Makujogurttien koti-opas + voita liput I love me- messuille!

Ladataan...
i make cake

Meillä oli lapsuudessani kotona aina luonnonjogurttia ja maustamatonta viiliä. Ei ollut mansikkajogurteista ja Viiliksistä tietoakaan, ne olivat aina yökyläilyn kohokohtia tällaiselle luomukodissa eläneelle sokerihiirelle. On meillä aina rakastettu hyvää ruokaa ja herkuteltu säännöllisesti, mutta valmiiksi maustetut sokerijogurtit ovat olleet punaisella listalla. Ja oikeastaan hyvä niin.

Se mikä jo itsessään oman jogurtin maustamisessa on parasta, ovat rajattomat makuyhdistelmät. Saat tehdä juuri sellaista jota haluat, sekä juuri sellaisen määrän kuin haluat. Aika helppoa eikö? Yksi päivä tässä taas mustikkajogurttia napaan vedellessäni tajusin että vaikka resepti itsessään on niin yksinkertainen ettei sitä sellaiseksi edes varmaan voi kutsua, voi joku teistä olla vielä epätietoinen kaiken tämän helppoudesta. Tässä siis mun omia suosikkeja jogurtin maustamiseen, mikäli tavallinen maustamaton jogurtti alkaa tökkiä! Käytän itse usein luomu soijajogurttia, joten kasviversio toimii luonnollisesti samoin kuin tavallinenkin.

MAKUJOGURTTI
tästä riittää useammalle, noin 3-5 annosta riippuen annoskoosta

1 prk (à 500g) vapaavalintaista, maustamatonta jogurttia

lisäksi jotakin näistä:

  • marjapyrettä n. 1-2 dl riippuen halutusta vahvuudesta (mustikka, mansikka, vadelma, puolukka, mustaherukka, tyrni, ...)
  • 2-5 rkl kuivattua 100 % marjajauhetta (näitä saa nykykään melkein kaikista ruokakaupoista)
  • ripaus vaniljaa / kanelia
  • ripaus kardemummaa + 1 dl mustikkapyrettä
  • ripaus lakritsinjuurijauhetta + vadelmapyrettä
  • ripaus punajuurijauhetta (tätä löydät mm. täältä) + 1 dl mustaherukkapyrettä

>> Sekoita haluamasi pyreet/jauheet jogurtin joukkoon, anna tasoittua ja maustua hetki ja nauti myslin ja muiden lisukkeiden kanssa.

Marja- ja hedelmäpyreet onnistuvat helposti: blendaa tehokkaalla blenderillä/sauvasekoittimella marjat/hedelmät tasaiseksi ja mausta tarvittaessa hunajalla. Tehokas tapa saada siemenet (esim. vadelmasta) pois on kuumentaa marjoja kattilassa (tee näin muutenkin ulkomaisille marjoille!), painelemalla kuuma marjaseos siivilän läpi jolloin jäljelle jää puhdasta, siemenetöntä ja sileää pyrettä. 

Arvon myös Foodinin kanssa 2 x 2 lipun pakettia 21-23.10.2016 järjestettäville I love me- messuille jonne voittajat saavat ottaa ystävän mukaan. Myös pientä lahjapakettia on tulossa lippujen kylkeen ;) Ilmoita kommenttiboksiin mikä makujogurtti on lempparisi tai mitä haluaisit jatkossa kokeilla! Arvontaan on aikaa osallistua ensi perjantaihin 14.10 asti. Kaikille messuille tuleville myös tiedoksi, että Foodinin standilla on ihanan turkulaisen Pure- kahvilan raakakakkuja ja -jätskejä tarjolla... namnam! Mut voi myös bongata messuilta ainakin joku päivä :)  bisous xxx

Share

Kommentit

ride (Ei varmistettu)

Kirpsakka tyrni yhdessä makean mangon kanssa on ihana kombo maun ja värin puolesta! Loistava flunssantappotuju ja väripiristys kans näin kylmenevään syksyyn.

Tiinukka (Ei varmistettu)

Mustikka on herkkua! Kookos voisi olla hyvää kanssa!

tintti2 (Ei varmistettu)

lakritsijuurella vois kokeilla,

Marij (Ei varmistettu)

Kookos olisi hyvää!

Kaijal (Ei varmistettu)

Tyrni olisi varmasti hyvää!

mariamam (Ei varmistettu)

Tuota mainitsemaasi "ripaus lakritsinjuurijauhetta + vadelmapyrettä" -compoa täytyy kyllä testata!

emmi / emerentus (Ei varmistettu)

Mun lemppari on kyllä ehdottomasti tyrni! :-)

Jaana Juliaana (Ei varmistettu)

Mustikkaa sen olla pitää... ja itse poimittua.

NinaA (Ei varmistettu)

Mansikkaa tulee itse eniten käytettyä jogurtissa, mutta täytyy jatkossa kokeilla myös tuota lakujauhetta!

PiaK (Ei varmistettu)

Tyrni on kyllä ehdoton ykkönen!

Heippa (Ei varmistettu)

Mustikka on mun ikisuosikkini!

Sansba (Ei varmistettu)

Mustikka maistuu aina!

Meliina (Ei varmistettu)

Lempparini on kookos-soijajugu, namm! Vadelma tai lakkajugurtti voisi olla myös hyviä :)

Sallav (Ei varmistettu)

Mansikka on perussuosikki, ja mustikka toimii myös. Valmiista kaupan jogurteista kahvi on myös yksi lemppari, joten sen jos saisi jotenkin kotikonstein tehtyä!

Eloveenainen (Ei varmistettu)

Vadelma-laku kuulostaa herkulta. Täytyypi testata!

maryjane
sinkkublogi

Kirsikkajogurtti voisi olla aika mielenkiintoinen. Oon niin kirsikkafani, mutta harmittaa kun kirsikkajogurtteja on niin vähän.

MinnaB (Ei varmistettu)

Mustikkaa tai marjajauhetta kokeilisin minäkin. Kaikki mikä tuo väriä ja energiaa syksyyn tuntuisi tänään hyvältä! Kiitos ideasta joka tähtää sokerin vähentämiseen.

hilavitku (Ei varmistettu)

Banaanista ja mansikasta tulee aina lapsuus mieleen:)

Suivi (Ei varmistettu)

lakritsi&vadelma on kyllä huippuyhdistelmä! :)

jermia
Itärajapakolainen

Banaanijugurtti on hyvää, mutta vadelmaa haluaisin kokeilla :)

ulrikanyfors (Ei varmistettu)

Lakritsi-päärynäjogurtti, namm!

Katjuskainen (Ei varmistettu)

Oi tuo mustikka-kardemumma kuulostaa ihanalta!

Hanna (Ei varmistettu)

Banaani, kookos ja manteli sopii soijajogurttiin hyvin. Marjatkin tietysti. Lakritsijuurijauhetta kokeiltiin kerran rahkaan, mutta se ei oikein toiminut. Punajuuri voisi olla mielenkiintoinen tuttavuus :)

Annis (Ei varmistettu)

Ihana arvonta! Mustikkajugu on ihanaa. Luumujugua voisi kokeilla pian kausimakuna:) kiitos ihanasta blogista!

Elise H. (Ei varmistettu)

Mansikkajogurtti on itselleni mieluisaa :)

tanntttu (Ei varmistettu)

Tyrni kiinnostaisi!

Tit (Ei varmistettu)

Kyllä se on tuo perinteikäs mustikka!

Mustikka + kardemumma toimii niin upeesti smoothiessa, että pitää koittaa sitä juguunkin joku kerta. Alkoi kyllä heti mielessä pyöriä lapsena syödyt kerrosviilit, joissa pohjalla oli jotain ihanaa hilloa ja päällä maustamaton viili. Ruusunmarja oli lapsuuden suosikki, ehkä toimisi vielä aikuisenakin!

i make cake.
i make cake

Kerrosviilimuistelut alkoi täälläkin kun mainitsit ton ruusunmarjan <3 palkinto tulee sulle, pistäthän mahdollisimman pian meiliä mulle osoitteeseen: imakecakeblogi@gmail.com !

Anniina a (Ei varmistettu)

Tyrni! :)

Jeenz (Ei varmistettu)

Mansikkamustikkavadelma! Kelpaa myös yksi vuotiaille kaksosilleni :)

Arle (Ei varmistettu)

Mustikka ja mansikka miksaus sopii mun makuhermoille

Susann
Eleganssi

Nyt syksyllä suosikkini on omenalla ja vaniljalla maustettu turkkilainen jogurtti.

Niina V (Ei varmistettu)

Nyt on lempparin papaija-passion.
Uuniomena on myös ihan ehdoton ykkönen.

Mönkkeli (Ei varmistettu)

Tyrniä aattelin kyllä testata! Ja Tyrni sekä kookos vois toimia myös yhdessä ^_^.

Vierailija (Ei varmistettu)

Hunaja ja mustikka toimii aina.

tiiamar (Ei varmistettu)

Lakritsinjuurijauhe ja vadelmapyree kuulostaa niin hyvältä, täytyypä testata! :)

Mariamaria (Ei varmistettu)

Mustikka on ikisuosikki, lakkaa ois ihana kokeilla jos sitä vaan sais pakkaseen tarpeeksi haalittua

Sonja (Ei varmistettu)

Mansikka tai mustikka :)

Rosa B. (Ei varmistettu)

Kylmeneviin ja pimeneviin iltoihin toimii mango-kookos, joka tuo helteiset kesäpäivät mieleen!

Salamanteli (Ei varmistettu)

Mustikka on mun herkku

KCP (Ei varmistettu)

Mansikka-banaani yhdistelmä toimii mulle

Malaika (Ei varmistettu)

Ananas-kookos on toimiva maku

Loreeen (Ei varmistettu)

Mustikka on suosikki :) !

Suvikh (Ei varmistettu)

Puolukkaa voisi testata :)

Meeetta (Ei varmistettu)

Mansikka-vaniljasoijajugurtti on ihan ykkösherkku, mutta mustikka-kardemumma on ehdottomasti kokeiltava!

Mimy (Ei varmistettu)

Ehdoton lempparini on uuniomena! :)

Resus (Ei varmistettu)

Mustikka! :)

Satutäti (Ei varmistettu)

Tyrni olisi varmasti nannaa! :)

Suvi-Tuulia (Ei varmistettu)

Mustikka

Pages

Kommentoi

Ladataan...