Ladataan...

Nyt kun tiedän imetyksestä enemmän ja koen onnistuneeni siinä, haluan jakaa teille, äidit (varmasti muille täysin epäkiinnostava aihe) kolme asiaa, jotka ainakin minulle olivat käänteen tekeviä.

1. MAITOA TULEE RIITTÄVÄSTI KUN...

En ollut sisäistänyt, että rintaa pitää tyhjentää tehokkaasti jotta uutta maitoa muodostuu tarpeeksi. Tyhjentynyt rinta lähettää aivoille signaalin "lisää maitoa kiitos!" Sen sijaan se, ettei rinta tyhjene kunnolla ja se pysyy täytenä pitkään viestii aivoille, että maitoa tulee enemmän kuin tarvitaan. Tästä seuraa maitomäärän vähentyminen, mutta se ei tapahdu yhdessä yössä vaan vaatii pidempijaksoista toimintaa. Tähän väliin sanon, että jokainen nainen ja jokaiset rinnat ovat erilaisia. Siksi ei ole yhtä totuutta, kuinka monta kertaa vuorokaudessa lasta täytyy imettää, jotta maitomäärä pysyy tarpeita vastaavana. Toki äidin pitää myös huolehtia omasta nesteytyksestä ja ravinnosta. Lisänä vielä, että vauvat ovat erilaisia ja oleilevat rinnalla muistakin syistä kuin nälästä, esimerkiksi kun he haluavat läheisyyttä ja turvaa. 

2. RINTOJEN KOKO EI OLE YHTEYDESSÄ MAIDON RIITTÄVYYTEEN

Tämä! Moni (ja minä ennen) varmasti ajattelee, että pienistä rinnoista ei voi imettää yhtä hyvin kuin suurista rinnoista. Suuret rinnat tuovat ajatuksen valtavista maitomääristä. Tämä ei kuitenkaan pidä suoraan paikkansa. Rinnat ovat suurimmaksi osaksi rasvaa, eli rintojen ulkoinen koko kertoo vain rasvan määrästä. Kyse on maitorauhasista, joten pienet rinnat voivat tuottaa ja varastoida maitoa paremminkin kuin suuret (ja tietysti toisin päin). Jos rinnat pystyvät varastoimaan paljon maitoa ennen kuin niitä alkaa kivistämään, ei tämän äidin välttämättä tarvitse imettää niin usein kuin sen äidin, joka kykenee varastoimaan maitoa pienemmän määrän kerrallaan. Molemmat äidit siis pystyvät tarjoamaan vauvalleen RIITTÄVÄSTI maitoa, heillä vain on eri imetystahti. Hehän ovat kaksi eri ihmistä.

3. LUOTA SIIHEN, ETTÄ IMETYS ONNISTUU

Tämä oli vaikeaa. En saanut sairaalassa hyvää itseluottamusta ja kotiin palatessa painiskelin epätoivon kanssa, aiheuttaen maidon vähenemisen ja lopulta loppumisen. Imetyksen "onnistuminen" tuntuu olevan myös korvien välissä. Stressissä maitoa ei heru niin hyvin ja jos imettäminen tuntuu jo ajatuksena epämiellyttävältä, on oletettavissa, ettei sitä edes halua jatkaa kauan. Meidän kehot on kuitenkin uskomattomia ja luotto siihen, että maito riittää, koska se mitä luultavimmin riittää kun vaan imettää, auttaa todella paljon. Ja jos harvemmissa tapauksissa ei riitä kaikesta huolimatta, on elämässä paljon tärkeämpiäkin asioita. Nyt olen imettänyt kuopusta kahdeksan kuukautta ja maito on riittänyt joka ikinen päivä sen takia, että olen tehnyt monen asian ihan eri lailla.

 

Ladataan...

Aloin muistelemaan aikaa, jolloin hengitin pinnallisesti aamusta iltaan. Olin silloin ihan eri ihminen kuin nyt. Kiinnostunut eri asioista ja muutenkin. Jos joku olisi silloin puhunut minulle oikeanlaisesta hengityksestä, olisin varmasti haukotellut. Oikeanlaisella hengityksellä tarkoitan palleahengitystä jossa vatsa liikkuu. Olin oppinut pois tästä luonnollisesta tavasta hengittää. Lisäksi vedin koko ajan vatsaa sisään. Se ei voinut olla terveellistä.

En ollut lukenut tai edes kuullut ”oikein hengittämisestä” enkä tiennyt, että hyvällä hengityksellä voisi olla paljon hyötyjä joita en myöskään tiennyt haluavani elämääni. Sitten elämä kuljetti minut joogan luo ja ta-daa - opin hengittämään. No en tosiaankaan heti. Ensin kaikki energiani meni asentojen oppimiseen. Tunti tunnilta tuijotin itseäni peilistä arvioiden, teinkö asennon paremmin kuin viime kerralla. En myöskään voinut olla arvioimattani vartaloani peilistä puolentoista tunnin ajan.

Matolla piti ahertaa aika kauan, ennen kuin ”oikein hengittäminen” alkoi kiinnostamaan ja myöhemmin onnistumaan. Alkuun tämän syvemmän ja hitaamman hengityksen yhdistäminen jooga-asentoihin tuntui raskaalta. Haukoin happea milloin mitenkin. Myöhemmin aloin huomaamaan, että tasainen hengitys auttoikin jaksamaan paremmin. Pian joogaa ei ollutkaan vain asennossa oleminen vaan hengityksen yhdistäminen siihen. Ja tämä oli tietysti vain alkuraapaisu.

Olin hengittänyt aina niin huonosti, että ihan ihmettelin, kun joogassa minulle selvisi, että vatsa nousee sisäänhengityksellä ja laskee uloshengityksellä. Missä maailmassa oikein elin? Miksi minusta tuntui epäluonnolliselta hengittää näin, vaikka sen piti olla meille luontaista kun synnymme, olemme lapsia emmekä niin kiireisiä aikuisia, että ”emme ehdi hengittämään”. Olin varmasti erkaantunut todellisesta luonnostani - pahasti.

Harjoitus harjoitukselta palleahengitys (ja erilaiset hengitysharjoitukset) alkoi tuntumaan luonnollisemmalta ja huomasin, että aloin hengittämään näin myös kotona, töissä, kaikkialla. En tietysti koko ajan, mutta enemmän ja enemmän. Nykyään huomaan helposti, jos olen hengittänyt pintahengitystä pitkään. Siinä vatsa ei liiku, joten kun palaan palleahengitykseen, tunnen mukavan, hierovan tunteen vatsassani. Tuntuu ihanalta vetää keuhkot täyteen tuoretta happea. Se palauttaa minut hetkeen, kun olen kadonnut jonnekin kakkavaippojen ja legokasojen väliin.

Hengityksemme kertoo paljon sen hetken mielen tilasta. Hermostuneena hengitämme pinnallisesti ja usein rentoutuneena syvemmin, vaikka harmittavan usein silloinkin käytössämme on opittu pintahengitys. Olen alkanut kuulostelemaan hengitystäni erilaisissa mielen tiloissa. Pyrin palaamaan palleahengitykseen kun olen esimerkiksi jännityksessä alkanut hengittämään pinnallisesti. Kun hengitän tasaisesti rauhoitun ja palaan itseeni. Jos hyvin käy, en reagoi heti vaan mietin hetken. Se on mahtavaa kun se onnistuu ja ei niin mahtavaa kun ei onnistu. Lord have mercy on me.

Syvä palleahengitys rauhoittaa mielen sekamelskaa, hieroo sisäelimiä ja puhdistaa kehoa kuonasta. Se parantaa hapenottokykyä, vähentää stressiä ja laskee verenpainetta. Vain muutaman mainitakseni. Mitä hyötyjä! Perehtyminen hengitykseen ja sen opettelu on ollut yksi parhaista taidoista ikinä ja siitä ei onneksi tarvitse luopua. Se on siellä missä minäkin.

Miten sinä hengität? Tuliko otettua muutama syvempi hengitys tätä lukiessa?

 

Ladataan...

Imetys on minulle nykyään todella tärkeä asia koska koen onnistuneeni siinä. Toisin oli reilu kaksi vuotta sitten. Vaadittiin lisää tietoa ja sen mukana tullutta luottamusta - ja tietysti se toinen lapsi jonka kanssa harjoitella.

Ensimmäinen imetystaipaleeni alkoi ensi-i(h)metyksellä sairaalasängyllä pian sen jälkeen, kun Luan oli saapunut maailmaan. Sairaalan synnytyskertomukseen oli merkitty ”onnistunut ensi-imetys”. Itse muistan vain ihmetelleeni ääneen, voiko sieltä jo tulla maitoa? Vaikken sitä itse ymmärtänyt, olin vähän heikossa kunnossa menetettyäni verta. Tämä ei ollut syy imetyksen vaikeuteen, muttei se ainakaan helpottanut tilannetta. Vietin aikaa sairaalan rintapumppuhuoneessa stimuloiden rintoja ja purren hampaita yhteen, kun pumppaus sattui niin vietävästi. Tarkoitus oli saada maidonnousuun vauhtia, vaikka eihän maito siinä vaiheessa edes nouse suurimmalta osalta. Olisin halunnut olla ihastelemassa Luania enkä jumittamassa omituisten rintapumppujen ympäröimänä. Rintapumpun kokoaminen pienistä paloista tuntui liian haastavalta hommalta siihen hetkeen eikä pöydällä olleet Me Naiset rentouttaneet oloani.

Muistelemme vieläkin mieheni kanssa tätä surkuhupaisaa tapahtumaa, kun minut oltiin lähetetty pumppaamaan (olisinpa vain yrittänyt enemmän imettää). Olin kovalla työllä saanut puristettua ulos muutaman tipan keltaista superfoodia eli ensimaitoa. Sitten hoitaja tuli huoneeseemme ja heitti vahingossa nuo tipat muoviastiassa roskiin luullen sitä roskaksi! Siinä vaiheessa ajattelin, etten tiedä tuleeko minulta nauru vai itku. Mieheni taisi nauraa ja minä taisin olla purskahtamaisillani itkuun. Imetys vaikutti ihan kamalalta ja stressiä lisäsi se, että Luan oli unelias eikä imenyt hyvin ja hänen verensokerit olivat laskeneet joten annoimme Luanille lisämaitoa pullosta.

Ilmeisesti luulin, että maidon pitäisi nousta heti. Muistan myös ikuisesti kun kyynel silmässä selitin hoitajalle, että en taida pystyä imettämään lastani vaikka haluaisin niin kovasti. Sanoin, että kehoni ei taida pystyä siihen ”mihin sen kuuluisi”. Hoitajallakin kostui silmä. He yrittivät lohduttaa minua, etten ole ainut joka ajattelee näin ja että kaikki vielä onnistuisi.

Kotiin päästyämme huoli maidon riittävyydestä jatkui. Välillä oli parempia hetkiä, olihan maito todellakin noussut. Sen huomasi peiliin katsomalla (kuka tuo nainen on?). Välillä huoli yltyi kun vauva itki iltaisin (iltaitku on normaalia) ja imetys oli aina vähän vaikeaa, koska emme olleet löytäneet oikeaa imuotetta. Se on äidin ja vauvan yhteispeliä. Imetys sattui pitkään eikä niin kuuluisi olla alun jälkeen. Ajatus siitä, että kohta taas pitäisi imettää tuntui ahdistavalta.

Eräänä iltana turvauduin korvikkeeseen koska pelkäsin, että Luan oli nälkäinen. Tunsin syyllisyyttä korvikkeen annosta. Minulla oli toive imettää Luania pitkään, ehkä vuoden. Kun annoin yhden korvikkeen, seuraavien antaminen ei enää tuntunut niin vaikealta. Ensimmäinen kirpaisi. Pian olimme korvikekierteessä ja minun maitoni väheni koska imetyskerrat olivat kortilla. Oikeastaan ne olivat aina, en vain tajunnut sitä.

Imetin Luania osittain neljä kuukautta jos sitäkään. Minulla ei ollut tarpeeksi imetystietoa jonka avulla olisin luultavasti ollut itsevarmempi  maidon riittävyyden suhteen ja löytänyt ratkaisun huonoon imuotteeseen, yhden mainitakseni. Minua jopa hävetti se, että maitoni väheni. Eihän sellaista tarvitsisi hävetä! Onneksi ymmärsin jo silloin, ettei täysimetys, osittainimetys tai imettämättömyys liity siihen, millainen äiti olet lapsellesi. Usein myös suhteutan asian kuin asian: onko tämä maailman loppu? Ei ole, Wilma.

Sain aivan päinvastaisen, hyvin miellyttävän imetyskokemuksen Florianin kanssa. Ensi-imetyksestä tähän päivään asti (nytkin imetän) imetys on ollut helppoa, kivutonta ja kaikin puolin mukavaa. Pidän imettämisestä todella paljon! Imetys on ollut niin hitsin kätevää, kun ei ole tarvinnut huolehtia, onko kaapissa tarpeeksi korvikkeita. Ei ole tarvinnut lämmittää korvikemaitopulloja jalkapallostadionin vessassa kuuman vesihanan alla itkevä lapsi odottaen. Ei ole myöskään tarvinnut epäillä maidon riittävyyttä koska tiedän nyt, että maitoa tulee tilauksen mukaan ja se mukautuu aina vauvan tarpeita vastaavaksi (en nyt mene harvinaisempiin tapauksiin jolloin maito ei yksinkertaisesti riitä). Se mitä pitää itse tehdä jos haluaa imettää, on imettää. Se voi olla aluksi vaikeaa ja kivuliasta mutta jos alun yli pääsee, loppu on yleensä vaivatonta. Apua kannattaa hakea ja ottaa vastaan.

Missä ikinä olen ollutkin maito on ollut aina valmiina, juuri oikean lämpöisenä. Olen imettänyt junassa, bussissa, ravintoloissa, kahviloissa, kaupassa, ulkona kävellessäni... Olen ylpeä itsestäni ja meidän yhteistyöstä Florianin kanssa. Imetys on myös ollut tärkeässä roolissa kun F on ollut kipeänä eikä muu ruoka ole maistunut. Saan Florianin itkun melkein aina loppumaan imettämällä. Lisäksi se on meidän yhteinen hetki kun ollaan ihan rauhassa.

Vaikka tämä oli oodi imetykselle, en ajattele imetyksen olevan missään nimessä maailman tärkein asia. Lapsen imettäminen ei tarkoita, että lapsi olisi terveempi kuin korvikkeita saanut, vaikka äidinmaito onkin ensiluokkaista ja voi auttaa moneen. Imetyksessä onnistuminen ei tarkoita jonkin tietyn ajan imettämistä, vaikka itsekin asetin itselleni aikarajan ja koska se ei toteutunut, tunsin epäonnistuneeni. Niin kuukauden kuin vuodenkin imetys voi yhtälailla tuntua äideille onnistuneelta ja niin pitääkin. Hyvät ohjeet ja kannustus kokeneilta imettäjiltä voivat auttaa äitiä jos epävarmuus iskee. Imetysohjaajallakin kannattaa ehdottomasti käydä jos jokin ongelma vaivaa tai jos vain haluaa pienen boostin itsevarmuuteen.

Imetys on juuri nyt ihanaa ja sanoinkin uudenvuoden iltana imettämisen olleen yksi vuoden 2017 parhaista asioista.

Lähes 10kg:n vauva alkaa kieltämättä painamaan. Hyvät imetysasennot on asia jota en ole toteuttanut esimerkillisesti...

 

 

Pages