Omatekoinen sweet & sour -kastike

Iidan matkassa

En ole ainakaan vielä huomannut mitään yksittäistä himoa jotain ruokaa kohtaan. Yleisesti mieleni tekee suolasia ruokia ja kirpeitä karkkeja. Kun näen jonkun syövän jotakin, haluan juuri sitä sitä samaa ja alkaa tehdä mieli juuri sitä näkemääni asiaa. Viikonloppuna näin tämän ohjeen, jonka jälkeen minun alkoi tehdä mieli riisiä ja hapanimeläkastiketta. Mieliteosta ei päässyt mihinkään ennen kuin annos oli edessäni lautasella. Tuntuu, että muutenkin näen ruokaa koko ajan, vaikkapa somessa ja yhtäkkiä sitä alkaa tehdä mieli mitä ihmeellisimpiä asioita.

Mutta tämä sweet & sour-kastike oli superhyvää! Kastikkeeseen tuli kanaa, mutta ajattelin tällä viikolla kokeilla sitä tofun kanssa, kun ystävä tulee syömään. Ostin kastiketta varten litran anasmehun. Jos sitä ei muuten juo, niin hieman menee hukkaan. Yksi hyvä vaihtoehto olisi ostaa ananaspurkkeja ja käyttää niissä olevaa nestettä, myös ananaspalat voisi hyvin heittää kastikkeen joukkoon. 

Sweet & sour-kastike kanalla

4 hengelle

(gluteeniton, maidoton)

 

kastike

2 dl anasmehua

2 rkl omenaviinietikkaa

3 rkl soijakastiketta

2 rkl tomaattipyrettä

1/2 dl kookossokeria

2 rkl maissitärkkelystä

ripaus suolaa

 

muut aineet

1 paprika

1 parsakaali

1 sipuli

350 g broilerin rintafilettä

oliiviöljyä

 

riisiä

Ota kana huoneenlämpöön.

Valmista kastike. Sekoita kaikki kastikkeeseen tulevat aineet yhteen kulhossa ja jätä tekeytymään. 

Laita vesi riisille kiehumaan. Keitä riisiä oman tarpeesi ja henkilömäärän mukaan. Lisää keitinveteen suolaa.

Pilko sipuli silpuksi. Suikaloi paprika ja pilko parsa pieniksi paloiksi. Kaada öljyä pannulle ja kuullota siinä sipulit. Pilko kanan rintafileet joko veitsellä tai saksilla. Toki voit käyttää valmista fileesuikaletta. Minun mielestäni fileestä vain tulee kauniimpaa ja maistuvampaa kuin suikalaeista. Ja saa sen kokosia paloja, kun haluaa. Lisää kanat sipulin joukkoon. Kanan tilalla voi käyttää hyvin myös tofua!

Kun kana on saanut väriä pintaan, lisää paprikat ja parsa. Myös muita kasviksia voi käyttää, parkkana ja siitakesienet sopis tosi hyvin! Ja ne aiemmin mainitsemani ananakset.

Anna kanan ja kasvisten paistua muutama minuutti ja lisää kastike. Kuumenna niin kauan, että kastike alkaa sakeutumaan ja hieman kiinteytyy. Tarjoile valmis kastike riisin kanssa!

 

Share

Kommentit

Sus' (Ei varmistettu) https://jolkottelee.blogspot.fi/

Heips! Olen 50v mies ja luin tuon jutunsusta ja sun tulevasta lapsesta. Piti samantien liittyä tsemppaajien joukkoon. Hyvä lapsuus/äitiys ei ole missään nimessä kiinni siitä että onko isä kuvioissa vai ei. Mutsi ja äijä(dokasi mokoma jonninjoutava läjä seuraavat 15v, ihan katuojassa ja samalla paikkakunnalla) erosivat kun olin kuusi ja ihan täysipäinen ihminen musta tuli.
Mutsi oli ennenkaikkea hyvä kaveri silloin kun sitä tarvitsin, äiti auktoriteettinä ja isän rooliakin veti tarvittaessa.
Jaksamisia ja jätä huutelijat omaan arvoonsa (niin kuin teetkin) toisilla vaan tuntuu olevan ihan liikaa aikaa ja liian vähän tekemistä, ja internet on tehnyt ihmisitä niin vastuuttomia puheissaan.
Rock'n'roll!!!

Viirivehka (Ei varmistettu)

Minäkin tulin kommentoimaan IS:n jutun luettuani. Olen teini-ikäisten sisarusten yksinhuoltaja, lasten isä muutti kauan sitten mieltään ja päätti, että lapset eivät olekaan hänen juttunsa. Lapsia on kautta aikain syntynyt vaikka millaisiin suhteisiin tai suhteettomuuteen, ydinperhe on Suomessakin todella uusi ilmiö. Arvostelijat ovat luultavasti pelkureita, jotka eivät osaa itse elää, tai ovat ehkä tyytymättömiä omiin valintoihinsa. Vaikutat fiksulta, rohkealta ihmiseltä ja osaat varmasti kasvattaa lapsesi ilman puolisoa – ja voi se puoliso silti tupsahtaa sinun ja pienokaisen elämään, vaikka olisit alussa yh. Välillä arki yksin lasten kanssa on rankkaa, mutta hyvät hetket korvaavat sen miljoonakertaisesti. Joka päivä opin omilta ihanilta nuoriltani, saan nauraa ja oivaltaa. Arvostan sinua!

Viirivehka (Ei varmistettu)

Lisään vielä kommenttiini, että itse siis sain lapset avioliitossa, mutta kun mies lähti, sehän oli tietysti minun vikani, koska en "saanut pidettyä" miestä. Kummasti vaan nainen on aina syyllinen...

Mammanen
Äiti jumppaa

Testiin menee tämä kastike :) Mieliteot raskausaikana on kyllä hassuja. Mä lähdin keskimmiäsestä kerran yöllä hakemaan pizzaa kun oli vaan pakko saada :) Esikoisesta oli himo parsakaaliin ja persikoihin, kuopuksen odotusaikana teki mieli sitrushedelmiä.

Iidaafel
Iidan matkassa

Tätä kannattaa testata! Ihanan terveelliset himot sulla hahah! Saa nähdä tuleeko mulle vielä jotain ihan selkeetä :)

Mammanen
Äiti jumppaa

No tiiä tuosta pizzasta :)

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.