Ladataan...

Synnyttäjä laittoi viestin aamu viideltä. Supistukset olivat voimistuneet. Hyppäsin sängystä ylös, herätin tulevan isän (hänestä tulisi tänään isä) ja kaahasimme Kätilöopistolle.

Tiesimme, ettei meillä ollut kiire mutta halusimme molemmat olla tukemassa synnyttäjää parhaan taitomme mukaan. Arvelin, että nyt homma alkaisi rullata. Pieni jomotus vaihtuisi voimistuviin aaltoihin. Synnyttäjä oli käynyt suihkussa lievittämässä kipua ja supistukset olivat saaneet siellä hyvän nosteen. Tätä oli toivottu. Tänään synnytyksessä oli ihan eri meininki.

Haahuilimme käytävillä, lojuimme huoneessa ja katselimme telkkaria varmasti aika tyhjä, väsynyt katse silmissämme. Oli lauantai ja mun oli tarkoitus palata Seinäjoelle sunnuntaina. Toivoin todella, että vauva syntyisi tänään! Synnyttäjä kipeytyi. Avautuminen oli edistynyt. Oli taas aika miettiä sopivaa kivunlievitystä. Synnyttäjä oli pärjännyt pehmeillä kivunlievitysmenetelmillä mutta nyt hän halusi kokeilla ilokaasua, joka myöskin on pehmeämmästä päästä. Toivoin hänen myös saavan hattaran pehmeän pään, jotta hän pääsisi edes hetkeksi muihin maailmoihin.

Pakkasimme tavaramme ja jätimme niin tutuksi tulleen kutoshuoneen. Oli jännittävää siirtyä synnytyssaliin! Synnyttäjä kokeili ilokaasua. Se ei syvistä hengityksistä huolimatta toiminut hänellä. Kivut kovenivat ja sen huomasi synnyttäjän kasvoista ja hyvin jännittyneistä hartioista joita muistutin rentouttamaan. Synnyttäjä päätyi ottamaan spinaalipuudutteen. Intensiivisin hetki tähän mennessä tuli, kun kätilö oli lähtenyt huoneesta ja odottelimme lääkäriä joka laittaisi selkäydinpuudutuksen. Nyt supistukset tulivat kuin raivoisat aallot ja synnyttäjä oli täysin niiden pyörteissä. Pidin kasvojani hänen kasvojaan vasten, suukotin häntä ja hoin, että lääkäri tulee aivan pian ja pian alkaisi helpottamaan. Jaksa vielä hetki. Kovan supistuksen voimalla lapsivedet menivät pamahtaen. Synnyttäjä säikähti uutta voimakasta tuntemusta. Nyt synnytettiin. Ei siinä ollut edes ajatuksia.

Vihdoin helpotus - lääke alkoi vaikuttamaan. Vaikka synnyttäjä ei tuntenut kipua, hän tunsi jylläävän tunteen luissaan. Oli varmasti erikoista ajatella, että supistus on selvästi meneillään mutta kipua ei tunnu. Ainakaan sellaista mitä hän koki hetki sitten. Synnyttäjä pohti, miten naiset ovat ennen synnyttäneet.

Lähes huomaamatta olimme saapuneet lähelle maaliviivaa: kohdunsuu oli täysin auki. Oli aika kokeilla ponnistamista ja sitten ryhtyä tositoimiin. Kipulääkkeen teho oli lähtenyt eikä uutta annosta haluttu antaa, jotta synnyttäjä ei menettäisi voimaa ponnistaessa. Vauva oli perätilassa ja rohkea ja määrätietoinen synnyttäjä, tiedolla ja kannustuksella varustettuna, halusi synnyttää esikoispoikansa alateitse. Huoneessa oli nyt minun ja tulevan isän lisäksi kaksi kätilöä ja kaksi lääkäriä. Aivan ihania naisia. Kuin enkelikuoro.

Ponnistaminen alkoi. Taas ajatukset katosivat. Kannustin. Tiesin, että synnyttäjän on tehtävä tämä itse. Voin vain olla läsnä, vieressä ja kannustaa. Leijonaemo oli nyt herännyt. Hän keräsi kaikki voimansa (mistä sitä voimaa tuleekin kaikkien niiden päivien jälkeen?) ja ponnisti poikansa peppu edellä maailmaan. Poika itki heti mutta rauhoittui heti kun pääsi äitinsä paidan alle. Multa pääsi valtava itku. Halasin isää ja äitiä ja peräännyin sitten taka-alalle värisyttämään alahuultani. Olin niin onnellinen että kaikki meni hienosti. Nyt annoin tuoreen perheen nauttia ensihetkistä ihmeellisen pienen olennon kanssa.

Jatkoin kesken jäänyttä falafel ateriaani kun olin koonnut itseni. Kätilö naureskeli ja totesi, että siinä sä vaan syöt kun yksi on juuri synnyttänyt. Eikö kaikki olekin tosi luonnollista? On. Luonnollista ja kaunista kaikkine mausteineen. Wau. Mun koko keho oli täynnä kiitollisuutta ja rakkautta siitä, että sain olla mukana elämää suuremmassa tapahtumassa, joka samalla on "vain elämää". <3

Leonard, 16.7.2016.

 

Ladataan...

"Tänään meitä ei kyllä käännytetä kotiin", julistin sairaalan ovilla pilke silmäkulmassa.

Päivä kaksi, eikä vauvaa näkynyt saati kuulunut. Mutta olin koko ajan positiivisena ja luottavaisena. Tottakai se sieltä syntyisi. Alku vaan oli hidas, synnytystä kun lähdettiin käynnistelemään lääkkeillä, tai ehkä oikeammin sanottuna "kypsyttelemään". Itse aika ja keho eivät vain tainneet olla kypsiä. Mutta vielä me vauvan näkisimme.

Synnyttäjä alkoi olla väsynyt. Olihan takana varmasti kaksikin huonosti nukuttua yötä, jomotukset mahassa ja uusi ympäristö ja täysin uusi tapahtuma kehossa. Energiavarastot alkoivat hiipua. Olin kertonut synnyttäjälle sekä hänen miehelleen lääkkeettömistä sekä lääkkeellisistä kivunlievitysmenetelmistä jotta heillä olisi ainakin jonkin verran tietoa siitä, mitä itse voi tehdä ja mitä sairaalassa on saatavilla. Synnyttäjä alkoi olla sitä mieltä, että jokin lääkkeellinen apu voisi olla paikallaan, eihän hän pystynyt nukkumaan silmäystäkään.

Hän loi muhun katseen, että olisiko hänelle ehdotettu kipulääke hyvä ratkaisu. En halunnut vaikuttaa päätökseen mutta huomasin, että hän tarvitsi jotain apua ja tämä lihaksia rentouttava ja yleisesti rauhoittava lääke voisi antaa hänelle mahdollisuuden nukahtaa. Mainitsin hänen todellakin olevan unen tarpeessa ja muistutin, että synnytys oli vasta alussa ja energiaa tarvittaisiin vielä - ja paljon. Tässä kohtaa onkin hyvä huomioida, ettei doulan kanssa tarvitse yrittää luomusynnytystä viimeiseen hikipisaraan saakka. Koska tunsin synnyttäjän hyvin, en ollut turhan diplomaattinen vaan rohkaisin häntä ottamaan lääkkeen jos siltä tuntui. Hän joka tapauksessa päättäisi itse. Aina ei myöskään kannata olla liian urhea, kuten kätilö mainitsi. Rauhoittava kipulääke teki tehtävänsä, tosin se taisi aiheuttaa synnyttäjälle huonon olon…

Väsymystä oli havaittavissa myös tukihenkilöistä. Koitin nukahtaa synnyttäjän sängyn viereen lattialle. Peittonani oli sairaalan kylpytakki ja tullessaan huoneeseen kätilö ihmetteli, miten heillä on näin täyttä, että eräskin synnyttäjä makaa maassa! Kätilöopistolla oli todellakin täyttä joten vauvakin oli viisas pysyessään kohdun lämmössä. "Synnytyssaleja oli vähemmän kuin sinne tulijoita."

Vaikka julistin vitsikkäästi, että vauva syntyisi tänään, ei se syntynyt ja tiimi palasi kotiin "tyhjin käsin". Oli todettava, että synnytys on osa luontoa ja sitä emme voi hallita, vaikkakin voimme onneksi helpottaa oloamme ollemme osa tuota tapahtumaa, luontoa.

Pysy kuulolla, tapahtuman täyteinen päivä kolme, grande finale, on vielä tulossa...