Joskus sitä pieni ihminen tuntee itsensä tavattoman yksinkertaiseksi ja hölmöksi.

...tai sitten asioista tehdään niin kovin monimutkaisia, että niitä on kenen tahansa vaikea ymmärtää ja pysyä kärryillä.

Omassa kuntoutumisessani mulle oli äärimmäisen tärkeää saada tietää, missä mättää sekä saada tarvittavat keinot käyttööni juuri tähän kyseiseen oireyhtymään, jotta kykenin kartoittamaan omaa elämääni kokonaisvaltaisemmin.

Nyt asiassa valistuneena oikeanlaisen avun parissa olen päässyt maistelemaan elämää hieman, kuten "normaali ihminen" asiat kenties kokisi - tai näin kuvittelen. 

Päässä ei ole enää tuhat TV-kanavaa yhtäaikaa päällä, olen oppinut jopa pysymään aloillani pyörittelemättä varpaita kengissä (tätä tein aiemmin "viimeisenä pakokeinona", kun olin pakotettuna paikoilleni) ja mikä huiminta, voin jopa nauttia silloin tällöin totaalisesta tekemättömyydestä rentoutuen :)

 Olen oppinut katsomaan ruokavaliota, rytmittämään elämääni, opiskelemaan ja viemään asioita elämässäni haluamaani suuntaan ilman toistuvia impulsiivisia päähänpistoja, turhautumisia, sähläämistä ja unohtelua.

Olen oppinut nauttimaan niistäkin asioista, joita mulle ennen diagnoosiani tyrkytettiin "hoitokeinoina".  

Blogini painui hiljaisuuteen joksikin aikaa, sillä mullistavia asioita on tapahtunut positiivisessa mielessä elämässäni rytinällä, kun olen sallinut nämä positiivisuudet ja lopettanut vastavirtaan räpiköimisen. En vain ole tiennyt, miten näitä oikein muotoilisi yleisesti luettavaksi, mutta nyt koen tietäväni, mistä kirjoitan.

Pienestä pitäen sisälläni on asustellut jonkinsortin mystikko, mutta toisaalta sellaiset henkimaailman jutut ovat "epäluonnollisina" olleet kaikessa kiehtovuudessaan myös enempi-vähempi pelottavia. Tämä on varmasti yksi syy sille, miksi esimerkiksi monia luontaishoitoja pidetään "poppakonsteina" ja "noituutena" ja "huuhaana".

Mystiikan verho on raottunut kohdallani idän suuntaan. Ayurveda käy maalaisjärkeeni loistavasti. Tämän myötä olen oppinut hyväksymään muitakin mystisinä pidettyjä käsitteitä, henkisyyttä ja energioiden toimintaa sekä vaikutusta kokonaisvaltaisesti.

Reiki-energiahoidon olen kokenut valtavan hyväksi ja kurssin myötä käyttänyt sitä itsen ja läheisten hoitoon. Tulokset ovat olleet hyviä ja palaute yllättävänkin positiivista. Itse en aluksi tiennyt, miten suhtautua - joten suhtauduin avoimin mielin.

Tupakkaa olen polttanut pitkään ja koettanut lopettaa lukuisia kertoja käyttäen apuna jos jonkinmoista korviketta, lopulta sortuen kuitenkin. Nyt lopetin jälleen tupakoinnin uudenvuoden aattona. Tällä kertaa ilman korvikkeita, Reiki-hoidon avulla. Olen ollut aivan ällikällä lyöty siitä, ettei minun ole edes kertaakaan tehnyt mieli tupakkaa. Ei, vaikka olen lähtenyt seuraksi savullisten ystävien mukaan tupakalle. Ei, vaikka on hermo ollut koetuksella. Yksinkertaisesti koen, että tupakan aikakausi elämässäni on päättynyt. Eihän tässä nyt ole vielä kuin 16 savutonta vuorokautta takana, joten en voi varmaksi sanoa, ettenkö joskus vielä retkahtaisi, onhan näin käynyt jopa 40v savuttomana olleelle tupakoitsijallekin. Kerran koukussa - aina koukussa ja aina siis saa pitää varansa. ...mutta näillä tuntemuksilla yllättyisin suuresti, mikäli yhtäkkiä sortuisin.

Reikin myötä ravitsemustottumuksenikin ovat muuttumassa ihan omalla painollaan. Lihan osuus ravinnosta on vähentynyt ja ravinto monipuolistunut, kuuntelen kehon tarpeita enemmän, kuin mielen haluja - oikeastaan näin ajatellessani olen saanut mielihalut toimimaan sen pohjalta, mitä keho milloinkin kaipaa! Jopa raikas kylmä vesi on herkullista (ennen en voinut sietää "pelkkää vettä" - siinä piti olla vähintään jotain makuainetta tai kuplia).

Tärkein hyvänolon tuoja on kuitenkin oma asenne. Se positiivisuus, josta jo aiemmin kirjoitinkin, kantaa pitkälle. Kaikenlainen negatiivisuus on vaan juurtunut niin syvälle ihmisiin, että sen kitkeminen ei onnistu kädenkäänteessä. Se asuu asenteissa, elämänkatsomuksissa, jokapäiväisessä arjessa.

Jos aloitat aamusi harmistuneena herätyskellon soittoon, voi olla hankalahkoa kääntää loppupäivääkään päivänkakkaroiksi.

Luontaishoidoksi lasken kokonaisvaltaisesti elämäntavat: ruokavalion, tietoisen asenteen ja vastuun itsestä, liikunnan, sosiaalisen elämän sekä erilaiset hoidot ja hemmottelut, joissa rentoutumisen, läheisyyden ja lämmön lisäksi saa ladattua akkuja sekä todistaa pieniä ja suurempiakin ihmeitä tieteen rajojen ulkopuolelta... ;)

Lääketiedekin osana kokonaisuutta auttaa silloin, kun sitä tarvitaan. ...ja kyllä, joskus sitä myös tarvitaan, nämä eivät sulje toisiaan kokonaan pois.
-Vaikka varmasti "omena päivässä pitää lääkärin loitolla"  sanonnalla on pointtinsa  ;)

Turhauttaa ihmisten jakautuminen leireihin tässäkin asiassa, luodaan sitä tuttua ja turvallista negatiivista ilmapiiriä tarttumalla "sen toisen koulukunnan" huonoihin puoliin (huonoja puoliahan nyt löytyy ihan mistä tahansa, kuten jokainen on varmasti huomannut).

Tunnen itseni kovin onnekkaaksi poimiessani ne parhaat ja sopivimmat avut sekä konstit tukemaan elämääni ja tuomaan esiin sen parhaat puolet. Kiitos tiede, kiitos luonto, kiitos ihana elämänenergia <3

"Oli synkkä ja myrskyinen yö..."

Vuosi sitten Tapaninmyrskyssä meiltä katkesi sähköt. Täälläpäin se on suhteellisen normaalia, sähkölinjat tulevat metsän läpi pieneen kylään ja joitakin katkoksia on ollut jo tänäkin syksynä. Asustamme suhteellisen lähellä lapsuudenkotiani, jossa totuin kyseiseen ilmiöön. Itse olen aina suhtautunut sähkökatkoksiin seikkailumielellä, mutta tuolloin kyseisessä myrskyssä se joutui jo hivenen koetukselle. Olimme sähköttä kaikenkaikkiaan n. 60h. Meillä sähköjen menetys poistaa myös juoksevan veden käytöstä, kaivossa kun on sähköinen pumppu.

Tapaninmyrsky rikkoi myös puhelinmastot, joten ainoa yhteytemme ulkomaailmaan oli pattereilla toimiva radio. 10km ajomatkan päässä löytyi kuuluvuutta ja sähköjä, onneksi meillä on autot liikkumista varten. Tokihan Mr. Murphy päätti vierailla juuri tuolloin kuljetuskalustomme kimpussa: miehen autosta hajosi startti ja omastani oli akku tyhjentynyt jostain käsittämättömästä syystä!

Silloin iski hetkeksi sellainen hyvin yksinäinen ja muusta maailmasta eristäytynyt olo, vaikka mitään hätää meillä ei siinäkään hetkessä ollut. Huomasi selvästi, kuinka riippuvainen sitä onkaan nykyteknologiasta. Olisimme varmasti pärjänneet täällä useammankin vuorokauden hienosti, mutta pienen paniikin saattelemana päätimme, että nyt on saatava edes autot toimimaan.

Niinpä puhkuimme starttivikaisen auton työntämällä käyntiin ja pian oli virtaa toisessakin kulkupelissä. Heti oli helpompi hengittää, vaikkei akuuttia liikkumisentarvetta ollutkaan.

Katkosten sattuessa ollaan onnekkaita siinä mielessä, että meillä on varaava takka leivinuunilla. Ainoastaan puuhella ajaa mainioudessaan tuon meidän luksuksen ohi, mitä näihin sähkökatkoihin tulee. Takan avulla pysyimme lämpiminä ja saimme ruoatkin kypsennettyä ja lämmitettyä. Jopa kahvit voi keittää leivinuunilla! Ilman kahvia olisinkin varmaan luovuttanut jo heti kättelyssä ja sulloutunut sähköllisten ystävien nurkkiin alta aikayksikön.

Tuolloin pohdin ihmisiä, jotka asuvat ilman sähköistä riippumatonta lämmönlähdettä: pakkasta ei ollut kuin muutama aste, mutta äkkiä sisäilmakin viilenee myrskytuulessa, vaikka kuinka olisi joka nurkka tilkitty ja tiivistetty.

Kuulin sattumoisin nerokkaan vinkin, lämpökynttilät! Nimensä mukaisesti, kun niitä laittelee ympäri asuntoa vaikkapa paksupohjaisiin juomalaiseihin ja keraamisille lautasille, jos ei varsinaisia tuikkukuppeja ja lyhtyjä satu omistamaan valtavia määriä, voi näiden pikkuihanuuksien avulla saada helpohkosti kotoisan lämmön ympärilleen! 

Tapaninmyrskyn jälkeen lukiessa uutisia ja säätiedotuksia tästä nyt jylläävästä myrskystä, päätin samantien ryhtyä toimeen: Amme, ämpärit ja kanisterit on täytetty vedellä, halkoja kuskattu varastosta tupaan rutkasti, kauppareissulla haalittu pattereita tasku- ja otsalamppuihin sekä siihen radioon, säilykkeitä ja kuivamuonaa sekä kynttilöitä. 

Kenties juuri siksi meillä vielä toistaiseksi on sähköt. Eikös usein ala satamaan juuri silloin, kun sateenvarjoa ei ole pakannut mukaan uloslähtiessä? 

Tuuli puuskissa saa koko talon tärähtelemään ja hirret paukkuvat, ajoittain ikkunasta ei näy, kuin ilmassa kieppuva lumi, valot vilkkuvat siihen malliin, että olen tätä kirjoittaessa tallennellut luonnosta lähes joka kappaleen välissä.

Jos nukkuisin talviunia, olisi tämä se hetki kaivautua peittojen ja vilttien alle herätäkseen keväiseen linnunlauluun auringonsäteiden häikäistessä silmiä.

...tai oikeastaan olen ollut hurahtanut koko elämäni.

Mutta nyt on hyvä fiilis, kokonaisvaltaisesti. Positiivinen elämänasenne toimii ja tuntuukin olevan kasvava trendi, mikä on hyvä asia. 

Omassa elämässä kaikenlaista myrskyä läpikäyneenä on ollut aina helppo samaistua ihmisiin, joilla on huolia ja murheita. Ystävien keittiöpsykologina olenkin jakanut heidän murheitaan ja auttanut löytämään keinoja parempaan. Se on vaan joskus uuvuttavaa, kun väkisin paha mieli hiipii yllättämään itsenikin. 

Kaikenmoiset ns. selittämättömät asiat ovat kiehtoneet aina ja olen hakenut vastauksia elämän perimmäisiin kysymyksiin. Sitten tuli vaan mitta täyteen ja päätin lakata moisen pohtimisen. Pling! Lopetin pohtimisen ja löysin itseni :) Muuta en tarvitsekaan.

Tässä tukena toki elämääni ilmaantunut ystävä, joka oli samojen kysymysten äärellä. Sain häneltä lahjakortin energiahoitoon joka oli kovin mukava, rentouttava kokemus. Uskoo näihin ken tahtoo, mutta taisin löytää kanavan itsekin auttaa muita, pysytellen itse pois murheiden tieltä. 

Samaiselta ystävältäni sain luettavakseni Eckhart Tollen kirjan, joka kuvaa hyvin sitä mihin itsekin pyrin: 1997 julkaistu Läsnäolon Voima - tie henkiseen kehitykseen. Yksinkertaisuudessaan sanoma on tämä:

"Be present as the watcher of your mind - of your thoughts and emotions as well as your reactions in various situations. Be at least as interested in your reactions as in the situation or person that causes you to react. Notice also how often your attention is in the past or future. Don't judge or analyze what you observe: the still, observing presence itself behind the content of your mind, the silent watcher." -Eckhart Tolle

Paljon mukavia asioita on alkanut tapahtumaan lumipalloefektimäisesti elämässäni, eivätkä ne negatiiviset sattumukset tunnu maailmanlopuilta vaan haasteilta, joista pääsee kun tarttuu asiaan, eikä jää murehtimaan "ongelmia".

Sanavarastostani ovat poistuneet sanat "sattuma" ja "virhe". 

Joku voisi todeta, että "no ny se on tullut hulluksi".

-Hei, jos tätä on hulluus, en olisi mitään muuta mielummin kuin hullu: Turha pelko ja negatiivisuus on poissa, kiire ja stressi samoin. Olen läsnä joka hetkessä ja kykenen paremmin toimimaan elämän joka osa-alueella sekä terveelliset elämäntavat ja itsestä huolen pitäminen tuntuvat tärkeiltä: Auttamalla itseäni autan paremmin myös läheisiäni :)

"ADHD Keltanokille" sekä "ADHD Keltanokille" 2 kirjoitukseni saivat alkunsa siitä, että kyseisen pulman kanssa koko ikäni kompastelleena - vihdoin vastauksen ja vertaistuen löytäneenä koin tarvetta jakaa karttunutta tietoa, jotta siitä voisi mahdollisesti olla hyötyä jollekin toiselle samoissa pulmissa kompastelevalle. Lisäksi koen, että ADHD-tietous osana yleissivistystä voisi helpottaa ihan joka ikisen ihmisen elämää tarjoten avaimet ymmärtämiseen.

ADHD-tutkimukset ovat hyvinkin painottuneita oireiden tunnistamiseen. Lisäksi tutkitaan poissulku /seulontamenetelmillä (mm. labrakokein) muut mahdolliset sairaudet ja psyykkiset pulmat, jotka voisivat oireita aiheuttaa. Avaintekijänä on se, että tämä kyseinen oireyhtymä on osa ihmistä läpi elämän. ADHD ei "puhkea". Sen oireet alkavat näkymään siinä vaiheessa, kun vaatimukset nousevat, eli normaalisti koulussa - joskus jopa esikoulussa. Vahvasti levottomille lapsille tämä voi tuoda ongelmia jo aikaisemminkin.

Mikäli nämä oireet huomataan ajoissa ja tarkemmat tutkimukset osoittavat ADHD:hen tarkoitetun yksilöllisen oppimisen ja kehittymisen tukitoimet toimiviksi, voi elämä olla hyvinkin hyvälaatuista oireyhtymän kanssa.

"ADHD-leima" ei saa olla haukkumasana tai kiusauksen aihe sen enempää, kuin muutkaan oireyhtymät, poikkeamat, vammat tai sairaudet.

Asiaan perehtyneet opettajat tietävät, että oppi menee perille hieman eri tavoin, kuin muilla lapsilla.

-Käytännössä asian ymmärtäminen ja huomioiminen koulussa takaa työrauhan koko luokalle.

Asiaan perehtyneet lääkärit osaavat tarjota vanhemmille tietämystä ja taitoja, ohjata vertaistukiryhmiin sekä rakentaa lapselle yksilöllisen hoitosuunnitelman.

 -Huomioiminen terveydenhuollossa antaa avaimet positiiviseen kehitykseen.

-Huomioiminen kotioloissa helpottaa niin vanhempien taakkaa, kuin lapsen terveen itsetunnon kehittymistä.

Mikä tässä nyt sitten on niin vaikeaa? Ainoa ja suurin ongelma on tiedon ja ymmärryksen puute. Se on hyvinkin ongelmallista siksi, että diagnosoimaton ja hoitamaton ADHD saa aikaan valtavia, kurjia asioita: 

Lapsi ON häiriö.

Tyhmä.

Laiska.

Ajattelematon.

Aiheuttaa  vain tuhoa ja vahinkoja.

Häiriköi/vaipuu haaveilemaan.

Lapsi saa jatkuvasti ympäriltään negatiivista palautetta, mikä johtaa itsetunto-ongelmiin ja käytöshäiriöihin, masennukseen, ahdistukseen ja muihin vakaviin pulmiin: syöksykierre on valmis!

Diagnoosi tarjoaa tiedon ja ymmärryksen kautta elintärkeät avaimet terveeseen ja positiiviseen kehitykseen. 

Ei yksin kuri, ei ruokavalio, ei ravintolisät, ei rutiinit, ei yksin mikään normaali-maalaisjärkeistelty jokamiehen elämänlaatua parantava kikkaviitonen tai poppaskonsti voi tätä oireyhtymää korjata. Ei myöskään yksin vaihtoehtohoidot, luontaistuotteet, uskonnolliset / elämäkatsomukselliset viisaudet. 

Kiitos kaikista näistä miljoonista vinkeistä, joita on minulle ja muillekin hyväntahtoisesti tarjottu. Diagnoosin, sen tuomien apukeinojen ja ymmärryksen kautta olen kyennyt niitäkin ymmärtämään ja hyödyntämään omassa elämässäni ihmisenä ja yksilönä, mutta ADHD:ta ne eivät edelleenkään täysin paranna.

Syntyneiden keskustelujen herättämien ajatuksien pohjalta koin tarvetta täydentää aiempaa kirjoitustani: "ADHD Keltanokille".

ADHD on ollut olemassa hyvin pitkään, tämä ei ole ilmiö tai "muotisairaus". Todennäköisesti prosentuaalinen osuus ihmisistä, joilla tämä oireyhtymä on, on myöskin keskuudessamme jotakuinkin sama, kuin vuosisatoja sitten. ADHD ei ole siis myöskään kasvava ilmiö. Määrällisesti ADHD-ihmisiä on varmasti yhä enemmän, kuten myös ihmisiä ilman kyseistä oireyhtymää. 

Miksei tämä ole sitten aiemmin ollut niin "tapetilla", kuin tänä päivänä? Aiemmin tunnettu MBD (Minimal Brain Dysfunction) jota pidetään joissakin tapauksissa ADHD:n aiempana muotona, on siis lievä kehitysvamma aivoissa. Joskus nämä rinnastetaan keskenään ja paljon yhtäläisyyttä on. Ennen MBD-tietoutta kansan parissa (joka sekin hataraa) aihetta on tutkittu jo vuosisatoja:  Alexander Crichton esitteli ”rauhattoman mielen” kirjassaan jo vuonna 1798!

Miksi tämä sitten on nykyaikana niin usein "tapetilla"? Maailma muuttuu jatkuvasti. ADHD ei. Ihminen, jolla ei ole kärsivällisyyttä ja pitkäjänteisyyttä, jonka ajatus ryöpsähtelee ja hyppii asiasta toiseen, vaipuu haaveisiin ja unohtelee, innostuu ja toimii ajattelematta sen kummemmin - on voinut hyvinkin sulautua joukkoon näiden ominaisuuksiensa kanssa. Itseasiassa ominaisuuksista on voinut olla jopa hyötyä: Tutkimusmatkailijat, urheat sotilaat, pelottomat seikkailijat, keksijät, taiteilijat, filosofit...

Maailma on muuttumassa vaativammaksi erityisesti juuri näiden puutteellisten itsekontrollien ja impulssien kanssa eläjille. Täytyisi mahtua tiiviimmin ja tiiviimmin samaan muottiin toisten kanssa, ikäänkuin sulautua vääränmuotoisena palikkana liukuhihnalle. Voitte varmaan kuvitella, että siinä joko palikka- tai koneisto kärsii. Usein molemmat. ADHD-tietous, diagnoosit ja hoitokeinot lääkityksineen ovat huomioonottamista, erilaisuuden hyväksymistä ja ymmärtämistä. 

Usein törmää (vielä tänäkin päivänä) kasvatus- ja terveysalan ammattilaisiin, jotka aiheeseen kouluttautumatta päästelevät suustaan sammakoita. "En usko ADHD:hen" on lause, jonka olen itsekin kuullut. Toisaalta sama ihminen kertoi, että uskoo erilaisiin temperamentteihin, persooniin ja oppimismalleihin. ADHD ei ole sairaus. ADHD itsessään ei tuhoa elimistöä ja aiheuta vaikkapa kuolemaa. ADHD:n oirehdinta hoitamattomana ja ymmärtämättömänä taas voi siihen johtaa. Kuinka monta onnettomuutta, itsemurhaa, huumeiden ja muiden päihteiden aiheuttamaa nopeaa tai hidasta kuolemaa olisi voitu välttää tunnistamalla syy ongelmien taustalla ja hoitamalla se hallintaan? Kyllä, ADHD jopa tappaa. 

Vaikka ADHD ei myöskään ole temperamentti, persoona tai psyykkinen ominaisuus, on ADHD osa kokonaisuutta, joka muovaa myös näitä asioita tietyllä tavalla. Pikkuriikkinen poikkeama aivoissa voisi olla myös pikkuriikkinen poikkeama tosielämässä, kunhan se yleisesti hyväksyttäisi ja osattaisi ottaa huomioon. Niin kauan, kun lööpit kirkuvat "aadeehoodee paranee ruokavaliolla" ja miljoonaa muuta harhaanjohtavaa mediatörkyä, myös ADHD kirkuu takaisin.

Matti Nykänen.

Tuo kansallissankari, jonka käsittämätön itsesuojeluvaiston puute ja uhkarohkeat suoritukset nostivat Suomen koko maailman tietoisuuteen - ja kansa hurrasi urhealle mäkikotkallemme. Kaikkien suomalaisten sankari!

Sen jälkeen mäkikotka laskeutuikin ongelmiin. Lööpit repostelivat ja kansa nauroi. Elokuva oli mielestäni koskettava. Tragikomedia? Ei, tragedia. ..ja kyllä, nyt Matilla on diagnosoitu ADHD: lööppien hiljenemisestä päätellen  alkaa olla hyvin elämä hallinnassa, ainakin toistaiseksi. Tsempit hänelle! ADHD ei kuitenkaan parane, sen kanssa on opittava elämään.

Monia muitakin julkisuuden henkilöitä on diagnosoitu sekä useat historiallisesti merkittävät henkilöt täyttäisivät nykypäivänä ADHD:n kriteerit: 

Muutamia nimiä löytyy tästä linkistä.

Syksy ja luovuus kulkevat elämässäni usein käsi kädessä. Kun ulkona alkaa pimetä ja viiletä, on hidastettava vauhtia itsekin. Kun fyysinen vauhti hidastuu, alkaa korvien väli raksuttaa. En aina tiedä, onko se hyvä vai huono asia.

Tänä syksynä on pinnan alla kytenyt ja kuohunnut vaikka mikä. Positiivinen ajattelu, elämänasenne, kohteliaisuus, kiusaamattomuus, erilaisuuden hyväksyminen ja arvostus... Kaikki nämä lokeroitavissa yhden otsikon alle: Ajatusten hallinta. 

"Hallinta". Onkohan edes hyvä pyrkiä hallitsemaan kaikkea? Tarkoitus ei ole ryhtyä oman elämän diktaattoriksi, mutta kun kerran arki on pistetty ruotuun, miksei siivoaisi vähän mieletänsäkin? Eräs viisas lapsikin totesi, että Aivoja täytyy välillä pestä, jos on vaikka tullut vahingossa likaisia ajatuksia. 

Kun pysähtyy ja katselee ympärille, kiireiset ihmiset huiskivat menemään arkirutiineissaan ja milloin missäkin, ajattelematta sen kummemmin. ..vai ajattelevatko? Jos pysähdyt hetkeksi, on oikeastaan vaikea olla ajattelematta mitään.

Ommmmm...

Meditaatiolla pyritäänkin käsittääkseni saavuttamaan se tila, jossa ei ajatella, vaan koetetaan saada pää hiljaiseksi - saavuttaa sisäinen rauha. Yllättäen se ei olekaan lainkaan helppoa. -Vai onko? Kokeile ja kommentoi!

Sama siellä huiskiessa ja touhutessa normiaskareita toistuu siis myös pään sisällä, ajatukset seuraavat toisiaan ja milloin mikäkin saattaa pulpahtaa pintaan. Sitten meno taas jatkuu noteeraamatta välttämättä sen enempää. Moni varmasti ajattelee, etteihän se ajatus nyt ketään haavoita, vaikka ajattelisi kamaliakin asioita. Joskus onkin tervettä tuntea vaikka vihaa, siitä saa kuitenkin sen sysäyksen muuttaa suuntaansa. Viha palvelee aikansa. Sitten siitä olisi päästettävä irti, ennen kuin muuttuu katkeruudeksi.

Varmasti jokainen meistä tuntee ainakin jonkun, jolla ei tunnu olevan hyvää sanottavaa mistään. Kaikki on aina tavalla tai toisella nurinpäin. Se on aika kuluttavaa. Ehkei ihminen itse edes tiedosta sitä, negatiivinen asenne vain kumpuaa jostain omasta pahasta olosta ja asiat todella näyttäytyvät hänelle juuri siinä valossa, mitä suustakin tulee ulos. Se on aika surullista. 

Tunnistan tuosta hetkittäin itsenikin. Voisiko olla mahdollista, jos pyrin tietoisesti ajattelemaan positiivisesti ja koetan kääntää asioista esiin jotain hyvää, elämänlaatuni paranee? 

Siltä ainakin toistaiseksi on tuntunut. Jopa ympäristö on huomannut muutoksen ja olenkin saanut yllättävää palautetta yllättäviltä tahoilta. Se lisää positiivisuutta ja tätä hämmennystä oivallusten keskellä. 

Eräs ystäväni on usein vannonut erään kirjailijan ja ajattelijan nimeen: Louise Hay. Olen joitakin pätkiä tämän teksteistä lukenutkin sekä löysin tämmöisen videon (englanninkielinen, espanjaksi tekstitetty ja aika pitkä video, mutta jaksoin kuin jaksoinkin katsoa alusta loppuun yllätyksekseni!) 

-8HsRe7nqI

Videolla -jos sitä ei nyt jaksa katsoa alusta loppuun asti- kohdassa n. 40min -> on melko maalaisjärkeenkäypä käytännön vertaus ajatuksen voimasta.

Jos olisin itsekin 80-vuotiaana yhtä herttainen ja positiivinen lady kuin tuo Louise Hay, voisin olla aika tyytyväinen.

Nopealla vilkaisulla tätä ajatusmaailmaa voi pitää jonakin hörhöilynä ja hurahtamisena, kun puhutaan universumista ja asioista, jotka viheltävät usein korkealta ja kovaa ohi.. Mutta jos nyt hetkeksi heittää ennakkoasenteen sivulle ja käyttää ihan vain maalaisjärkeä, niin onhan negatiivisuus heikentävä tekijä. En jotenkin usko, että kukaan tarkoituksella tahtoisi olla negatiivinen, tai tahtoisi jatkuvasti vain lannistaa ympäristöään, kritisoida, aliarvioida, aiheuttaa pettymyksiä, tehdä kiusaa... 

Jopa kritiikin voi hoitaa positiivisella, rakentavalla tavalla ja mielipahan sijaan tuottaakin oivalluksia.

Sen sijaan, että miettisi onko joku ympärillämme positiivisuuden, huomioon ottamisen ja kohteliaisuuden arvoinen, voisikin miettiä, onko sitä itse? ..ja jos ei yksinkertaisesti ole mitään positiivista asiaa, onko sillä negatiivisuudella jokin rakentava ja opettava pointti vai roiskiiko sitä vain omaa pahaa oloaan ympäristöön kertautumaan ja minkälaisessa muodossa sen mahdollisesti vielä edestään löytää.

Aikamoista kliseetä juu. Ehkä niillä kliseillä on sittenkin joku pointtinsa? 

Huomaan olevani tulossa jonkinlaiseen uuteen teini-ikään, tekisi mieli ravistella rakenteita ja kapinoida ja herätellä ympäristöä oikein olan takaa. Angstin sijasta ehkä alankin viskomaan ympäriinsä päivänkakkaroita ja pian ehkä mua pidetään vaan ihan höperönä. ...no, se nyt ei olisi mikään uusi juttu ;) 

An old Cherokee is teaching his grandson about life. 
"A fight is going on inside me," he said to the boy.

"It is a terrible fight and it is between two wolves. One is evil and the other is good. The same fight is going on inside you - and inside every other person, too."

The old Cherokee simply replied, "The one you feed."