Alku
Nyt on hyvä hetki aloittaa.
Eletään heinäkuun loppupuolta ja vaihtoon lähteminen on edessä noin kuukauden päästä. Se tuntuu vieläkin todella kaukaiselta ajatukselta. Melkein yhtä kaukaiselta kuin se tuntui vuoden alussa. Lentoliput on kuitenkin hankittu, asunto on löytynyt ja lähes kaikki byrokratia on hoidettu alta pois.
Olen aina halunnut lähteä vaihtoon, kohde on vain vaihdellut. Olen pitänyt vaihtoon lähtemistä eräänlaisena pakkona: jos en lähde, niin olen tehnyt jotain väärin ja voin automaattisesti pettyä itseeni. Ripustautuminen elämään Suomessa olisi liian helppo vaihtoehto. Vaikka elämäni on tällä hetkellä ehkä parhaimmillaan, niin lähden neljäksi kuukaudeksi pois. Koska olen aina halunnut tehdä niin.
Lähden siis Kööpenhaminaan. Alunperin kohteena oli Irlanti ja pieni yliopistokaupunki Galway. Olen aina haaveillut Irlantiin menemisestä, sen luonnosta, ihmisistä ja kielestä. Hakuprosessin aikana tulin kuitenkin epävarmaksi. Ilmeisesti aiemmin ei niin suosittu Irlanti oli saanut enemmän tiedusteluja kuin aikaisemmin. Päätin, että tarvitsen varavaihtoehdon. Ehkä hieman tylsää, mutta se löytyi akateemisesta maailmasta. Olin hakuprosessin aikaan tekemässä tutkielmaa Kööpenhaminan yliopistossa kehitellyn teorian pohjalta. Mietin hetken ja laitoin hakupaperit vetämään sinnekkin. Lopulta päädyin tilanteeseen, jossa minulla oli kaksi vaihtopaikkaa: haaveilemani Irlanti, sekä varavaihtoehtona oleva Kööpenhamina. Päädyin Kööpenhaminaan.
Miksi? Olen kerran käynyt päiväseltään Kööpenhaminassa ja silloinkin aika meni pikkusiskon kuumetta hoitaessa. Kööpenhamina ei herätä minussa samanlaisia intohimon tunteita tai haaveilua kuin Irlanti herätti. Ehkäpä juuri siksi halusinkin mennä sinne. Se ei ole niin tuttu ja turvallinen, kuin Irlannista oli mielessäni tullut. Se on maana suhteellisen vieras ja kielestä en ymmärrä juuri mitään. Ja no, onhan se vähän lähempänä. Pääsen siis seikkailemaan myös lähimpien ja tärkeimpien ihmisten kanssa (tulevien) vaihto-opiskelijakavereideni lisäksi.
Vaikka kaikki tuntuu vielä etäiseltä, odotan huippua vaihtosyksyä. En halua ajatella vielä ikävää, joka on kuitenkin aika väistämätöntä tilanteessani. Ennen kaikkea haluan selvittää, kuinka ihana ( ja kallis) Kööpenhamina lopulta on.


Kommentit
oi että, köpis on hyvä valinta! täällä on kaunista, kauniita ihmisiä, makeita pyöriä, ihania paikkoja ja freesiä elämää. itselläni on kesän pituisen köpisasumisen jälkeen luvassa paluu helsinkiin viikon päästä, enkä ole tätä reissua katunut ollenkaan. tervetuloa ihanaan kaupunkiin!
"Jos et koskaan lähde, et voi koskaan palata kotiin."
Kiva että perustit tällaisen. Tässä sinulle uskollinen lukija :)
Moikka!
Löysin tän sun blogin, kun googlettelin vaihdosta Köpiksessä. Oon toivottavasti (fingers crossed kun ei ole tullut vielä vaihtoyliopiston puolesta lopullista päätöstä) lähdössä ensi syksyksi vaihtoon Köpikseen. Opiskelen myös Valtsikassa vaikkakin viestintää. Luin sun jutut, mutta ajattelin, että olis kiva kuulla sun vaihdossa olemisesta sekä erityisesti käytännön jutuista lisää. Itsenäni myös mietityttää se, että koska saa lopulta tiedon siitä, onko hyväksytty vai ei. Mä oon aika pihalla koko tän vaihtojutun kanssa ja erityisesti kämpän löytäminen pelottaa. Oon viestitellyt Köpikseen päin, mutta en tunnu saavan paljoakaan irti tuolta international officelta. Jos millään ehdit kirjotella mulle esim. käytännön jutuista ja opiskelusta Köpiksessä niin oisin todella kiitollinen! Mun maili on sanni.nikkila@helsinki.fi
Hei Sanna! Yritän muistaa kirjoitella sulle mailia tässä lähiaikoina :) Mutta ensimmäinen juttu on se, että älä stressaa. Kaikki järjestyy kyllä. Sulla on edessä ihan huippu syksy. Kommentoi vaikka tähän uudestaan, jos sähköpostia ei kuulu.
Keskustele