Erään sivuhuoneen remontti + ekokosmetologi haussa

Aurorankadun liikkeellämme on ollut melkoisen hyödytön sivuhuone, joka aukeaa kahteen suuntaan. Varastoksi siitä ei ole ollut, sillä näkymä tilaan on ollut esteetön. Onhan se myös varastoksi melkoisen suuri ja kallis. Aloimme haaveilla Folkin omasta ekokosmetologista, joten ajatus väliseinistä alkoi itää.

Tähän väliin kertomus universumin tavasta antaa merkkejä:

Yhtenä aamuna penkkiini istui muuan Elisa, jolta kyselin tuttuun tapaani elämästä ja ajanvietosta. Elisa kertoi opiskelevansa Vallilassa sisustajaksi, näyttöjä oli jo tehty ja viimeisimpänä olivat tehneet mm. väliseiniä. Tudum - tudum - Pääni alkoi takoa sivuhuoneemme ja Elisan välillä ja siltä istumalta lyötiin homma lukkoon - Elisa tekisi meidän sivuhuoneeseen väliseinän ja oven!

Siellä ahkera Elisa työn touhussa ensimmäisenä päivänä.

Mm. tälle kauniille sisustusratkaisulle haettiin muutosta.

Pohjatyöt sivuhuoneen puolella - done!

Yhtenä aamuna töihin tullessani kassan taakse oli ilmestynyt ovi!

Valmis hyllykkö kampaamon puolella, upeaa.

Sivuhuoneen puolella hyllyt ovat valmiina vastaanottamaan ekokosmetologin purtilot kannettavikseen.

Siittäpä kaunis ja harmoninen tila jollekin ihanalle yrittäjälle omaksi työhuoneeksi!

Olen valtavan iloinen lopputuloksesta ja siitä, kuinka vaivattomasti koko projekti tapahtui ilman, että jouduin miettimään yhtään mitään. Annoin Elisalle vapaat kädet ja hän se osasi ottaa huomioon kaiken mahdollisen pyyhkeiden laskostuksesta siivoamisen helppouteen. Onpa ihanaa, että maailmassa on ainakin yksi suunnattoman käytännönläheinen, kaikki asiat huomioon ottava, taitava, omatoiminen ja iloinen sisustajanainen, kiitos!

Ja sitten - meillä olisi nyt tarjolla tunnelmallinen (ja aika hyvin äänieristetty) tila ekokosmetologille! Miksi haemme ekokosmetologia? Koska olemme valinneet itse omille kasvoillemme luonnonkosmetiikan tuotteet jo pitkän aikaa ja haluamme seisoa valintojemme takana. Myös kampaamomme hiustenlaittofilosofia menee niin luonnollisia rajoja, kuin vain synteettisillä väreillä ja tuotteilla on mahdollista. Valikoimiimme on myös jossain vaiheessa tulossa luonnonkosmetiikan tuotteita.

Jos siis olet itse vailla omaa toimipistettä tai tiedät jonkun, joka sellaisesta haaveilee, pyydähän ottamaan yhtettä osoitteeseen meeri (a) folkhelsinki.com. Emme malta odottaa hakemustasi! :)

Aurinkoista fiilistä päivään!
-Meeri

Ps. Sisustajamme Elisa etsii kesätöitä, joten jos tiedät mahtavan paikan, vinkkaahan asiasta ylläolevaan sähköpostiini, niin välitän tiedon Elisalle!

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.