Äitii, saisinko lisää vettä - tai mehua?

iivents

Syksyn flunssakuume iski puun takaa. Hrr, kun värisyttää. Maanantaina aivastellen ja vilutellen työpäivä läpi, ilta nukkuen. Tiistaina oli pakko kammeta tapaamiseen, josta ei vain Voinut olla pois. Mutta sitten oli jo niin huono olo, ettei voinut kuin heittää pyyhe kehään. Pakko lähteä kotiin lepuuttamaan, mutta mites meet, kun kotona on remppareiska pistämässä keittiön lattiaa (vihdoin) paikoilleen.

Minäpä otin kimpsut ja kampsut ja tulin köllimään vanhempieni luokse.
Nostalgista.

Hauska kuunnella peiton ja tyynyn välistä, kun vanhemmat juttelee keskenään. Välillä torkahtaa ja herää, kun he edelleen keskustelevat keittiössä. Tänään oli taas pakko tulla evakkoon, kun ei se lattia tunnu liikahtavan paikoilleen sovitussa ajassa. Nukuin koomalandiassa, kun isäni kyseli haluanko teetä ja maistuuko keitetty kananmuna leivän kera. Leppuuttelun lomassa hän tuli taas kysymään maistuuko espresso.

Täällä on niin hyvissä käsissä, että pitää kyllä sanoa nuoremmille, nauttikaa jos teillä on huolehtivat vanhemmat. Omasta kotona-asumisesta on niin pitkä aika, ettei tällaista sairastamisen tapaa enää muistakaan. Yleensä sitä makaa kalpeena hiljaa yksin kotona, kun perhe on lähtenyt kouluun / töihin. Nyt kun omat vanhemmat ovat eläkkeellä / etätöissä, on jännä seurailla heidän touhuiluja uusin silmin.

Jaa, nyt minulta tultiinkin kyselemään monelta laitetaan ruoka.

Villasukka- verkkari- fleece- littatukka LinaS tulee takuulla tästä huolenpidosta kuntoon nopeammin kuin mustaviinimarjamehun lipittämisestä yksin kotona kaksin gekkoneidin kanssa.

Kiitos rakkaille ja huolehtiville vanhemmille!

Share

Kommentoi