Ladataan...
Ihme ituhippi

Olen aina suhtautunut matkusteluun hiukan ristiriitaisesti: omalla tavallaan olisi ihan hauskaa seikkailla siellä sun täällä ja nautiskella ruoasta, käydä katselemassa paikallisia nähtävyyksiä ja viettää hetken verran arjesta irtauttavaa luksusta. Sitten toisaalta: omassa sängyssä nukkuminen on maailman parasta, ei tarvitse stressata aikatauluista tai budjetin yllättävistä ylityksistä, ja helpoimmillaan jännää uutta ruokaa löytyy nautiskeltavaksi yhden Wolt-tilauksen päästä jos ei saa aikaiseksi raahattua itseään ravintolaan asti. 

Olisin hiukan tekopyhä jos väittäisin, että en juuri harrasta lomamatkailua ekologisista syistä. Onhan sekin omalta osaltaan totta, mutta ei koko totuus. En ole suuri kauko- tai edes Euroopan-seikkailujen ystävä, koska koen uuteen paikkaan sopeutumisen kaikkena muuna kun lataavana ja rentouttavana aktiviteettina, jonka lisäksi on aina asioita jotka on ihan "must do" koska olisi haaskausta vaan nukkua ja katsoa tv:tä pitkän viikonlopun verran hotellihuoneessa tai edes omassa vanhassa huoneessa porukoilla. Kotona saa vaan möllöttää ja oikeasti olla tekemättä mitään. 

Tietenkin sitten välillä elämään kaipaa jännitystä. Oikein kunnon irtioton. Yleensä näistä haaveillessani valikoin jonkun kiinnostavan kohteen läheltä, ensinnäkin mukavuussyistä: matka on lyhyempi ja jää enemmän aikaa käytettäväksi kohteessa, jonka lisäksi saan saman "apuva tämähän on eksoottista" fiiliksen oli kyseessä sitten Turku, Tampere tai Tartto. Tärkeintä seikkailussa on vain, ettei kohdetta tunne kovin hyvin etukäteen ja siellä on jotain kivaa tekemistä ja katsottavaa tarjolla. Sitä, että kadut eivät ole ne oman kotikaupungin tutut, vaan halutessaan voi seikkailla ilman Google Mapsin avustusta ja eksyä. Ja sekös onkin jännää. 

Ekologisesta näkökulmasta turismi aiheuttaa noin 8 prosenttia koko maailman hiilijalanjäljestä, sisältäen matkat, majoituksen ja ostostelun. Koska turrena pörrääminen on omalla tavallaan todella hauskaa, kokonainen stoppi on ehkä hiukan karu vaihtoehto, jolloin helpompi tapa lievittää omaa päästökuormaa on valitsemalla paikkoja joihin pääsee bussilla tai junalla lentämisen sijaan. Olemme ehkä omalla tavallamme niin tottuneita edullisen lentomatkustamisen mahdollistamaan jatkuvaan ulkomaanmatkailuun, että unohdamme, että oikeastaan kotimaassakin tai ihan lähistöllä olisi tosi kiinnostavia paikkoja nähtävinä ja koettavina, eikä aina ole tarvetta lähteä maailman toiselle laidalle vain laatuajan viettämistä varten. 

Toinen asia liittyen matkusteluun ja siihen laadukkaaseen vapaa-aikaan josta kliseisessä lomamatka-skenaariossa nautiskellaan: Miksei himassa voisi viettää ylellisempiä hetkiä? Lentolippujen hinnalla ostat maailman pehmeimmät lakanat jotka takaavat hotellifiiliksen ja kestävät ajasta iäisyyteen vielä kauan omistajansa jälkeen, ja kotikaupungissaankin tai sen lähistöllä voi varata pöydän sinne vähän parempaan ravintolaan jonne ei koskaan raaski mennä kun "humputtelut on pois matkakassasta". Arjen luksus on yhtäaikaa tylsää ja aivan mahtavaa: saa nauttia lomamatkojen parhaista puolista, ilman että täytyy kokea sitä stressiä ja vaivaa joka syntyy aikataulujen järjestelyistä ja sen varmistelusta että kaikki menee niinkuin pitäisi ja kaikki tarvittavat paperit on mukana ja hoidettu. 

Olen tylsä ja laiska ihminen joka yrittää muodostaa kotinsa paikaksi jota parempaa ei osaa kuvitella. En pidä lentämisestä, ja paikkaa vaihtaessani koen uudelleen orientoitumisen uuvuttavaksi. Koen syyllisyyttä liikkumiseni aiheuttamista hiilipäästöistä, vaikka en juurikaan harrasta huvimatkoja. Jos lähden johonkin, niin mielellään ei järkyttävän kauas, niin pääsee joskus kotiin lepäämäänkin. Olisin aivan järkyttävän huono matkatoimiston myyjä. Sen sijaan huonekalu- tai sisustusliikkeen myyjänä saattaisin olla aivan mahtava. Omaan tuotteeseen pitää uskoa, eikös? 

Tunnen muutamia ihmisiä joille matkustaminen on juuri se henkireikä arjessa. Seurailen heidän instagram-kuviaan ja totean että "Wau, näyttääpä ihanalta", mutta samaan aikaan olen vaan onnellinen kun saan seurata kyseisiä kuvia sohvallani istuen. Eli, pointtina tässä on, että ihmiset ovat erilaisia eikä ole yhtä oikeaa tapaa elää, mutta seuraavan kerran kun matkakuume iskee, suosittelen lämpimästi harkitsemaan jotakin kotimaankohdetta ihan just for the sake of it. Tuskin kovin moni ihminen on asunut niin monessa Suomen kaupungissa, ettei niistä missään ole enää mitään nähtävää jäljellä. Lähiseutumatkailu saattaa yllättää positiivisesti, eikä aina tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan. Paitsi jos matkan pointtina on paeta synkkää ja loskaista säätä, siinä tapauksessa Hangossa ja Rovaniemellä ollaan kohtuullisen samassa veneessä ja päiväntasaajaa lähemmäs pakeneminen on ainoa toimiva keino löytää kadonnut aurinko. 

Millainen suhde sinulla on matkusteluun? Oletko tullut pohtineeksi matksutelun aiheuttamia hiilipäästöjä? Jos olet kaukomatkailun ystävä, laiska kotihiiri on kiinnostunut ymmärtämään miksi kaukomatkailu tuntuu palkitsevalta? Keskustellaan kommenteissa :) 

-Anna 

P.s. Paraikaa haaveilen pitkästä viikonlopusta Porvoossa. 

Kuvat: Bussi: Ekaterina Didkovskaya, Wanderlust: Seaternity

Share

Ladataan...
Ihme ituhippi

Olen viinin ystävä. Epäsäännöllisen säännöllinen suhteemme saa täyttymyksen pari kertaa kuukaudessa kun sokkailen itseni raskaamman urakan jälkeen kauppaan ihmettelemään mikä olisi tämän kerran valinta. Näin lämpimällä säällä valinta usein päätyy valkoviiniin tai rosé-viiniin, mutta suurimman osan vuodesta kulutuan mieluiten espanjalaisia ja italialaisia punaviinejä. Olen välillä pohtinut olisiko terveellisempää vaihtaa satunnainen nautiskelu luomuviineihin? Miten ne eroavat tavallisesta? 

Aina välillä olen kuullut väitettä, että luomuviineistä ei saisi krapulaa, johtuen vähäisemmistä torjunta-ainejäämistä, mutta tämän suhteen olen aika skeptinen. Kyllähän juomalla saa krapulan aina jos ihan kunnolla lappaa, sillä alkoholihan se krapulan tuottaa eikä niinkään torjunta-aine? Eli ehkä viinin laatua tärkeämpi krapulantorjunnan hopealuoti olisi kuitenkin tylsästi se nautitun viinin määrä. Eli tuon väitteen leimaisin heti alkuun jo ihan höpöhöpöksi. 

Luomuviineihin pätee sama kuin muuhunkin luomutuotettuun ruokaan, kaikki teolliset lannoitteet ja torjuntaineet ovat kiellettyjä osana tuotantoprosessia. Kuitenkin mitä tulee viinin viljelyyn, luomuviinien viljelysprosessi ei välttämättä kuitenkaan aina eroa valtavasti normaalin viinin viljelyprosessista, jonka lisäksi valmistusprosessin aikana lisätään samoja lisäaineita kuin ei-luomuihinkin viineihin. Kiintoisasti luomuviinien kohdalla Euroopan Union sallima lisäaineiden määrä luomuviinille olisi 30 lisäainetta, siinä missä normaalille viinille sallitaan 55 lisäainetta. 

Viiniin lisätään säilyvyyden parantamiseksi useimmiten rikkioksidia, eli sulfiittia. Sulfiittia täytyy lisätä sitä enemmän, mitä enemmän sokeria viinissä on, joten sen vuoksi esimerkiksi valkoviineissä sitä on enemmän kuin punaviineissä. Ainakin Alkon oman infolehtisen mukaan, aina välillä rikkisulfideja syytetään viinipäänsäryn syyksi, mutta toisaalta samalla oman monopolimme toimesta selitetään kuinka suurimassa osaa tapauksia viinipäänsärky on vain psykkinen ilmiö. Anyhow, pointtina on, että ostamalla luomuviiniä et voi välttää krapulaa, etkä myöskään täysin viinipäänsärkyä, sillä rikkioksidia on luomuviinissä samalla tapaa, joskin säänneltynä hivenen vähemmän, kuin normaalissa viinissä.  Sulfiitittomiakin viinejä löytyy markkinoilta, ja niillä voi isolla todennäköisyydellä ratkoa ainakin viinipäänsärkyä, joskaan edelleenkään krapulan välttämiseen ne tuskin toimivat. 

Tämän lisäksi, jos oikein haluaa lähteä hifistelemään, on olemassa vielä biodynaamisesti tuotettua viiniä, jonka viljelyssä seurataan kuun ja tähtien asentoa. Ja ei, se ei ollut vitsi, vaan ihan tosissaan. Kuulemma maku on jotenkin erilainen kun oikeat toimenpiteet tekee oikeaan aikaan, mutta en ole koskaan maistanut, joten en osaa sen tarkempaa mielipidettä aiheesta muodostaa. 

Mutta siis, kannattaako luomuviinin ostaminen? - Siinä mielessä kyllä, että viljelyssä käytetään ympäristöystävällisempiä torjuntaaineita, jotka teoriassa tuhoavat maaperää vähemmän pitäen sen kohtuullisen viljelykelpoisena jatkossakin, jonka lisäksi omaan lasiisi ei pitäisi päätyä yhtä paljon torjuntaine jäämiä kuin normaalin viinin kohdalla. Tämän lisäksi tietenkin viinissäsi pitäisi olla vähemmän lisäaineita kuin normaalissa viinissä. Toisaalta sulfiitteja löytyy yhtä lailla luomusta kuin normaalistakin, eli jos haluat vältellä viinipäänsärkyä, luomu tuskin on yhtä hyvä vaihtoehto kuin sulfiititon viini. 

Ehkä kokeilunhaluisena kulinaristina ottaisin tämän lopputuloksen hiukan 50-50. En suuremmin oirehdi normaaleista viineistä, niin kauan kun niitä ei tule juotua liikaa, jolloin välitön terveyshyöty luomuviineistä on kohtuullisen minimaalinen. Myöskin tykkään kokeilla erilaisten tilojen erilaisia viinejä eri puolilta maailmaa, ja siinä mielessä lähikaupassani toistaiseksi tarjolla olevalla valikoimalla ei luomuviineillä kahden pullon kuukausi vauhdilla selvitä kuin enintään kolme-neljä kuukautta, jonka jälkeen tulisi lähteä otollisemmille etsintäapajille jos luomuviinin parissa haluaisi jatkaa tutkiskelua. Kuitenkin kun miettii sitä, että luonnollisesti haluaisin kehooni mahdollisimman vähän mystisiä lisäaineita joiden kohdalla en ole itse voinut olla tekemässä etiketin perusteella valintaa "kyllä tuolle, mutta ehdoton ei tuolle", luomuviini tuntuisi silti olevan tästä näkökulmasta fiksuin valinta. 

Millaisia kokemuksia sinulla on luomuviineistä? 

-Anna 

Kuva: Wine reflections, by Matt B

Share

Ladataan...
Ihme ituhippi

Viimeiset pari päivää olen nukkunut kuninkaalliset noin 17 tuntia päivässä: pitkät yöunet ja siihen päälle vielä pehmeästi viettelevät päiväunet. Taustana tälle on ollut uudessa duunissa aloittaminen, yllättävän fyysinen työnkuva, tuhat ja yksi pinetä nippelitietoa joita koettaa muistaa, ja jännityksesta huonosti nukutut yöt, joten vapaapäivinä olen todella ottanut takaisin nukkumatta jääneitä tunteja.

Tänään heräsin päiväuniltani ja havahduin siihen, että nythän on kesä. Aloin pohtimaan että miten olen voinut olla huomaamatta, vaikka yleensä märehdin pienten ohimenevien hetkien yksityiskohdissa vähän liikaakin. Aina selitän siitä miten pyrin olemaan tietoisesti läsnä, mutta vikat pari päivää olen ollut lähinnä tajuton ja mikä-mikä-maassa. Tarkoituksenani on ollut myös vastata ihaniin kommentteihin joita blogiin on kertynyt, ja kirjoittaa ylös hyviä ideoita uusia postauksia varten, mutta uneliaisuuttani en saanut konetta auki ja ne vähän jäivät. 

Sitten on jotenkin kaunista havaita, että aurinko porottaa niskaan avoimesta ikkunasta, mäyräkoira ottaa verhon takana aurinkoa jukkapalmun kanssa, ilmassa tuoksuu ruoho, taustalla jytisee rakennustyömaan katupora, naapurin vauvan itku ja itse valittu seksikäs saksofoni Spotifysta. Jääkaapissa odottaa makea ja raikas hedelmäsalaatti jälkiruoaksi ja illalla on Euroviisujen viimeinen semifinaali ennen huomista finaalia. Jos voisin purkittaa tällaisia hetkiä, ja säilöä ne unelmieni maakellariin, mulla olisi siellä hyllytolkulla kauniita hetkiä purkeissa, hyytelössä ja hillottuna. 

Tämä postaus on sisällöltään aika paljon muista postauksistani poikkeava, sillä oikeastaan tällä kertaa tässä ei ole sen selkeämpää pointtia tai rakennetta. Paitsi että nauttikaa hetkestä. Ja olen ollut unelias. Ja vastaan kommentteihin kunhan kerkiän. Ja toivottavasti jo ensi viikolla saan aikaiseksi vähän asiapitoisempaa tarinaa. Ja että oikeastaan se parkuva beebis ja katupora sopii yllättävän kivasti kesäiseen äänimaisemaan. 

Ihanaa perjantai iltaa kaikille, nukkukaa sikeästi :) 

-Anna 

 

Share

Ladataan...

Kuva: Come Hell or High Water, by Michael Pinsky

Jossain vaiheessa jämähdin pohdiskelemaan kesken bussimatkan miten on surullista ja ärsyttävää olla nuoremman polven ihminen tässä maailmassa, kun huoli ekologisuudesta kaatuu meidän nuorempien sukupolvien niskaan ja suuret ikäluokat vähät välittävät tekojensa ekologisista seurauksista ja jatkavat kulutusjuhliaan koska "enhän mä ole silloin enää edes elossa". -Sitten pysähdyin. Mistä tälläinen käsitys kumpuaa? Onko tämä oikeasti totta vai kuvittelenko vain täysin ilman mitään fiksua syytä? Ihan vaan koska nuorena pitää saada olla aiemmille sukupolville ärtynyt väistämättä tapahtuvien muutosten hitaudesta, ihan vaan koska nuoruuden kiihkeys on kärsimätöntä?   

Tätähän piti sitten alkaa googlettamaan ja tutkimaan, ihmettelemään suurten ikäluokkien sukupolvikokemuksia, arvoja ja heitä yhdistäviä tekijöitä. Ensimmäinen asia joka tietenkin hyppäsi esille, oli että ihan kuten missä tahansa muussakin ikäluokassa, ikäluokka koostuu yksilöistä jotka ovat keskenään todella erilaisia. Suuria ikäluokkia yhdistävinä tekijöinä olivat sodan jälkeisen ajan köyhyys, se että uudelleen rakennettavassa Suomessa oli tarjolla töitä tekijöille, ja 80-luvulla lentoon lähtenyt elintason nousu. Myöskin kyse on ensimmäisestä eläkeläisten sukupolvesta joka todella panostaa elämyksiin, matkusteluun, hyvään ruokaan, teatterikäynteihin ja mökkeilyyn. Keskimäärin vanhempi sukupolvi löytyy useammin metsästä kykkimästä marjojen ja sienten perässä (luomua lähiruokaa parhaimmillaan) sillä nuoremmat menevät metsään lähinnä fiilistelemän hyödyntämiskeikkojen sijaan. Toisaalta suuret ikäluokat ovat myös viimeinen sukupolvi jolla on todella yhtenäinen sukupolvikokemus, ja jotka mieltävät itsensä sukupolvensa edustajiksi. 

Myöskin googlettelussnai selvisi, että yli 60-vuotiaat kierrättävät jätteitä kaikista ikäluokista tunnollisimmin, siinä missä alle nelikymppiset ovat asian kanssa huomattavasti laiskempia. Ironisesti Hesarin mukaan alle 30-vuotiaat ovat kaikkein vakaimmin sitä mieltä, että kierrättää pitäisi, mutta silti todellisuudessa kierrättävät kaikkein vähiten. Hesarin mukaan jätteiden lajittelemattomuuden syynä on usein se, että lajittelu koetaan vaivalloiseksi ja vielä inhottavampaa on viedä jätteitä keräyspisteelle. Erään toisen artikkelin mukaan taas puolestaan, itselleni yllättäen, suurin ekologinen jalanjälki löytyykin 40-50 vuotiailta, jotka ovat ikäluokkansa puolesta työelämänsä parhaiten tienaavassa vaiheessa ja sen vuoksi myös kuluttavat enemmän. 

Myöskin eräästä Jyväskylän Yliopistosta julkaistusta tutkielmasta kävi ilmi, että suuret ikäluokat olivat ensimmäinen sukupolvi joka otti yhteiskunnallisen vaikuttamisen vakavissaan 60-luvulla, saattaen yhteiskuntamme kansalaisaktiivisuuden murrokseen. Myöskin sota-ajan jälkeisen köyhyyden kokenut sukupolvi on nuorena oppinut säästeliääksi, joten vaikka he elivät 80-luvun nousun kun kulutushyödykkeitä alkoi tursuta ovista ja ikkunoista nykyiseen malliin, he ovat silti keskimäärin säästeliäämpiä ja harkitsevampia ostajia kuin oma sukupolveni. 

Yllättäen suurin sukupolvien välinen kuilu löytyikin arvomaailmasta: Yhtyneitten kuvalehtien tutkimuksen mukaan suuret ikäluokat arvostavat "rehellisyyttä, vanhempien kunnioittamista, auttamisen halua ja hyviä tapoja." sekä yhteisöllisyyttä ja toisten huomioonottamista. Tutkimusten mukaan milleniaalit puolestaan ovat suvaitsevaisia ja kokeilunhaluisia, ja arvostavat vapautta, hyvää kommunikointia tunteista ja rahaa tärkeämpää on oman työn merkitys. Vaikka arvot ovat erilaisia, eivät ne välttämättä kuitenkaan ole keskenään ristiriitaisia. 

Tarinan opetus: Ihminen on aika usein väärässä, ja se pitää osata myös tunnustaa. On parempi lähteä tarkistamaan asioita jotka ovat tarkistettavissa kuin jäädä siihen omaan kuplaan jossa omat käsitykset eivät aina ihan pidä paikkaansa. Ja vielä on hyvä idea olettaa vähemmän ja selvittää enemmän. Kuten tässä, todistin vaan olevani väärässä ja tietenkin se tuntui hiukan vaivaannuttavalta. Mutta se on vähemmän vaivaannuttavaa yksinään bussin takapenkillä kuin sosiaalisessa tilanteessa, jossa joku muu toimii ystävällisesti korjaavana faktantarkistajana. -Ja niin. Sitten vielä opin, että erityisesti minua hävettää miten laiskasti oma ikäluokkani kierrättää roskiaan, vaikka joutuu vielä tulevaisuudessa elämään ilmastonmuutoksen kanssa. 

Kuinka usein joudut toteamaan olevasi vaivaannuttavan väärässä? 

-Anna

Share

Ladataan...

Harvalla on rahaa niin paljon, että on täysin yhden tekevää mihin ja miten paljon sitä käyttää, ilman että kulutustottumuksilla olisi mitään vaikutusta joka päiväiseen elämään ja arjen suunnitteluun. Ja vaikka olisikin, se ei silti muuta sitä, että rahaa voi aina käyttää fiksumminkin. -Minimalismia suituttava ihme ituhippi joka selittää että rahalla on väliä, tekopyhä ääliö. Mutta oli elämäntilanne mikä tahansa rahalla on väliä. Rahankäytön suunnittelu mahdollistaa sujuvamman arjen viettämisen, ja asia johon ainakin itse linkitän minimalismin kaikkein voimakkaimmin on sujuvampi ja vähemmän stressaava arki. Minimalismi on lähestymistapa, huolettomuus päämäärä. -Budjetointi on vähän kuin ostoslistaa kirjoittaisi: kuukauden aikana tekee paljon harkitumpia ostoksia ja lähinnä tarpeeseen. Ei tule ostettua niitä ihan kivoja sandaaleita kun ne oli alessa, jos ei oikeasti tarvitse, mutta siinä vaiheessa kun todella tarvitsee sandaalit on varaa ostaa kunnolliset, ilman että tarvitsee vinguttaa luottokorttia. 

Opiskelijana elän toistaiseksi pääasiassa opintotuella ja aina kesän lähestyessä hiukan hirvittää löytyykö töitä, ja Eestin puolella kesiä viettävänä etenkin, että löytyykö töitä joista maksetaan tarpeeksi jotta saa pyöritettyä normaalia arkea kesälläkin. Esimerkiksi viime kesänä olin liikkeellä kokopäivätöissä iltaisin ja viikonloppuisin noin touhutonnilla, joka oli tietenkin siinä mielessä ihan ok, että sai elämisen kulut maksettua, mutta kun huomioi, että Tallinnassa elämiskustannukset ovat about samat kuin hiukan pienemmässä kaupungissa Suomessa, ei sillä ihan vielä juhlia pistetty pystyyn. 

Joten opiskelijana, vaikka kerrankin eämässä on aikaa, rahaa ei juuri ole, jolloin budjetoinnin merkitys korostuu vielä entisestään jos haluaa selvitä seuraavaan tilipäivään ilman että tili huutaa nollaa jo kahden viikon kuluttua edellisestä. Myöskin mitä tulee laiskaan argumenttiin ettei "pienistä tuloista saa säästöön", niin ainakin mitä tulee opiskeluaikoihin, voin vakaasti sanoa, että saahan. -Ei välttämättä joka kuukausi jos on lääkärikuluja tms., mutta juuri tämän tyyppiset kulut pakottavat säästämään silloin kun ylimääräistä jää. Sillä meillä täällä lahden eteläpuolella, ei ole YTHSn tyylistä elämänpelastajaa, vaan jos haluaa lekuriin, sen saa kaivaa omasta taskusta yksityisellä ja kelakorvaukset saa useita kuukausia jälkeenpäin, jos saa. Tämä jo itsessään pakottaa säästämään pahan päivän varalle, että on rahaa mennä lääkäriin siinä vaiheessa kun kotikonstit eivät enää auta. Myöskään jos osoite on Virossa, omalla koulullani TTÜ:lla kesäksi ei ole tarjolla englanninkielisiä kesäopintoja joista saisi opintorahaa, eikä ulkomailla olon vuoksi ole oikeutettu hakemaan minkään tyyppisiä tukia kesän läpi pyristelemiseksi vuokranmaksuun jos kesäduuni jäi saamatta. Eli ehkä hiukan sivuraiteille ajautuneena: suomalainen sosiaaliturva on kaunis keksintö, ja sitä oppii arvostamaan täydessä laajuudessaan vasta kun on suurilta osin sen ulkopuolella. 

Kehittelin listan siitä missä järjestyksessä yleensä toimin opintotuki- tai palkkapäivänä. Olen listojen suuri ystävä, mutta toisaalta myös lista havainnollistaa ehkä hiukan sitä mitkä asiat ovat prioriteetteja. Myöskin kannustan ehdottomasti käymään koko listan läpi heti kun raha kolahtaa tilille, sillä voin luvata että jos rahaa aikoo laittaa säästöön vasta kuukauden lopussa "jos jotain jää", niin voin luvata, että ei muuten aika suurella todennäköisyydellä jää. Säästäminen (ja jos haluaa viedä homman pahanpäivän varoja nextimmälle levelille, sijoittaminen) on panostamista tulevaisuuteen, joka mahdollistaa asioita, oli kyse sitten lääkärikäynneistä, lomasta, autosta, ensiasunnosta tai leppoisista eläkepäivistä. Ennakoimalla ja varautumalla elämä on paljon helpompaa ja mukavampaa kuin jos yllättävä kuluerä tulee kuolleesta kulmasta ja sitä ihmettelee miten tähän päädyttiin. Hiukan samasta syystä on oikeasti tärkeää elää "suu säkkiä myöten". 

Tilipäivän päiväohjelma

1. Maksa laskut ensin, vuokra, puhelin, internet... 

2. Varaa ruokabudjetti 

3. Varaa rahaa menoihin joiden tiedät olevan tulossa tässä kuussa, esim. hammaslääkäri, vakuutuslasku, uudet farkut rikkinäisten tilalle, jne

4. Päätä paljonko sinulla on varaa laittaa säästöön tässä kuussa

5. Jäljelle jäävä summa on harkinnanvaraista "käyttörahaa"

Varmastikin jokaisen ihmisen aikuiselämän esniaskeleet menevät taloudenpitoa opetellessa, ja sitä tekee sekä fiksuja että ei-ihan-niin-fiksuja valintoja, joista jälkimmäiset kannattaa ottaa oppimiskokemuksina. Kuitenkin kun oppirahat on maksettu, ja budjetoinnin ja rahankäytön suunnittelun jalon taidon viimein hallitsee, on paljon helpompaa nukkua yönsä rauhassa ilman että tarvitsee jatkuvasti olla huolissaan syistä jotka olisi voinu välttää paremmin suunnittelemalla. Jotenkin näen budjetoinnin sekä minimalistisena; selkeä suunnitelma, ei tarvitse miettiä suuremmin kaupassa, ei yllätyksiä, vähemmän stressiä, ylipäänsä parempi olla, että ekologisena; ei turhia ostoksia, säästämällä ja suunnittelemalla pystyy ostamaan tuotteita jotka kestävät sekä aikaa että kulutusta, ja tällä tavoin liki suoraa säästöä oman hiilijalanjäljen koossa. 

Koen että budjetointi on tärkeää, jotta voit keskittyä siihen millä on oikeasti väliä elämässä. Se voi olla eri ihmisille eri asioita, ja kaikkia puskista tulevia taloudellisia takapakkeja ei välttämättä pysty kukaan etukäteen suunnittelemalla väistämään, mutta toisaalta kuukausittaisella suunnitteluun käytetyllä puolituntisella pääsee jo aika pitkälle oman tiensä tasoittamisessa. Puoli tuntia on aika pieni hinta mielenrauhasta ja omien haaveiden tavoittelusta. 

Teetkö budjetteja? Koetko että suunnittelusta on ollut hyötyä rahankäytössäsi? Keskustellaan kommenteissa :) 

-Anna 

Share

Ladataan...

 

Luonnonvarakeskuksen mukaan keskimääräinen kuluttaja heivaa vuodessa 20-25 kiloa syömäkelpoista ruokaa pois. Eli nyt emme puhu homehtuneesta leivänkäntystä, vaan tavarasta jonka olisit oikeasti voinut syödä, mutta syystä tai toisesta et syönyt vaan se päätyi roskiin. Jännintä on, että vaikka sitä aina kuvittelisi, että supermarketit olisivat prosentuaalisesti suurin syömäkelpoisen ruoan poisheittäjä, johtuen niistä hillittömistä volyymeista jota ruokaa on niissä tarjolla, kuluttajilla onkin kaikkein suurin vaikutus ongelmaan. Tämä on siinä mielessä myös lohdullista, että tämä tarkoittaa että kuluttajat ovat myös ongelman ratkaisemisessa avainasemassa. 

Helpoimpia keinoja ruokahävikin vähentämiseen:

1. Suunnittele viikolle ruokalista ja tee sen mukainen ostoslista. Tälla tavoin kaupasta tulee napattua mukaan vain tuotteita jotka tulevat kulumaan viikon aikana ilman että ne ehtivät pilaantumaan kun "oli tarkoitus tehdä tota ruokaa, mutta unohdin/tuli jotain muuta/unohdin ostaa muuta ainekset ja tämä ehti pilaantumaan"

2. Jämät helpottavat elämää. Kun lykkää tämän päivän jämät jääkaappiin säästöön, ei tarvitse huomenna joko ostaa lounasta töihin kun voi tuoda omat jämät, tai vaihtoehtoisesti ei tarvitse kokata ollenkaan huomenna kun jääkaapissa on vielä ruokaa. Esim. myös jämistä on helppoa jatkaa esim. kastiketta seuravalle päivälle vain esim. heittämällä mukaan lisää tomaattimurskaa ja keittämällä lisää riisiä. 

3. Parasta ennen päiväys ei ole sama asia kuin ruoan viimeinen käyttöpäiväys. Lihan kanssa kannattaa olla tarkkana ruokamyrkytystä loitolla pitäessä, mutta useimmiten jos siinäkään ei ole erikoisempaa hajua tai värimuutoksia, se on yleensä vielä ihan syömäkelpoista parasta ennen päiväystä seuraavana päivänäkin (Älkää kertoko äidilleni, että olen tätäkin harrastanut pariin otteeseen). Maitotuotteet myöskin säilyvät usein parasta ennen päivästä vielä eteenpäinkin, kunhan vaan tarkistaa miltä tuote vaikuttaa; haiseeko tai maistuuko se oudolta, tai onko se muodostanut oudon koostumuksen, aika usein se on vielä ihan kunnossa. Näiden kanssa maalaisjärki on hyvä ystävä, jos tuote tuoksuu ja näyttää normaalilta, esim. jos ruoassa on homepilkku, laita se suosiolla biojätteeseen, koska home on levittänyt itiönsä siinä vaiheessa koko annokseen ja vain flirttailet turhaan ruokamyrkytyksen kanssa.  

4. Pakastin on paras kaverisi. Kun ruoan viimeinen käyttöpäiväys lähestyy, ja tiedät ettet ehdi kokkaamaan sitä "ajoissa" kannattaa suosiolla heittää ruoka pakastimeen tai pakastelokeroon odottamaan parempaa ajankohtaa. Pakastettuna ruoka säilyy häkellyttävän pitkään, vähän kuin jäädyttäisit ajan kulun. Hedelmien ja vihannesten pakastaminen tuppaa muuttamaan ne hiukan vetisiksi, ja maitotuotteet ainakin oman kokemukseni mukaan nappaavat oudon "pakastimen maun", mutta lihan kanssa en ole huomannut mitään sen erikoisempaa, ja kuulemma tofu ainakin saa kivan "pöyhkeämmän" rakenteen. Tämä on myös helppo tapa tehdä "eineksiä" pakasteeseen odottamaan sulattamista kiireisen päivän illaksi kun ei ole aikaa tai jaksamista tehdä ruokaa, pakastaa vaan esimerkiksi runsaasta kastike- tei keittolastista sopivan kokoisen annoksen ja laittaa liedelle tarpeen ilmaantuessa. 

5. Älä pelästy nahistunutta. Etenkin omenoilla ja porkkanoilla on taipumusta nahistua ei-niin-kauniiksi kun niistä ajan kanssa haihtuu vettä. Jos porkkanoilta toivoo rouskeutta esim. rastetta varten, ne voi laittaa likoamaan vesikulhoon josta ne imevät itseensä jälleen vettä ja palaavat rouskeiksi. Usein esim. ruoan seassa olevista porkkananpaloista myöskään harvemmin kukaan huomaa onko porkkana nahistunut vai ei, yleensähän ne on kuitenkin keitetty tai muuten kuumennettu pehmeiksi kokkauksen yhteydessä joka tapauksessa. Jos koostumus silti tökkii, esim sosekeittoon saa helposti lykättyä pian pilalle menossa olevia vihanneksia todella näppärästi. Pian henkensä heittävien hedelmien kanssa yleensä tapaan heittää ne smoothien sekaan niin pehmennyttä koostumusta ei huomaa. Myös tummuneiden banaanien tai pehmentyneiden omenoiden kanssa saa helposti puuhattua esim. jälkiruokia, koska nuo ylikypsät epelit tuppaavat olemaan myös kaikkein sokeripitoisimpia. Kokeile tehdä esim. omenapaistosta, uunipäärynöitä tai vaikka banaanilettuja. 

6. Yhteisöllisyys on voimaa. Jos tiedät että olet muuttamassa tai vaikka lähtemässä matkoille, etkä pysty yksin tyhjentämään jääkaappiasi tarvittavaan ajankohtaan mennessä, kysy tutuilta jos heitä kiinnostaisi tulla auttamaan itseään sinun jääkaapiltasi ruokahävikin torjumisen nimissä. Lisäksi kannattaa myös tarkistaa sattuisiko kotikaupungistasi löytymään solidaarisuusjääkaappia, jonne voisi jättää omaa ylimääräiseksi jäänyttä ruokaa muille jääkaapilla kävijöille hyödynnettäväksi, tai vaihtoehtoisesti käydä hakemassa ruokaa kyseisiltä jääkaapeilta. Ilahduin kun luin että esimerkiksi Kotkassa tällainen systeemi on toiminnassa. Tämän lisäksi kannattaa myös tsekata löytyykö omalta alueeltasi hävikkiruoalle varattua FB-ryhmää jossa voisi ilmoittaa omasta ylimääräiseksi jääneestä syömäkelpoisesta ruoasta ja lahjoittaa sen jollekulle joka olisi halukas vastaanottamaan. Myöskin kannattaa tsekata ResQ puhelin appi, jonka kautta voit tilata ravintoloiden valmistamaa ylimääräiseksi jäänyttä ruokaa. 

Millaisia muita keinoja sinulle tulee mieleen ruokahävikin vähentämiseksi? Miten vähennät ruokahävikkiä omassa kodissasi? Jaa kommenteissa parhaat niksisi :) 

-Anna 

Share

Pages