Maailmankuulu balayage 8 tunnissa

Asiakkaamme tuovat usein mukanaan keräilemiään inspiraatiokuvia uusista hiushaaveistaan. Hyvin usein siellä on selattu meidän omaa instagram-hashtagia, josta löytyy luonnollisia tukkaideoita pilvin pimein. Vähintään yhtä usein törmäämme kuitenkin herra Johnny Ramirezin maailmankuuluihin balayage-kuviin. Tämä jenkkilää kiertävä hiusartisti on luonut oman tekniikkansa ihan mielettömien vaaleiden raitojen aikaansaamikseksi ja seuraan itsekin tyypin feediä erittäin aktiivisesti ja inspiroituneena.

Haaveilen itsekin mahdollisuudesta ottaa loma Beverly Hillsiin ja istua hetkeksi Johnnyn penkkiin. Googlailin asiaa ja selvisi, että siinä penkissä ihan pieni hetki sitten vierähtääkin... Löysin pari tarinaa käynneistä Ramirez Tran Salongissa (tarina 1 ja tarina 2) ja molemmat testaajat olivat viettäneet salongin kampaaja-armeijan penkeissä yli 8 tuntia! Siis koko päivän!

Yhden käynnin aikana saatetaan raidoittaa, vaalentaa, taittaa, vaalentaa, taittaa, taittaa, tupeerausraidoittaa ja vielä kerran taittaa. Päivän aikana hiukset saatetaan pestä ja föönata jopa viiteen kertaan, kun väriä hiotaan ja vaalennusta kirkastetaan. Ainakin toisessa tarinoista kuitenkin nostettiin esille kampaajien vakava suhtautuminen myös hiusten kuntoon, joten koko setti tehdään vielä hiuksen ehdoilla. Huh.

Suomen malli, jossa yksi kampaaja tekee yhden pään alusta loppuun, on maailmalla harvinaisempi. Johnnyn salongissa yhtä päätä saattaakin tehdä todella monta kampaajaa, välillä jopa yhtä aikaa Johnnya avustaen. Tällainen kymmenien kampaajien yhteinen projekti saattaa päivän aikana valmiiksi yli 20 tukkaa onkin varmaan ainoa tapa, jolla homman saa kannattavaksi.

Kieltämättä välillä nousee hiki otsalle, kun koittaa saada samat temput aikaiseksi 2,5 tunnissa, mutta kieltämättä ei me kyllä kauas jäädä! :D Aikatauluongelmia saattaa yleensä tulla siinä kohdassa, kun vanhassa on hiusvärissä on jotain mitä pitäisi hirveästi purkaa tai korjata.

Mutta onhan nämä aivan valtavan inspiroivia kuvia, vai mitä? Hiuskateus iskee välittömästi, kun tuota tiliä lähtee selaamaan. You have been warned.

-Meeri

Kuvankaappaukset Instagramista, johnnyramirez1.

Share

Kommentit

Katjaaa (Ei varmistettu)

Ihan mahtavia hiuksia löytyy tuolla teidän instan hashtagilla!

Näin maalikkona pakko kysyä, että tehdäänkö nuo balayage raidat enimmäkseen koko päähän vai vain osittain? Toki varmaan riippuu lähtötilanteesta ja halutusta lopputuloksesta, mutta voiko jonkinasteista yleistystä tehdä? Mulla nimittäin on tähän asti raidoitettu vain päällimmäisiin hiuksiin ns. aurinkoraitoja ja alimmat hiukset ovat jääneet alla aikalailla koskemattomiksi. Aiemmin oon aatellut, että se on ihan kiva ja luonnollinen kontrasti, mutta noita teidän tekemiänne hiuksia selaillessa mietin, että oisko sittenkin vieläkin luonnollisemman ja tasapainoisemman näköinen jos koko pää raidoitettaisiin...

merkkari

Niin kuin sanoit, niin sijoittelu on todella tapauskohtaista. Jos itse lähden tekemään normaaliin tummaan pohjaan kunnon balayagea, niin kyllä sen aina koko päähän teen. Mutta vaikka raitoja on myös alla, niitä ei ole pakko laittaa sinne yhtä paljon kuin pääliosaan.

Torey
Näissä neliöissä

Tv-ohjelmissa sen on huomannut, että yksi suunnittelee, pari ihmistä laittaa värin, joku pesee ja ehkä suunnittelija sitten taas leikkaa. Pakko kyllä sanoa, etten edes haluaisi istua kampaajalla 8 tuntia! :D

merkkari

Joo, siinähän tarvii jo ainakin kahdet eväätkin!

Vierailija (Ei varmistettu)

Oletko käynyt katsomassa arvioita hänestä täältä? https://www.yelp.com/biz/ramirez-tran-los-angeles En kyllä luottaisi, että tukka pysyy päässä tuollaisessa käsittelyssä. Sekin kuulostaa oudolta, että suostuu värjäämään ainoastaan (lähes) käsittelemätöntä tukkaa. Eikö se juuri ole helpointa hommaa? Ja hinta 750 dollaria, huh!

merkkari

Arviot näyttäisi olevan tasan viisi tähteä tai tasan yksi tähti :D Erikoisen suuri hajonta eikä mitään välimallin mielipiteitä, outoa. Sitä varmasti lataa järjettömät odotukset tällaista tukkapäivää ja hintaa kohti (ihan syystäkin) ja nähtävästi todellisuus ei sitten aina vastaakaan odotuksia.

Vierailija (Ei varmistettu)

Kumpaankin Instagram-tiliin tutustuneena tulisin kyllä mieluummin Folkiin, vaikka hinta olisi samakin :)

Ramirez tekee kaikille ihan samanlaisen tukan - tuntuu, että asiakkaan persoonan on alistuttava julkkiskampaajan näkemykselle. Folkin kuvissa taas vilahtelee erilaisia hiuksia, kuvista heijastuu se, että asiakkaan persoonaa, mieltymyksiä ja elämäntapaa on kuulosteltu ennen hommaan ryhtymistä. Teidän asiakkaillanne on lopputuloksena myös Ramirezin asiakkaita paljon kiiltävämpi tukka!

Toki, kuten sanoit, Ramirezin tavaramerkki lieneekin juuri tuo blondit raidat -tyyli ja luultavasti värjäyksestä jotain tietävät näkevät näissä sen hehkutetun taidokkuuden, mitä minä maallikkona en näe.

Tuo "8 tuntia kampaajalla" ei taida muuten olla ihan harvinaista jenkkilässä. Jouduin kerran uusimaan pidennykseni San Josessa, kävin paikalla kahtena päivänä... Jotenkin ei mennyt järkeen, että jouduin istumaan penkissä odottamassa, vaikka hiuksssani ei ollut mitään "vaikuttamassa", ei väriä, hoitoa tms, kunhan voin odotin, että kampaaja joutaa taas minua prosessoimaan. No, tämä taitaa toki vaihdella paljon, taisin vain vahingossa valita piilaakson keskitason johtajien rouvien kampaajan, jossa päädyin myös maksamaan hiustenpidennyksistä tuhat dollaria... itkuhan siinä tuli!

Ihan onnellisena olen tuon kokemuksen jälkeen taas asioinut suomalaisilla kampaajilla :)

merkkari

Huuh, tuhat dollaria ilman ennakkovaroitusta kyllä todella kirpaisee!! :/ Ja kiitos kauniista sanoistasi, näin me pyritäänkin Folkissa toimimaan :)

BT (Ei varmistettu)

Ehkä mua tuosta syystä ihmeteltiin viimeksi teillä kun en halua muuta kuin otsatukan tasauksen ja latvoista pätkän pois :D Ei väriä eikä olis tarvinut föönatakaan mun puolesta...

merkkari

Noo, kyllä meillä ihan leikkausasiakkaita käy paljonkin, mutta ei me kyllä märällä tukalla päästetä ketään ulos :D

Kommentoi