Ladataan...

*Yhteistyöpostaus Huawein kanssa

 

Ylläolevassa kuvassa vietän vapun jälkeistä ensimmäistä arkipäivää töitä tehden – tietenkin mökillä. Olen varsinainen etätyön suurkuluttaja. Teen tosi paljon duunia kotoa käsin ja venytän mielelläni viikonloppuja torstaille tai maanataille. Kaikissa duuneissa etätyöskentely ei tietenkään onnistu, mutta ajatustyössä olen huomannut olevani tehokkaampi etänä.

 

Kun neljä vuotta sitten aloitin tv-tuotantoyhtiön sisällöntuottajana esimieheni sanoi minulle kysymättä, että saan tehdä työni missä ja milloin parhaaksi näen. Hän ei tule laskemaan käytettyjä tunteja tai ”soittelemaan perään josko se ja se homma on jo tehty. ” Se tuntui tosi hyvältä. Olin ensimmäistä päivää töissä ja luottamus oli jo olemassa. Ja niinhän se pitäisi ollakin; lähtökohtaisesti ihmiset ovat luottamuksen arvoisia, ellei toisin todisteta.  

 

Eräs ystäväni sen sijaan on töissä (kaikesta päätellen vähän vanhahtavassa) valtionyhtiössä ja siellä meininki on toinen. Muutama vuosi sitten hänen tiiminsä esimies antoi suurieleisesti luvan pitää yhden etäpäivän kerran viikossa. Etätyöluvan perässä tuli pitkä sähköposti, jossa korostettiin, että etätöissä ollaan sitten nimen omaan TÖISSÄ. Tämä etätyömahdollisuus on suuri luottamuksen osoitus ja työntekijän on kaikin keinoin osoitettava olevansa luottamuksen arvoinen. Perse on penkissä kahdeksan tuntia eikä kesken päivän sitten puuhailla muuta! Jos työtahti hidastuu, tai puhelimeen ei heti vastata kotoa, loppuvat etähommat koko tiimiltä samaan piaikkaan.

 

Mitä hemmettiä? Olin aivan järkyttynyt kun kuulin viestistä; miten kellään tiiminvetäjäksi edenneellä voi olla näin surkeat esimietaidot. Viestin sävy oli todella nihkeä ja se oli täynnä asiavirheitä. Kuka tahansa koskaan sanomalehteä tai uutislähetystä vilkaissut ei ole voinut jäädä paitsi lukuisista raporteista työn jaksottamisen hyödyistä. Niissä korostuu juurikin taukojen pitäminen pitkin päivää. Kesken työpäivän kannattaa käydä kävelyllä, salilla, poistua lounaalle tai vaikka pestä pyykkejä. Kun mieli saa hetkeksi irrottautua työjutuista, jaksaa taas tauon jälkeen keskittyä paremmin.

 

Itsellänihän olisi totaalisesti palanut käämi myös viestin sävyn suhteen. Siinä lähtökohtaisesti oletetaan, että työntekijä on todellinen laiskamato, joka sluibaa työnteosta heti, kun esimies ei ole huohottamassa niskaan. Mitä ihmettä?! Itse olen huomannut, että juuri päinvastainen psykologia toimii parhaiten. Mitä enemmän on luottoa, sitä suuremmalla syyllä haluan olla luottamuksen arvoinen ja jopa ylittää työnantajan odotukset. En ehkä pystyisi työskentelemään työyhteisössä, jossa lähtökohtaisesti oletetaan, että menen sieltä missä aita on matalin, jos en istu toimistotuolissa kasista neljään.

 

Toisaalta ymmärrän myös hietä, jotka eivät halua tuoda töitä kotiin. Tämä korostuu varmaan lapsiperheissä, kun lasten koulu tai päiväkoti rytmittäää arkea. Nyt kun omia jälkeläisiä ei vielä ole, on ihanaa viettää rauhallisia aamuja, käydä kesken työpäivän salilla tai lounaalla ja jatkaa hommia vaikka sitten illalla, jos mieli on virkeämpi silloin. Blogiyhteistyön myötä minulla on ollut keväästä saakka käytössä Huawein MediaPad M5 -laite. Sen myötä lounasravintoloissa ja kahviloissa työskentely on lisääntynyt entisestään. M5:ssä minua miellyttää erityisesti näytön terävyys ja kuvan laatu. Katson työn takia pädiltä paljon inserttejä ja tv-sisältöjen raakamateriaaleja tulevia editointeja ajatellen. Lisäksi varsinkin näin kesällä on ehdoton plussa, kun työskentelyvälineet ovat kevyitä ja mahtuvat mukaan pienempäänkin laukkuun. Näin arki on helppoa ja vaivatonta. 

 

Olisi kiva kuulla teidän ajatuksianne etätöistä. Onko sinulla mahdollisuus työsennelleä missä ja milloin huvittaa ja oletko tehokkaampi omissa oloissa vai työpaikalla?

 

Ladataan...

 

Blogini siirtyi elokuun alussa A-lehtien Lily-portaaliin. On suuri kunnia liittyä laatublogien ja –vlogien joukkoon ja tulla osaksi tätä yhteisöä. A-lehtien Trendi-lehti on yksi lempijulkaisuistani inspiroivien haastattelujen ja asiapitoisen sisältönsä johdosta. Jos lehti ei vielä ole tuttu, suosittelen tsekkaamaan!

Palasin pari päivää sitten kesälomalta takaisin Helsinkiin – ja pakko myöntää, että ekaa kertaa on sellainen fiilis, että olisin vielä voinut jäädä mökille. Rakastan kaupunkeja – ja etenkin Helsinkiä - joten tuntuu hämmentävältä että tänä vuonna en ollut laskenut päiviä kaupunkiin paluuseen. Onko aviomiehen harjoittama ahkera siedättäminen tuottamassa tulosta ja olenko muuttumassa mökkihöperöksi?

Kuten niin moni muukin suomalainen, myös minä olen viettänyt lapsena lomani vanhempieni kesämökillä. Mikäs sen mukavampaa; aina oli lämmintä ja aurinkoista ja kesät kestivät loputtomiin. Loma oli yhtä järvessä uimista ja mansikkakakulla hekuttelua. Teini-iässä kuitenkin vieraannuin landeilusta, sillä kesät piti viettää Stadissa ”ettei vaan missaa mitään”. Jäin ehkä vähän tälle tielle, sillä koin että Helsingissä on niin paljon tehtävää ja mukavaa pöhinää kesäisin.

Kun tapasin nykyisen aviomieheni, hän kutsui minut ensitöiskeen mökilleen. Se oli tietenkin ihanaa ja romanttista, mutta aika pian huomasin, että hän oli kärräämässä minua metsän keskelle harva se viikonloppu. Entäs leppoisat aamukävelyt Kaivarissa, lauantain ostokset Kauppahallissa ja kiireettömät sunnuntaibrunssit ystävien luona? Alun vieraskoreuden jälkeen alkoikin melkoinen sovittelu eriävien vapaa-ajanviettotapojen kanssa.

Ensimmäisinä kesinä tarvittiin useita mökkiputken katkaisuja; päiväretkiä lähimpään kaupunkiin Mikkeliin ja ainakin yksi kukkien kastelun ja postintarkistuksen varjolla tehty Helsingin visiitti. Pikkuhiljaa aloin kuitenkin ampiaisten huiskimisen ja heinästä kutiavien silmien raapimisen lomassa löytää oman paikkani Saimaan rannalla. Se löytyi marjametsästä.

Niin näytteleminen kuin asiantuntijatyökin on aika abstraktia. Teatterissa työn jälki katoaa hetkessä ilmaan ja politiikassa raporttien sisäistäminen tai strategian tekeminen ei välttämättä heti näy konkreettisesti missään. Sen sijaan marjametsässä oman vaivaannäkönsä tuloksen näkee heti. Mikä onkaan ihanampa, kun huomata marjakipon täyttyvän mustikoista tai vadelmista hurjaa tahtia. Tässähän todellakin saa jotain aikaan! Minun kaltaiseni ammattilainen on tietenkin kehittänyt marjastamiseenkin erityisen palkitsevan systeemin. Metsässä kyykistellään pienen kipon kanssa; näin meno on ketterää ja täyttyvä astia tuottaa iloa hetkessä. Pikkukippo käydään tyhjentämässä isompaan ja homma jatkuu. Välillä käydään isomalla laarilla ihailemaassa omien kätten jälkeä. Koukuttavaa!

Valitettavasti tänä kesänä en saanut toteuttaa keräilyviettiäni kyllästymiseen saakka. Vadelmia kyllä riitti, mutta sateeton kesä oli jättänyt mustikat pieniksi ja kuiviksi. Mikä pettymysten pettymys; sormeni syyhysivät mutta mitään ei ollut tehtävissä. Onneksi pääsin sentään leipomaan kesän ruokaympyrääni oleellisena osana kuuluvaa mustikapiirakkaa viime vuonna hamstratuista marjoista.

En tiedä ovatko syypäänä kertyvät ikävuodet vai väsytystaktiikka, mutta nykyään diggailen mökkeilystä ihan hulluna. Nytkin odotan jo seuraavaa vapaata viikonloppua, ja toivon sateita kantarellisadon takia. Isossa roolissa mökkeilyssämme on sosiaalisuus. Tulisin varmaan hulluksi luonnonhelmassa yksin tai kaksin, mutta mieheni suku on Luonterin rannoilta kotoisin. Näin ollen lähistöllä mökkeileviä serkkuja ja setiä riittää. Usein aurinkoisena päivänä sovimmekin venetreffit lähiluodolle, vertai

lemme kalastussaaliita ja  vierailemme toistemme luona illallisilla. Samalla kuulemme suvun tarinoita aiemmalta sukupolvelta ja kerrytämme uusia kesämuistoja.

Alla kuvia kesäloman vietosta. Ihanaa viikonloppua!

 

 

Veneretki lähiluodolle: 



 

Ladataan...
Hyvän päivän varalle

Palkkaa emme voi tarjota, mutta saat hyvää näkyvyyttä! Kuulostaako tutulta? Jos ei, tervetuloa luovalle alalle. Voisin kuvitella, että jokainen muusikko, näyttelijä, graafikko ja valokuvaaja on saanut pyyntöjä tehdä työtään ilmaiseksi. Eihän yhden laulun laulamiseen, parin valokuvan räpsäisemiseen tai yksinkertaisen logon suunnitteluun mene montaa minuuttia. Ja kaupan päälle saa ilmaisen lounaan ja merkinnän cv:hen. Loistava diili!
 
Itsekin olen joskus suostunut palkattomiin juontokeikkoihin. Kun roudarit, miksaajat, valaisijat ja tilaisuuden järjestäjät saavat palkkaa, ei voi kuin ihmetellä miten minun työpanokselleni ei rahnua riittänyt. Hyvä puoli on se, että näistä kokemuksista oppii. Aika nopeasti alkaa itsekin ymmärtää oman arvonsa, eikä enää suostu ilmaiseksi tai alihintaan tekemään hommia näkyvyyden tai jatkokeikkojen toivossa.
 
Mitä selkeämmät säännöt itse omalle työlleen luo, sen helpompaa pyyntöihin vastaaminen on.
Olenkin vetänyt selkeät rajat esiintymisissä, kirjoitushommissa ja instagram-yhteistöissä; hyväntekeväisyyttä tekevät voittoatavoittelemattomat järjestöt ja säätiöt. Jos taas kyse on liiketoiminnasta, ei liiketoiminnan ”hyvyys” tee siitä hyväntekeväisyyttä vaikka miten päin katsoisi. Minua on esimerkiksi pyydetty mukaan kampanjoihin, joissa puffataan ympäristöystävällistä energiantuotantoa, kestävämpiä liikenneratkaisuja tai maahanmuuttajien suomenopetusta. Täytyy myöntää, että tässä toki vedetään vihreästi ajattelevaa näyttelijätärtä oikeista naruista. Jos kyseinen firma kuitenkin tekee ratkaisuillaan bisnestä, voitte olla varmoja, että minäkin haluan tehdä.
 
Sitten siihen hyväntekeväisyyteen, se on asia erikseen. Anna mielelläni työpanokseni tai rahaa hyvän asian puolesta. Samaan kategoriaan menevät ystävänpalvelukset - kukapa ei haluaisi jeesata jos vain mahdollisuus on.
 
Ensimmäinen järjestö, johon liityin kuukauislahjoittajaksi oli Plan International. Ystäväni meni järjestöön töihin kymmenisen vuotta sitten ja lähipiiri oli helppo rekrytä mukaan kummilapsitoimintaan. Myöhemmin olen juontanut Planille tilaisuuksia ja pitänyt esiintymiskoulutusta heidän Lastenhallitukselleen.
 
Kun aloittelimme kuusi vuotta sitten yrittäjänuraani yhdessä Salkkari-kollegoideni Mia Ehrnroothin ja Kirsi Ståhlbergin kanssa, halusimme heti alusta alkaen yhdistää hyväntekeväisyyden liiketoimintaan. Valitsimme yhteistyökumppaniksi Syöpäsäätiön ja Roosa nauha -kampanjan. Ryhdyimme kaikki kuukausilahjoittajiksi ja lahjoitimme lisäksi kaikista esiintymiskeikoistamme köntän kampanjalle. Lisäksi juonsimme Syöpäsäätiölle erilaisia tilaisuuksia, kampanjoimme yleisötapahtumissa ja teimme lipaskeräystä.
 
On kunnia olla kampanjakasvona Syöpäsäätiön uusimmassa varainkeruukampanjassa. Olin suorastaan otettu, kun minut pyydettiin mukaan ja suostuin tietenkin heti. Syöpä on sairaus, jonka me kaikki kohtaamme jossain vaiheessa elämäämme. Joka kolmas suomalainen sairastuu elämänsä aikana syöpään ja sairaus koskettaa koko lähipiiriä. Suomessa on syöpätutkimus on alansa huippua, ja haluan kuukausilahjoittajana varmistaa, että se on sitä myös jatkossa. Tästä linkistä pääset laittamaan oman panoksesni peliin, ja tekemään kertalahjoituksen tai liittymään mukaan meidän kuukausilahjoittajien joukkoon. 
 

Ladataan...
Hyvän päivän varalle

Tämä kirjoitus on toteutettu yhteistyössä Lumituuli Oy:n kanssa.
 

Vastuullisuus on kuumaa kamaa sijoitusmaailmassa. Meidän tavissijoittajien lisääntymisen myötä myös vaatimukset sijoitustuotteiden eettisyydestä ovat lisääntyneet. Yhä enenevässä määrin pelkkä hyvä tuotto ei riitä - omille säästöille halutaan myös vaikuttavuutta. Koska rahastojen kokoonpanosta päättää salkunhoitaja, olen itse valinnut sijoittaa suoraan osakkeisiin. Näin voin itse poimia ne firmat, joille roposeni annan. 

 
Oma strategiani on poissulkeminen. Jätän pois ne alat, joissa ettisyyten, ilmastoon tai ihmisoikeuksiin liittyvät ongelmat ovat vahvasti läsnä. Tämä tarkoittaa sitä, etten sijoita esimerkiksi vaatebrändeihin, turkisteollisuuteen, kaivosteollisuuteen tai lihataloihin. Salkustani löytyy esimerkiksi terveysteknologiaa, kiinteistösijoitusyhtiö, teleoperaattori, pankkisektoria ja lakitoimisto. Valinnanvaraa siis riittää meille krantummillekin sijoittajille. 
 
Omat osakevalintani ovat ehkä aika neutraaleja, joukossa ei ole erityisiä pahisfirmoja, muttei välttämättä maailmaa aktiivisesti muuttaviakaan. Olen jo jonkin aikaa kaipaillut portfoliooni yritystä, johon sijoittamalla voisi kokea tekevänsä hyvää. Ilahduinkin valtavasti, kun sain tapaamispyynnön Lumituuli-tuulivoimayhtiön toimitusjohtajalta. 
 
Lumituuli Oy on vuonna 1998 perustettu kotimainen tuulivoimayhtiö. Se on alusta alkaen rahoittanut toimintaansa joukkorahoituksella ja yhtiö kerää parhaillaan debentuurilainalla rahoitusta toiminnalleen. Laina-aika on viisi vuotta ja sijoitukselle maksetaan vuosittain viiden prosentin tuotto. Sijoitettu pääoma maksetaan takaisin sijoittajalle vuoden 2023 toukokuussa. 
 
Debentuurilaina ei ollut minulle ennestään tuttu termi. Kyseessä on rahoitusinstrumentti, jossa lainaajan oikeus liikkeeseenlaskijan varoihin on huonompi, kuin muiden velkojien. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että mikäli yhtiö ajatuisi konkurssiin, maksetaan ensin muut lainat (esim pankkilaina) ja sitten vasta debentuurilaina. Tämä seikka säikäytti minua aluksi, mutta sitten aloin pohtia mitä on velkojen vakuutena. Voinee pitää todennäköisenä, että mahdollisen maksukyvyttömyyden uhatessa yhtiö saisi tuulivoimalansa myytyä toiselle toimijalle, ja näin rahaa saataisiin lisää kassaan. 
 
Mieltäni rauhoitti myös se, että tämä ei ole yhtiön ensimmäinen debentuurilainakierros. Lumituuli Oy on laskenut edellisen debentuurilainan liikkeelle vuonna 2013 ja pääomia maksetaan takaisin parhaillaan. Kyseisestä käytännöstä on siis jo olemassa onnistunut ennakkotapaus. Yhtiö myös kertoo, että 75% edelliseen lainoituskierrokseen osallistuneista sijoittajista haluaa sijoittaa yhtiöön myös tällä nyt käynnissä olevalla kierroksella. 
 
Debentuurilainan minimimerkintä on 1000 euroa ja merkintäaikaa on 15.5. saakka. Sijoitustuotteesta voit luke lisää täältä Uusiutuvaan energiaan sijoittaminen houkuttelee minua kovasti. Mikä olisikaan mahtavampaa kuin saada säätöilleen tuottoa ja tehdä samalla hyvää maapallomme eteen? En ole ihan vielä päättänyt omasta osallistumisestani rahoituskierrokseen. Se ei johdu siitä, ettenkö kokisi sijoituksen olevan omien kriteerieni mukaan hyvä. Enemmän kyse on omassa sijoitussuunnitelmassa pysymisestä. Tein alkuvuodesta säästösuunnitelman, jonka mukaan haluaisin kasvattaa käteiskassaani. Lipsuin suunnitelmistani jo heti helmikuussa, kun ostin osakkeita "alennusmyynnistä". Katsotaan miten tällä kertaa käy. Vielä on kaksi viikkoa aikaa retkahtaa ;) 
 
<3 Jasmin 
 

Blogissani en anna sijoitusneuvoja vaan ennemminkin ajattelen ääneen. Jokainen sijoittaja on vastuussa omista sijoituspäätöksistään ja niiden seurauksista. Sijoituksia kannattaa harkita aina tarkkaan ja muistaa, että kaikissa sijoituksiksiin liittyy riskejä, kuten pääoman menettäminen. 

 Rakensin oman tuulivoimapuiston
 

Voiko tästä enää maisema parantua?  Tuulivoimala Lumijoella. <3 

 

Ladataan...
Hyvän päivän varalle

Kirjoitus on tehty yhteistyössä Huawein kanssa. Kuvissa käytössäni on Huawein uusi Mediapad M5, jota voin lämpimästi suositella niin omien sijoitusten vilkuiluun, nettisurffailuun kuin leffojen katseluun. 

On ollut ilo huomata kuinka moni lukijoistani on innostunut sijoittamisesta rohkaisevien haastattelujen ja blogikirjoitusten myötä. Usein sijoittamisen aloittaminen viivästyy kuitenkin väärien kuvitelmien takia vuosia. On yleinen luulo, että sijoittaminen on vaikeaa, aikaavievää ja vaara omien rahojen menettämiseen on valtava. Riskejä sijoittamiseen toki liittyy – ehdottomasti- mutta valitsemalla sijoitustuotteet oikein, jokainen voi valita itselleen sopivan riskitason. Kirjoitan riskeistä ja niiden hallinnasta oman blogipostauksen huhtikuussa. Nyt keksityn toiseen harhaluulon kumoamiseen.
 
Todella usein saan palautetta, että olisi mahtavaa aloittaa sijoittaminen, mutta ei ole aikaa tai kiinnostusta seurata osakemarkkinoita ja talousuutisia päivittäin. Ei hätää! Pörssin kehitystä tai oman salkun numeroita ei tarvitsekaan seurata päivittään tai edes viikottain. Historian saatossa paras strategia osakemarkkinoilla on ollut sijoitusegenda Warren Buffetinkin seuraama osta ja unohda.
 
Osta ja unohda tarkoittaa sitä, että että hyväksi kokemiaan yhtiöitä ostetaan omaan sijoitussalkkuun ja omistetaan kauan. Itselläni  saattaa joskus mennä kuukausiakin, etten käy vilkuilemassa osakesalkkuani. Käyn kauppaa harvoin, ja lähtökohtaisesti ostan osakkeita pitääkseni ne pitkään. Kun tähtäin on kymmenien vuosien päässä, on ihan yksi hailee, onko kurssi tänään noussut vai laskenut 0,7 %.   
 
Omasta salkustani löytyy paljon hyviä osinkoyhtiöitä. Näiden yhtiöiden osalta en siis odota valtavaa kurssinousua, vaan vuosittaista tasaista osinkotuottoa. Kun tiedän saavani kohtuullisen vuosittaisen osinkotuoton, ei tarvitse stressata siitä, mikäli yhtiön kurssi laskee. Tulee tosi paljon enemmän stressiä jos päivän mittaan panikoi lakevaa kurssia. Kun osakkeitaan käy vilkaisemassa vaikka kerran kuussa, ei välttämättä ole edes huomaa, että välillä kurssi kävi alempana. Niin kauan kuin osakkeitaan ei myy, ei kurssiheilunnalla varsinaisesti ole mitään väliä.  
 
Sijoitustaipaleeni alussa sijoittaminen vei paljon enemmän aikaa ja ajatuksia kuin nyt. Omat osakkeet olivan koko ajan mielessä ja aina kun kuulin jonkun talousuutisen, aloin miettiä miten tämä yksittäinen asia vaikuttaa juuri minun omistusteni arvoon. Ajan myötä olen rentoutunut ja talousuutisten lukeminen on aika samanlaista kuin vaikka viihdeuutisten tai lifestyleblogien silmäilystä. En varsinaisesti varaa siihen erikseen aikaa, ”että nytpä mietiskelen sijoituksiani tai luen Iltasanomien viihdepalsaa tunnin ajan”. Sen sijaan surffailen Kauppalehden tai talouselämän sivuilla tai viihdesivustoilla silloin kun siltä tuntuu. Tilaan sähköpostiin analyysitalo Inderesin aamukatsaukset. Mikäli aamukatsauksessa käsitellään minulle mielenkiintoista yhtiötä, saatan aamiaisen tai lounaan lomassa lukaista raportin läpi.

Tykkään sijoittamisessa myös sosiaalisuudesta. Käyn säännöllisesti keskusteluja Nordnetin sosiaalisessa mediassa Sharevillessä ja silloin tällöin käyn vilkuilemassa myös Kauppalehden kirjavaa keskustelupalstaa. En tietenkään napaa sieltä sijoitusvinkkejä, vaan omat päätökseni teen itse, mutta ajatusten pallottelusta on ehdottomasti hyötyä. Sitä jää helposti jumiin omiin keloihinsa ja on virkistävää lukea kuinka eri tavalla joku muu yksittäisen yhtiön tulevaisuuden näkee.   
 
Sijoittajalle on ylipäätänsä tärkeää ymmärtää ympäröivää maailmaa. Yhteiskuntaamme koskevat muutokset vaikuttavat  myös arvopaperien kehitykseen. Sen sijaan, että lukisi yhtiön toimintakertomuksen suurennuslasilla läpi, kannattaa miettiä asioita laajemmin. Mitkä megatrendit vallitsevat, vanheneeko väestö, tuleeko sota tai akuppasota, lähtevätkö korot nousuun jne. Ei siis kannata stressata liikaa, vaan katsoa ihan tavallisiakin uutisia vaikka telkkarista. Talousuutisten seuraaminen ei ole loppujen lopuksi sen kummempaa kuin Facebookin tai Instan plärääminen –  fiiliksen mukaan. Välillä nenä on kiinni tabletissa tunteja ja välillä tulee päivien taukoja. Ja hyvä niin.

 

Ladataan...
Hyvän päivän varalle

Sijoittamisessa vastuullisuus on kova sana. Myös elintarvikkeissa eettisyys korostuu vuosi vuodelta enemmän; asiakkaat haluavat tietää raaka-aineiden alkuperän ja eläinten elinolot. Kauppojen hyllyt täyttyvät vegaanisista uutuustuotteista ja aineettomista joululahjoista on tullut uusi normaali. On aivan mahtavaa, että kuluttajia kiinnostaa vastuullisuus ja että yritykset vastaavat huutoon. Silti minua ihmetyttää, että vaateteollisuus tuntuu saaneen vapaakortin näissä talkoissa. Suurten vaatemerkkien valikoimista saattaa löytyä jokin luomupuuvillainen tai kierrätyskuituinen asu, mutta nekin on valmistettu huonoista työoloistaan tunnetuissa Kauko-Idän maissa. 

 

Neule: Samuji, ostettu käytettynä Facebook-kirppikseltä

Joitain vuosia sitten koin lopullisen heräämisen kuluttamisen älyttömyyteen. Toki olen tiedostanut jo pidempään, että elämme yli luonnonvarojemme, mutta vasta viitisen vuotta sitten aloin aidosti kyseenalaistamaan kaikkia kulutustottumuksiani. Samassa yhteydessä päätin, etten enää voi sulkea silmiäni vaateteollisuuden ongelmilta. Valtaosa suurien vaateketjujen tarjonnasta valmistetaan kyseenalaisissa oloissa. Esimerkiksi Bangladesh, Kiina ja Turkki ovat tunnettuja hikipajoistaan, joissa länsimaihin myytäviä vaatteita valmistetaan epäinhimillisissä oloissa. Pitkistä työpäivistä huolimatta palkka ei välttämättä riitä elämiseen, eikä lapsityövoimaa kaihdeta. Surullisinta tässä on se, että asia on päivänselvä ja me kaikki tiedämme sen. Jos T-paita maksaa alle viisi euroa, ei siitä mitenkään voi jäädä tarpeeksi katetta kankaan valmistajalle tai ompelijalle. Ällötää miten Ruotsissa ihaillaan Kruununprinsessaa aina kun hän pukeutuu  kansanomaisesti H&M:n vaatteisiin. Victorialla jos kellä olisi varaa panostaa vaatteisiin, jotka on ommellut hänen tyttärensä ikäisen bangladeshilaisen lapsen sijaan alansa ammattilainen hyvää korvausta vastaan. 

Itse pyrin ratkaisemaan ongelman ostamalla vaatteita mahdollisimman vähän. En lähde mukaan mihinkään muotivillityksiin, vaan hankin helposti yhdisteltäviä, kalssisen ajattomia vaatteita. Lisäksi käytän ostamani vaatteet loppuun; esimerkiksi talvitakkini on valmistettu Kauko-Idässä, sillä olen hankkinut sen ennen eettistä heräämistäni. Ei ole kuitenkaan mitään syytä heittää ehkää rotisa mäkeen vain ostaakseen uuden tilalle. 
 
Joskus toki minäkin käyn vaateostoksilla. Silloin tarkistan ensin vaatteetn valmistusmaan ja sitten materiaalin. Mikäli valmistusmaata ei ilmoiteta, jää vaate hyllyyn. Aika nopeasti huomaa, että valtaosa merkistä tosiaankin jää hyllyyn. On suorastaan järkyttävää, miten valtava osa myös laadukkaiksi mielletyistä kallista vaatteista valmistetaan halpatuotantomaiden hikipajoissa. Käykääpä vaikka vilkuilemassa Burberryn valmistusmaalappuja. Ainoastaan trenssit valmistetaan Englannissa.

Katri Niskasen neule on valmistettu Virossa, mutta Burberryn hame Kiinassa. Minna Parikan kengät on valmistettu Espanjassa, Longchampin laukku Ranskassa ja Fendin aurinkolasit Italiassa. Sekä vaatteet, että asusteet on kaikki alennusmyynneistä. 

 
Ensin tuli ahdistus. Miten valtava määrä vaatteista tehdäänkään kertakäyttökulutukseen lyhytaikaista muotivillitystä varten, ja miten suuri osa niistä valmistetaankaan epäeettisissä olosuhteissa. Sitten aloin nähdä valoa tunnelin päässä. Helsingistä löytyi pikkuhiljaa eettisi vaatteita myyviä liikkeitä kun vaan osasi etsiä. Ja mikä parasta, kaikki niistä eivät ole älyttömän kalliita. 
 
Yksi lempiliikkeistäni on Nudge. Siltä löytyy laaja valikoima vaatteita, asusteita, sisustustavaraa ja kosmetiikkaa. Myyjät ovat äärimmäisen asiantuntevia ja vaatteissa on huomioitu niin materiaalien ympäristöystävällisyys, kuin työntekijöiden ihmisoikeudet. Useimmista tuotteista löytyy lappuja, joissa on kerrottu valmistusolosuhteista ja työntekijöiden palkoista. Nudgesta löytyy paljon myös kohtuuhintaisia tuotteita. 
 
Ehdoton lempimerkkini on ruotsalainen Filippa K. Valtaosa heidän vaatteistaan valmistetaan EU:ssa ja he ovat ettiisyyden edelläkävijöitä. Tuotanto-oloja valvotaan tarkkaan ja valikoimasta löytyy myös kierrätysmateriaaleista valmistettuja asuja. Tavoitteena on, että koko mallisto on eettinen vuoteen 2030 mennessä. Heidän liikkeestään voi myös "liisata", eli mikäli haluat vaihtaa tyyliäsi usein, voit vuokrata vaatteita omaksi ostamisen sijaan. Heidän vaatteitaan ei myöskään käsitellä torjunta-aineilla kuljetustan ajaksi ja ne voikin ottaa käyttöön heti ilman pesua kotona. Monissa muissa liikkeissä torjunta-aineen todella haistaa jo ovella, tai viimeistään sovittaessaan.
 
Mieluisa brändi on myöskin suomalaisen Samu-Jussi Kosken perustama Samuji. Tämä on jo vähän arvokkaampi merkki, ja olenkin yhtä neuletta lukuunottamatta ostanut kaikki Samujin vaatteeni edullisesti käytettyinä. Laadukas vaate kestää käyttöä ja aikaa. Samujin vaatteissa ilmoitetaan valmistusmaan lisäksi myös kankaan alkuperä. Vaatteet valmistetaan pääosin Baltiassa. 
 
Eettistä muotia ei saa kympillä, mutta pitääkö siihen hintaan puseroa Euroopassa saadakaan? Tai farkkuja hintaan 19,90€? Koko ajatus jatkuvasta kuluttamisesta ja shoppailusta on pähkähullu. Muoti vaihtuu tiuhaan juurikin siksi, että ostaisimme jatkuvasti lisää ja vaatevalmistajat saisivat lisää liikevaihtoa. Ainoa keino saada hinnat alas on olla vähät välittämättä ympäristöstä tai bangladeshilaisen ompelijattaren palkasta. Kuinka monta takkia, t-paitaa tai kesämekkoa ihminen edes tarvitsee? Parasta olisi ostaa vaatteita mahdollisimman vähän - tai ainakin mahdollisimman vähän uutena. Onkin ihastuttavaa huomata, että second hand -liikkeet yleistyvät ainakin Helsingissä koko ajan. 
 
Suurimmaksi haasteeksi olen eettisissä vaateostoksissa kokenut urheiluvaatteet. Siellä Euroopassa valmistettavat merkit loistavat poissaolollaan. Jos siis tiedät eettisen urheiluvaate- tai urheilualusasumerkin, vinkkaathan siitä minulle. 
 
<3 Jasmin
 
 

Blogissani en anna sijoitusneuvoja vaan ennemminkin ajattelen ääneen. Jokainen sijoittaja on vastuussa omista sijoituspäätöksistään ja niiden seurauksista. Sijoituksia kannattaa harkita aina tarkkaan ja muistaa, että kaikissa sijoituksiksiin liittyy riskejä, kuten pääoman menettäminen. 
 

 Silkkipaita: Samuji, ostettu käytettynä. Kangas on Italiasta ja pusero on valmistettu Virossa. 
 

Eettisen muodin ei tarvitse olla kallista. Nämä housut maksoivat Nudgessa alle 60 euroa. Seuraavassa postauksessa kerron kuinka huomioin eettisyyden sijoittamisessa.


 Filippa K:n kauluspaita on todellinen lähivaate. Se on valmistettu Virossa. 

 

Pages