Ladataan...

40+6 meneillään mutta kuka näitä laskee, right?

Oikeasti välillä huvitun raskausviikkojen ja -päivien tarkasta ilmoittamisesta mutta tässä vaiheessa päivät alkavat jo merkata koska raskauden ei voida antaa jatkua ikuisesti. On tässä kuitenkin vielä aikaa.

Tiistaina pelkäsin jo lähdön olevan lähellä. Supisteli sen verran ja lämmitin jopa kaurapussia mikrossa. "Pelkäsin", koska minulla ei ollut vielä lapsenhoitajaa, a.k.a ihanaa anoppiani täällä. Ehkä synnytys ei lähtenyt siksi käyntiin. Synnytys on kuitenkin henkinenkin juttu. Taaai sitten tämä tyyppi vaan haluaa kasvattaa rasvakerrostaan rauhassa kuten minäkin nyt kilon per viikko.

 Nyt olen täysin valmis synnyttämään kun se synnytys vaan käyntiin lähtisi. Ei ole onneksi mitenkään hermoheikko olo enkä ole vakuuttunut siitä, että "kotikonstit" auttaisivat asiaa. Uskon, että jokainen äiti hautoo oman aikansa. Tai jokainen vauva päättää milloin tulla ulos eikä siinä ole paljon sanottavaa.

Hermoheikkona tai ei, nämä päivät ovat todellista odottamista. Herään aamulla kokeillen, onko minulla enää vatsaa. No, en kai ole tietämättäni synnyttänyt... Muita odottavia odottajia?

Pieni mahani, joka tuntui niin isolta. 

Kuva Hanna Toivakka/OPPILAS X

Yoga Nordic Kamppi

Ladataan...

"Your baby is as big as a watermelon" kertoo "What To Expect" sovellukseni jota olen käyttänyt nämä molemmat raskaudet. Vesimeloni kuulostaa paljon raskaammalta kuin mitä oloni näinä päivinä mutta ulkoisesti sisällä näyttäisi todellakin olevan vesimeloni.

Tänään on viikko laskettuun aikaan. Laskettu aika ei ole kuitenkaan tuntunut nyt niin tärkeältä kuin ensimmäisessä raskaudessa. Ehkä siksi, että vauvat eivät tosiaankaan aina synny sinä päivänä vaikka  suuri osa syntyykin lähellä tätä aikaa.

Ensimmäisessä raskaudessa, tasan kaksi vuotta sitten odotin laskettua päivää innolla ja sitten päivittelin että NYT se on! Niin, yksi päivä muiden joukossa. Luan syntyi päivänä 40+3 joten ihan pieleen tuo ennustus ei kyllä mennyt.

Mutta nyt tuolla ensi lauantailla ei ole suurta merkitystä. Sen mahdollisesti ylityttyä tiedän kuitenkin tietynlaisen lähtölaskennan pikku hiljaa alkavan. Käynnistetäänkö vai ei. Koska ensimmäinen synnytys käynnistettiin, on helppo ajatella että tässäkin voi "käydä" samallalailla. Varmasti monella on sellainen ajatus, että uskoo toisen synnytyksen menevän kuin ensimmäisen koska ei ole kuin se yksi kokemus. Tai sitä on helpoin ajatella koska vain sen on kokenut nahoissaan.

Vauvani, saat saapua maailmaan heti kun olet valmis.

Kuva: Hanna Toivakka/OPPILAS X

Ladataan...

Pitkään sitä mietin, pitkään häntä etsin. Viimetippaan se jäi.

Mutta nyt minulla on doula! Ajattelin jo, että saa jäädä tämä asia kerta doulaa ei löydy. Että en ainakaan aijo stressata tätä. Jos eteen tulee doula, se tulee. Tuli.

Miksi ylipäätään halusin doulan, kun olen doula? Koska...muutama asia miljoonasta...kun synnytys alkaa, olen ehkä vielä järjissäni ja innoissani. Muistan hengityksen, yritän rentoutua. Tilanne tuntuu varmasti olevan käsissäni. Mutta kun synnytys etenee ja kivut kovenevat, saattaa minusta tuntua, ettei tilanne ole enää hallinnassani ollenkaan, olen epätoivoinen, haluan pois tai ainakin kaikki maailman lääkkeet ja napit naamaan.

Onko minulla lapsenhoitaja vai jääkö mies kotiin hänen kanssaan? Synnyttäisinkö sitten yksin? En! Näitä ajatuksia olen pyöritellyt täällä bloginkin puolella.

Toivon mahdollisimman lääkkeetöntä synnytystä. Niitä muutaman nähneenä ja niistä lukeneena olen vakuuttunut sen olevan paras vaihtoehto äidille sekä vauvalle kunhan äidillä on riittävästi tietoa ja tukea ja synnytys tietysti etenee ilman ongelmia. Ja kunhan tuntuu, että supistukset on ihan ok ottaa vastaan. Tärkeää! Kisa tämä ei ole enkä missään nimessä haluaisi minkäänlaista synnytystraumaa. Eli mieluummin tietysti ne "napit naamaan".

Synnytys on arvaamaton joten viisainta on rehellisesti tunnustella miltä tuntuu ja missä oma raja kulkee. "Hyvän" synnytyksen mittari on se, miltä äidistä tuntuu. Toiveeni toteutuminen vaatii tsemppausta ja doula on sen (ja monen muun) asian erikoisosaaja. Myös siksi doula.

Mielessäni myös kävi, miten voin oikeasti tietää miltä doulan mukana olo synnytyksessä tuntuu, jos en ole itse synnyttänyt doulan kanssa? Olisiko feikkiä sanoa asiakkaalle, että se on ihan huippu juttu jos en ole omissa nahoissani sitä kokenut?

Olen todella innoissani tästä tilanteesta. Tietysti ymmärrän, ettei doulan pääseminen synnytykseen ole koskaan täysin varmaa sillä doulillakin on töitä, lapsia, menoja, elämä. Voin vain toivoa parasta. Mutta nyt on hyvä. Ja kuulkaas 39.viikko alkamassa ja astetta kireämpi mahanahka!

 

Pages