The hair story: Kendall Jenner

Aloitin viime vuonna juttusarjan, jossa käydään läpi ajankohtaisten supermimmien hiusmuutoksia vuosien varrelta. The hair story -sarjassa on jo huikeat kaksi osaa (Scarlett Johansson ja Margot Robbie) enkä ymmärrä miten vain yksinkertaisesti unohdin jatkaa tätä suosittua juttusarjaa! Korjataan asia välittömästi ja käydään käsiksi jumalaisen kauniin huippumallin Kendall Jennerin vaiheisiin.

Tummatukkainen Kendall on pysynyt hiustensa kanssa hyvin luonnollisella linjalla aina eikä hiusten pituutta ole koskaan pätkäisty hartioita lyhyemmäksi. Pienillä muutoksilla saa kuitenkin helposti aikaiseksi uutta ilmettä ja moni tummatukkainen ja pitkähiuksinen lukija voikin napata Kendallilta inspiraatiota pieneen freesaukseen.

Marraskuussa -95 syntyneestä Kendallista löytyy ensimmäiset kuvat kesältä 2009 (vas.), jolloin neiti oli 13-vuotias. Tavaramerkiksi jäänyt keskipäänjakaus on ollut Kendallin valinta alusta asti. Roimat kerrostukset ja kevennykset vaalennetun latvan kanssa tulivat kuvioihin 2010 (kesk. ja oik.).

2011 (vas.) ja 2012 (kesk.) olivat superpitkien hiusten aikaa. Vaalennetusta latvasta on luovuttu, mutta etuosan vahva kevennys pysyy. Oikean reunan kiharrus (2012) on varmaan erikoisimpia kampauksia, joihin Kendall on lähtenyt muutoin simppelissä lookissaan.

2013 kesällä tapahtui ehkä suurin muutos, kun hiuksia leikattiin 10 senttiä ja ne raidoitettiin kauttaaltaan vaaleankupareilla raidoilla. Raidat olivat kuitenkin hävinneet 2014 alkutalveen mennessä (kesk.), samoihin aikoihin kun Kendallin ura alkoi somemaailman avulla lähteä hienoon nousukiitoon. 2014 kesään mennessä (oik) latvojen vaaleus on tullut esiin joko hiusvärin kulumisen johdosta tai koska se on haluttu näkyviin.

2015 Kendall on ollut kuumimpia nimiä koko mallimaailmassa eikä asiaa varmastikaan haittaa huhuiltu suhde One Directionin Harry Stylesiin. Heti alkuvuodesta hiuksista nappaistiin taas 10 senttiä ja latvoihin tehtiin todella luonnollisia aurinkoraitoja (vas.) Kesää kohti hiukset kasvoivat (kesk.) ja loppuvuodesta uutta fiilistä haettiin viime vuoden kohutuimman feikkiotsiksen kanssa (oik.). Kendallilla on päässään otsislisäke, mutta vastaavanlaisen rennon sivuotsiksen voi tehdä myös omista hiuksista (linkki videotutorialiin täällä).

Oma lempparini Kendallin lookeista on viime vuoden tammikuinen piiitkä polkka vaalennetuilla latvoilla. Se on jotenkin todellas fressi! Mikä on sun suosikki?

-Meeri

Kuvat: Popsugar.com, Zimbio.com, Harpersbazaar.com /
Zimbio.com, Zimbio.com, Harpersbazaar.com /
Usmagazine.com, Celebmafia.com, Stylebistro.com /
Harpersbazaar.com, Usatoday.com, Teenvogue.com

Share

Kommentit

hannamariavv (Ei varmistettu) http://www.hannamariav.com

Munkin suosikki on ehdottomasti tuo viime vuoden tammikuun pitkä polkka. Hän on siinä jotenkin niin nuoren aikuisen ja freesin näköinen. Todella upea :) Hyvin näkee kuvista muutenkin Kendallin kehittymisen etenkin meikin ja iän osalta!

hanna
www.hannamariav.com

merkkari

Totta. Jotenkin nuo vuodet kahteenkymppiin saakka on armottomia ja nopeita. Sit seuraakin 10 vuotta lähes samannäköisenä, kunnes alkaa taas tapahtua :D

Omaa silmääni miellyttää jotenkin talviselta näyttävä postauksen viimeinen look. Vaaleat huulet ja kuulas iho yhdistettyinä moderniin kampaukseen.

merkkari

Kyllä, toimii!

Kommentoi