Ladataan...
Ihana meri

Siinäpä se tulikin, tuo suuri tunnustus. Lapsena sitä vielä jotenkin odotti joulua ja itse päivään liittyi mystinen, harras ja rauhallinen tunnelma. Isovanhempien pöytä notkui herkkuja eikä kenelläkään ollut paha mieli. Leikittiin piilosta, laulettiin joitain tarkasti valittuja kauniita biisejä pianon säestyksellä ja kotiin palatessa odotti lämmin koristellun kuusen hehku. Joulupyhät maattiin sängyssä lukemassa lahjaksi saatuja kirjoja suklaata ja pipareita syöden. 
 
Aiemmin sitä kuuluisaa joulumieltä siis olikin. Enää en välitä jouluruoista. En pipareista enkä järin ylettömästä suklaan syönnistä. Suklaa on hyvää kun sitä on välillä tarjolla. Joulun jälkeen on aina sellainen olo, ettei halua enää ikinä nähdäkään suklaata. 
Joululaulut ovat varmaan kamalinta musiikkia mitä tiedän. Ok, myönnän, on pari hyvää. Walking in the Air, Poguesin Fairytale of New York, Chris Rean Driving Home for Christmas. Siinä se. 
Kinkun paistosta tulee hirveä haju koko asuntoon. En tavallisesti mitenkään ällöksy lihan hajua mutta kinkku on poikkeus. Riisipuuroa voin syödä, mutta vähän koska puuro on jotenkin todella kermaista ja täyttävää. Ei vaan uppoa.
Tortut menettelee. Glögi on hyvää, joskin yleensä makuuni ihan liian makeaa. Kaloista (kylmäsavu, graavi, lämminsavu) kyllä pidän ja niitä syön mielelläni, etenkin mummin tekeminä, vaikkei joulu olisikaan. Tässä kohtaa myös etiikka tekee poikkeuksen tai jonkinlaisen mutkan; olen syönyt niin hyvää kalaa koko elämäni ja seurannut isovanhempien kalastusta vierestä, etten näe kohtuullista kalastusta samanlaisena ekologisena ongelmana kuin vaikkapa maidon- tai lihantuotantoa. Tosin tuskinpa se minkäänlainen ongelma siellä onkaan, missä isovanhempani kalastavat. Maailman meret ovatkin sitten kokonaan toinen juttu.
 

Lahjojen ostamiseen liittyvä kulutushurmio on yhtä vastenmielinen ilmiö kuin muutkin vastaavat. Onneksi nykyään on mahdollista sijoittaa lahjarahat vaikka hyväntekeväisyyteen tai ostaa läheiselle lahjakortti mieluiseen ravintolaan, hierontaan tms. Ja tietysti huolella valitut herkut ja tee tai kahvi ilahduttavat varmaan ketä tahansa. En ole joululahjojen ostamista vastaan vaan turhien asioiden ostamista vastaan. Ja monilla - yllättävän monilla, on nykyisin jo kaikkea. 
 
Joulussa ja joulun ajassa häiritsee myös tietty pysähtyneisyys. Kaupat ovat kiinni ja ihmiset perheineen kotona. Ei ketään tai mitään missään. En ole järin kotikissa, alkaa nopeasti ahdistaa etenkin jos olosuhteet ovat ikään kuin pakottaneet kotoiluun. Alkaa tuntua että seinät kaatuvat päälle. Pakko alkaa hätäpäissään siivota kun ei enää jaksa tuijottaa töllöä. Märkä ja pimeä ulkona laskevat jo muutenkin matalaa mielialaa. Yöllä on vaikea nukkua kun päivän aktiivisuussaldo rajoittuu lyhyeen kävelyyn ulkona. 
 

Joulu on kuitenkin siitä kiva, että tietää pimeän vuodenajan alkavan väistyä pikkuhiljaa. Jos on ollut huono vuosi, tietää että se on kohta ohi. Itsellä joulua seuraa aina pienoinen helpotus: nyt se on ohi eikä tule ainakaan heti takaisin. Lanttulaatikolle ja rosollille voi taas sanoa heipat vuodeksi. Sekä tietenkin hirveille lauluille, punaisille lakeille ja tuttujen jouluhössötykselle.
 

Kymmenen joulukliseetä:
 

  1. päivän pitää olla paras, täydellinen: siksi kaikki stressaavat ja päivä on kaikkea muuta kuin paras
  2. joku syö niin paljon, että on mentävä pitkäkseen sohvalle ja otettava närästyslääke
  3. pöydässä vaari sanoo "Otahan kinkkua" vaikka olen jättänyt kinkun väliin viimeiset viisi vuotta
  4. ainakin yksi lapsi on pettynyt lahjoihinsa
  5. ruokaa on niin montaa eri sorttia, että jokin laji unohtuu aina pöydästä ja jää jääkaappiin (esimerkiksi sitruunasilakka, silli tai valkohomejuusto) ja mummi voivottelee unohdustaan pitkään
  6. kirkot tursuvat jengiä vaikka muuten siellä ei käydä koskaan
  7. kaupassa joulun alla käydessä vähintään yksi vihaisen näköinen ihminen tönäisee sinua korillaan tai kärryllään
  8. aattoiltana (24.) juodaan liikaa punkkua ja riidellään 
  9. pöydässä joku tokaisee ruoan olevan vielä parempaa kuin edellisinä vuosina
  10. työpaikan pikkujouluissa vähintään yksi vetää hirveät perskännit ja menee iskemään tsiigaamansa työkaveria huonoin tuloksin
Share
Ladataan...

Ladataan...
Ihana meri

Sain pari vuotta sitten äidiltä joululahjaksi Wilfan mehulingon. Olin toivonut mehukonetta ja jonkin aikaa nähtyäni dokkarin tuoremehujen ihmeitä tekevistä terveysvaikutuksista. Kun mehukone sitten kökötti keittiön alimmassa laatikossa valurautapadan vieressä, en koskaan nostanut sitä pöydälle ja oikeasti tehnyt mehua. Silloisella joululomalla tuli kokeiltua pari kertaa, mutta jotain meni pieleen koska kone suihki mehua ympäriinsä, tärisi hullun lailla ja piti isoa meteliä. 

Haaveilin yhä hyvää tekevistä, värikkäistä mehuista. Ei vain ollut aikaa, ei jaksamista juuri mihinkään. Kunnes tänä syksynä minulla oli virallinen määräys tehdä juuri sitä mitä haluan, pitää itsestä ja omasta hyvinvoinnista huolta. Eräänä rauhallisena aamuna luin koneen käyttöohjeen vielä kerran uudelleen ja kokeilin simppeliä porkkana-inkiväärimehua. Niin hyvää, niin helppoa. Mehun valmistuttua purin koneen ja tungin osat astianpesukoneeseen, pelkästään yksi täytyy pestä käsin. Tämän onnistuneen uusintayrityksen jälkeen olen surautellut aamumehun harva se päivä. En tiedä olenko onnistunut mehujen avulla jopa välttämään sairastumisen pahimpien flunssien ja oksutautien aikoina. Aina kun kurkku on aristellut, olen kiskonut kaksin käsin inkivääriä ja kurkumaa mehujen ja lämpimien juomien muodossa ja seuraavana päivänä kurkkukipu on ollut muisto vain. Vatsani pahoittaa mielensä milloin mistäkin mutta mehuista sekin on yllätys kyllä pitänyt. Mikäli haluaa että hedelmien, marjojen ja kasvisten hyvät aineet imeytyvät, onkin syytä tarkkailla vatsaa sillä ärstynyt suolisto ei luonnollisesti pysty imeyttämään aineita. Esimerkiksi kaali on terveellistä mutta sen syöminen on hyödytöntä jos tuloksena on aina ripuli, kipuja tai pahat ilmavaivat. 

Mehu on ihana aamun aloitus, miksei siis lopetuskin. Mehukoneeseen voi tunkea oikeastaan mitä vain mutta omasta mielestä parhaat mehut ovat kuitenkin sellaisia, joiden raaka-aineet sopivat hyvin yhteen. En halua ryystää edes "terveysjuomia" vain siksi että ne ovat terveellisiä, maun pitää myös miellyttää. Toki alkuun lähes mikä tahansa vegemehu voi maistua pahalta (tai hevi-hyllyn tuotteet muutenkin, jos ei ole tottunut) mutta makuaistiaan pystyy kehittämään ja se kehittyy itsestäänkin sen mukaan mitä syö ja juo. Monesti tuntuu että smoothiet ja mehut ovat leimautuneet jotenkin kalliiksi eko- ja egojutuiksi - ihan suotta! Koneita molempien tekoon saa nykyään jo halvalla ja monet ainekset ovat halpoja vuoden ympäri (porkkana, punajuuri, omena...) ja toiset sitten sesonkiaikaan (sitrushedelmät, kotimaiset marjat yms.). Mehut ja smoothiet ovat älyttömän kätevä tapa lisätä päivittäistä hedelmien, marjojen ja vihannesten saantia joka useimmilla jää liian pieneksi. Lisäksi ainakin itsellä mehustuksesta tuli nopeasti tapa, jota ei hyvän olon takia tee mieli lopettaa. Laitan mehuihin milloin mitäkin, mutta yleensä ne ovat jotakuinkin tällaisia: 

- omena, lehtiselleri, kurkku

- porkkana, punajuuri, inkivääri

- appelsiini, viinirypäle, kesäkurpitsa

- porkkana, tyrni, vehnänoras

- omena, inkivääri, kurkuma

- greippi, mandariini, minttu, kurkku

Soittolista

Regina - Soita mulle -levy

Share
Ladataan...

Ladataan...
Ihana meri
LIFE IS WHAT HAPPENS WHILE YOU'RE MAKING PLANS

luki kerran erään hippibussin kyljessä maalattuna valkoisella värillä, lähellä Hietaniemen uimarantaa. Se oli vielä aikaa jolloin elämä isolla Eellä oli lähinnä haave, kuva jossain kaukana tulevaisuudessa.

Seikkailut ja ihmiset odottivat itseään, minä kävelin hautausmaalla isän kanssa ja palasin aina kotiin syömään. Matka Helsingin keskustan läpi Hietaniemeen oli ahdistava kokemus; värit, autot pakokaasuineen, tuoksut, kirkas valo ja kaupungin likaisuus tuntuivat mahdottomilta kestää. Tsemppasin itseäni lähtemään ja paikan päällä huokaisin helpotuksesta. Selvisin. Kuulostaa absurdilta ja äärimmäisen lapselliselta, itsekkäältäkin, mutta mikään ei ollut itsestäänselvää noihin aikoihin.

Ei edes aamupala. Ei huominen.

Nyt tuntuu kuin tuosta päivästä olisi puoli vuosisataa ja enemmän. Pelko ei ole kadonnut mihinkään, se on siellä yhä taustalla, tuntuu painona vatsan pohjassa, muttei rajoita. Pakotan itseni kohtaamaan sen uudelleen ja uudelleen. Katsomaan silmiin maailmaa. Tuntemaan oman herkkyyteni vasten pahuutta, pimeyttä ja kovuutta. Tässä. Nyt.

Se on kannustin, joka pakottaa pysymään liikkeessä, tekemään asioita, en voi pysähtyä. Onnellisuus ja rakkaus ovat aina ihmisessä itsessään, eivät ikinä missään ulkopuolella. Samoin pelko, viha ja suru.

Elämä on meri, sarja laineita jotka lipuvat lävitsemme. Vaihtamalla asentoa voimme muuttaa niiden vaikutusta itseemme; miltä vesi ja liike meissä tuntuvat.

En sano et senkus päätät ja olet onnellinen, mutta väitän että elämä itsessään ei ole kellekään sen pahempaa tai parempaa (kehittyvät maat poislukien). It's all same.

Kirjoitin näin pari vuotta sitten entiseen blogiini. Yksi mahtava juttu blogin kirjoittamisessa on, että voit milloin tahansa palata tutkimaan mitä puuhasit menneisyydessä, kenen kanssa, mitä pohdiskelit ja miltä näytit. 

Tuosta kirjoituksesta tuntuu olevan ikuisuus. Kaikki oli eri tavalla. Perhetilanne, seurustelutilanne, ystävätilanne, ympäristö... Usein vanhojen postausten lukeminen tuntuu ikävältä, mutta nyt tuli sellainen fiilis että täytyy. Lueskelin juttuja sieltä täältä vuosien varrelta ja tajusin että

olen jo kertaalleen tehnyt sen. Ison elämänmuutoksen, repäissyt itseni irti valheellisesta turvallisuudentunteesta, uskaltanut irrottaa ja ollut helvetin onnellinen. Kehittynyt, kasvanut, antanut elämän tapahtua ja ottanut vastaan sen mitä tulee. Pystyn siihen toisenkin kerran tai viidennen, jos tarvitsee. Koskaan ei ole liian myöhäistä muuttaa veneen kulkusuuntaa, kääntyä tuulta päin sen sijaan että antaisi sen vain viedä.

Share
Ladataan...

Ladataan...
Ihana meri

Noin viikko sitten minulla iski äkillinen kyllästyminen punaiseen tukkaani.

Värjäyshistoriani kulkee yhdestä vaalennuksesta ruskeaan kasviväriin ja sieltä punaiseen hennaan. Oma värini on se perinteinen maantien harmaa, josta en itselläni pidä :D aikoinaan punainen oli luonteva valinta, koska olin aina halunnut punaisen tukan. Lämpimän punaisen vastapariksi jäisen sinisille silmilleni, punaisen kuvaamaan tempperamenttiani ja elävää tunnemaailmaa. Vaaleassa fledassa tunsin olevani väritön ja väsyneen näköinen, punaisessa heti kotona. Minua varoiteltiin hennasta - siitä ettei se lähde koskaan pois ja kampaajat vihaavat kyseistä väriä. En ole kuitenkaan koskaan katunut päätöstä värjätä hennalla, sillä sävy oli alusta asti juuri sellainen kuin halusin. Värjäyksen jälkeen tukka oli ja on kiiltävä sekä väri luonnollinen. Monet koulun terveydenhoitajasta kavereihen ovat luulleet punaisen olevan alkuperäinen värini. Toki henna taittaa aina enemmän tai vähemmän oranssiin ja ainakaan yhdellä värjäyskerralla tuskin saa kylmän kirkkaanpunaista tukkaa, mutta enpä sellaista ole kaivannutkaan. 

Käytän paljon luonnonkosmetiikkaa ja pelkästään kasvivärejä hiuksissa. Blondaamisen jälkeen seuranani oli kaksi päivää päänsärky ja kuumuuden tunne päänahassa, jonka jälkeen päätin jättää kemikaalivärit kokonaan. Tuttavapiirissäni on useita kemikaaliväreille allergisoituneita, eikä sekään mielestäni hyvä merkki ole ettei väreihin saa koskea paljain käsin ja hius pikemminkin kärsii kuin eheytyy väreistä. Lisäksi itselläni kemikaalivärit tuppasivat kulumaan kokonaan pois nopsaan, mitä taas ei ole kasvivärien kanssa käynyt. Toki kasviväreissä värivalikoima on suppeampi, mutta itse ajattelen asian niin ettei kaikkea voi saada. Valitsen mieluummin luonnonmukaisen ja luultavasti myös turvallisemman vaihtoehdon, enkä toisaalta kaipaakaan vaikkapa pinkkiä tai platinablondia tukkaa. Valintoja valintoja. En sano, ettäkö kemikaalivärit olisivat aina huono, vaarallinen ja epäterveellinen vaihtoehto ja ymmärrän hyvin miksei kaikkia huvita alkaa keittelemään hennavesiä, no hard feelings siis (: en harrasta moralisointia tässä(kään) asiassa.

Takaisin aiheeseen! Aluksi harkitsin jopa mustaa, mutta päädyin sitten ruskeaan ja tuumin voivani jatkaa siitä mustaan mikäli vielä hotsittaa. No, ei hotsita enää XD musta on aivan sairaan ihana niillä keille sopii, minulle luultavasti ei. Ruskeassakin on sulattelua; tunnen näyttäväni vihaiselta ja jotenkin kovalta(?), vaikka tästä väristä tykkäänkin. Värjäsin ennestään tutulla MacUrthin ruskella hennajauheella. Nippa nappa olkapäihin ylettyvään tukkaani upposi hieman yli puoli pussia värijauhetta ja olisi saanut olla enemmänkin, sillä väriä ei riittänyt tarpeeksi ihan kaikkialle. Sekoitin jauheen mustaan teehen haarukkaa (poistaa paakkuja) ja lusikkaa avuksi käyttäen ja levitin jogurttimaisen mössön päähän juurista aloittaen. Ennen kasvivärjäystä tulee pestä hiukset ja mieluiten syväpuhdistavalla shampoolla, jotta kemikaalijäämät ja metalli irtoaisivat hiuksista eivätkä pääsisi vaikuttamaan lopputulokseen. Sekoitin siis shampooseeni teelusikallisen ruokasoodaa ja hieman teepuuöljyä. Epäilin tällaisen diy-syväpuhdistuksen tehokkuutta, mutta pestessä hiuksista tuli selkeä metallinen haju joten varmaankin toimi! Pesun jälkeen tukka tuntui aivan narskuvan puhtaalta ja kiilsi ihanasti. Pyyhekuivasin ja levitin värimössön. Sitten muovinen huppu, pyyhe turbaaniksi ja kaksi pipoa päähän kahdeksi tunniksi, sillä lämpö tehostaa kasvivärjäystä. Tasaisen lopputuloksen takaamiseksi olisi tietysti kannattanut myös harjata yltäpäältä takussa oleva pehkoni ennen levitystä, nyt levittäminen oli takkujen takia paikoin jopa vaikeaa ja se kyllä näkyy. 

Kuten aina kasvivärjäyksen jälkeen, tuntui tukka hyväkuntoiselta ja väri oli vivahteikas sekä luonnollinen. Ensimmäinen reaktioni oli kuitenkin järkytys - onks tää näin kylmä ja tumma!? Aika nopeasti sitä onneksi tottui ja alkoi pitää sävyä jopa kauniina. Lopputulos on hiukan laikukas ja etenkin luonnonvalossa eri vivahteet näkyvät selvästi, muttei se oikeastaan haittaa. Sopii ihan hyvin tähän meikäläisen hippityyliin (: ennenkin MacUrthia käyttäneenä tiedän myös, ettei vika ollut värissä vaan omassa huolimattomuudessa. 

Seuraavaksi vuorossa varmaan silti tuttuakin tutumpi punainen, se on vaan kestosuosikki <3

P.S. Kasvivärejä saa luonnontuote- ja ekokaupoista, kuten Lifesta, Ruohonjuuresta ja Ekolosta. Jos kokeileminen itse pelottaa, on olemassa myös ekokampaajia ja kampaamoita joissa voi käydä värjäämässä luonnollisesti. MacUrth ruskea hennajauhe 100g oli muistaakseni noin 9€ paikallisessa ekokaupassa. 

~

Soittolista

Angus and Julia Stone - Chateau

MKTO - Classic

Anna Puu - Kaunis päivä

Lana Del Rey - Lust For Life 

Share
Ladataan...

Ladataan...
Ihana meri

Olen juuri palannut lyhyeltä sairaslomalta päiväkotiin. Päiväkodissa on aamupala-aika, kuten päiväkodeissa aamuisin on. Sanon hoitajalle, että olen syönyt aamupalan jo kotona, mikä on totta. Olin ollut poissa päiväkodista virtsatieinfektion takia ja saanut siihen lääkekuurin, jonka sivuoireena oli pahoinvointia, joten olo on edelleen heikko ja hiukan huonovointinen.
Hoitaja kuitenkin pakottaa minut ottamaan leivän ja lasin maitoa. Leipä on tavallinen ruisleipä, päällä kinkkua ja kurkkua. Tuijotan sitä, eikä minun tee ollenkaan mieli syödä. Sanon, ettei ole nälkä eikä tee mieli syödä. Hoitaja sanoo, että on syötävä.
Muut lapset alkavat olla valmiita ja saavat luvan lähteä pukemaan ulkovaatteita. Jään yksin pöytään leipäni ja maitolasini kanssa. Alkaa tulla entistä huonompi ja ikävä olo. Sanon uudelleen etten oikeasti pysty syömään. "Sinä istut siinä pöydässä niin kauan kunnes olet syönyt kaiken", hoitaja toteaa hieman ärtyneellä äänellä. Pala nousee kurkkuun ja paino rintaan, yhtäkkiä haluan vain kotiin ja tuntuu taas siltä että olen sairas. Alan itkeä ja sanon että oksennan jos joudun syömään yhtään mitään nyt.
"Sittenhän oksennat ja siivoat muuten itse!", hoitaja sanoo nyt selkeää suuttumusta äänessään. Hän lähtee käymään jossain ja vannottaa minua olemaan poistumatta pöydästä. Toinen hoitaja kuitenkin tulee huoneeseen kuultuaan itkuni ja sanoo, että saan lähteä pöydästä eikä tarvitse syödä.

En muistanut oheista tapahtumaa vuosiin. Sitten eräällä psykiatrikäynnillä se vain pulpahti mieleen, kun psykiatri otti uudelleen esille epämiellyttävät syömiseen liittyvät lapsuuden kokemukset. Aiemmilla kerroilla en ollut osannut mainita mitään.
Tuntui hassulta ja samaan aikaan tavattoman loogiselta, että jollain noin pienellä tapahtumalla saattoi olla niin suuri merkitys. Toisaalta se on myös ymmärrettävää, sillä olin muutenkin huono syömään ja perinteisellä tavalla herkkä jo lapsena. 

Päiväkotitapahtuman jälkeen ruoka-ahdistus palasi ajoittain, esimerkiksi silloin kun ala-asteella ruokavalvoja passitti minut ja erään toisen luokan tytön takaisin pöytään puolityhjien kanakeittolautasten kanssa. Ruokavalvojan mentyä ulos näköpiiristä kiikutimme äkkiä astiamme keittiöön pesuun ja häivyimme ruokalasta. 

Vaikeita olivat joulut ja ravintolaillalliset. Yritin säästellä nälkää ja tehdä hengitysharjoituksia helpottaakseni ahdistusta, mutta näistä ei ollut hyötyä. Nälän säästely johti alhaiseen verensokeriin, joka tunnetusti altistaa ahdistukselle. Hengitysharjoitukset olivat muuten vain yhtä tyhjän kanssa. Parhaaksi keinoksi selvitä tilanteista osoittautui yksinkertaisesti syödä se mitä pystyy ja antaa sitten olla. Tämä tarkoitti usein puolikkaan annoksen jättämistä ravintolassa ja hyvin pienten annosten kokoamista paikoissa joissa se oli mahdollista. Ikään kuin ei olisi ollut jo tarpeeksi inhottavaa pakottaa itsensä ruokapöytään ja seurustelemaan rennosti muiden kanssa, kuulin usein kommentteja siitä että syön liian vähän, olen liian laiha ja on epäkunnioittavaa olla syömättä kunnolla, kun joku on varta vasten tehnyt ruokaa. Jokaisella kerralla mieleni teki paiskata lautanen päin kommentoijan naamaa. En kuitenkaan jaksanut aloittaa kinaa aiheesta joten keksin kaikennäköisiä syitä täydestä vatsasta orastavaan flunssaan. Syömisongelmiani on muutenkin aina ollut vaikea selittää muille, sillä kyse ei ole mistään tyypillisestä syömishäiriöstä, ahdistusta ei esiinny suinkaan kaikissa ruokailutilanteissa, eikä se liity toisaalta myöskään automaattisesti tiettyihin paikkoihin, ihmisiin tai ruokiin. 

Rakastan ruokaa, ruoanlaittoa ja syömistä. En ole järin nirso, enkä erityisen pienisyömäinen, enkä ole koskaan yrittänyt laihduttaa vaikka ruoan terveellisyys minua kiinnostaakin. En kammoksu rasvaa, suolaa, sokeria tai mitään muutakaan "epäterveellisenä" pidettyä. Toki pyrin syömään runsaasti kasviksia, hedelmiä ja marjoja, pehmeää rasvaa, täysjyvää, vähäsokerisia jogurtteja ja myslejä ja yleensä vegaanisti, mutta ravintoloissa ja kylässä en ole tarkka. Itsestäni tuntuu myös pahalta, jos välittyy kuva että nirsoilen ja suhtaudun tarjolla olevaan ruokaan ylimielisesti tai muuten huonosti, koska se ei todellakaan ole tarkoitus. 

Miltä ahdistus näissä tilanteissa sitten tuntuu? Se tuntuu huimaukselta, pahoinvoinnilta, kohonneelta sykkeeltä, hikoilulta, tärinältä ja kuumuudelta. Siltä, että on päästävä pois (yleensä ulos ja yksin). Että sekoaa tai kuolee. Pyörtyy, oksentaa (ironista koska juuri oksentaminen on se, mitä eniten kammoksun). Se tuntuu myös häpeälliseltä, pelottavalta ja lapselliselta. Miten mä nyt tälleen.

Ruokailutilanteiden lisäksi ahdistavat :

- lentäminen

- kokonaan uudet tilanteet 

- fyysinen kipu

- verikokeet

- sairaalat

- oksentaminen

- esiintyminen

- gynekologilla käynti

- jättäminen ja jätetyksi tuleminen

 

Ahdistusta lisäävät :

- univelka

- alhainen verensokeri

- liika yksin oleminen

- kiire, stressi

- riidat ja välirikot

- uudet paikat 

- ahtaus, huono ilma

- ympäristöt, joissa yhdistyvät ahtaus, ihmisjoukot ja kovat äänet

 

Ahdistusta helpottavat :

- ulkoilu ja liikunta

- läheisten läsnäolo

- kivojen asioiden ajattelu

- lempeys itseä kohtaan

- asioiden tekeminen sen sijaan että on paikoillaan

- suihku ja sauna

- purkka ja pastillit

- vihreä tee

Aikaisemmin ahdistus oli tavallaan sellainen pelottava mörkö, joka seurasi perässä kaikkialle ja saattoi yhtäkkiä hyökätä kimppuun. Vuosien kuluessa olen oppinut ymmärtämään tuota mörköä ja toisaalta sanomaan sille ei. Välillä se pääsee edelleen niskan päälle, silloin annan itselle luvan hengähtää ja ottaa aikaa, mennä esimerkiksi ulos tai poistua ruokapöydästä. Sanon "ei hätää, tämä menee ennemmin tai myöhemmin ohi kuten muutkin tunteet". Ja se menee, aina se menee. 

 

Soittolista

will.i.am, Justin Bieber - #thatPOWER

All We Are - Feel Safe

The Strumbellas - The Night Will Save Us

The Julie Ruin - I Decide, Be Nice, Just My Kind, Girls Like Us

Bikini Kill - Double Dare Ya

Michael Jackson - Beat It, Smooth Criminal

 

Kuvat yhdestä lemppariruoasta, tortilloista ja siitä mitä perjantaikauppakassista löytyy.

Share
Ladataan...

Pages