Biosolis: Luonnonkosmetiikan aurinkorasva, joka todella suojaa

Siitä on jo puolitoista vuotta, kun laitoin luonnonkosmetiikan Biosolis-aurinkorasvat todelliseen testiin. Lensimme Thaimaahan ja olin kaksi viikkoa täysin uusien puteleiden ja porottavan auringon armoilla. Koska viime kesänä ei paljon aurinkorasvoja tarvittu, tämä suositus on ajankohtainen vasta nyt!

Luonnonkosmetiikan aukkarasvan tehohan perustuu fysikaaliseen suojaan kemiallisen suojan sijaan. Tästä johtuen aine on valkoista ja jättää ihon pinnalle pienen kerroksen, joka tosin imeytyy nopeasti. Otin matkalle mukaan suojakertoimet 30 ja 15, joista vahvemman hylkäsin kokonaan kahden päivän käytön jälkeen, sillä aurinko ei tarttunut tipan tippaa, vaikka laitoin rasvaa pelkästään yhden kerran aamulla! Ei edes pienintä rusketusrajan häivähdystä :D Tämähän on ideaalia silloin, kun auringon todella haluaa blokata eikä jaksa huolehtia rasvan lisäämisestä pitkin päivää.

Suojakerroin 15 sen sijaan mahdollisti pienen päivettymisen, mutta suojasi palamiselta täysin. Enkä tätäkään lisännyt kertaakaan päivän aikana, edes uimisen jälkeen. Rasva tekee muuten upean efektin veden alla, kun aurinko osuu selkään vedenpinnan läpi - koko iho hohtaa valkoista valoa!

Pieni miinuspuoli siitä, että fysikaalinen aurinkosuoja tekee ihon pintaan kevyesti vaalean kerroksen. Kuvassa vasemmanpuoleisessa jalassa normaali kerros Biosolista, oikeanpuoleinen ilman rasvaa. Sitä kun on valmiiksi kalpea, niin ei ihan hirveästi haluaisi kalvakoittaa enempää, mutta ehkäpä joskus järki menee ulkonäön edelle... Joskus ratkaisen asian laittamalla Biosolista hieman kevyemmän kerroksen.

Pitemmittä puheitta, mun ykkössuosikki aurinkorasvaksi, kun halutaan mennä mahdollisimman kevyellä inci-listalla ja luonnonkosmetiikalla. Ei petä koskaan, ei tuoksu juuri miltään, ei tarvitse huolehtia!

Mikä on sun luottotuote auringon blokkaamiseen?

-Meeri

Kommentit

nansk

Hei nyt kiinnostaa, kauanko tuollainen puteli säilyy? Ja mistähän noita saa?

merkkari

No viimeksi käytin tuota samaa purkkia viikonloppuna ja suojasi täysin. On siis nyt yli 1,5 vuotta vanha. Siinä mielessä ei ole väliä mitä paketin kyljessä lukee (enkä millään jaksa nousta tästä vessaan tarkastamaan asiaan :D :D).

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.