Isänsä tapainen äitinsä näköinen

iivents

Se olen minä. Isän tyttö olenkin ollut aina, jaamme rakkauden blues, jazz ja rock musiikkiin. Kesiimme kuuluu visiitti Puistobluesin pääkonsettiin papan kanssa. Aikoinaan isäni kävi Blueseissa ja minä Ruississa, kun viikonloput eivät enää menneet päällekäin aloin käymään Järvenpäässä kesä-heinäkuun vaihteessa isän ja kesästä riippuen vaihtelevien kokoonpanojen kera. 

Kun sain ensimmäisen poikkihuiluni isä antoi nuotit, tässä tavoite. Se olin Jethro Tullin Bourée. Siinä oli 10-vuotiaalle "ostakaa makkaraa" -tason soittajalle haastetta. Mutta kummasti sitä lopulta löysi itsensä musiikkiopiston big bandistä soittamassa. Tuulikielenkin opettelin, vaikka ei musaopistolla sitä biiseissä tarvinnutkaan. Ian Andersonille ei kyllä meikäläisestä ole koskaan ollut haastetta, mutta kyllä se kummasti tuo pontta kun kuulee ja myöhemmin useampaan otteeseen on myös nähnyt livenä miten taianomaisesti Ian soittaa. Asia, joka on pitänyt minut edelleen huilun soiton äärellä - harvemmin, kuitenkaan sitä totaalisesti unohtamatta. 

Se minkä isäni on opettanut on laaja musamaku ja siitä olen iloinen. Vaikka sydämeni sykkii raskaalle rockille, avarakatseinen musamaku tuo paljon korvakarkkeja bossanova-soundeista diipadaapa jazziin, Rollareiden rullaavaan rockiin ja rouheaan bluesiin. Lapsuuteni vaput vietettiin Groove-nimisessä jazz-ravintolassa syöden ja live-musaa kuunnellen. Tästä syystä olen monena vuonna antanut isälle näin aikuisena musiikkiin liittyviä lahjoja isänpäiväksi, joulu- tai synttärilahjaksi. Yhdessäoloa, sitä ei rahalla voi korvata. Ja mikäs sen parempaa kuin hyvän musiikin siivittämänä. 

Tänään juhlimme isää. Torstaina menemme yhdessä Malmitalolle kuuntelemaan Winter Pyysalo Bodilsen Trion konserttia. Isänpäivälahjani. <3 

Share

Kommentoi