Ladataan...
Ihana meri

Ja sitten tulee ne päivät joina kuunnellaan autossa Leonard Cohenin vanhinta levyä ja ajetaan pitkin merenrantaa.

Terapiaryhmässä puhun enemmän kuin ikinä. Kerron siitä miten opin ajattelemaan ennen toimimista ja miltä se tuntuu (viisaalta, hyvältä). Puhun onnistuneesta viikosta ilon kupliessa iholla.

Ja hän saapuu taas, vesisade ja valo aamuisin, ahdistus. Yhtenä hetkenä puristan kolikoita kädessäni R-kioskilla, ostan ylihintaista mustikkakeittoa ja sipsejä koska pelkään olevani vatsataudissa. Paljastus: en ollut, taaskaan. 

Makaan sohvalla ja katson vanhaa suomalaista lempparisarjaani. Syön vähän, mutta hyvin. Omaan kotiin ostan vain luomumunia ja -juustoa. Juusto tosin jää syömättä, päätän jättää ensi kerralla kauppaan. 

Hän tekee ruokaa ja minä huokaan syödessäni sitä seuraavana päivänä. Maailma kylpee kevään kalpeassa hehkussa ja katupölyssä, kun kiidän töihin en yhtään myöhässä. 

Nastarenkaat ratisevat vasten asfalttia.

Tukka tuoksuu miedosti hieltä, kun on pyöräillyt kovaa pitkään.

Viikonloppuna kietoudun isomman kainaloon, isomman joka kuitenkin kaipaa kiveä jota vasten hioutua. Kerron mikä on totta ja mikä unelmaa ja miten niistä tulee oikeastaan aina samoja asioita. 

Katson peiliin hymyillen, enkä mieti mitään. Itken hieman ja nauran enemmän. Ei ole kiire mihinkään, minnekkään.

Tuijotan vessan kaakeleita ja kämmenet ovat taas täynnä valkoisia laikkuja, tärisen. Jos on onnellisuutta, on myös epäonnea. Jos päätät jatkaa matkaa, kaadun ja nousen ylös. 

Maaperässä on rhizobium-bakteereita, jotka sitovat typpeä ilmasta kasvien käyttöön.

Tässä kaupungissa on aivan liian monta huonoa pizzeriaa.

Näytänkö siltä että hajoan? Pidän kiinni viimeisistä paloista viimeiset hetket.

Se oli juuri tuo rakennus, kohisevat meren äänet huonoista kaiuttimista, epätoivo, harmaa maailma, en uskonut mihinkään.

Sinä tiesit, että lapset voivat pelätä suihkun viemäriin hukkumista, koska eivät tajua olevansa aivan liian isoja valumaan veden mukana rei'istä.

Ei turvaa, ei pysyvyyttä. 

Jänikset levittävät jänisruttoa. Lapamadon voi saada vain makean veden kaloista. 

Joku sanoi että ihmiset ilmaisevat voimakkaat tunteensa äidinkielellään. Minun ajatukseni ovat puoliksi englantia ja suomea.

Saatat hyvinkin olla kaunein ihminen, jonka olen koskaan tavannut.

Yhtäkkiä on aikaa katsoa kiiltävien koppakuoriaisten parittelua vielä jäisellä mullalla. 

Äiti, isä. Haaveina paremmat kuin todellisuus.

anxietyanxietyanxietyanxietyanxietyanxietyanxietyanxietyanxietyanxiety

Kuumetta? Vatsatauti? Heisimato? Anemia?

Pitää pyöräillä kotiin. 

Vauhti kiihtyy ja hidastuu, tulee välitiloja ja arkea.

You will never understand me, so stop trying.

Ladataan...

Ladataan...
Ihana meri

On ahdistanut enemmän kuin pitkään aikaan - olen istuskellut suihkussa meditoimassa, hyppinyt paikallani, napsutellut kuminauhalla rannetta ja pitänyt jäistä pakastepussia niskassa. Hölmöä, etten ollut vielä joitakin kuukausia sitten kuullut koskaan oheisista apukeinoista. Tässä ahdistuksessa on muutakin uutta verrattuna männävuosiin, en nimittäin enää pelkää sitä. Osaan tunnistaa hetket, joissa se todennäköisimmin iskee ja silloin tiedän mitä tehdä. Sanon myös ääneen jos olen ahdistunut tai minulla on paniikkikohtaus. Teen siitä olemassaolevan ja hyväksyttävän asian, en hysterisoi. Joskus voi vain odottaa, mutta sekin on helpompaa kun tietää että 20 tai 25 minuuttia ja kaikki on hyvin.

Lisäksi tiedän ettei tämä ole mitään pysyvää. Reagoin aina näin muutoksiin, tällä hetkellä lähestyvään muuttoon ja koulun loppumiseen. 

Muutosta puheen ollen asunto johon muutan, on ihana. Siellä on lautalattia ja parveke ja suihkukaappi, eli kaikki mitä tarvitsee.

Ympärillä räiskyvä kevät Aurinkoineen ja sateineen tuntuu hyvältä. Tunnen olevani uuden ja mukavan elämänvaiheen kynnyksellä. Kypsempi ja vanhempi, kuin koskaan aikaisemmin. Ja silti valmis seikkailemaan, oppimaan kaikkea uutta kaikesta. Tietysti.

Sunnuntaina kävimme koskella ja istuimme autossa liian kauan. Kokkailimme tomaattikeittoa. Ostin taas lisää teetä, tosin vain alennuksen takia. Ulkona pystyi seisomaan ilman takkia paleltumatta. Sellaiset päivät ovat lemppareita. 

Yöllä kävellessäni tuttua reittiä kotiin, olin tyytyväinen että sain puhuttua mieltä painaneesta asiasta. 

Eilinen oli hiukan synkempi päivä. Sydän pamppaili kurkussa saakka varmaan puoli tuntia, jännitin ja odotin, onneksi vain hetken aikaa. Olin päättänyt viikkoa aikasemmin ryhtyä tipattomalle, mutta soin itselleni lopulta illalla yhden breezerin helpottamaan kiristynyttä tunnelmaa. Onneksi asioilla on tapana järjestyä - ennemmin tai myöhemmin.

Soittolista

Talking Heads - Stop Making Sense, This Must Be The Place, Take Me To The River, Slippery People

The Radio Dept. - Your True Name, Heaven's On Fire, Where Damage Isn't Already Done, Lost and Found, Why Won't You Talk About It?

Yuck - Southern Skies, Get Away

The Head And The Heart - Rivers And Roads, Summertime

Litku Klemetti & Tuntematon numero - Badding

Anni Lahe - Maistan sut

Mercedes Bentso - Viimeinen koulupäivä

Ladataan...

Ladataan...
Ihana meri

En oo sheivannut kainaloita puoleen vuoteen. En jaksa käyttää aikaa moiseen, etenkään kun karvat kasvaa kainaloissakin ihan syystä.

Mary A. Jalavan Puisto-sukkikset on lempparit. 

Gin ginger tonic oli sairaan hyvää. Yksiö oli kaunis ja ihmiset kivoja.

Äärettömät pöhinät siitä miten Aurinko laskee horisonttiin ja tuo valoa vaikka pakkasta on yli 10 astetta. Kävellä vain eteenpäin, koska pysähtyä ei voi ja pelätä hetken että järvi imaisee sisäänsä. Kokea sininen hetki. Hengittää niin syvään kun voi ennen kylmän kipua. Tuntea nälkää ja pelkoa mutta enemmän iloa ja riemua.

Ladataan...

Ladataan...
Ihana meri

Minulla oli kolme vuotta vanhat Cheap Mondayn farkut ja tiukka punainen paita. Reissussa rispaantunut kettureppu. Juoksin paljain jaloin elokuussa Helsingin keskustassa, asfaltti oli polttavan kuuma ja hiki kerääntyi pitkähihaisen paidan kainaloihin. Olin niin innostunut etten osannut pelätä, vaikka kaupunki oli uusi, enkä tiennyt ulkoa edes reittiä lukiooni. 

Rakennus oli vanha kivinen talo Eirassa, aivan meren tuntumassa. Haistoin suolan ilmassa kun istuin läheisen puiston nurmella parin luokkalaiseni kanssa. Jokainen solu minussa kuiski, että tämä on oikea paikka ja hetki ja seura. Istuin paksuilla ikkunalaudoilla, vaelsin Lapissa ja puhuin mahdollisimman paljon kaikille. Oli sellainen olo, ettei tarvitsisi enää koskaan hävetä sitä mitä on. Lukiossa minä en ollut mikään outo kirjahiippari, vaan yhtä hieno ja omanlaisensa tyyppi kuin kaikki muutkin. 

Sinä talvena kaadoin kurkusta alas ensimmäisen kaljani, sain tietää mikä on mochi-kakku ja mistä saa halpaa ja hyvää tofua. Sinä talvena kävelin vielä tuntemattomien ystävien kanssa kolmelta yöllä tyhjillä kaduilla ja annoin tytön kietoa kätensä ympärilleni kun nukuin. Raahustin yöpuku päällä kouluun ja lähdin etuajassa, simahdin junaan ja pääsin nippa-nappa ulos oikealla asemalla. 

Kesällä juoksin mereen krapulassa ja leikimme vesisotaa. Sanoin "voiksä halata mua, ku palelee ihan sikana?". Pyysin kaverit yökylään ja valvoimme viiteen vaikka univelkaa oli kertynyt jo parilta yöltä. Jännityksestä tärisevin käsin lähdin keikoille ja bileisiin ja minne tahansa, koska tärkeintä oli olla messissä. Olin kärsinyt vuosia ahdistuneisuudesta ja univaikeuksista - hiljalleen ne vähenivät, kunnes olivat enää muisto vain. Pidin hirveästi uusiin ihmisiin tutustumisesta ja entisten pelkojen tilalle oli tullut elämännälkä. 

Kuuntelin Jujua ja samaistuin etenkin Onnea-biisiin.

iisii on sille ku itsensä löytää, lakkaa hakkaamast päätään pöytään, henkistä rikkautta, materiaköyhää, lakkaa esittämäst nöyrää, vaan on sitä puusydämellä, aivot on vaan työkalu millä mennään ja sillä mennään kohti valoo, kuinka suurta voi olla elämänjano?

suurta ku ensi-iltafilmi, ei vaan suurta ku maailma lapsen silmin, rakkauden katse ja maailmankaikkeuden kauneus teki musta kiltin, enää ei pahuuden ote musta kaikkea nyhdä kun sain sen konkreettisen kokemuksen että yks on kaikki ja kaikki on yhtä

koska kaikki on ihanaa, ei oo pelkojakaan, on vaan onnea onnea onnea onnea rakkautta rakkautta vaan

En ollut koskaan kokenut mitään vastaavaa.

Tänä keväänä tuosta kaikesta on neljä vuotta. Tässä välissä minulla oli poikaystävä ja lukuisa määrä ihmisiä jotka pistäytyivät elämässäni, tekivät lähtemättömän vaikutuksen ja poistuivat sitten taka-alalle. Punkkua kului ja kyyneleitä. Kirjoitin hikihatussa esseitä ja sain joistakin jopa kymppejä. Oli ainakin kolme blogia. Oli psykiatreja ja sairaanhoitajia, joista monet eivät tienneet minusta mitään ja kirjoittivat silti papereihinsa kaikenlaista oletetuista sairauksistani ja ongelmistani. Kevät valoineen ja lämpöineen tuli aina ajallaan ja herätti minut harmaasta horroksesta. 

Välillä elämässä oli ihan paskoja aikoja ja sitten taas kivoja. Viime vuosi on kuulunut kansioon "ihan paskat ajat" ja niin kuului tämän viikon maanantaikin. Nukuin pommiin, olin myöhästyä yo-kirjoituksista, sain junassa paniikkikohtauksen ja odotin itku kurkussa kyytiä kotiin keskellä Vantaata. Niinpä valmistumiseni siirtyi puolella vuodella eteenpäin, enkä voikaan hakea yliopistoon vielä tänä keväänä. Minua se ei stressaa. Saanpahan tehdä duunia vuoden ja hakea sitten kaikessa rauhassa ensi keväänä, ilman että yoiden päälle painavat vielä pääsykokeetkin. 

Mutta kauhean vaikeaa se yhä on, siis kuunnella itseään ja tehdä tällainen ratkaisu. Pään sisällä huutavat äänet haukkuvat välillä laiskaksi ja saamattomaksi - onneksi ajatukset on vain ajatuksia. 

Lukio on ollut sairas ja sairaan mieletön ajanjakso elämässä. Ensimmäiset kerrat on ripoteltu sarjoina neljän vuoden sisään, tuntuu kauhealta lähteä, aikaa on ollut jotenkin ihan liian vähän, pelottaa mitä seuraavaksi on luvassa ja katsooko kukaan enää samalla viattomalla katseella suoraan syvälle silmiin, onko kukaan niin rehellinen, avoin ja tuttu, että osaa lukea toista pelkästä katseesta? Kerran osasin ja häntä osasin.

Olen miettinyt pääni puhki kuinka pukea sanoiksi tätä kokemusta ja sitä mitä kaikkea olen elämästä oppinut näiden neljän vuoden aikana. Sitten tajusin. Kaikki kiteytyy oikeastaan ajatukseen siitä, että elämän suunnittelu ainakaan kovin tarkasti tai pitkälle on turhaa ja aiheuttaa todennäköisesti enemmän mielipahaa ja pettymyksen tunteita, kuin mitään hyvää. Toinen asia on se, että ihmiset tarvitsevat toisia ihmisiä ja etenkin sellaisia, joiden edessä voi itkeä, oksentaa ja mokata ilman että välit muuttuvat. Syvimmät ja kauneimmat (ja pysyvimmät, väitän) ihmissuhteet eivät perustu siihen mikä on sosiaalisesti korrektia, vaan molemminpuoliseen välittämiseen ja rakkauteen, joka kantaa etäisyyksien ja hankalien asioiden yli. Kauheinta elämässä ei ole kärsiä vaikeuksista, vaan olla yksin. 

Ilo ja kiitollisuus pyrskähtelee sanankäänteissä, kun puhun lukiosta ja lukiolaisuudesta. Tiedän, että on aika mennä ja yksin, ihan yksin tällä kertaa. En tiedä millaista tulevaisuudessa on, mutta aika siistiä, veikkaan. Lämmittää sydäntä palata toivottavasti takaisin samaan rakkaaseen kaupunkiin, Helsinkiin ja tavata ne tyypit, jotka haluaa tienata elantonsa tekemällä samaa juttua kuin minä. Toivottavasti te siellä jossain ootte innostuneita, avoimia ja rohkeita seikkailijoita, jotka haluaa nähdä ja kokea vaikka joskus pelottaakin. Ala-asteen opettajani sanoi kerran, että ensin hoidetaan koulu, sen jälkeen kaikki menee omalla painollaan. Olen eri mieltä. Ensin huolehditaan omasta hyvinvoinnista, sitten koulusta, koska muuten ei ole mahdollista hoitaa yhtään mitään asiaa. Kaikki järjestyy, kunhan antaa. 

Ladataan...

Ladataan...
Ihana meri

Viimeisen hoitokertomuksen jälkeen hoitoni siirrettiin psykiatriselta sairaanhoitajalta psykologille. Ei ole kauhean mukavaa että pompotellaan ammattilaiselta toiselle (sairaanhoitaja - lääkäri - toinen sairaanhoitaja - psykologi), vaikka toki ymmärrän miksi niinkin joudutaan välillä tekemään. Vaihto sinänsä on ollut positiivinen juttu: psykologi on todella kiva, ymmärtää ja hänelle on helppo puhua. Hän oli vanhan psykiatrini kanssa samoilla linjoilla siitä, että Kelan tukeman terapian hakeminen on hyvä ajatus. Emme kuitenkaan ole lähteneet vielä sen tarkemmin selvittämään asiaa, sillä minulla on tämänhetkisessä elämäntilanteessa tarpeeksi muuttuvia palasia muutenkin. Valmistun lukiosta, haen opiskelemaan, etsin työpaikkaa ja eilen sain vihdoin myös ensimmäisen oman asunnon. Sopiva ajankohta terapian aloitukselle olisi ensi talvi, mikäli pääsen opiskelemaan tai syksy, jos en pääse. Työt eivät niinkään stressaa, mutta uudessa koulussa aloittaminen on aina omalla tavallaan jännittävä ja uusi tilanne. Samoin omilleen muutto ensimmäistä kertaa.

Kävin tapaamassa psykologia viimeksi toissapäivänä. Käynti oli tarpeellinen, koska aikaa edellisestä oli hänen sairastuttuaan ehtinyt vierähtää jo muutama kuukausi. Tuntui hyvältä puhua kaikesta mitä on ollut meneillään. Huomaan helposti arjessa puskevani vaikeissakin tilanteissa vain eteenpäin sen kummemmin käsittelemättä asioita, vaikka hankalat jutut olisi tärkeä purkaa rauhassa jonkun kanssa. Meillä on ollut kotona suhteellisen vaikea perhetilanne jo kohta pari vuotta ja kun kaikki ovat väsyneitä, huolestuneita ja keskellä hirveää stressimyrskyä, ei ikävistä asioista tee mieli puhua silloin kun ne eivät ole kirjaimellisesti edessä. Niinpä moni itselle ahdistusta ja surua aiheuttanut tilanne on lakaistu maton alle sellaisenaan. Tajusin tämän oikeastaan vasta toissapäivänä, kun purskahdin yhtäkkiä itkuun kertoessani asioista. Vaikka herkkä ja tunteellinen tyyppi olenkin, voin laskea puolikkaan käden sormilla kerrat kun olen itkenyt jonkun ammattiauttajan luona. Kotona ja ystävien seurassa kyllä paljonkin, mutta se "työ" on aiemmin ollut jo tehty kun sitten olen mennyt mielenterveyskäynnille. Aloitettuani lääkityksen ahdistukseen ja mielialan vaihteluihin, olen huomannut itkeväni harvemmin ja vähemmän. Lääke on tehnyt usein juuri sen mitä siitä sanotaan; katkaissut syvimmiltä tunteilta huiput. En pidä siitä, mutta ajankohta lääkityksen lopettamiselle on väärä, kuten psykologikin sanoi. 

Tapaamisen jälkeen olo oli hutera mutta jotenkin uudella tavalla kirkas. En ollut ahdistunut enkä surullinen. En pelännyt enkä ollut vähääkään ärsyyntynyt. Kotona kuuntelin lempimusiikkiani ja paistoin lounaaksi kalaa perunoiden kera. So simple, so good. Kun vielä illalla varmistui että saan juuri sen asunnon, josta olin haaveillut, fiilis oli superhyvä.

P.S. Ensimmäiset asukuvat ever! Opetin veljeä kuvaamaan, kärsivällisyyttä ei pahemmin löytynyt mut ihan kivoja näistä onneksi tuli ^-^

 

paita - marimekko (kirppari)

housut - vero moda 

kengät - superga

sukat - happy socks

kaulakoru - glitter

Ladataan...

Pages