitä halusin. Joogatunnin ohjaaminen on minulle tunnelman luomista, kokemus asiakkaalle, heidän auttamista ja rehellistä puhetta suoraan sydämestä. Se on myös tilannetajua ja mikä tärkeintä, läsnäolemista, muuten tunnin voisi ohjata robotti.

Sitten syntyi jotain parempaa kuin yksikään ammateista, oma lapsi. Meidän poika Luan. Mieleen jäi synnytys. Rinnassa pamppaili kysymysmerkki joka kysyi, olisiko aika laittaa lusikka tähänkin soppaan? Ja niin minusta tuli doula. Ihan sertifioitu synnytysdoula omalla rintamerkillä varustettuna!

Synnytyksiin on liittynyt jännitystä, pelottaviakin hetkiä. Tiedostan mitä ammattini voi sisältää. Ollaan niiden asioiden äärellä joita ei voi täysin kontrolloida. En ajatellutkaan, että ammatti olisi helppo. Doula tekee paljon muutakin kuin pitää kädestä kiinni vaikka usein "se" on ainut mitä tarvitaan. Kädestä pitämisen takana on kuitenkin paljon henkistä yhteyttä.

En ole epäillyt sekuntiakaan onko doulan työ minua varten. Voin oikeastaan heittäytyä niin villiksi ja sanoa, ihan rehellisesti, että mä olen omasta mielestäni HYVÄ näissä kummassakin! Se, että ollaan tultu tähän pisteeseen, että voin sanoa näin, on vaatinut jotain. Emme saisi vähätellä itseämme liikaa! Nöyryys on hyvästä ja tieto siitä, ettei ole koskaan valmis (se palauttaa todellisuuteen jos tarvitsee) mutta innolla ja itsevarmuudella mennään eteenpäin, eikö? Jotain kasvua ja oivalluksia on täytynyt tapahtua, että päästän suustani tällaista.

Kurkkaa tänne ja näet mun ja mallekollegani Hannan (nykyään myös joogaopettaja yhden mainitakseni) haastattelun juurikin unelma-ammateista. Jooga-osuus on kuvattu Yoga Nordic Kampin kauniissa, uusissa tiloissa joihin suosittelen tutustumaan. 

 

Share

Ladataan...

Yhteistyössä Heidi Paavilainen: Innate Health Coaching

Sain jokin aika sitten kuunneltavakseni neljä mielenkiintoista audiota joista kirjoitin erilliset postaukset. Audioiden sanoma on jäänyt mieleeni ja olen yrittänyt muistaa käyttää oppeja arkielämässäni.

Parhaat ajatukset minulle olivat, että me itse luomme tunteemme ja sen jälkeen reaktiomme sekä oivallus stressistä - sekään ei tule ulkoapäin vaan sisältä. Kukaan toinen ei siis laita tunteita meihin. Toinen ihminen voi purkaa omaa huonoa oloaan meihin mutta loppupeleissä me olemme se henkilö, jossa tunne ja siitä seuraava reaktio syntyy. Ja tätä kaikkea voi hallita.

Elämä tuntuu minusta useimmiten hyvin seesteiseltä. Välillä opitut opit unohtuvat ja tunteet saavat vallan mutta noin yleensä mieleni on rauhallinen. En tiedä olisiko se sitä jos en olisi alkanut selvittämään syntyjä syviäni ja antamaan aikaa mielen hallinnan opettelulle. En usko.

Jos me kaikki tutkiskelisimme esimerkiksi näissä audioissa esiintyviä aiheita ja alkaisimme ymmärtämään paremmin omaa tapaamme ajatella ja reagoida, mitä upeita hyötyjä saisimmekaan elämiimme? Mikään materia, esimerkiksi, ei tunnu minusta niin hyvältä kuin vaikka se, että oppii pitämään suunsa kiinni silloin kun sieltä ei tulisi mitään järkevää ulos. Siinä päivän ajatukseni. :)

Voit tilata Heidin audioita tästä. Ja hei! Jos ostat yhden audion, saat toisen kaupan päälle! Käytä kassalla koodia "onefree". Aikaa on 30.4. asti.

P.S. Heidi myös arpoo audion ostaneista yhden onnekkaan joka saa ilmaisen valmennuskerran Heidin kanssa!

Kuva: Hanna Toivakka/OPPILAS X

Share

Pages