Ladataan...
i make cake

Nyt on luvassa smoothiepakettia. Kesän lähestyessä mieltymykset muuttuvat pikku hiljaa kevyempiin ja kylmempiin ruokiin. Aamaiseksi tai välipalaksi nautittu smoothie voidaan joko nauttia juotavana tai kohmeisena, jäätelömäisen lusikoitavana. Kokosin tähän muutaman raikkaan reseptin joita itse tulen käyttäneeksi usein sekä pienen vinkkilistan mitä koitan muistaa smoothiebowleja tehdessä. Tämähän ei ole lainkaan vaikeaa, mutta pienillä nikseillä surauttelusta saa entistäkin helpompaa. Kurkkaa myös aiempi superfood-postaukseni täältä, josta löydät lisää reseptejä.

  • Jos käytät banaania, pilko ja pakasta se. Ennen smoothien valmistusta anna banaaniviipaleiden sulaa kohmeisiksi noin 5-10 minuuttia jotta blendaamisesta tulee helpompaa.
     
  • Banaanin voi korvata myös pakastetulla päärynällä; tällöin kuori ja pilko päärynä ennen pakastamista ja anna sulaa kohmeiseksi samalla tavalla ennen valmistusta.
     
  • Sama pätee pakkasmarjoihin, ota nekin kohmettumaan 5-10 minuuttia ennen valmistusta.
     
  • Mikäli smoothie tuntuu liian paksulta tai sauvasekoitin / blenderi ei sekoita massaa, lisää pieni loraus vettä / (kasvi)maitoa / mehua / kookosöljyä.
     
  • Chiahyytelö lisää kuidun ja proteiinin määrää: sekoita 1 dl chiasiemeniä edellisiltana noin 3 dl vettä kanssa ja anna turvota yön yli geeliksi. Tätä geeliä voit lisätä smoothien joukkoon esim. 2-3 rkl, jolloin saat siitä ravinteikkaan ja täyttävän.
     
  • Vaikka omistankin tehokkaan blenderin, tykkään tehdä paksummat smoothiet sauvasekoittimella: yhdelle valmistettaessa blenderi ei ole tarpeeksi täynnä ja nestettä pitäisi lisätä liikaa, jolloin jäätelömäinen koostumus on vaikea saavuttaa. Kokeile mikä on itsellesi paras!
     
  • Tuore inkivääri, minttu, kaneli, kardemumma, vanilja, lucuma, maca, raakakaakao ja carob ovat sellaisia lisiä jotka sopivat yllättävän moneenkin smoothieen. Kokeili lisätä näistä jokin tavallisen smoothiesi joukkoon tuomaan vaihtelua.
     
  • Viherjauheiden maku on helppo peittää mintulla, kurkulla, kiwillä ja varsinkin sitrushedelmillä.
     
  • Lehtivihreää käyttäessä luota mahdollisimman tummaan: mitä tummempi, sitä enemmän siinä on ravinto-arvoja ja antioksidantteja.
     
  • Jos riittää aikaa ja voimaa, koristele kulho kauniiksi :)

Ohje on kaikissa sama: blendaa joko sauvasekoittimella tai blenderissä kaikki ainekset tasaiseksi massaksi, siirrä kulhoon ja nauti välittömästi. Parasta smoothie on viileänä, varsinkin lämpimillä keleillä. Reseptit ovat erittäin helppoja ja voit muutella niitä mieltymystesi mukaan; vaihda marjat suosikkimarjoiksesi, lisää lusikallinen proteiinijauhoa tai ehkä jotain maustetta.

PORKKANA-TYRNI SMOOTHIE
yhdelle

1 pakastettu banaani tai iso kourallinenn pakastemangoa
1 porkkana joko raastettuna tai paloiteltuna (jos omistat tehokkaan blenderin, paloittelu riittää)
loraus sitruunamehua
puolikas appelsiini
loraus 100 % tyrnimehua

+ lisää halutessasi:
1 cm pala inkivääriä kuorittuna
0,5 tl kurkumaa
0,5 tl kanelia

PUOLUKKA-KOOKOS SMOOTHIE
yhdelle

1 pakastettu banaani
1,5 dl pakastepuolukoita
2 rkl kookoskermaa
ripaus vaniljaa
(halutessasi: ripaus kardemummaa)

MUSTIKKA-INKIVÄÄRI SMOOTHIE
yhdelle

1 pakastettu banaani
1,5 dl pakastemustikoita
1 cm pala tuoretta inkivääriä kuorittuna
1 rkl kookosöljyä

VIHERSMOOTHIE

1 pakastettu banaani
1,5 rkl kookoskermaa tai -mannaa
kourallinen pinaattia / muuta lehtivihreää
1 tl spirulinaa / muuta viherjauhetta
limen tai puolikkaan sitruunan mehu
4 cm pala kurkkua
1 kiwi
5 mintunlehteä
1 cm pala inkivääriä kuorittuna

Arvon myös kaikkien lukijoiden kesken Foodinin tuotepaketin jolla saa tuotua smoothieen vieläkin enemmän potkua ja energiaa. Paketista löytyy kookosöljyä, viherjauhetta sekä chiasiemeniä. Kerro kommenttikenttään mikä on oma suosikkismoothiesi, tai mitä tykkäät siihen yleensä laittaa. Arvonta suoritetaan 25.5.2016, jonka jälkeen laitan pakettia tulemaan voittajalle. Lisäksi saatte kaikki koodillä mira20 Foodinin nettikaupasta 20% alennusta 22.5 asti, sekä Facebookista voi poimia muut tarjoukset ja kilpailut!  Herkullisia smoothiehetkiä ja onnea arvontaan! xxx bises

Share

Ladataan...
i make cake

Äitienpäivä lähestyy ja toivottavasti mahdollisimman moni aikoo jollain lailla omaansa muistaa . Kakku on helppo valinta sillä se on itse tehtynä aina yksiä sympaattisimpia lahjoja joita voi saada ja samalla sillä saa suun makeaksi. Listasin tähän blogistani löytyvistä resepteistä omasta mielestäni 10 sopivinta ohjetta joista voit valita omalle äidillesi juuri sen sopivan. Kaiken tyylistä pitäisi löytyä, mutta jos ei näistä kymmenestä vieläkään nappaa, löytyy kakut- osiosta vielä 20 muuta... 

PORKKANAKAKKU - Onko äitisi perinteisen porkkanakakun ystävä? Tästä mehevä resepti siihen pienellä rosmariini-twistillä jonka voi toki jättää pois mikäli haluat perinteisen version.

TARTE AU CHOCOLAT - Toinen varsin perinteinen tai ainakin ranskalainen on suklaapiirakka joka sopii oikein tumman suklaan ystävälle.

VALKOSUKLAAKAKKU - Vaaleamman suklaan fanille sopii valkosuklaakakku maustettuna puolukoilla tai muilla haluamillasi  marjoilla.

MUSTAHERUKKAINEN MOUSSEKAKKU - Suklaan ja mustaherukan yhdistelmä on lyömätön, lisäksi tämä resepti toimii myös loistavasti esim. vadelmalla.

RAAKAKAKKU - Melkein samanlainen versio raakakakkuna mikäli äiti tykkää hieman terveellisemmistä herkuista. Raakakakkureseptejä löydät sivulta lisääkin, mutta tämä on ehkä yksi oma suosikkini.

VEGAANI SUKLAAKAKKU - Toinen hyvä terveellisempi kakkuvaihtoehto on tämä suussasulava suklaakakku. Ainesosat saattavat hämätä, mutta mokkainen suklaamousse on kerta kaikkiaan koukuttavaa.

MASCARPONEPIIRAKKA - Nyt alkaa myös pikkuhiljaa ainakin ulkomaisten mansikoiden sesonki, ja tämä kesäinen piirakka on nopea valinta.

MANTELINEN RICOTTAKAKKU (G) - Tämä luonnostaan gluteeniton mantelikakku on mehevä ja ihanan rustiikkinen, pienellä twistillä sitruunaa tietysti.

PÄÄRYNÄKAKKU KINUSKILLA - Paljon kiitosta saanut päärynäkakku on rennompi valinta juhlapöytään, mutta maultaan ei ollenkaan vaatimattomampi.

SUKLAAKAKKU - Perinteinen suklaakakku on nopea ja loistava valinta joka ei petä koskaan. Linkin takaa löydät omat vinkkini hyvän suklaakakun tekoon. Kommentoi postausta mikäli listasta puuttuu jotain mielestäsi tärkeää :)

Näistä toivon mukaan löytyy pari potentiaalista vaihtoehtoa, kommentoikaa mikä on suosikkinne jos sellaista löytyy ja tietenkin lisää kakkuja löytyy sivupalkista kakut- kohdasta klikkaamalla. Oikein ihania äitienpäivävalmisteluja sinne kaikille, bises xxx.

Share

Ladataan...
i make cake

Näin vappua ennen on hyvä paasata vielä vähän terveydestä ja miettiä mihin sitten juhlimisen jälkeen kannattaa satsata - ruokaa miettien tietenkin. Ajattelin vihersmoothien vastapainoksi kirjoittaa hieman pehmeistä rasvoista ja miten ja missä niitä yleensä käytän. Moni hoitaa esimerkiksi ihoaan vain ulkoisesti, on siirrytty luonnonkosmetiikkaan taikka hieman kalliimpiin seerumeihin. Sisäisesti nautituilla rasvoilla on kuitenkin yhtä suuri vaikutus, ellei jopa suurempikin kuin ulkoisesti kasvoihin hierottavilla voiteilla.

Miten tämä sitten liittyy ruoanlaittoon? Itse pohdin melkein kaiken ruoan kautta: miten voin, tunnen, lepään, nautin ja juhlin. Kaikkiin näihin liittyy ravinto olennaisesti, oli se sitten vihersmoothieta tai juustokakkua. Juhlat eivät ole mitään ilman kakkua ja herkullista ruokaa, eikä hyvä olo ilman perusterveellistä ruokavaliota. Tärkeintä on pehmeiden rasvojen runsas lisääminen ruokavalioon: pähkinöitä, avocadoa, öljyjä ja kalaa. Etuna mm. hiusten nopea kasvu ja ihon normaali kosteustasapaino. Suomalaiset syövät nimittäin edelleen aivan liikaa tyydyttyneitä rasvoja huolimatta terveyssuosituksista koskien pähkinöiden, kasviöljyjen ja rasvaisen kalan lisäämisestä ruokavalioon.

Kaikki pähkinät sisältävät runsaasti pehmeitä rasvoja, mutta on muutamia jotka erityisesti vahvistavat ihon hyvinvointia. Parapähkinä sisältää runsaasti sinkkiä, A- ja E-vitamiineja sekä seleeniä joka mm. tehostaa ihon kimmoisuutta. Toinen kauneuspähkinä on saksanpähkinä jossa on myös runsaasti omega3-rasvahappoja, flavonoideja sekä E-vitamiineja. Näitä varsinkin kannattaa lisätä aamupuuron tai jogurtin joukkoon - kourallinen päivässä riittää.

Itseltäni löytyy kotoa runsaasti pähkinä- ja siementahnoja joten pehmeiden rasvojen nauttiminen onnistuu sitäkin kautta. Lusikallinen smoothien joukkoon, jogurtin tai puuron päälle. Suosikkini on parapähkinätahna, joka löytää tiensä mitä kummallisimpiinkin aterioihin. Sitä voi tosin lusikoida suoraankin purkista parin hedelmäviipaleen kanssa mutta kannattaa olla varuillaan ettei purkki hujahda kerralla, tämä on aika koukuttavaa kamaa. Uusin suosikkini on ollut korvata puuron voisydän parapähkinätahnalla, se sulaa siihen täydellisesti ja hieman sekoitettua puuro on kuin karamellisoitua ja täyteläisen pähkinäistä - varsinaista luksuspuuroa siis! Lisukkeeksi sopivat kaikenlaiset hedelmät ja marjat, suosikkini on joko banaaniviipaleet tai suomalaiset mustikat.

Puuron voi tehdä kauraan, tattariin, amaranttiin, ohraan tai kvinoaan - tässä ohje kvinoaversiostani, joka pitää muuten nälkää pidempään kuin tavallinen kaurapuuro. Johtuu todennäköisesti kvinoan korkeammasta proteiinipitoisuudesta, ja vielä lusikallisen parapähkinätahnaa jälkeen puuro on entistäkin täyttävämpi.

KVINOAPUURO PARAPÄHKINÄSYDÄMELLÄ
yhdelle

1 dl kvinoaa
2 dl manteli- / kaura- / tai tavallista maitoa
ripaus (ruusu)suolaa

+ lisukkeeksi: parapähkinätahnaa, banaania, kaakaonibsejä, marjoja, ...

>> Huuhdo raaka kvinoa kiehuvalla vedellä pariin kertaan. Lämmitä maito kattilassa melkein kiehuvaksi ja lisää hyvin huuhdottu kvinoa ja ripaus suolaa. Laita kansi päälle, ota lämpö pois tai max ykköselle ja anna hautua kannen alla noin 10 min tai kunnes puuro näyttää valmiilta. 

>> Tarjoa puuro haluamiesi lisukkeiden kanssa.

HUOM! Jos tahdot puurostasi entistä herkullisempaa, lisää banaaniviipaleet jo keittovaiheessa puuron joukkoon karamellisoitumaan.

Näillä eväillä toivottelen jo hauskaa vappua ja ehkäpä kerkeän vielä yhden kakun vapuksi tänne julkaisemaan... bises xxx

Share

Pages