RAW ginger bites.

Ladataan...
i make cake

Inkivääri ja minä sovitaan hyvin yhteen. Niin flunssalääkkeenä kuin smoothienraikastajana, tuo inkivääri potkua päivään. Olen uuttanut sitä veteen, tehnyt coctaileja ja rouskutellut sushin lisukkeena. Niin herkkua se on, että oli pakko pyöräyttää vielä raakakakkuakin!

Olen tehnyt jo muutamaan otteeseen brunsseille pieniä raakakkuneliöitä, joissa on välillä ollut maapähkinätäytettä tai kastanjatahnaa. Haikailin kesän alkajaisiksi jotain raikasta mutta silti suklaista, joten tuloksena syntyivät nämä kakkuset. Ja koska Luomuruokatukku lähetti minulle inkivääriä ja kaikkea muuta ihanaa raakaleivontaan, nämä toteutettiin nyt raakana ja raikkaana. Lause jota toistelen blogin puolella useasti, mutta tässä varsinkin se raikkaus pitää paikkansa. 

Normaalia herkullisemmat näistä tekee välissä oleva inkiväärikaramelli sekä raakasuklaakuorrute. Kuulostaa vaivaalloiselta, mutta kaikki syntyy reilusti alle tunnissa, sillä kakkuahan ei missään välissä tarvitse näyttää uunissa. Raakaleivonnan yksiä parhaita puolia! Näin ollen epäonnistuminen kypsennysten kanssa ei ole vaihtoehto, ja voitte lähteä tähän hyvin mielin. Ainoa haaste on saada massoista hyvänmakuiset, missä auttaa jatkuva maisteleminen ja sormella sörkkiminen. Mulla meinaa ainakin usein kulua puolet raaka-aineista "maistelussa", mutta tiedänpähän ainakin minkä makuista ruokaa syntyy.

Käytin ruutuihin Luomuruokatukun tuotteita, joista varsinkin kookoshiutale osoittautui taivaalliseksi. Siis enpäs ole aiemmin tajunnut että se voi olla näinkin laadukasta. En tiedä oliko syynä luomu vaiko jauhatus, mutta tästä lähtien käytän vaan tätä. Piste. Myös kuivatut inkiväärit ovat luomua, ja sopivat hyvin raakaleivontaan, täysruokosokerilla päällystettynä. Melko intensiivinen maku räjähtää suuhun kun maistelee pelkiltään - me like!

Kuulun niihin ihmisiin jotka tahtoisivat syödä pelkkää luomua, mutta joille se ei ole mahdollista. Nuoren yksinasujan on melko vaikea satsata monta kertaa kalliimpiin luomuaineksiin, jos tahtoo tehdä mitään muuta sen luomuporkkanan rouskuttamisen lisäksi. Mutta sen kerran kun sitten valitsee luomua... Ai että. Muistan kun kävimme kerran ystäväni kanssa Anton&Antonissa ostamassa kirsikkatomaatteja. Aurinko paistoi ja meillä oli kesähepeenet päällä. Kuljimme kaupungilla ja napostelimme tomaatteja pelkälteen, suoraan pussista. Ne olivat niin makeita ja herkullisia, aivan eri luokkaa edes Lidlin terttutomaatteihin verrattuna (jotka muuten kelpaavat tähän ikävään melko hyvin). Tämä hetki palaa aina mieleeni kun mietin luomuruokaa.

Hassuja juttuja, mutta en voinut olla muistelematta tätä taas kun kokkailin näistä luomuihanuuksista. Makueron huomaa, joten jos suinkin pystyt, satsaa välillä luomuun.

INKIVÄÄRIRUUDUT

Pohja:

85g taateleita
125g cashew-pähkinöitä
4 rkl kookoshiutaleita
0,5 tl aitovaniljaa
0,5 tl ruususuolaa
6-8 kuivattua inkiväärin palaa

>> Jos käytät kuivattuja taateleita, liottele niitä muutama tunti vedessä ennen valmistusta. Pilko inkiväärin palaset vähän pienemmiksi ja surauta ne ja loput ainekset monitoimikoneessa / blenderissä tasaiseksi. En liottanut cashew-pähkinöitä, sillä halusin rakenteeseen vähän suutuntumaa. Jätä siis surauttelu kesken siinä vaiheessa kun taikinalla on mieleisesi koostumus.

>> Levitä taikina leivinpaperille ja taittele toinen paperi taikinapallon päälle. Kaulitse taikinasta sopivan paksuinen levy, ja asettele levy papereineen sopivalle alustalle - minulla pieni neliövuoka. Pistä jääkaappiin kohmettumaan.

Karamelli-inkivääri-täyte:

85g taateleita
2-3 kuivattua inkiväärin palaa
ripaus aitovaniljaa
0,5 tl ruususuolaa
2 tl carob-jauhoa ( eli Johanneksenleipäpuujauhoa), korvaa halutessa raakakaakaolla tai jätä kokonaan pois
puolikas, kypsä banaani
5 rkl kookosöljyä
tarvittaessa loraus vettä

>> Liota taateleita ja inkiväärin paloja muutama tunti vedessä. Surauta kaikki ainekset vettä lukuunottamatta blenderissä tasaiseksi. Lisää pieni loraus vettä, mikäli seos tuntuu liian paksulta. Levitä täyte pähkinäpohjan päälle tasaiseksi kerrokseksi ja laita taas jääkaappiin kovettumaan.

Raakasuklaa:

1,25 dl kookosöljyä
0,5 tl aitovaniljaa
0,5-1 tl (ruusu)suolaa
2 tl carob-jauhoa
3 rkl raakakaakaota
3 rkl hunajaa, agave- tai vaahterasiirappia
1 tl toco-jauhoa (ei pakollinen)

>> Sulata kookosöljy vesihauteessa juoksevaksi makeutuksen kanssa. Lisää loput aineksista ja sekoittele tasaiseksi massaksi. Lisää tarvittaessa kaakaota, makeutusta tai suolaa. Kaada suklaamassa jääkaapissa kovettuneen kakkupohjan päälle ja pistä takaisin kovettumaan. Ripottele lopuksi pinnalle kaakaonibsejä.

Päälle ripottelin koristeeksi kaakaonibsejä, joista tuli samalla kivaa rouskuvuutta. Olen jäänyt koukkuun näihin kaakaopavun palasiin, ja heittelenkin niitä melkein joka aamu jogurtin tai smoothien sekaan. Kannattaa silti olla tarkkana minkä merkkisiä ja laatuisia nibsejä ostaa, sillä näissä sen eron huomaa erittäin selkeästi maussa. Kitkeryys ja tunkkaisuus eivät kuulu kaakaopavun luonnolliseen makuun :)

Ohjeesta vielä sen verran, että eri kerrokset voi jättää huoletta pois ja tehdä pelkkää pähkinäpohjaa. Se maistuu oikein hyvin välipalapatukkana tai suuremman raakakakun pohjana. Itse halusin nyt jotain luksusta, joten päätin satsata vähän enempään, ja suosittelen lämpimästi ohjeen kokeilua kokonaisuudessaan. Ja jos jäi tuo Luomuruokatukku mietityttämään, voitte kurkata heidän blogiinsa täällä. Itse löysin paljon uutta tietoa mm. idätyksestä, joka onkin tämän kesän projekti. Jos vaikka alkaisin kasvattaa omia vihanneksia täällä yksiössä, niin olisikohan se luomua... Tähän ei varmaan lasketa Ikean ruukkutomaattia ja sitruunapuuta, jotka olen nekin onnistunut kuihduttamaan.

Nyt kuitenkin kesän viettoon ja huolet kasvimaista pois! Hyvää alkanutta, ensimmäistä kesäviikkoa, bisous xxx

Share

Kommentit

Ulrika100 (Ei varmistettu)

Huhhuh kuulostaa ja näyttää niiin hyvältä!!!! Pakko kokeilla

Raakaherkuttelija (Ei varmistettu)

Ihanaa! Menee heti kokeiluun :-) sulla on kyllä yks parhaimpa blogeja mitä tiedän. Keep up the good work!

Luomunaikkonen (Ei varmistettu)

Ihkun raikas resepti! Minä syön jatkossa vaan näitä. Blogisi on ihan paras!

Kommentoi

Ladataan...