Ladataan...
Iidan matkassa

Tein tosi hyvää ja nopeeta ruokaa! Ajattelin jakaa sen teillekin.

Kesäkurpitsa on nyt sesongissa ja todella edullista, maksoin neljästä kesäkurpitsasta 82 senttiä. Uunissa hautuneena se on lisäksi tosi hyvää!

Käytin tässä ruuassa kesäkurpitsan kaverina nyhtökauraa, mutta ihan yhtä hyvin tässä voi käyttää vaikka jauhelihaa tai muuta mikä itselle hyvältä vaihtoehdolta tuntuu. En ole mikään suuri nyhtökauran ystävä, sillä se on aika prosessoitu elintarvike, mutta vähän kyseenalaiset fiilikset on lihastakin. Ja tässä ruuassa nyhtökaura maistu kyllä tosi hyvältä ja mielelläni lisään kasvisruokaa elämään, jotenkin sekin taas uudelleen korostuu lapsen kanssa. Tuskin lapsesta kasvisruokailijaa tulee, mutta haluaisin kasvisruuan olevan se pääjuttu ja liha vain satunnaista. 

KESÄKURPITSAPAISTOS NYHTÖKAURALLA

4 annosta

 

1 sipuli

1 prk (400 ml) tomaattimurskaa makuna yrtit

1 kasvisliemikuutio

3-4 kesäkurpitsaa

1 paketti (240 g) nyhtökauraa makuna tomaatti

1 tl suolaa

1 rkl kookossokeria

pippuria

tuoreta yrttejä (käytin pervekkeen antimia, oreganoa, minttua, persiljaa...)

200 g juustoraastetta

 

Uuni kuumenemaan 225 asteeseen. Voitele uunivuoka.  

Paloittele kesäkurpitsat. Itse tein noin sentin siivuja, jotka vedin puoliksi.

Pilko sipuli ja paista tilkassa öljyä paistinpannussa. Lisää tomaattimurska ja kasvisliemikuutio sekä mausteet. Pilko haluamiasi tuoreita yrttejä joukkoon. Seos on valmis, kun liemikuutio on sulanut joukkoon.

Sekoita tomaattikastike, kesäkurpitsat ja nyhtökaura yhteen uunivuuassa. Laita vuoka uuniin noin 20-30 minuutiksi, kunnes kesäkurpitsat ovat pehmeitä. Ota ruoka hetkeksi uunista ja lisää juustoraasta. Laita takaisin uuniin noin 10 minuutiksi, kunnes juusto raaste on saanut väriä ja sulanut. Tarjoile!

-Iida

 

Ladataan...
Iidan matkassa

Koulut ovat alkaneet ja kuun vaihteessa alkaa myös korkeakouluopinnot! Omista opinnoista alkaa olla jo hetki, joten ajattelin muistella tuota aikaa ja kertoa teille miten minä päädyin lastentarhanopettajaksi. 

Kävin lukiota 2008-2011, jolloin en todella ajatellut, että minusta tulisi opettajaa. Olin aloittattanut lukemaan valtiotieteiden pääsykokeisiin. Muistan keskustelun lukion opinto-ohjaajan kanssa, joka keskustelussa kysyi olenko miettinyt opettajan ammattia. Opettajuus ei tullut mieleenkään, että koulun jälkeen menisin vielä kouluun töihin! Mutta hainpa sinnekin sitten. Ja lukiessani kasvatusalojen pääsykoeainaistoa, tuntui se aivan omalta. Valtiotieteet ja Suomen poliittinen historia saivat kyllä jäädä. 

Vuonna 2011 hain luokanopettajaksi Helsingin yliopistoon. Pääsykoe meni hyvin ja sain haastattelukutsun. En kuitenkaan tullut valituksi. Isoa harmia se ei onneksi aiheuttanut. Pääsin epäpätevänä alan töihin vuodeksi, jolloin huomasin, että opetusala on ainakin sellainen, mikä tuntuu oikealta ja omalta. Vuonna 2012 päätin hakea uudelleen, pääsin taas haastatteluun, mutten tullut valituksi. Silloin harmitti todella, sillä vuoden työkokemuksen jälkeen, oli motivaatio opiskelua kohtaan todella korkea. 

Pettymyksen jälkeen oli vaan taas noustava ja keksittävä uusia mahdollisuuksia. Hain töihin päiväkotiin vuorostaan ja sain paikan integroidusta erityisryhmästä, jossa oli todella haatavasti diagnosoituja erityislapsia. Ryhmässä oli kaksi erityislastentarhanopettajaa, hoitaja ja avustaja. Kyseiset opettajat olivat äärimmäisen taitavia ja ihailen heitä edelleen. He toimivat innottajinani alalle ja käytän edelleen monia heiltä opimmiani toimintamalleja. Tuon vuoden jälkeen päätin hakea lastentarhanopettajaksi Helsingin yliopistoon ja pääsin sisään.

Aloitin opintoni syksyllä 2013. Olin todella motivoitunut ja opiskelin tiiviiseen tahtiin. Olin välivuosieni aikan opiskellut avoimessa yliopistossa ns. sivuaineen 25 opintopistettä, mikä nopeutti etenemistäni huomattavasti. En oikein ymmärrä miten onnistuin valmistumaan kesällä 2015 varhaiskasvatustieteen kandidaatiksi. Tein todella paljon kursseja lyhyessä ajassa ja kävin töissä samaa aikaa niin lastenkodissa kuin päiväkodissakin. Minulla olisi varmasti mennyt pidempään, ellei minulle olisi tarjottu vakituista työpaikkaa syksystä 2015 alkaen. 

Töitähän lastentarhanopettajille on varmasti, mutta minä sain työtarjouksen päiväkodista, jossa oli ollut tekemässä viimeisen harjoitteluni, se oli tuttu ja henkilökunnasta löytyi myös miehiä. Tuossa päiväkodissa on virkani edelleen. Kolmen vuoden aikana olen hetken työskennyllyt myös Englannissa ja jonkin aikaa vieraskielisessä päiväkodissa Suomessa ollen virkavapaalla omasta yksiköstäni. 

Alalta työkokemusta tuli tänä keväänä viisi vuotta. Arvostan valtavasti omaa alaani ja olen ylpeydellä lastentarhanopettaja, mutten ajattele, että tulisin tekemään sitä työtä eläkeikään asti. Ihan ensimmäiseksi haluaisin jatkaa opintoja ja valmistautua maisteriksi. Olisi myös upeaa voida laajemmin vaikuttaa lasten hyvinvointiin ja ajattelenkin tutkimustyön kiinnostavan minua. Raha on myös yksi iso syy sille, miksi en näe itseäni alalla pitkään. Toivottavasti siihen saataisiin muutos. 

Vanhempainvapaa osui kyllä loistavan kohtaan, sillä nyt on ainakin aikaa miettiä, mihin suuntaan sitä lähtisi ja mitä haluaisi lähitulevaisuudessa tehdä, vai palaako sitä päiväkotiin.

-Iida

 

LUE MYÖS // Lastentarhanopettajan arkea -postaus

KUVA PAPUNET.NET

Ladataan...
Iidan matkassa

Mikä onni, että ystävänä on näin taitava kuvaaja! Uimareissu voi päätyä mielettömäksi kuvataiteeksi. Viime aikoina olen valittanut valtavaa olotilaani ja huutanut raskaushehkun perään. Mutta näissä kuvissa tämä raskaus näyttää upealta. Tulee ihan sellainen olo, että vau, raskaus on sitten kaunista, naisellista ja seksikästä. Eivät ihmiset huijaakkaan, kun sanovat, että raskaana oleva nainen on upea, keho ehkä upeimmillaan silloin kuin koskaan.

Ehkä minäkin hehkun! Niinhän muut ovat sanoneet kohta jo yhdeksän kuukautta ja ihan viimeisillä viikoilla alan vasta uskoa. 

En ehkä olisi kyennyt tälläisiin kuviin ilman raskautta. Olisin pitänyt niitä joten liian seksuaalisina, vaikkei alastomuudessa sinällään ole mitään pahaa. Nyt kuitenkin kuvissa on jotain todella herkkää ja kaunista, sensuellia. Tykkään näistä vaan todella paljon. Ja parasta on se, että niiden kautta näkee itsensä ihan toisin. Raskaus onkin kaunista, vaikkei se ehkä joka hetki tunnu siltä.

Ollaan kuvaaja ystäväni Tiian kanssa myös todella hyvä tiimi. Kuvattavana on helppoa olla, koska tunnen hänet niin hyvin ja olemme kuvanneet jo monta vuotta. Ja toki se luottamus näkyy sitten lopputuloksessa. Kun Tiia lähetti nämä kuvat mulle, tuijottelin vain. Olenko se oikeasti minä! Suuammollani vain katson kuvia itsestäni, huokailen, kun ovat niin ihania jokainen, että on jo ihan mahdotonta välitä lempparia. Kuvittelin olevani mahani kanssa kuin valas hiekkarannalla, mutta kyllä nämä kertovat jostain ihan muusta. Kiitos Tiia, olet mahtava!

-Iida

KUVAT // Tiia Nyholm

Pages