Sen aurinkoisimman talvipäivän häät

Muistatteko viikon takaa sellaisen yhden jumalattoman kauniin päivän? Sen joka alkoi aamulla pahaenteisesti lumimyräkällä, mutta jonka tarkoitus olikin vain puhdistaa maa valkoiseksi, jotta pilvien takaa paljastuva aurinko pääsee valloittamaan täydellä teholla?

Sinä aamuna koitin suunnistaa bussilla Espoon kauneimmille seuduille. Kyltit peittyivät puolimatkassa lumeen, eikä kuskikaan oikein osannut auttaa pysäkkien nimien kanssa. Jäin pois väärällä pysäkillä, myräkkä painoi kumaraan ja tavaraa oli mukana vaikka muille jakaa (olin lähdössä keikalta suoraan viikonloppureissuun). Uudet kengät lipsuivat lumessa enkä kyllä olisi edes tiennyt minne kävellä. Onneksi on taksit.

Perille päästyäni meni kymmenisen minuuttia, taivas aukeni ja aurinko tuli esiin. Ilma oli kuin morsian. Kun sain vielä käsiini teekupin, talon ikkunoista aukenivat vielä näkymät pitkälle siintävien peltojen yli ja sisällä oli odottelevan jännittynyt tunnelma - mikäs siinä ollessa, ryhdytään hommiin. Morsiamen meikki ja blowdry, neljän kaason hiukset, äidin meikki. Tässäpä päivän tuotokset:

Toivottavasti koko seurueella oli ihana päivä!

Tänä lauantaina viettelen vapaapäivää ja pidän sormet ristissä, ettei pari päivää vaivannut kurkkukipu ylly flunssaksi. Inkivääri ja hunaja, bestikseni tänä viikonloppuna :)

-Meeri

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.