Ladataan...
Ihana meri

...aikana jona mikään ei riitä. 

Olin 13 kun koulun käytävällä perääni huudettiin "Hyvä perse!". Olin 14, kun vanhempi poika piti minua kiinni lattiassa ja sanoi lantiotani todella leveäksi. 16-vuotiaana kuulin lauseen "Nää oliki erilaiset", kun makasin sohvalla ja minulta oli juuri riisuttu rintaliivit. "Sulla on länkisääret", kaveri tokaisi kerran ja lisäsi "Mut ne on hienot". Minusta kommentti oli silti tarpeeton. 

Oheista kertomusta olisi voinut jatkaa ainakin sivun verran. Se olisi kuitenkin ollut "turhaa mässäilyä" ja sellaista "huomionhakemista" mitä feministit tekevät, joten jätän väliin. Ehkä noista muutamista lauseista tuli jo selville, että kehoani on kommentoitu ikävään ja mukavaan sävyyn murrosiästä tähän päivään saakka ja varmaan aikaisemminkin - en vain muista. Suurin osa kommentoijista on ollut miehiä, joiden mielipide ei todellakaan kiinnosta. Oikeastaan ylipäänsä jos jollain on jotakin moitittavaa ulkonäössäni, en halua kuulla sitä. Kute Blacksonia lainaten "What other people think about you is none of your business". Minun ei siis tarvitse tietää sitä, se ei kuulu minulle. 

Kuten useimmat tytöt ja naiset, olen minäkin käyttänyt tuntikausia sheivaamiseen ja paljon rahaa erilaisiin karvanpoistovälineisiin. Heti kun karvat alkoivat kasvaa, sheivasin ne pois sen kummempia ajattelematta. Liikuntatunneilla nousi tuskan hiki otsalle, jos muisti ettei ollut poistanut kainalokarvoja. Kesällä oli häpeällistä jos sääret olivat karvaiset. Kaikki tämä vain siksi että kulttuurissamme naisen karvattomuus kaulasta alaspäin on normi. Toistin tuota normia itsessäni monta vuotta, vaikka muuten tein aina omat päätökseni muista välittämättä. 

Kerran istuessamme kesällä Suomenlinnan kallioilla huomasin että ystävälläni oli karvaiset sääret. Kehuin niitä kauniiksi ja ystäväni kertoi ettei halua ajella karvojaan vain koska "niin pitäisi tehdä". Olin samaa mieltä, mutta samalla ajattelin omien säärikarvojeni olevan niin rumat, että ne on pakko poistaa. Todellisuudessa en ollut koskaan nähnytkään kunnolla säärikarvojani, sillä sheivasin ne heti kun pituutta oli siihen riittävästi. 

Ennen kuin päätin vähentää karvojen poistamista ja kiinnittää tarkempaa huomiota sen takana oleviin perimmäisiin syihin, mietin olenko miesten silmissä enää mitään sen jälkeen. Olin sinkku ja tottakai haaveilin parisuhteesta, peläten että ihastun johonkuhun ja sieltä tuleekin tuomio että emmää ku sä oot noin karvanen. Liitin ihokarvat myös jotenkin maskuliinisuuteen vaikka eihän niillä ole mitään tekemistä feminiinisyyden ja maskuliinisuuden kanssa. Pikkuhiljaa onneksi ympärillä esiin puski feminismi, joka tuki naisten karvaisuutta. Lähipiirini tytöt ja naiset postasivat itsestään kuvia kainalo- ja säärikarvoissa ja uskalsin itsekin kasvattaa molempia. Säärikarvat tosin ajan pois välillä edelleen, koska sileä iho tuntuu niin ihanalta lakanoita vasten.

Karvacaseen verrattuna kehopositiivisuus on paljon monimutkaisempi juttu. Se, pitääkö kehostaan vai ei, vaikuttaa ihan kaikkeen yleisestä habituksesta liikkumiseen ja ryhtiin. Ja koska olen hävennyt alastonta vartaloani enemmän tai vähemmän aina, en ole edelleenkään täysin sinut sen kanssa. Pystyn hyvin käymään uimahallissa ja saunassa ja riisuuntumaan muiden nähden, mutta kaikenlaiset poikkiteloiset kommentit nostavat jälleen panssarin päälle. Opettelen sitä, opettelen rakastamaan tätä paikkaa jossa asun ja olemaan välittämättä urpoista sanoista. 

Samalla toivon hirveästi, ettei kukaan poika enää kysy millaiset tissit minulla on tai pyydä alastonkuvaa tapaamatta, tuntematta. Sellainen on esineellistävää ja loukkaavaa. Minäkään en pyydä keneltäkään moista, en kertakaikkiaan voisi. Ihmiset eivät ole yhtä kuin ulkonäkönsä vaan paaaaaaaaljon enemmän. 

Tissit ja pylly eivät ole olemassa siksi että miehet voisivat ihailla niitä. 

Karvat eivät ole olemassa sheivaamista varten.

Minun tai kenenkään muunkaan keho ei ole julkinen taideteos (vaikka taideteos onkin) jota ihmisten sopii kommentoida. 

Kaikki rinnat ovat hyviä rintoja, kaikki jalat hyviä jalkoja, kaikki vatsat hyviä vatsoja jne., jos ne hoitavat tehtävänsä ja oikeastaan vaikkeivat hoitaisikaan.

Miksi minun kuuluisi olla alhaalta karvaton, jos kumppaninikaan ei ole? Vain koska olen tyttö ja hän poika?

Ovatko muuten täysin toimivat, kivat ja helpot rintani huonot koska ne eivät ole pulleat ja greipin kokoiset? Pitääkö minun mennä tekemään rinnoilleni jotain, että joku mies pitäisi niitä tarpeeksi esteettisinä? 

Ei ja ei. 

Katselin äsken vanhoja kuvia itsestäni ja mietin, etten ole koskaan ollut niin ruma kuin olen ajatellut. Lempeys ja hyväksyntä omaa kehoa kohtaan ovat muuttaaneet ajatteluani lyhyessä ajassa jo tämän verran ja se on paljon se. Ja vaikka tällainen on vielä radikaalia, on se lopulta hyvin luonnollista; ei tarvitse muuta kuin olla mitä on, selkä suorassa ja hyvillä mielin.

Itsevarmuus jos jokin on kaunista.

Ladataan...

Ladataan...
Ihana meri

Kuten #lääppijä, myös #metoo on mielestäni tärkeä ja hyvä kampanja. Seksuaalinen ahdistelu on kamala asia ja edelleen ainakin jonkinlainen tabu. Nyt kerron oman tarinani, 19-vuotiaan suomalaisen päärynävartaloisen opiskelijan tarinan aiheesta ja avaan kysymystä siitä, miksi otsikossa mainitaan mutta.

Pari vuotta sitten somessa kiersi #lääppijä-tunniste, jonka yhteydessä ihmiset kertoivat kokemuksiaan seksuaalisesta ahdistelusta. Olin tottakai tiennyt asian olemassaolosta ennenkin lukemiani tarinoita, mutta nämä tekstit avasivat silmäni sille, kuinka ahdistelijoita eivät olekaan vain turhan innokkaat nuoret baarissa ja kaljanhuuruiset ukkomiehet. Oli hirveää lukea kertomuksia, missä yökylään tullut ystävä halusikin seksiä tai tuntematon mies kouraisi persettä jonossa. Jollain tavalla alitajuisesti mietin kuitenkin, että mulle tuskin koskaan käy mitään tällaista. En tainnut myöskään käsittää, että oikeastaan ihan mikä tahansa epämieluisa kosketus voi olla seksuaalista ahdistelua.

Kunnes se osui omalle kohdalle.

Olimme yökylässä kaverillani isolla porukalla. Saunoimme, valvoimme, herkkutelimme ja juttelimme, kertasimme kuulumisia pitkän tauon jälkeen. Joskus aamuyöstä kävimme vihdoin nukkumaan, menin sohvalle ja viereeni tuli eräs tuttu poika. Olisin mieluummin nukkunut yksin, mutta kaveriporukkamme tyylille oli ja on ominaista nukkua vieretysten, joten en sanonut mitään.
Yöllä nukuin vähän mutta levollisesti. Sohva oli iso ja siihen mahtui hyvin useampi nukkuja. Aamulla havahduin kuitenkin siihen, että tuttu poika vieressäni silitteli päätäni. Olin vielä puoliunessa ja ajattelin jatkaa nukkumista. Nopeasti silittely eteni kuitenkin päästäni selkään, kylkiin ja koko vartalolle. Yritin vaihtaa asentoa, vihjata siten kaverilleni että lopettaisi. Hän ei lopettanut. Lopulta nousin inhon vallassa ylös ja kävelin keittiöön aamiaiselle. Ärsytti ja inhotti, niin paljon etten meinannut saada aamiaista alas ollenkaan. Pyysin isän hakemaan minut kotiin ja autossa purin asian hänen kanssaan. Olin aina ajatellut, kuinka itse ainakin avaisin suuni tuollaisessa tilanteessa, kertoisin kaikille ja lopettaisin toiminnan heti. Tämä ei ollut vielä mitään verrattuna raiskauksiin tai muihin selkeisiin seksuaalirikoksiin, mutta tunsin silti häpeää ja jonkinlaista likaisuutta. Eniten harmitti, etten itse tilanteessa sanonut yhtään mitään, vaan annoin epämieluisan koskettelun jatkua.

Toinen kerta oli, kun olin vastikään lopettanut epämääräisen fwb-kuvion kaverini kanssa. Olimme päässeet sopimukseen siitä, että pysymme kuitenkin kavereina. No, eräänä päivänä olin sitten käymässä tällä kaverillani. En muista teimmekö ruokaa vai katselimmeko leffaa, mutta joka tapauksessa ollessani lähdössä kaverini alkoi laittaa kenkiä jalkaani. Se oli vanha tapa, enkä siis ihmetellyt ollenkaan.
Nopeasti tilanne etenki kuitenkin siihen, että hän alkoi kosketella minua ja vaatia seksiä. Olin loukkaantunut ja vihainen, sillä hän oli vastikään luvannut kunnioittaa päätöstäni pitää suhde täysin platonisella tasolla. En saanut sanottua eitä ennen kuin tyyppi oli jo kääntänyt minut päin eteisen ovea ja suorittanut tarpeensa.
Kotimatkan vuolaat anteeksipyytelyt eivät vieneet oksettavaa oloa pois. Tunsin itseni käyttöesineeksi. Teki mieli itkeä ja huutaa mutta samaan aikaan ajattelin itse olevani syyllinen olooni, koska en sanonut ei. Myöhemmin koitin kääntää tapahtumaa päässäni niin että halusinhan minä. Olin jotenkin niin syvällä elämäntilanteeni sekavuudessa, etten ymmärtänyt kunnolla moniakaan asioita. Jälkikäteen kaikki oli kuitenkin päivänselvää. Se, että tyyppi oli käytännössä raiskannut minut. Se, etten halunnut häntä enää elämääni: en ystävänä enkä minään muunakaan. Hänen haukuttua minua vielä itsekeskeiseksi ja muita hyväksikäyttäväksi ihmiseksi, oli mittani täynnä. Poistin numeronsa, enkä ole katunut ollenkaan. En myöskään ikävöinyt.

Asiat jotka ovat loputtoman tärkeitä jokaisen tietää:

1. älä koske ilman lupaa
2. älä koske ihmiseen, joka on tiedottomassa tilassa, poissaoleva tai ei muuten täysillä messissä
3. ÄLÄ. KOSKE. ILMAN. LUPAA. älä edes halaa, jos et tiedä toisen pitävän siitä. "saako halata/suudella/silittää/ottaa kädestä kiinni?" on kätevä ja helppo tapa selvittää asia ja 100 kertaa varmempi kuin yritys lukea puolitutun, tutun, kaverin tai edes ystävän motiiveja käytöksen tai minkään muunkaan perusteella.
4. seksuaalinen ahdistelu ei rantautunut Suomeen turvapaikanhakijoiden myötä. näin väittäminen on loukkavaa paitsi ahdistelun kohteeksi joutuneita, myös turvapaikanhakijoita kohtaan. lisäksi väite sivuuttaa täysin ne tyypit, jotka ahdistelun takana turvapaikanhakijoita todennäköisemmin ovat: kantasuomalaiset ihmiset
5. naisten tekemä ahdistelu on yhtä vakava ja ikävä ongelma kuin miesten tekemä. naisella ei ole ahdisteluun sen suurempaa oikeutusta kuin kellään muullakaan, ja kyllä, raiskaus voi tapahtumua myös niin päin, että tekijä on nainen ja uhri mies. 

Syyllistäminen ja tuomitseminen eivät ole ratkaisuja tähän ongelmaan. Puhuminen on. Joten puhutaan; puhutaan omista kokemuksistamme, tunteistamme, ajatuksistamme, siitä missä raja kulkee ja siitä mikä on itselle ok. Vaikka itse olisimme mestareita tilanteiden ja ihmisten tulkinnassa, kaikki eivät ole, joten olkaamme ymmärtäväisiä myös siihen suuntaan. Ei voi oppia virheistään, jos ei tiedä tehneensä virhettä.

Kuten jotkut äärifeministit ovat väittäneet, #metoo ja #lääppijä -kampanjat eivät ole pelkästään naisia varten. Toistan, myös naiset ahdistelevat miehiä ja se on yhtä vakava ja ikävä asia kuin miesten naisia kohtaan tekemä ahdistelu. Myös muilla kuin naiseksi itsensä luokittelevilla on oikeus "tulla kaapista ulos" asiaan liittyen. On epäreilua sivuuttaa keskustelussa esimerkiksi transihmisten kokema seksuaalinen ahdistelu ja suoranainen väkivalta. Ei myöskään ole millään tapaa intersektionaalisen feminismin mukaista, että jokin selvästi useita sukupuolia ja niiden edustajia koskeva kampanja ikään kuin varataan vain yhdelle ryhmälle. Hiukan monipuolisuutta, kiitos. Muuten kyseessä ihan loistavat kamppikset ja asia todella on helvetin tärkeä.

Ladataan...