Kun kakkubloggaaja aloittaa sokerilakon / Vegepaistos.

Ladataan...
i make cake

Uusi vuosi alkoi kuukauden mittaisella sokerilakolla. Mielenkiintoinen valinta kakkubloggaajalle, joka tekee niin omaksi kuin muidenkin iloksi kakkuja ja muita herkkuja lähes päivittäin. En ollut edes tajunneeni olevani niin suuressa sokerikoukussa - esimerkkinä huonontunut unenlaatu jonka uskon paranevan vieroitusoireista toivuttuani.

Blogin puolella tämä saattaa näkyä varsinaisena hiljentymisenä tai tällaisten ruokaisampien reseptien merkeissä. Nyt innostuin väsäämään kasvispaistosta joulun yli jääkaapissa lojuneista vihanneksista ja juureksista. Varsin täyttävää vegeruoaksi, tosin menee se lihan lisukkeenakin täyttävämpää kaipaaville.

Itselläni oli kaapissa punajuuria, bataatti, sipulia ja lehtikaalta. Kuivakaapista löysin valmiiksi keitettyjä vihreitä linssejä ja jottei lopputulos olisi ollut pelkkää sosekeittoa, viipaloin punajuuret kiekoiksi, bataatin surautin sileäksi ja lehtikaalit ja linssit pelkästään maustoin reilulla kädellä. Lopputulos oli aivan älyttömän hyvä olettaen etten tiennyt mitä sieltä uunista valmistuisi. Lämpimänä tarjoiltuna parasta nyt kun ulkonakin kylmentää pikku pakkanen, mutta luulen että menee kylmänäkin. 

Koska tämä meni lounaasta, tein pienen sivusalaatin vielä ylijääneestä lehtikaalista. Suolaa, pippuria, balsamicoa ja oliiviöljyä hieroen kaali notkistuu salaattimaisen pehmeäksi ja maukkaaksi lisukkeeksi.

VEGEPAISTOS
kahdelle

1 pieni bataatti
1 suuri sipuli
4 valkosipulin kynttä
2 suurta punajuurta tai 4 pientä
1 pkt valmiiksi keitettyjä vihreitä linssejä
1-1,5 dl kookosmaitoa tai muuta maitoa
muutama suuri lehti lehtikaalta

vaihtoehtoisesti tuoreita yrttejä: basilikaa, oreganoa, timjamia, salviaa jne...
suolaa & pippuria
oliiviöljyä

>> Kuori punajuuret ja leikkaa niistä ohuita viipaleita. Hiero oliiviöljyssä ja suolassa ja paahda 200c uunissa kunnes ne ovat pehmeitä ja hieman saaneet väriä.

>> Jatka kuorimalla bataatti ja kuutioi se pieniksi paloiksi. Keitä paloja vedessä parin valkosipulin kynnen kanssa kunnes palat ovat täysin pehmeitä. Kaada vesi pois ja surauta bataatin palat ja valkosipulin kynnet tehosekoittimessa yhdessä suolan, pippurin ja kookosmaidon kanssa tasaiseksi pyreeksi. Lisää kookosmaitoa kunnes seos on tasaisen silkkistä ja koostumus on sopiva.

>> Mausta linssit suolalla, pippurilla, lorauksella oliiviöljyä ja suuren nipun tuoreita yrttejä kanssa. Sekoita ja anna maun tasautua punajuuriviipaleiden vielä kypsyessä. Pilko sipuli silpuksi ja kuullota pannulla oliiviöljyn kanssa. Lisää pannulle pari lehtikaalin lehteä kovat osat poistettuina ja kuullottele hetki.

>> Kun punajuuret vaikuttavat valmiilta, ota ne pois uunista ja hiero pieneen paistinvuokaan oliiviöljyä. Aloita kerrostaminen punajuuriviipaleilla, lisää kerros sipuli-lehtikaaliseosta ja päällystä bataattipyreellä ja linsseillä. Toista tätä kunnes kaikki ainekset on käytetty. Paista vielä noin 20 minuuttia uunissa ja tarjoa lämpimänä salaatin kanssa.

Hyvää alkanutta vuotta 2016, bises xxx

Share

Kommentit

katskuu (Ei varmistettu) http://keepongrowing-kk.blogspot.com

Siis ou mai gaad. Jäin selaamaan sun blogia super pitkälle kun en ollut pitkään aikaan käynyt lukemassa ja siis nää sun kuvat on niiin herkullisen näköisiä! Good job :--)

i make cake.
i make cake

Voi vitsi, kiitos kauniista kehuista :) xxx

Kommentoi

Ladataan...