Ostoslistalle!
Omista joululahjatoiveistani olen täällä jo kerran kirjoitellutkin, mutta mikäli joku siellä jo stressaa tulevia jouluostoksia, tässä muutama vinkki! Itse olisin enemmän kuin mielissäni, jos paketista kuoriutuisi jokin seuraavista.


Dior Couture by Patrick Demarchelier on kirja, jossa esitellään Diorin haute couture asuja menneiltä vuosilta ja vuosikymmeniltä valokuvaaja Patrick Demarchelierin kuvien kautta. Kuvia on otettu ympäri maailmaa ja niissä esiintyvät niin Giselle kuin Charlize Theronkin. Nämä maistiaiskuvat ainakin lupaavat hyvää, joten kirja on varmasti mieleen jokaiselle huippumuodin ystävälle. Kirja ilmestyy marraskuun aikana ja sitä voi jo ennakkotilata Amazonin kautta. Hinta on noin 70 puntaa.




Kesällä MAC Cosmetics julkaisi tiedotteen, jossa kerrottiin Gareth Pughin kanssa yhteistyössä suunnitellusta kosmetiikkasarjasta. Itse innostuin tästä erityisen paljon, sillä pidän molemmista. Nyt sarja on julkaistu kokonaisuudessaan ja se pitää sisällään kaikki meikkipussin perustuotteet, alkaen siitä itse meikkipussista. Pakkaukset mukailevat MACille tyypillistä minimalismia, mutta Gareth Pugh on tuonut niihin omaksi tavaramerkikseen muodostuneen X -kuvioinnin. Värit ovat tummanpuhuvia ja henkivät tiettyä teknotunnelmaa. Itse aion kärkkyä näistä ainakin tuota yllä näkyvää huulipunaa sekä kynsilakkaa. Euroopassa tuotteet saapuvat kauppoihin joulukuussa, mutta Amerikan maalta näitä saa jo marraskuun 22. päivä. Hinnat ovat tyypillistä MAC hintaluokkaa.



Versace for H&M yhteityömalliston vaatteet ja asusteet saapuvat kauppoihin 18. marraskuuta. Niin kuin Versacelle on tyypillstä, jotkin malliston vaatteista ovat omaan makuuni aivan liian over the top, mutta toisista pidän oikeinkin paljon. Yllä muutama esimerkki niistä, joita voisin harkita jopa jonottavani. Hinnoiltaan mallisto taitaa olla hieman normaalia kalliimpaa henkkamaukkaa. Toivottavasti H&M:llä onkin panostettu tämän malliston kanssa laadukkaisiin materiaaleihin. Jos näitä tuotteita haluat joulupukin konttiin haalia, niin paikalla pitää olla ajoissa! Nämä eivät nimittäin kaupoissa kauan vanhene, mikäli kysyntä on samanlaista kuin aiempien yhteistyömallistojen kohdalla.
Näiden lisäksi ennen joulua on vielä luvassa henkkamaukan Lisbeth Salander -mallisto ja mikäli joulupukki muistaa tänä vuonna rahakkailla kirjekuorilla, kannattaa ne säästää ensi helmikuulle. Pikkulinnut ovat nimittäin visertäneet eräästäkin Mary Katrantzou yhteistyömallistosta... ja ei, nyt en puhu siitä laukkumallistosta ;)
Happy shopping everyone!


Kommentoi