Kenen syy se nyt sit olikaan
Lienenkö ainoa, jolla on ollut joskus erinäisten ihmisten kanssa ongelmana se, että ihminen ei kertakaikkiaan näe itessään mitään vikaa vaan syy on aina muissa? Mikäli olen, mut vois sit varmaan lukita labraan kokeita varten...
Nämä ihmiset ovat monessa muodossa ja usein ihan hurmaavia tapauksia - kunnes pitäisi selvittää asioiden todellinen kulku. Ja toki siinä kohtaa vaikeudet on ylitsepääsemättömiä, kun pitäis pyytää anteeks aka myöntää olleensa väärässä. Ring a bell? Suuri osa ihmisistä kuitenkin osaa tämän, kotona tai viimeistään tarhassa on opittu, et teoilla on seuraukset ja jos jotakuta satuttaa, on pyydettävä anteeks. Valitettavasti keskuudessamme on ihmisiä, joilta tämä yhteiskuntanormi on päässyt jotenkin livahtamaan opetuksesta...
Esimerkkejä elävästä elämästä; eräs naispuolinen tuttava ei ikinä löydä vikaa itsestään, parisuhteen ongelmat oli aina miehestä johtuvia. Koska takiaisriippakivitaktiikka ei missään nimessä aiheuta miehelle ahdistusta ja "nosta kytkintä vielä kun voit"-reaktiota. Juuei. Sitten vielä ihmetellään, et miks täs ny kävi näin. Kaikkihan sen tietää, et jos et saa jantteria puhelimella kiinni työaikaan, on pakko laittaa ainakin viis viestii "mis oot? mikset vastaa? Kulta, mulla on ikävä ja huoli, mikset vastaa?" -teemalla... Mieshän on ihan myyty.
En toki väitä olevani ite mikään täydellisyys, mutta ainakin virheen tehtyäni osaan pyytää anteeks ja ymmärrän, et vika voi olla myös minussakin.
Meitä on moneen junaan...
Kommentit
Mää kuuluin ainakin teini-iässä niihin ihmisiin, jotka ei oikein meinannu nähdä omissa jutuissaan vikaa. En tiedä miks, mä koen edelleen sen ajan riitoja ym. ajatellessani, että itse asiassa mun tekemisissä ei ollut mitään vikaa. Näissä nyt jo vähän ymmärtää, että on ite varmaan värittänyt niitä muistoja ajan mittaan, mutta siltikin. Musta mä olen toiminut täysin oikein sielä.
Toinen kyllä toi anteekspyytäminen. Mä olen aina pyytänyt anteeks väärin tehdessäni,- se vaan, etten mä käsittänyt koskaan, että pelkkä "anteeks" ei riitäkään, vaan että asiasta pitää keskustella ja sitä pitää puida, ja vaikka mä jo valmiiksi ymmärrän että tyypillä on paska maku suussa ja vähän huono happi, ni silti sen pitää saada syyllistää mua vielä viimesen kerran. Nyt kun tän käsitti, pyyhkii jo kavereiden kanssa paljon paremmin. Mokaat-> Otat pari h vapaaksi anteekspyyntöä varten-> istut kaverin sohvalla kuunnellen puol h miltä hänestä tuntuu ja pyydät jatkuvasti anteeks, niinkun se kerta ei muka riittäis (koska siis hei, kaverit on kavereita, kyl ny niiden takia!) ja sit ootte taas kivasti onnellisia ystävyksiä. (:: Ja sitte ne kaverit on vielä sitä mieltä, että ennen en osannu pyytää anteeks, että oon varmaan kasvanut ihmisenä kun nykyään osaan jo pyytää. Jessus kamut, mää vaan kuuntelen tein syyllistystä ja piikittelyä puol h - tunnin nykyään, mä mitään oo kasvanut.
Kieltämättä, totta tuokin. Teininä koko maailma on väärässä ja minäitse oikeassa päivästä toiseen - vasta myöhemmin tajuaa, jos tajuaa, olleensa ehkä pari kertaa väärässäkin... Ehkä.
Omalta osaltani sanottakoon, et tyydyn siihen anteekspyyntöön - mun ei tarvi haukkua, syyllistää tai mitään muutakaan semmosta enää lisäks. Se kynnys pyytää anteeks kasvaa joka kerta, kun pääset kuuntelee saarnaa. Nimenomaan pääset. Toki tää "saarna" voi olla mahdollinen silloin, jos kaveri on oikeasti tehny jotain anteeksiantamatonta ja haluan tietää, mikä kumma on siihen ajanut. Siinä kohtaa se on oikeus ja kohtuus, muulloin turha saarnaaminen on vaan veemäistä kaveria kohtaan.
Kommentoi