Ladataan...
i make cake

Huhhuijaa mikä viikko. Tai siis viikot. Jotenkin vaan mehut poissa ja olo on  v ä s y n y t. Uusia oivalluksia on tullut, mm. se että aivotyö on melkeinpä mahdotonta pitkän, melko fyysisen työpäivän jälkeen. Senkin opin, että työpäivä tuntuu erittäin lamaannuttavalta, jos on sitä ennen viettänyt edes muutaman tunnin kirjastossa. Että tällaista. Päädyin sitten lopulta eilen illalla koomassa selailemaan viikon takaisia kuvia ja löysin tämän ystävänpäivänä tekemäni kakun, joka on ehkä yksiä lemppareitani. 

Tiedättekö sen tunteen kun on keksinyt jonkun hyvän idean. Sitä muhii ja säilöö pikku päässään eikä uskalla ehkä heti jakaa muille, ihan kuin se sen seurauksena katoaisi. Tätäkin reseptiä olen hillonnut ajatuksissani jo piiiiitkään, mutta vihdoin tajusin että kyllä muutkin ansaitsevat hyvää kakkua. Tästä nimittäin tulee vaan hirmu hyvää. Taidan kehua jokaisessa postauksessani täällä omia (onneksi välillä myös muiden) reseptejä, mutta uskokaa jooko silti. Pehmeetä, kirpeetä, makeeta, N A M I A. Sen kummemmitta, pistäkääs kakkua tulemaan, lupaan ettei tuu paha kakku! Paitsi että omani tein ohjettani kunnioittamatta, ja suklaapohja maistui melko pahvilta - tehkää te toisin ja noudattakaa reseptiä. :)

VADELMAUNELMA 
(pieni, n. 15-20 halkaisijan vuoka > tuplaa/triplaa tarvittaessa)

pohja:

100g tummaa suklaata
50g voita
50-60g sokeria (maun mukaan)
2 munaa

>> Vuoraa pieni irtopohjavuoka leivinpaperilla. Laita uuni lämpeämään 175c. Sulata voi ja lisää suklaa paloiteltuna. Sekoita tasaiseksi ja lisää munat ja sokeri. Kaada taikina vuokaan ja paista n. 20-30 min, riippuen kuinka kypsäksi haluat pohjan.

mousse:

300g vadelmia (2dl pyrettä)
2 rkl sokeria
120g vaniljarahkaa (jos käytät maustamatonta, lisää ripaus aitovaniljaa/vaniljasokeria)
2 dl kuohukermaa
limen mehu
4 liivatelehteä

>> Keitä vadelmat, limen mehu ja sokeri keskenään kattilassa kiehuvaksi. Kaada seos siivilän läpi jotta saat eroteltua vadelman siemenet pois. Kaada takaisin kattilaan ja kuumenna. Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä 3 min, ja lisää ne sitten kuumaan pyreeseen yksitellen, koko ajan sekoittaen. Anna jäähtyä.

>> Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää rahka edelleen vatkaten. Lisää jäähtynyt vadelmapyre joukkoon varovasti vispilällä vatkaten. Kaada mousse jäähtyneen kakkupohjan päälle ja anna olla kylmässä muutaman tunnin tai yön yli.

Viikonloppua jo odotellessa, bisout kaikille! Ottakaa rennosti xxx

Share

Ladataan...
i make cake

Ystävänpäivä lähestyy ja ideoita kullalle tai kaverille on moni varmasti vailla. Itse jaan haleja ja toivotuksia, sekä tietenkin kokkailen sillä tie sydämeen vie tunnetusti vatsan kautta. Joka on muuten ihan totta. Pari idistä kokosin silti niille, joilla pää lyö tyhjää:

Jos haluat yllättää rakkaasi tekemällä pizzaa, tämä on oikea resepti.

Jos taas tahdot muistaa ystäviäsi jollain makealla, tarjoaa FOOD52 monta eri vaihtoehtoa.

Varma valinta on myös suklaakakku, jonka ohjeen löydät täältä. Sen voi leikata sydämen muotoiseksikin, jolloin pääsee itse maistelemaan lopputulosta. En kerro kuka tätä jaksaa ehdottaa joka kerta kun leivon, mutta henkilö varmasti tunnistaa itsensä...

Ja jotta reseptiarkisto saisi pitkästä aikaa täydennystä, jaan ohjeen raakasuklaista joita tein itselleni ystävänpäivälahjaksi jo pari päivää sitten. Mausteena käytin espressoa, mutta sen voi myös jättää pois tai lisätä omia suosikkejaan pähkinöistä kuivamarjoihin.

RAAKASUKLAA

100g kookosöljyä
5 rkl (raaka)kaakaojauhoa
35-50g agavesiirappia/hunajaa/vaahterasiirappia
ripaus aitovaniljaa
ripaus (ruusu)suolaa
1 vajaa tl hienoksi jauhettua espressoa

>> Sulata kookosöljy vesihauteessa juoksevaksi nesteeksi. Lisää hunaja/siirappi ja sekoita. Sekoita joukkoon loput ainekset ja lisää jotain tarvittaessa. Kaada suklaaseos muotteihin ja pistä jääkaappiin tai pakkaseen, kunnes suklaa on jähmettynyt. Säilyy pakkasessa kauan, jääkaapissa noin 5 päivää. Syö huoneenlämpöisinä, mutta säilö kylmässä. Nam.

Ihanaa ihanaa ystävänpäivää kaikille jo nyt xxx bises

Share

Ladataan...
i make cake

Kaikki alkoi siitä kun mentiin Hymyyn kahville. Töissä olin juonut jo kahvimittarini täyteen - josta kohta lisää -, sekä litkinyt teetä kyllästymiseen asti. Näin ollen valitsin sieni-kaakaojuoman, Four Sigma Foodsin XOCO Bluen. Kaikenlaisia sienimietteitä alkoi heti pyöriä päässä, sillä olin jo edellisenä päivänä ostanut Kluuvin BeGood-kahvilasta jotain sienijuomaa ja kieltämättä oli mielenkiintoista. Nyt jo testanneena uskalsin tilata tätä reishijuomaa, sillä ystäväni tietää näistä jutuista paljon paremmin kuin minä itse, ja kehui juoman olevan ihanaa.

Nämä Xocot voidaan siis nauttia kylminä "espresso"shotteina, tai n. 1 dl kuuman veden kanssa. Tuloksena makeahkoa kaakaon makuista teetä, joka kuitenkin näyttää lupaavasti kahvilta. Että mitä.

Tykkäsin mausta kovasti, ja jotenkin Hymyssä tuli muutenkin niin seesteinen ja terveellinen olo että sienijuomat alkoivat heti himottaa. Sovittiin ystäväni kanssa että tehdään reissu Ruohonjuureen ja napataan paketit kumpaakin makua. Tuo sininen on stressinlievitykseen, rauhoittumiseen ja mm. unenlaadun parantamiseen. Tätä juon parhaillani ja voin sanoa että jo pelkkä lumevaikutus on lupaava, zzz. Salaisuutena on nimenomaan tämä reishi, joka rentouttaa kehoa ja tasapainottaa hormonitasoja, sekä lisätehoa saadaan vielä kaakaosta nostamaan mielihyvähormoneja. Punaista maistoin juuri Hymyssä, sillä kaipasin pakurikäävän (eli chagan) tuomaa potkua iltapäivään. Tässä oli myös mm. cayanne-pippuria, joka sekin on tunnettu piristysmauste.

Pelkästään jo sienten nimet (reishi, chaga...) pistävät pääni sekaisin. Jotain uutta silti taas maistoin, koin ja kaiken lisäksi ihastuin. Ylhäällä jo viittasinkin kahvinjuomisiini, jotka ovat jostain syystä vähentyneet hurjasti tällä viikolla. Niin hurjasti että pelkään olevani kipeä. Tänä aamuna kiskoin pakolla alas suodatinkahvia, sillä espresso tuntui liian vahvalta. Todella outoa, sillä perusannos on päivässä helposti 8 sinkkushottia. Alan vihdoin uskoa kyllästymiseen, jopa kahvin kanssa, mutta pakko myöntää että olen samalla vähän surullinen. Kahvi on nimittäin mun juttu. Ehkä siirryn hetkeksi sienijuomiin ja kehon puhdistuttua kahvin tuomasta (?) pahaolosta totuttelen taas pikkuhiljaa espressoon. Tai edes siihen suodatinkahviin.

Avautumisista astiastoihin... KoKon 10-vuotissynttäreiden kunniaksi juon juomaani sarjan kupposesta. Muistan kun astiasto tuli, sillä rakastuin siihen heti ja aloin keräämään astiastoa, koska "kun sitten heti isona muutan pois kotoa". Määrätietoisesti kupposet olelevat nyt ensiasunnossani, kolmessa eri värissä ja olen edelleen niihin yhtä tyytyväinen kuin 10 vuotta sitten. Stockalta sai ainakin viime viikolla tuntuvan alen koko KoKosta, vinkkinä vaan muillekin... xxx bisous

Share