Ladataan...
IDA ALEXIINA

Tässä herkullisia ruokakuvia Aasiasta. Ajattelin, että teitä kiinnostaisi varmasti mitä kaikkea vegaanista olen syönyt tähän mennessä. Ruokapaikkojen löytäminen on ollut helppoa. 

 

 

 

 

Share

Ladataan...
IDA ALEXIINA

Pääsin kävelemään norsujen kanssa viidakossa, syöttämään niitä ja uimaan niiden kanssa. Kaikki norsut olivat pelastettuja. 

Käytiin täällä Chiang Maissa viime viikolla suuressa norsujen pelastuskeskuspuistossa. Se päivä jäi ehdottomasti mieleen yhtenä tämän matkan kohokohtana. 

Tein postauksen tästä aiheesta puolivuotta sitten, mutta en päätynyt ikinä postamaan sitä. Nyt kuitenkin kun olen itse päässyt hengailemaan norsujen kanssa niin tuntuu oikealta kirjoittaa aiheesta ja tehdä myös palvelus niille.

Norsuja käytetään julmasti eri tarkoitusperiin esimerkiksi sirkuksessa, katukerjäyksessä, raskaissa kantotöissä ja jotkut tietämättömät turistit tykkäävät maksaa päästäkseen niiden päälle istumaan. No kerron lyhyesti mitä norsuturismiin liittyy ja toivon, että voin valaista tällä jotain mahdollisesti tietämätöntä.

Norsut kaapataan pieninä. Kaappaus tapahtuu niin, että emo ammutaan, jotta poikanen saadaan kuljetettua pois seuraavaan vaiheeseen. Tämä seuraava vaihe on karu ja äärimmäisen raaka, josta näimme videon ennen norsujen kohtaamista. 

"Phajaan" englanniksi "the crush" on kidutus operaatio, jonka tarkoituksena on rikkoa pienen norsun sielu ja muistot aikaisemmasta elämästä. Norsu sidotaan ahtaaseen paikkaan tai koloon. Norsua pistetään, poltetaan, viilletään, lyödään ja niiltä kielletään ruoka, uni ja vesi. 

Ainut syy miksi tämä tapahtuu on raha. Niin kauan kuin länsimaiset turistit maksavat norsuviihteestä niiden tuska jatkuu. 

Ylipäätänsä toivoisin, että ihmiset oppisivat ymmärtämään, että tämä maapallo ei ole meidän. Me olemme täällä asukkeina niinkuin tuhannet muut lajit. Jotta norsun kokoisen eläimen saa tekemään sirkustemppuja tai kuljettamaan ihmisiä 10 tuntia päivässä vaatii se paljon traumoja. Se on niin väärin. 

Jos olet ratsastanut norsulla niin nyt tiedät, että sitä ei kannata uudestaan tehdä. 

Osa tämän pelastuslaitoksen norsuista saavat paniikkikohtauksia vieläkin, kun he kuulevat tuttujen norsujen avunhuutoja kaukaa vuorilta. 

Share
Ladataan...

Ladataan...
IDA ALEXIINA

Mitä vegaani voisi syödä?

Vegaaneille ja vegaaniudesta kiinnostuneille tulee välillä se hetki, kun haluaisi kokeilla jotain vähän erilaista. Oli se sitten vaikka raakavegaaniutta tai vähärasvaista ruokavaliota. Ei ole mitään tiettyä linjaa, että vegaani pysyttelee vain hedelmissä ja kasviksissa. 

Vegaanisessa ruokavaliossa voit hyödyntää eri kulttuureiden maustamistapoja Intialaisesta ruoasta Nepalilaiseen. 

Tärkein nyt on tietysti se, että syöt paljon. Sen jälkeen on hyvä miettiä sitä ruoanlaatua. Jos tykkäät vaikka erityisesti riisistä älä turhaan vänkäile joka päivä, että sinun täytyisi tehdä jotain vaihtelevaa. 

Tykkään itse nykyään syödä paljon samaa ruokaa, kun kyllästyn vaihdan johonkin muuhun. Selvitä, että syöt tarpeeksi hiilareita ja vitamiineja etc ja pidä ateriasi helppoina. Näin voit säästää esimerkiksi rahaa. 

Oma vinkkini kokonaisvaltaiseen hyvään oloon nyt hieman yli vuoden kokemuksella on pyrkiä silloin kun mahdollista koostamaan aamupalasi ja lounaasi ei-keitetyistä ruoista eli hedelmistä, salaatista, kasviksista jne. Syö iso kulho smoothieta aamulla ja syö lounaaksi zuzzhini pastaa avokadolla ja muilla kasviksilla. 

Moni ei tunne ateriayhdistelyn vaikutusta esimerkiksi turvotukseen. Turvotus ei ole varsinaisesti vaarallista jos et tunne kipua ja vaikeaa oloa, mutta sitä voidaan ehkäistä tehokkaasti!

Pahin yhdistelmä turvotukseen on jos syöt ensiksi keitettyä ja paistettua ruokaa ja sitten juot jälkkäriksi smoothien tai syöt hedelmäsalaatin. 

Miksi?

Hedelmät sisältävät runsaasti kuitua, joka on hyvä suolistolle sillä se suodattu nopeasti. Kun syöt raskaasti keitettyä hiilaria, joka ei taas suodatu niin nopeasti ja sen päälle syöt kuitua hedelmät pyrkivät ikäänkuin menemään läpi sillä ne suodattuvat paljon nopeammin ja syntyy turvotusta ja tukkoinen olo. Pahin mahdollinen yhdistelmä olisi eläinrasva ja hedelmät. Ihmisen vatsassa ei ole tarpeeksi vahvaa happoa suodattamaan lihaa, joten siinä kestää kauemmin. Hedelmät kannattaisi syödä aina erikseen niin niistä syntyy hyväolo.

Ison hampparimättö-aterian jälkeinen turvotus ei synny ranskalaisista, vaan siitä pihvistä.

Ateriayhdistelyn kun oppii niin voi välttää ikävää ja häiritsevää turvotusta. Minun elämääni tämä on ainakin helpottanut ja toivon, että auttaa teidänkin :)

Share

Ladataan...
IDA ALEXIINA

Vegaanina matkustelu on ollut helppoa ja kivaa tahan mennessa. Ruokapaikkoja on ollut niin helppo loytaa. 

Happycow on yksi suosituksen arvoinen appi jolla loytaa helposti lahettyvilla olevat vegaaniravintolat. Kasvisvaihtoehtoja loytyy kuitenkin joka ravintolasta. 

Edullisia ja reppureissaajan budjetille sopivia thai ruoka-annoksia ovat esimerkiksi pad thai, riisi ja kasvikset, kevatrullat, mango stickyrice, paistetut kasvikset jne.. Muista pyytaa ilman kanamunaa, jos tarjoilijat eivat erikseen kysy, usein kysyvat kuitenkin.

Loydettiin eilen aamulla ihana vegaanikahvila, joka sijaitsi pienessa puutarhassa taalla Koh Taolla. Tilasimme tuoresalaattia ja nicecreamia! 

Share

Ladataan...
IDA ALEXIINA

Oma tietokoneeni on ilmeisesti rikki, joten siksi tämä bloggaaminen on ollut hetken tauolla. 

Istun hostellin aulassa, johon ulkoilma puhaltaa, katselen rannalle ja kirjoittelen samalla postausta. Olen useamman kerran sanonut, että matkustelu on sellainen asia, jota kaikkien pitäisi harrastaa jos suinkin vain pystyy. Viikko matkan päällä tuntuu jo kuukaudelta. Jotenkin päivät ovat aina täyteläisiä, kokemusrikkaita ja jokainen matka muuttaa sinua hyvällä tavalla. Koska matkustelu on kasvattavaa. 

Aloitettiin matka Bangkokista ja sieltä suunnattiin etelään saarille. Nyt olemme Koh Phanganin saarella. Täällä on ihana trooppinen ilmasto ja olemme tutustuneet ihaniin ihmisiin. Huomenna suuntaamme kuitenkin seuraavalle saarelle Koh Taolle. 

Matkustamisessa on pieni huonopuoli, joka on se, että joutuu jättämään ihmiset joihin ehtii tutustua lyhyessä ajassa. Matkustamisessa se on välillä kuitenkin myös hyväpuoli, koska pääset tapaamaan monia ihmisiä ja näät monia eri paikkoja. 

Me päätetään matka Balille jouluksi ja uudeksivuodeksi, mutta mitään tarkkaa suunnitelmaa ei vielä ole, eikä lippuja Balille. Katsotaan, miten ehdin tänne postailla. Yritän päivitellä mahdollisimman paljon. Tällä hetkellä kirjoittelen kaverin läppäristä. 

Share

Ladataan...
IDA ALEXIINA

Sen ymmärtäminen voi muuttaa kenen tahansa elämää radikaalisti parempaan suuntaan.

Suomeksi "Law of attraction" voisi tarkoittaa sitä, että ajatukset muodostavat elämän ja tunteemme asioita kohtaan. Minua itseäni kiinnostaa juuri se, että miten saa negatiivisuuden käännettyä positiiviseksi. 

Katsomme vesilasia, jonka osa näkee puoliksi tyhjänä ja osa puoliksi täynnä.

Haluan nähdä sen puoliksi täynnä ja sitä Law of attraction on parhaimmillaan.

Positiivinen ajattelu tuo onnea itselle ja muille ympärillä oleville. Se on mielestäni mielenkiintoista miten helppoa se oikeastaan on hallita omia ajatuksia. Ne täytyy vain kääntää positiivisiksi ja kaikki muu tapahtuu itsestään. Sen ymmärtäminen ja tästä asiasta kiinnostuminen on kuitenkin haastavempaa. Myös se, että oikeasti lisäät tämän ajattelutavan arkeesi ja muistat sen tilanteissa, jotka olet tottunut aina tekemään tietyllä tavalla. 

Ensi kerralla maanantaiaamuna työpaikalla kahvipöydän ääressä etsi jotain iloista ja positiivista sanottavaa ympärillä olevista ihmisistäsi tai jostain asiasta ja huomaat heti miten nopeasti se tarttuu ja ilmapiiri kohenee.

Voin sanoa, että minulla tämä on toiminut.

Oletteko itse kuullut tästä aiheesta aikaisemmin? Käytättekö sitä omassa elämässänne? 

Share

Ladataan...
IDA ALEXIINA

Me tuhoamme sitä nopeaan tahtiin. Välillä me elvytämme, mutta emme kuitenkaan hoida sitä. 

Ajattelin kirjoittaa eilisen yön ajatukseni postauksen muotoon, koska haluan mielummin sanoa nämä asiat, kuin olla sanomatta. 

Selviytyminen piilee siinä, että on pakko aktivoitua ja henkilökohtaisesti muuttaa ensin omaa elämää, jotta ketjureaktio parannukseen voi alkaa. Meidän täytyy lopettaa se viimeisellä hetkellä tapahtuva peittely ja elvyttäminen ja aloittaa ongelmien ehkäisy nyt heti. Ei oteta sitä panadolia päänsärkyyn naps vain, vaan mietitään, että miksi päätä särkee niin usein? Se ei ole luonnollista terveelle ihmiselle. 

 

Me emme voi syödä rahaa. Me tarvitsemme ruokaa, ilmaa, vettä ja turvallisen kodin. Ilmastonmuutos on totta.

Kun yritän miettiä, että miksi joitain ihmisiä ei kiinnosta ympäristöasiat yhtään niin minulle syntyy mielikuva. Me yksinkertaisesti luulemme, että kaikki menee aina niinkuin oppikirjassa. Meitä kontrolloivat lait, valtio ja yhteiskunta kokonaisuudessaan emmekä yksinkertaisesti voi uskoa, että yksilön päätöksillä olisi väliä? Mutta emmekö tajua, että siinä se vastaus juuri piilee. Kaikki jatkuu joko samalla tavalla tai eri tavalla. Se on puhdasta matematiikkaa. 

Nopein ja ainut keino estää maapallon tuhoutuminen löytyy lautaseltasi. Jos emme tuhoudu luonnonkatastrofin, ydinpommin tai meteoriitin takia aikaisemmin niin tuhoudumme yksinkertaisesti sen takia, että syömme elämän tältä maapalloltamme. Nämä ovat faktoja ja voin sanoa ne itsevarmasti tänne. Cowspiracy nimisessä dokkarissa ennustetaan kalojen katoamista meristä vuoteen 2040 mennessä, jos jatkamme tällä tavalla. Mielenkiintoista eikö ja aika järkyttävää. (Netflix-cowspiracy)

Loppujen lopuksi enää ei ole kyse siitä onko lihansyönti omavalinta vai ei, sillä sen lopettaminen on ainut vaihtoehto. Meidän täytyy lopettaa tappaminen ja harhaluulo siitä, että olemme muita ylempänä. Mistä monet ongelmat ja sodat lähtevät? Luulemme olevamme parempia, kuin esimerkiksi jotkut vähemmistöt. Tämän täytyy loppua. Sama koskee eläimiä. Uskon sen verran karmaan, että niin kauan kuin ihminen osallistuu eläinten massamurhaan ja eläinrääkkäykseen, emme yksinkertaisesti voi parantaa tätä maapalloa. Olemme tuhonneet niin monia lajeja sukupuuttoon asti ja jatkamme vain kylmän viileästi.

Share

Ladataan...
IDA ALEXIINA

AINEKSET

Kaakaojauho

Kookosjauho 

Kookossokeri

1 avokado 

1 omena

Saksanpähkinöitä

Mantelimaito

Agave siirappi

Taateleita

This recipe you can find in english here

Aloitetaan valmistus blendaamalla saksanpähkinät jauhoksi. Lisätään pilkotut omenanpalaiset blenderiin.Sitten lisätään joukkoon noin 1 ruokalusikallinen kookossokeria ja agavesiirappia makeutukseksi. Voit myös tässä vaiheessa lisätä esimerkiksi vanilijauutetta 1tl. Sitten kaada joukkoon mantelimaitoa noin 1dl. Lopuksi lisätään kaakaojauhoja runsas 1dl. Tässä välissä blendataan. 

Seuraavaksi koostumus on vielä nestemmäinen enemmänkin, joten lisätään kookosjauhot ja blendataan. Lisää lopuksi vähän vielä maitoa jos koostumus on liian kova. Tässä reseptissä määrillä ei ole niin väliä. Lisää kaakaojauhoja ja kookosjauhoja kunnes koostumus on taikinamainen. Lisää sitten taikina pieneen kakkupeltiin ja painele se varovasti tasaiseksi. 

Sitten tehdään mutakakun keskimmäinen kerros. Aloitetaan laittamalla blenderiin yksi iso avokado, kookossokeria ja kaakaojauhoja oman maun mukaan ja blendataan. Tämä kerros laitetaan jääkaappiin 15 minuutiksi. 

Lopuksi tehdään karamellikerros, joka tulee päälimmäiseksi ja kakun reunoille. Liota taatelit kuumassa vedessä n.10 minuuttia. Muista poistaa kivet ensin. Lisätään blenderiin suolaa, kookossokeria ja mantelimaitoa pieni loraus ja viimeisin kerros on valmis. 

Yhdistetään eri kerrokset ja laitetaan kakku jääkaappiin. Se on heti valmis tarjoiltavaksi. Pinnalle sirottelin lopuksi kookosjauhoja, kookossokeria ja mustikoita. 

 

Share

Ladataan...
IDA ALEXIINA

...ja monta rikasta vuotta vielä edessä.

Tämä on ollut suuri nautinto ja täysin elämää mullistava muutos. Ei tunnu siltä, että noudattaisin uudenlaista dieettiä. Tuntuu siltä, että olen mukana siinä kelkassa, joka säästää eläintenhenkiä, maapallon pinta-alaa, hidastaa ilmastonmuutosta, edistää terveyttäni, auttaa köyhyyttä ja vähentää kärsimystä. Ja siinä kelkassa, jossa sinunkin kannattaisi olla mukana tästä päivästä lähtien ;)

Tuntuu hyvältä ajatella myös tulevia sukupolvia ja elämää täällä maapallolla.

Ja hei kotipizza lisäsi vegaanistapizzaa listoille maailman vegaanipäivän kunniaksi!

Niin ne ajat vain muuttuvat.

Hullua, miten paljon edistystä ja muutosta voi yhdessä vuodessa tapahtua. Se antaa toivoa ja suurta ilontunnetta. 

 

Share

Pages